Syyskuisella paluumatkallamme Lapista löysimme tunnelmallisen intialaisen ravintolan Oulusta. Siellä tuntuu olevan todella vähän vegetarjontaa, tämä oli paras minkä löysimme useimmille tutun ketjuravintola Picnicin lisäksi. Googlasimme ja kysyimme Oulun kauppahallissa terveystuotekaupan pitäjältä, joka oli perehtynyt elävään ravintoon: kaupungin paras ravintola oli hiljattain suljettu, eikä muuta suositeltavaa ollut. Hän kehui meille kovasti Silvopleetä.
Ravintola sijaitsee lähellä rautatieasemaa. Harmaatakin harmaampana, tihkusateisena päivänä oli ihana astua iloisen värikkään intialaisravintolan lämpöön. Kuin olisimme astuneet eri maailmaan!
Ravintolassa on hyvä valikoima kasvisruokia ja se ottaa erityisesti huomioon vegaanien ja muutkin toiveet. Ei siis ihme, että se on vegaanien suosiossa. Käydessämmekin suurin osa asiakkaista oli vegaaneja. Lihaa on toki myöskin tarjolla. Raakaruokaa on eniten arkisin lounasbuffetissa, muina aikoina listalla on vain yksi salaatti intialaisin maustein.
Vuonna 2010 perustetun ravintolan perustaja ja omistaja Rawat Dhanpali painotti, että annokset tehdään tilauksen mukaan ja siksi kaikille saadaan tehtyä sopiva annos. - Kerro sinä, mitä haluat, niin me teemme sen. Valitsemme raaka-aineet toiveittesi perusteella, hän sanoi. Huomasimme, että ottaessaan vastaan tilauksia hän kyseli tarkkaan, mitä asiakas halusi. Sen ilmaiseminen kun ei suomalaisilta aina käy helpolla. Harvoin
olemme saaneet näin hyvin asiakkaan huomioivaa ja ystävällistä palvelua. Kannattaa pyytää neuvoa valintaan, jos haluat vähäöljyistä lämmintä ruokaa. Valitse ruoan tulisuusaste neljästä vaihtoehdosta.
Aloitimme tuoreella alkusalaatilla (kurkkua, tomaattia, sipulia, porkkanaa), jatkoimme linssistä valmistetuilla dalkeitolla ja ohuella papadum-leivällä. Pääruoiksi otimme kasviskorman (vihanneksia miedossa cashewtahna-jogurtti-valkopippuri-kookoskerma-kastikkeessa) ja kasviscurryn (vihanneksia tomaatti- ja sipulipohjaisessa currykastikkeessa). Lämpimiä ruokia ja leipää maustoimme mangochutneyllä ja chilikastikkeella. Emme malttaneet olla ottamatta lopuksi vielä VEG mangojäätelöä. Kaikki ruoka oli maukasta ja värikästä, mutta erityisiä suosikkejamme olivat linsseistä valmistetut ohuet papadum-leivät ja mangojäätelö.
Mikäli mahdollista, olisimme tulleet lounaalle, jolloin myös kasvissyöjä saa parhaan vastineen rahoilleen. Lounaan hinta on 11,50 e ja sen päivittäin vaihtuvaan buffettiin kuuluu erilaisia salaatteja, 7 ruokalajia, joista 3 kasvisruokaa, naan ja papadum leivät, juomat ja jälkiruoka.
Ravintolan nettisivuilta luin perustajan johtoajatuksen: “Halusimme tehdä Garam Masalasta kodikkaan paikan, jossa intialainen henki ja tunnelma näkyvät keittiötaidon lisäksi sydämissämme.” Sitä paremmin ei paikkaa voisi kuvaillakaan - juuri tämän koimme ravintolassa.