Aamiais- ja lounasravintola Päre sijaitsee Porin keskustassa Kauppatorin laidalla. Nautimme valoisassa ravintolassa maukkaan ja monipuolisen lounaan. Henkilökunta oli asiantuntevaa ja ystävällistä, ravintolassa oli hyvä tunnelma ja tekemisen meininkiä.
Ravintola ei ole vegeravintola, mutta se palvelee loistavasti asiakkaita, joilla on kasvis-, vegaani- tai gluteeniton ruokavalio. Kaikkeen on jo etukäteen valmistauduttu.
Saimme tuossa tuokiossa herkullisen vegaanisen tomaattikeiton ja vegaaniset täytetyt paprikat. Lisäksi minulle paistettiin hetkessä oma gluteeniton tuore leipä. Loput poimimme noutopöydästä: vihersalaattia, raastesalaattia, bulgurvihannessalaattia, paistettuja kasviksia, riisiä, jälkiruoaksi limemarinoidut hedelmät, luomukahvi tai irtotee.
Arvostimme erityisesti itse tuoreista hedelmistä tehtyä pirteää limemarinoitua salaattia. Lounaslistalla on jälkiruokaa parina päivänä viikossa, muina päivinä on yksi kasvisruoka enemmän. Muille oli tarjolla myös paneroitua broileria.
Ruoka oli huolella tehty ja hintansa väärtti. Mielellämme syömmekin euron tai pari kalliimman ruoan, jos se mahdollistaa paremmat raaka-aineet.
Myös aamiaisella asiakkaan toivomuksia kuunnellaan herkällä korvalla ja valmistetaan annos jokaiselle sopivaksi. Talon aamiainen sisältää itseleivottua leipää, tuoreita kasviksia, leikkeleitä, juustoa, pitkään haudutettua puuroa, keitettyjä kananmunia, hedelmiä, jogurttia sekä Päreen omaa mysliä ja hilloa. Tarjolla on myös itse puristettuja mehushotteja, tuoremehua, kahvia ja teetä. Vaihtoehtoisia tuotteita ovat esimerkiksi kaurajugurtti ja vegaanijuusto. Jos aamiainen kuitenkin muodostuu selvästi vähäisemmäksi, hinnassa joustetaan.
Tämän ravintolan toiminnassa kaikki on harvinaisen toimivaa ja selvää. Mutta mietitkö sinä, niin kuin mekin, minkä takia ravintolan nimi on Päre? Vastaus on yksinkertainen: Ravintolan omistaja on Tiia Päre, ja mukana toiminnassa tai hengessä ovat myös muut Päreet!