Rapea kukkakaali currykastikkeessa ei vastannut kuvausta. Käynti kuuluisassa ravintolassa jätti toivomisen varaa
Punajuuriraviolin cashewkermaisen täytteen pehmeään makuun toi piristystä basilikapesto. Caesar-salaatti ei vakuuttanut.
Etäisyys satamaan kaksi kilometriä. Vanhankaupungin idyllisellä Rataskaevu-kadulla sijaitseva Vegan Restoran V avasi ovensa keväällä 2014. Se oli silloin Tallinnan ja koko Viron ensimmäinen vegaaninen ravintola. Ravintola halusi osoittaa, että vegaanikin voi syödä hyvin ja herkutella. Siitä lähtien se on toiminut suunnannäyttäjänä muille ja sen suosio on ollut vankkumaton. Pöytävaraus on syytä tehdä etukäteen.
Tunnelmallisen ravintolan sisustus on mukavan rustiikkinen ja kiviseinät luovat tunnelmaa. Kesäisin on mukava ruokailla myös terassilla. Tarjolla on aika ajoin vaihtuvia alku- ja pääruokia, keittoja, salaatteja ja jälkiruokia. Vitriinissä on kakkuja ja muffineita, juomavalikoimassa muun muassa mehuja ja smoothieita, runsaasti erilaisia teelaatuja, erikoiskahveja sekä vegaanisia oluita ja viinejä.
Tulimme maineikkaaseen ravintolaan uteliaina ja aika suurin odotuksin. Listan ruokalajeista vain kolme sisälsi raakaa ruokaa: vihersalaatti, Caesar-salaatti ja ravintolan erikoisuus punajuuriravioli. Näistä valitsin kaksi viimeisintä. Ruokailun kohokohta, ravintolan nimikkoannos punajuuriravioli häikäisi kauneudellaan ja maistuikin hyvälle. Caesar-salaatti (latva-artisokkaa, vihersalaattia, pinaattia, tomaattia ja leipäkrutonkeja) oli mukiinmenevä, mutta ei muistiinjäävä.
Vegan Restoran V on tunnelmallinen ravintola kiviseinineen.
Lefan kokemus jäi heikommaksi: hän päätti kokeilla minkälaisia ovat tunnetun ravintolan ranskalaiset juustokastikkeella ja savutofulla. Annos peittyi täysin kastikkeen alle, minkä alta löytyi ranskalaiset ja tofu velttoina möykkyinä. Annos oli raskas, rasvainen ja maut melko voimakkaita. “Mättöruokaa siis”, Lefa arvioi.
Pääruoka (rapeaa kukkakaalia currykastikkeella, riisinuudeleita ja kimchiä) oli parempi, mutta myös tämän annoksen pääraaka-aineen, kukkakaalin pinta petti: se ei ollut menun mukaisesti rapea vaan pehmeä ja öljyinen.
Palvelu oli ystävällistä, mutta ei kovin tarkkaavaista. Tilauksen tehdessäni kerroin etten syö gluteenia ja sanoin, etten ota alkuruokaani kuulunutta leipää, kun gluteenitonta vaihtoehtoa ei ollut tarjolla. Silti salaatissani oli krutonkeja.
Käyntimme sai miettimään, onko jatkuva suosio vienyt ravintolalta sen parhaimman terän. Vai onko ravintola valinnut pääkohderyhmäkseen pikaruokavegaanit? Ehkä Suomessakin vaivannut kokkipula on vaikuttanut toimintaan. Hinnat tosin ovat melko kohtuullisia (kallein pääruoka 15,50 euroa).
Kömmähdyksiä voi sattua kaikille, mutta näin kuuluisalta, alan esikuvana toimineelta ravintolalta odotimme enemmän sekä palvelulta että ruoalta. Jospa saisikin enemmän kuin yhden vau-kokemuksen. Toivomme, että satuimme käymään ravintolan huonona päivänä, jolloin normaali taso jäi saavuttamatta. Netissä palautteet ovat edelleenkin kiittäviä.