Teeitä

Juomia

Teeitä

Johdanto

Tässä on joitakin teetuotteita (musta tee, vihreä tee, punainen tee eli rooibos, yrttitee, hedelmätee), joita olen kokeillut. Katso myös: Kahvi- ja teepaikkoja, Kahveja, Kaakaoita, Maitoja, Maidon kaltaisia juomia, Makeuttajia.

Tilanne 2021. Saan teestä enää fiilistä "Lipton Yellow Teastä". En saa fiiliksiä seuraavista: "Clipper Organic Pure Green Tea" ja "Lipton Rich Earl Grey".

Irtotee. Voi olla terveellisempää, koska kemikaaleja, kuten kofeiinia, imeytyy vähemmän veteen. Ei ole paperia, josta imeytyisi jotakin tai joka estäisi imeytymästä jotakin. 8/2018.

"One for the pot" -sääntö. Ei toimi ainakaan "Twinings Earl Grey Green Tean" kohdalla (kaksi mukillista vettä, kolme teepussia), koska teestä tulee vääränmakuista siten, että teen maku peittää bergamotin maun. 5/2014.

Pussitee. Pussiteen valmistus kupissa: kaada juuri kiehunut vesi kuppiin. Teepussia ei tarvitse laittaa ensin kuppiin, koska kuuman veden osuessa siihen teepussin sisälle voi muodostua ilmaa, joka nostaa pussin nopeasti pinnalle häiriten lopun veden kaatamista. Kasta teepussi 5 kertaa veteen ja jätä kuppiin, voit käyttää metallisen lusikan painoa pitämään teepussi pinnan alla. Anna teepussin olla vedessä noin 2–3 minuuttia, poista teepussi, jotta tee ei kitkeröidy liikaa ja juominen on helpompaa. Lisää rasvaton maito tarvittaessa. 1/2013.

Maté. "Also known as chimarrão, is a traditional South American caffeine-rich infused drink" (Wikipedia). "Matepuun (Ilex paraguariensis) lehdistä ja nuorista oksista hauduttamalla valmistettava piristävä juoma [--] Mate sisältää jonkin verran kofeiinia." (Wikipedia).

Kombucha. "A fermented, slightly alcoholic, lightly effervescent, sweetened black or green tea drink" (Wikipedia). "Kombutsa-viljelmä on laktobasillien ja hiivasienten muodostama kompleksi [--] juoma, joka valmistetaan sokeroidusta teestä käymisen avulla [--] Kombutsa sisältää probiootteja eli terveyteen positiivisesti vaikuttavia bakteereja" (Wikipedia). K-ruokakaupan myymä tuote: "Captain Kombucha Original". 5/2020.

Tee vs. rooibos. Rooibos ei ole varsinaisesti tee, vaan pensas. Katso alla sukuvertailu rooibokselle ja vihreälle teelle.

Rooiboksen määrä. Yksi teelusikallinen riittää. Ajattelin, että eräs tuote on mennyt maultaan huonompaan suuntaan, mutta ehkä olen alkanut laittaa enemmän rooibusta veteen (haudutuslusikkaan). Liika määrä näyttää pilaavan maun. 3/2021

Rooibos (Aspalathus linearis). Family: Fabaceae. Genus: Aspalathus. Species: A. linearis.

Vihreä tee (Camellia sinensis). Family: Theaceae. Genus: Camellia. Species: C. sinensis.

Rasittavuus. Mokhtar Tea voi olla vähemmän rasittava kuin vihreät teet yleensä. Ei värjää paljoakaan teevettä.

Teetyyppejä. Matcha: hienoksi jauhettua teetä. Oolong: kiinalaisesta Camellia sinensis -kasvista, annetaan lakastua ja hapettua auringossa ennen kiharrusta ja pyöritystä. Sencha: japanilainen, teelehtiä ei jauheta. 1/2013.

Maito. Kevytmaito (esim. Arla Ingman Kevytmaitojuoma Laktoositon) saa vihreän teen maistumaan kitkerämmältä kuin rasvattoman maidon kanssa (mahdollisesti teen aromien jäädessä maidon rasvamolekyylien väliin) (kokeiltu: Clipper Organic Green Tea, Twinings Green Tea & Apple). 12/2012.

Kahvilat. Voi olla vaikea löytää kahvilaa, jossa saa teelle sopivaa laktoositonta tai vähälaktoosista maitoa eli ei kevytmaitoa eikä kermaa. Myöskään aluslautasta teepussia varten ei kaikista kahviloista löydy. 12/2012.

Kofeiini. Myös mateesta tulee pahantuulisuutta kofeiinin takia. 5/2020.

Jäätee

Con Frutos Ice Tea: Mansikka - Kiwi

Jäätee (ice tea). 500 ml. Muovipullo. OK, mutta liian makea. Ainekset: vesi, sokeri, hiilihappo, sitruunahappo, teetiiviste (0,13 %), E202, aromiaineita. Energiasisältö per 100 ml: energiaa 147 kJ (34,7 kcal), proteiinia < 0,1 g, hiilihydraatteja 8,5 g, rasvaa < 0,1 g, natriumia < 0,1 g. Säilytys: säilyy avattuna jääkaapissa 3 vrk. Valmistettu Itävallassa. HENA OY, Talttakatu 3, 37150 Nokia, Finland. www.mehumies.fi. Ostopaikka: Café Linkosuo DUO, Tampere. 2/2013.

Wildemans Luomujäätee

Jäätee (ice tea). Lasipullo. 0,35 l. Ei, kamomillamainen maku. Valmistusaineet: vesi, valkoinen luomutee, luomusokeri, luomusitruuna, luomilimetti, luomupiparminttu, sitruunahappo. Wildemans, Isnäsvägen 86, 07750 Isnäs, Finland. www.wildemans.fi (ei toiminut 3/2013). Maistelupaikka: Hella & Huone Deli, Tampere. 3/2013.

Kamomilla

Kamomillatee ei edelleenkään ole mieleeni (10/2018). Kofeiiniton.

Clipper: Chamomile

Kamomillatee (chamomile tea). 20 pussia. 30 g. Luomuviljelty (organically grown). Valkaisemattomat teepussit (unbleached tea bags). Maahantuonti: Aduki Oy, Helsinki. Clipper Teas Ltd., Beaminster, Dorset, DT8 3PR, UK. www.clipper-teas.com.

Teekanne: Camomile Flowers

Kamomillatee (chamomile tea). 20 pussia. Redco Foods, Inc., Teekanne Herbal Wellness Teas Division, One Hansen Island, Little Falls, NY 13365, USA. www.teekanne.com. EAN-viivakoodi: 4 009300 522782. 9/2018.

Kiinanruusutee / ruusunmarjatee

Lipton Herbal Infusion: Rosehip

Ruusunmarjatee (rosehip tea). 20 pussia. Maito jää pohjalle valkoiseksi sakaksi. Ainekset: ruusunmarja (rosehip) 60 %, kiinanruusu (hibiscus). Unilever Finland, PL 96, 00101 Helsinki. Puh. 0800-1-30030. EAN-viivakoodi: 8 722700 089148. 10/2018.

Lipton Temptation Fruits Infusion

Ruusunmarjatee (rosehip tea). 20 pussia. 40 g. Marjamainen ja makea haju ja maku. Ainekset: ruusunmarja 40 %, kiinanruusu 34,6 %, aromi, karhunvatukan lehti, mansikka 0,9 %, vadelma 0,9 %, maltodekstriini. Unilever Finland, PL 96, 00101 Helsinki. Puh. 0800-1-30030. Ostopaikka: S-Supermarket, Hervanta, Tampere. EAN-viivakoodi: 8 722700 472148. Vaikea löytää noin 8/2020 lähtien. 11/2018.

(Clipper) Organic Detox

OK. Mustikkamaisuutta ja arvokkuutta maussa. Yrttihauduke (herbal infusion) ja/tai kiinanruusutee. Ainekset: kiinanruusu (hibiscus), nokkonen, lakritsijuuri ja aloe vera. Ostopaikka: K-Supermarket, entinen Anttila, Tampere. 8/2020.

(Clipper) Organic Wild Berry Infusion

Ei oikein. Jotenkin turhan tumma maku. Maito puuroutuu/sakkautuu selkeästi. Kuten rooibuksen kohdalla huomasin, niin tämänkin kohdalla ehkä pussia ei kannata hauduttaa pitkään, joten viimeistään siinä vaiheessa, kun vesi on tummanpunaista, poista teepussi. Ainekset: kiinanruusu (hibiscus), ruusunmarja (rose hip), nokkonen, ananas ja mustikka. 8/2020.

(Forsman) Anti-Stress

Ei. Ei oikein minkään makuinen, liikaa makuja sekaisin. Yrttihauduke (herbal infusion) ja/tai kiinanruusutee ja/tai ruusunmarjatee. "Kirpeän raikas juoma" (ei ole kirpeä eikä raikas). Ainekset: kiinanruusu (hibiscus), ruusunmarja (rose hip), sitruunaruoho, ananaspaloja, camelian kukkia, jasmiinin kukkia ja luontainen aromi. 60 g. 8/2020.

(Nordqvist) Black Velvet

Ei oikein. Yritystä tuntuu olevan sopivan yhdistelmän luomiseksi. Toisella maistelukerralla alkoi jo maistua paremmalta. Kiinanruusutee. Ainekset: kiinanruusu (hibiscus), luontainen lakritsiaromi, karhunvadelma sekä luontainen vadelma- ja karhunvadelma-aromi. 15 pussia. 30 g. 8/2020.

Lakritsi

Lakritsitee on liian voimakasta. Tuntuu vaikuttavan sydämeen. Lakritsiteen maussa on jotakin samaa kuin kamomillassa (10/2018).

Clipper: Organic Liquorice

Lakritsitee (liquorice tea). 20 pussia. 40 g. Luomuviljelty (organically grown). Valkaisemattomat teepussit (unbleached tea bags). "Kohonneesta verenpaineesta kärsivien henkilöiden on vältettävä liiallista käyttöä." Valmistettu ja pakattu Iso-Britanniassa. Clipper Teas Ltd., Beaminster, Dorset, DT8 3PR, UK. www.clipper-teas.com. 10/2018.

Matcha

Matcha Pur: Original Bio Japan Premium Matcha

Ilman maitoa: ei, liian ruohomaista. Maidon kanssa: ei, liian mautonta. Pussi, joka tyhjennetään kuppiin ja kaadetaan kuumaa vettä päälle. "Matchatikku" kuitin mukaan, mutta mielestäni pieni matchapussi. Ostopaikka: Teekauppa TakeT, Ratinan ostoskeskus, Tampere. 4/2021.

Maté (mate)

(Forsman) Minttu Persilja Luomu Mate

Ihan kiva. Minttu peittää matéen maun alleen. Maté. Ainekset: maté 70 %, mintunlehdet 28 % ja persilja 2 %. 15 pussia. 3 g / pussi. Ostopaikka: K-Supermarket, entinen Anttila, Tampere. 8/2020.

(TakeT) 00701 Organic Green Mate

Liian mieto maku. Maté. Ostopaikka: Teekauppa TakeT, Ratinan ostoskeskus, Tampere. 4/2021.

(TakeT) 00702 Green Mate

OK. Pienempää silppua kuin "00701 Organic Green Mate", joten siksi varmaankin maistuu enemmän. Silpun koko voi vaihdella pussin yläpäästä alapäähän, joten asia tutkimatta huolellisesti. Maté. Ostopaikka: Teekauppa TakeT, Ratinan ostoskeskus, Tampere. 4/2021.

(TakeT) 00706 Roasted Mate

Kuin savustettua mustaa teetä ("Twinings Lapsang Souchong") joisi, mutta miedompi aromi. Savuinen haju. Maté. Ostopaikka: Teekauppa TakeT, Ratinan ostoskeskus, Tampere. 4/2021.

Teetaikurit Vihreä Mate

Ei. Liian mauton. Maté. 4/2021.

Musta tee

Lipton Rich Earl Grey

En saa riittävästi fiiiksiä. Musta tee (black tea). 25 pussia. 40 g. Ostopaikka: K-market, Vellamonkatu (Cafe Aamurusko) (Tammelantori) (Emil Aaltosen Puisto), Tampere. 4/2021.

Lipton Yellow Label Tea

Musta tee (black tea). 50 pussia. 100 g. Markkinoija: Unilever Finland, PL 96, 00101 Helsinki. Puh. 0800-1-30030. Unilever UK, London SW1A 1YR, UK. www.lipton.com.

Nordqvist Tiikerin Päiväuni

Musta tee (black tea). Irtopussi. OK. Ainekset: musta tee, mustaseljanmarjan, kvittenhedelmän ja hunajan aromit. Maistelupaikka: Kahvila Pikku Peikko, Tampere. Nordqvist Oy, Tiilitie 6 B 1, 01720 Vantaa, Finland. Puh. +358 (0) 207 871 710. www.nordqvist.fi. 1/2013.

Pavilion Garden Earl Grey

Musta tee (black tea). Irtopussi. Sellaisenaan: ei, voimakas maku, maistuu sitä kauheammalta mitä enemmän juo. Laktoosittomalla kermalla: maistuu enemmän kermalle kuin teelle. Matthew Algie, 16 Lawmoor Road, Glasgow G5 0UL, UK. www.matthewalgie.com. Maistelupaikka: Café Linkosuo: DUO, Tampere. 1/2013.

Princess Royal Tea

Musta tee (black tea). 50 pussia. 100 g. Ei. Sellaisenaan: ei, metallinen, mauttomampi kuin "Lipton Yellow Label". Maidon kanssa: hyvin samankaltainen maku kuin "Lipton Yellow Labelissa". Ainekset: musta tee. Erikoisuus: mietelauseita teepussien pahvisissa pidikkeissä. Samoja mietelauseita esiintyy monta kertaa samassa teepaketissa. Mietelauseita: "Sirpaleista keräämme onnemme" – Sami Feiring. "Menestystarinan kääntöpuolella on lista menetyksistä" – Raimo Keränen. Drie Mollen, P.O. Box 285, 5201 AG's-Hertogenbosch, Holland. Firman uusi nimi 2010 lähtien: United Coffee. www.driemollen.com (sivusto ei toiminut 1/2013). Ostopaikka: Stockmann, Tampere. 1/2013.

Twinings: Lapsang Souchong

Savustettu musta tee (smoked black tea). 50 pussia. 125 g. "Golden & Smokey". "A strong, golden tea with a very distinctive smokey character". Smoke from pinewood permeates the tea laid out on bamboo trays. R. Twining & Company Limited, South Way, Andover, Hampshire, SP10 5AQ, UK. www.twinings.co.uk. 2011.

Piparminttu

Piparminttutee on kofeiiniton.

Pavilion Garden Peppermint

Piparminttutee (peppermint tea). Irtopussi. Sellaisenaan: ei, liian vahva maku ja haju. Matthew Algie, 16 Lawmoor Road, Glasgow G5 0UL, UK. www.matthewalgie.com. Maistelupaikka: Café Linkosuo: DUO, Tampere. 1/2013.

Teekanne: Peppermint

Piparminttutee (peppermint tea). 20 pussia. Redco Foods, Inc., Teekanne Herbal Wellness Teas Division, One Hansen Island, Little Falls, NY 13365, USA. www.teekanne.com. EAN-viivakoodi: 4 009300 522768. 9/2018.

Rooibos

Forsman Tea: Rooibos

Rooibostee / punapensastee (rooibos tea). Irtotee. 60 g. Vastaavat tuotteet nykyään "Rooibos Naturel" (sama viivakoodi) ja "Rooibos Organic / Luomu" (punapensaan aromi, mahdollisesti kamomillan aromi). Ainekset: Aspalathus Linearis. Aaro Forsman Oy, Suokalliontie 7, 01740 Vantaa, Finland. Puh. +358-9-836 6100. www.forsman-tea.com. EAN-viivakoodi: 6 411020 004048. Ostopaikka: S-market, Tampere. 1/2013.

Forsman Tea: Rooibos Naturel

Rooibostee / punapensastee (rooibos tea). Irtotee. 60 g. Ainekset: Aspalathus Linearis. Aaro Forsman Oy, Suokalliontie 7, 01740 Vantaa, Finland. Puh. +358-9-836 6100. www.forsman-tea.com. EAN-viivakoodi: 6 411020 004048. Ostopaikka: S-market, Tampere. 11/2018.

Twinings Infusions: Pure Rooibos

Rooibostee (rooibos tea). 25 pussia. 50 g. Käy vaihtelusta. R. Twining & Company Limited, London, England, WC2R 1AP, UK. www.twinings.com. 2011.

Valkoinen tee

Clipper Organic White Tea

Valkoinen tee (white tea). 26 pussia. 45 g. Valkaisemattomia pusseja. Clipper Teas Ltd., Beaminster, Dorset, DT8 3PR, UK. www.clipper-teas.com. EAN-viivakoodi: 5 021991 9997 10. Myyntipaikkoja 2018: S-Supermarket, Hervanta, Tampere; It's Pure (Punnitse ja Säästä, Keskustorin lähellä, Tampere). Myyntipaikka 2020: Kauppahalli. 11/2018.

Clipper Organic White Tea with Vanilla

Valkoinen tee (white tea). 26 pussia. 45 g. Valkaisemattomia pusseja. Vanilja ja/tai muut kemikaalit höyryyntyneenä samassa huoneessa taitavat yskittää. Kuivien teepussien haistelu ei aiheuta yskimistä. Ainekset: valkoinen tee, luonnollinen vanilja-aromi ja muut luonnolliset aromit (5 %), vanilja (1 %). Clipper Teas Ltd., Beaminster, Dorset, DT8 3PR, UK. www.clipper-teas.com. EAN-viivakoodi: 5 021991 9998 64. Ostopaikka: It's Pure (Punnitse ja Säästä), Keskustorin lähellä, Tampere. 11/2018.

Vihreä tee

Ahmad Tea: Gunpowder Supreme

Vihreä tee: ruutimainen (green tea: gunpowder). 250 g. Irtotee. Vaikea löytää enää. »Fresh leaves of tea plucked, steamed, pan dried and tightly rolled into “green pearls”. They explode like gunpowder to create a clear, amber drink that is penetrating and refreshing.» Ahmad Tea Ltd., 1 Wood Street, London, EC2V 7WS, England, UK. www.ahmadtea.com. Ostopaikka: Tarmo Lähikauppa (Tarmo-ketju), Tampere. 12/2012.

Cha Golden Mango

Vihreä tee (green tea). Irtopussi. Maustettu mangolla. Enemmän hedelmäinen kuin vihreän teen makuinen. Maistelupaikka: Bistro Venla, Tampere. CHA Teas, Kollane 4/6-M1, 10147 Tallinn, Estonia. www.cha.ee. 12/2012.

Cha Very Berry

Vihreä tee (green tea). Irtopussi. Maustettu mansikka-, vadelma- ja kirsikkauutteella. Maistelupaikka: Jugi, Koskikeskus, Tampere. CHA Teas, Kollane 4/6-M1, 10147 Tallinn, Estonia. www.cha.ee. 12/2012.

Clipper: Organic Green Loose Leaf Tea

Vihreä tee (green tea). 100 g. Irtotee. Clipper Teas Ltd., Beaminster, Dorset, DT8 3PR, UK. www.clipper-teas.com. Ostopaikka: K-supermarket, Ratinan ostoskeskus, Tampere. 9/2018.

Clipper: Organic Pure Green Tea

Vihreä tee (green tea). 26 pussia / 50 g. Luulin, että tämä on irtoteetä "Pure"-sanasta johtuen. Clipper Teas Ltd., Beaminster, Dorset, DT8 3PR, UK. www.clipper-teas.com. Maistelupaikka: Coffee House, Keskustori, Tampere (12/2012). Ostopaikka: K-supermarket, Tampere (9/2018).

FairMary Indian Green Tea

Vihreä tee (green tea). Yksittäinen pussi. Maistelupaikka: Caffe Patio, Sokos, Tampere. Vihreä Agentti Oy / FairMary Oy, Pakkaskuja 3, 01390 Vantaa, Finland. Puh. 045 - 1393 777. www.fairmary.fi. 12/2012.

Greenfield Flying Dragon

Vihreä tee. Irtotee. 100 g. Ostopaikka: K-market, Hervanta, Tampere. 7/2018.

Greenfield Jasmine Dream

Vihreä tee. Pussitee. 25 pussia. 50 g. Teepussit foliosuojissa (double chamber teabags with tags in foil sachets). Nettisivut: "Greenfield is a joint project of Greenfield Tea Ltd. (UK) and Orimi Trade Group of Companies (St. Petersburg). The brand was introduced to the Russian market in 2003.". Orimi LLC, 64/2, Bolshevikov prosp., 193079 St. Petersburg, Russia. www.greenfieldtea.co.uk. www.orimi.com. EAN-viivakoodi: 4 605246 003738. Ostopaikka: K-market, Hervanta, Tampere. 8/2018.

Lipton Green Tea "Thé Vert"

Vihreä tee (green tea). Irtopussi. Maistelupaikka: Baguette & Co., Rautatieasema, Tampere. 1/2013.

Mokhtar Tea

Vihreä tee (green tea). Irtotee ("luotitee"). 500 g. OK. Voi olla vähemmän rasittava kuin vihreät teet yleensä. Ei värjää paljoakaan teevettä. Ebayn mukaan sencha-tee. Speenghar Ltd., Unit 11 Cumberland Business Park, 17 Cumberland Avenue, Park Royal, London, NW10 7 RT, UK. www.speengharfoods.co.uk. EAN-viivakoodi: 5 060355 660101. Ostopaikka: Qwik-pik, Hervanta, Tampere. 9/2018.

Mokkamestarit China Sencha

Vihreä tee (green tea). Irtopussi. OK. Maistelupaikka: Hella & Huone Deli, Tampere. Mokkamestarit Oy, Kuukuja 8 E, 33420 Tampere, Finland. www.mokkamestarit.fi. 12/2012.

Nordqvist: Green 4 You

Vihreä tee (green tea). 30 g. 20 pussia. Ei. Neljää eri Nordqvist-teetä pusseissa: China Green (maustettu), Japan Sencha, Lady Green (maustettu), Nippon Green (maustettu), katso niille omistetut kohdat. Nordqvist, PL 2, 01711 Vantaa, Finland. www.nordqvist.fi. Ostopaikka: S-market, Tampere. 1/2013.

Nordqvist China Green

Vihreä tee (green tea). Pussitee. Sellaisenaan: siedettävä, makean hedelmäinen haju. Maidon kanssa: ei. Ainekset: vihreä sencha-tee, mustaseljan marjan ja kvittenhedelmän aromit. Pakkauksessa: "Nordqvist Green 4 You". Veden lämpötila -kuva (teepussissa): 80–90 °C. Haudutusaika-kuva (teepussissa): 2 min. 1/2013.

Nordqvist Japan Sencha

Vihreä tee (green tea). Pussitee. Sellaisenaan: ei makuuni, "Ahmad Tea Gunpowder Supreme" parempaa. Maidon kanssa: ei. Pakkauksessa: "Nordqvist Green 4 You". Ainekset: japanilainen maustamaton vihreä tee. Veden lämpötila -kuva (teepussissa): 100 °C. Haudutusaika-kuva (teepussissa): 2 min. 1/2013.

Nordqvist Lady Green

Vihreä tee (green tea). Pussitee. Sellaisenaan: ei, makean marjainen ja lääkemainen haju, vaniljaa en pysty erottamaan hajusta. Maidon kanssa: ei, kirsikkaisuus korostuu ajan myötä. Ainekset: vihreä sencha-tee, kirsikan ja vaniljan aromit. Pakkauksessa: "Nordqvist Green 4 You". Veden lämpötila -kuva (teepussissa): 100 °C. Haudutusaika-kuva (teepussissa): 2 min. 1/2013.

Nordqvist Nippon Green

Vihreä tee (green tea). Pussitee. Sellaisenaan: ei, mansikkainen haju, sitruunaa en pysty erottamaan hajusta. Maidon kanssa: ei, laimea, mauton. Ainekset: vihreä sencha-tee, ohdakekukan terälehtiä. Maustettu mansikan, sitruunan ja vaniljan aromeilla. Pakkauksessa: "Nordqvist Green 4 You". Veden lämpötila -kuva (teepussissa): 100 °C. Haudutusaika-kuva (teepussissa): 2 min. 1/2013.

Pavilion Garden Green Tea

Vihreä tee (green tea). Irtopussi. Laktoosittomalla maidolla (Arla Ingman Café -maito): munamainen maku. Olisiko ruutiteetä. Matthew Algie, 16 Lawmoor Road, Glasgow G5 0UL, UK. www.matthewalgie.com. Maistelupaikka: Café Linkosuo: DUO, Tampere. 1/2013.

Punnitse & Säästä: Lu Den Long Hopeinen Lyhty

Vihreä tee. Muoto: teeruusuke. Irtotee. Ei. Ei ole mun juttu. Ostopaikka: Punnitse & Säästä, Tampere. 3/2016.

Sergejeff China Sencha

Vihreä tee. Irtotee. 100 g. Pakkaaja: Sergejeff Oy, Helsinki. www.sergejeff.fi. EAN-viivakoodi: 6 409470 014083. Ostopaikka: K-market, keskusta, Tampere. 7/2018.

(TakeT) 00486 Formosa Wen Shan Bao Zhong

Ei. Maalaismainen maku ja haju. Taiwanilainen vihreä tee. Ostopaikka: Teekauppa TakeT, Ratinan ostoskeskus, Tampere. 4/2021.

Twinings: Earl Grey Green Tea

Vihreä tee (green tea). 25 pussia. 50 g. Hyvä. Ainesosat: vihreä tee, bergamottiaromi (4,5 %). Teepannussa: mieluummin 4 minuuttia, 2 mukillista ja 2 teepussia. Ei niin mieluusti 2,5 minuuttia, 2 mukillista ja 2 teepussia, koska liian laihaa. Ei niin mieluusti 4 minuuttia, 2 mukillista ja 3 teepussia, koska bergamottin maku jää teen maun alle. R. Twining & Company Limited, London, England, WC2R 1AP, UK. www.twinings.com. Maahantuoja: Valora Trade Finland, Malmin kauppatie 18, 00700 Helsinki, +358 207 411 220. EAN-viivakoodi: 0 70177 11608 8. 6/2014.

Twinings: Green Tea & Apple

Vihreä tee (green tea). 25 pussia. 50 g. Hyvä. R. Twining & Company Limited, London, England, WC2R 1AP, UK. www.twinings.com. 2011.

Twinings: Green Tea & Lemon

Vihreä tee (green tea). 25 pussia. 50 g. Hyvä. R. Twining & Company Limited, London, England, WC2R 1AP, UK. www.twinings.com. 2011.

Twinings: Green Tea & Orange

Vihreä tee (green tea). 25 pussia. 50 g. Hyvä. R. Twining & Company Limited, London, England, WC2R 1AP, UK. www.twinings.com. 2011.

(Victorian Teas) Green Tea

Vihreä tee (green tea). 36 g / 20 pussia. Ei, aromattomampi ja laihempi kuin esim. Ahmad Tea. Millennium Teas (Pvt) Ltd., 161/B Ambatale Road, Mulleriyawa North, Mulleriyawa, Colombo, Sri Lanka (Ceylon). www.victorian-teas.com. Ostopaikka: Tarmo Lähikauppa (Tarmo-ketju), Tampere. 4/2014.

Yrttitee

(Nordqvist) Stina: Toivo

Yrttijuoma (herbal blend). Irtopussi. Ei, voimakas ja jotenkin kivulias haju ja maku. Ainekset: nokkonen, sitruunaruoho, vadelma. Maistelupaikka: Café Linkosuo, Koskikeskus, Tampere. Nordqvist Oy, Tiilitie 6 B 1, 01720 Vantaa, Finland. Puh. +358 (0) 207 871 710. www.nordqvist.fi. 12/2012.

(Veiström) Siniherne, kukka

Väri: sininen, mutta sitruunan ansiosta muuttuu keltaiseksi. 2/2019.

(Veiström) Ruusu 100 %, terälehti

Ilman maitoa: mitäänsanomaton maku. Maidon kanssa: vetinen maku. 2/2019.

(Veiström) Aitokissanminttu 100 %

Ei. Ilman maitoa: ei, minttumainen. Maidon kanssa: ei, makea. Kuivana jauheena sattuu keuhkoihin haistellessa. 2/2019.

(Veiström) Siankärsämö

Ei. Ilman maitoa: voimakas maku. Maidon kanssa: ei mielellään juo näinkään. Haju kuivana: kuin hierontaöljyn haju. 2/2019.

(Veiström) Salvia 100 %

Ilman maitoa: ihan OK maku, mutta olin juuri syönyt Kindereitä, mikä voi vaikuttaa koettuun makuun. Maidon kanssa: liian maitomainen. Reaktio: kuivaa silmät? 2/2019.

(Veiström) Anisiisoppi

Ilman maitoa: kuin mieto tee, lakritsinen. 2/2019.

(Veiström) Vuohenputki

Ilman maitoa: jotenkin vihreän teen kaltaista, mukavan mieto. Maidon kanssa: OK. Ulkonäkö: tuo mieleen vihreän teen. Ei uskalla juoda usein, koska yrtit eivät ole tarkoitettuja muuten vain juotaviksi. 2/2019.

Ulkonäköjä: nokkonen, vuohenputki ja mustaherukan lehti ovat samannäköisiä. Nokkosen haju on samankaltainen, mutta ystävällisempi kuin vuohenputkella.

(Veiström) Nokkonen

OK. Toimii jotenkin teen korvikkeena. Ilman maitoa: OK. Maidon kanssa: väärempi maku. 2/2019.

(Veiström) Mustaherukan lehti

Voi toimia teen korvikkeena. Ilman maitoa: mieto, huomaamaton maku. Haju: tasaisempi kuin nokkosella ja vuohenputkella. 2/2019.

(Veiström) Sitruunaruoho

Ilman maitoa: ihan kiva, ehkä liian makea, hieman lakritsamainen. Ulkonäkö: näyttää tikuilta. Tuoksu: iloinen tuoksu. 2/2019.

(Veiström) Tulsi - ruohonjuuri - pyhä basilika

Maku: en voi juoda. Haju: karmean voimakas haju, jotenkin tervamainen. 2/2019.

Yogi Tea: Lime Mint

OK. Ayurvedinen [=hindulainen/intialainen hoitojärjestelmä, voi liittyä joogaan] yrtti-, mauste- ja hedelmätee. Ingredients: liquorice, lime, cardamom, peppermint, spearmint, dried lemon juice, turmeric root, ginger, cinnamon, cloves, black pepper. Maistelupaikka: Café Gopal, Tampere. Golden Temple Natural Natural Products GmbH, Hanseatic Trade Center, Kehrwieder 8, 20457 Hamburg, Germany. www.yogitea.eu. 1/2013.

Makeisia

(TakeT) Musta tee -makeinen

Läpinäkyvän karkin sisällä on mustaa teetä. Maku on okei aluksi, mutta sisus ei maistu niin hyvälle. Sisus maistuu enemmän vihreältä teeltä kuin mustalta teeltä. Musta tee epäilyttää, jos on kofeiiniyliherkkä. Ostopaikka: Teekauppa TakeT, Ratinan ostoskeskus, Tampere. 4/2021.

Sekalaista

Little Miracles Organic Energy: Vihreä Tee

Ks. Energiajuomia-sivu. 12/2012.

(TakeT) 01023 Pinkki!

Ei. Mansikkainen maku, mutta kokonaismaku riippuu tietysti siitä, että mitä paloja laittaa haudutuslusikkaan. Kuivattuja hedelmiä, jotka laitetaan kiehuneeseen veteen. Haisevat hyvin voimakkaasti muovisen pikkupussin läpi. Mahdollisesti sisältää esimerkiksi banaania ja ananasta. Ostopaikka: Teekauppa TakeT, Ratinan ostoskeskus, Tampere. 4/2021.

Muutettu viimeksi: 17. huhtikuuta 2021

Tekijä: Tomi Häsä (tomi.hasa@gmail.com)

URL: http://sites.google.com/site/tomihasa/teeita