6. Lopuksi

Lopuksi

Kun nyt lopettelen tätä katsausta, tunnelmani ovat aika samanlaiset kuin syksyllä 2010, kun 6.9. alkaneen loman jälkeen jäin 1.11. eläkkeelle. Kirjoitin silloin: ”Kun ajattelen menneitä vuosia, teitä työtoverit, seurakuntalaiset, vuosaarelaiset ystävät, yhteisöt ja yhteistyökumppanit, tunnen niin suurta kiitollisuutta, ettei oikein sanotuksi saa. Sanat vaikuttavat liian vaisuilta tai sitten ne juuttuvat liikutuksen takia kurkkuun. Olen saanut osakseni valtavan määrän rohkaisua ja lämpöä, apua ja ystävyyttä, yhteyden ja yhdessä tekemisen kokemuksia. Niistä rikkaana jatkan eteenpäin.”

Tältä nytkin tuntuu – no, ehkä kiitollisuus kirjoitettuna sanana ei juutu liikutuksesta kurkkuun.

Saatan vieläkin usein muistella työtovereitani ja esimerkiksi kevään 2010 Tallinnan reissua ja Helsingin stadi-iltaa 1.9. ohjelmineen. Tai saatan muistella monia seurakuntalaisia ja palauttaa mieleen vaikkapa jazahtavan lähtömessuni 5.9. juhlineen, jolloin täyttyi niin kirkko kuin Marielundin kappelikin. Jos mieli on matalalla, tällainen muisteleminen kohottaa sitä välittömästi.

Kun ryhdyin kirkkoherran hommiin, sain lahjaksi keinutuolin, että muistaisin hellittääkin hetkeksi. Kun pääsin eläkkeelle, sain lahjaksi polkupyörän, että muistaisin liikkua. Hyvä, että se oli sähköinen; näin pysyn vaimoni perässä.

Kuten johdannossa totesin, en halunnut kirjoittaa ongelmien tarinaa ja kaikkien vaikeuksien historiaa. Myös niitä on riittänyt. Kyllä me syvästi tiedämme, että olemme kaikki väistämättä vajavaisia, monin tavoin epätäydellisiä. Sanotaan suoraan: syntisiä. Ja siksi myös Vuosaaren seurakunnassa on ollut yllin kyllin puutteita.

Seurakunnassa on kuitenkin lohdullista ja rohkaisevaa se, että epätäydellisten ihmisten ja epätäydellisten olosuhteiden keskellä meillä on aina kuitenkin jotain täydellistä. Täydellistä on Jumalan armo ja rakkaus, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa ja josta meitä ei voi lopullisesti erottaa mikään elämän paha, ei edes kuolema (Rm 8:38-39). Tämä armo ja rakkaus on konkreettisesti ja vastaanotettavana läsnä seurakunnassamme Sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa. Ja uskon myös, että lukemattomia kertoja, ainakin vähän, sama rakkaus on heijastunut ihmisistä ihmisiin.

Seppo Tirkkonen

Jatka seuraavalle vuosikymmenelle Nostoja seurakuntamme toiminnasta 2010-2017