5.3. Kolmas vuosikymmen 1987-1996

Seurakunnan kolmas vuosikymmen 1987–1996

Uuden kasvun ja diakoniatyön vuosikymmen

Martin Törnwallin aika 1987–1996

Kesken seurakunnan kolmannen vuosikymmenen iski Vuosaareen iso kasvu ja myllerrys, josta edellä lähiön tarinassa kerrottiin. Vakiintuminen ja staattisuus olivat siitä kaukana. Kun kasvukipujen päälle tulivat vielä syvän laman tuomat ongelmat, siinä riitti haastetta myös seurakunnalle ja erityisesti diakonialle. Diakoniatyössä tarvittiin sekä lisää resursseja että uusia toimintatapoja. Riittää runsaasti perusteluja nimittää aikaa diakonian vuosikymmeneksi, joka sitten myös sai samanveroista jatkoa seuraavalle vuosituhannelle.

Kaiken myllerryksen keskellä myös se on arvokasta, että seurakunnan perustyö jatkuu horjumatta ja heilumatta. Tärkeää on, että seurakunnan jumalanpalveluselämä kaikkine työaloineen pysyy virkeänä ja merkityksellisenä. Kun toinen vuosikymmen vaihtui kolmanteen, jumalanpalvelus ja musiikkitoiminta pysyivät edelleen isossa roolissa.

Vuodet 1987–1996 olivat kirkkoherra Martin Törnwallin aikaa. Voitettujen vaalien jälkeen Törnwall aloitti viranhoidon 1.12.1987 ja piispa Samuel Lehtonen toimitti Vuosaaren kirkossa juhlallisen virkaanasettamisen 21.2.1988. Kovin oli tuttu mies, 1.6.1967 Vuosaareen papiksi tullut. Eivät vain työtoverit, vaan ihmiset hyvin laajalti tunsivat hänet nimellä Tönö. Kun häneltä Vuokirkon haastattelussa kysyttiin, mikä sinut on Vuosaaressa kiinni pitänyt, hän mainitsi kaksi korvaamatonta asiaa. ”Ensimmäiseksi: ei tämän parempaa paikkaa olekaan kuin Vuosaari. Toiseksi: ei tämän parempia työtovereita ole kuin mitä täällä on.” Oman tarvitsevuutensakin hän paljasti sanoessaan: ”Tarvitsen ensinnäkin Jumalan siunausta työlleni, toiseksi työtovereiden rukousta ja tukea, kolmanneksi seurakuntalaisten aktiivista mukana olemista. Ja se, minkä haluaisin tavoittavan kaikki vuosaarelaiset, on: tämä on MEIDÄN SEURAKUNTA.”

Tönöstä jotain ’pikakelauksella’: Hän oli Lutherin opetuksiin ja evankelisen liikkeen valoisaan uskoon juurtunut. Hän oli pappisvirkaa arvostava, mutta itseään korostamaton sananpalvelija, julkisuudessa usein asiallinen, hillittykin, lähipiirissä tutun joukon kesken ja viraston kahvipöydässä värikäs ja räväkkä; oman kantansa voimakas töräyttäjä ja osuvan, joskus ronskinkin huumorin viljelijä, siis hyvä vilkkaan keskustelun ja vapauttavan naurun synnyttäjä; monipuolisesti lahjakas, aikaisempi harrastus urkujen soitto, laulaminen, jopa siihen kouluttautuminen; nykyinen harrastus edeltäjiensä tavoin kuvataide, nimenomaan öljyvärimaalaus, oma näyttelykin, harrastus tulevaisuudessa (ei sitä tosin vielä tiennyt) golf, rotari, Liisansa kanssa perhekeskeinen, kaksi fiksua poikaa, jotka monta kertaa ilahduttivat seurakuntaa soitollaan.

Törnwallin tultua seurakunnan johtajaksi, kappalaisen virka jäi vapaaksi ja tulin siihen valituksi, ilman vaalia ja kilpailua. Osakseni sain Tönön jälkeen myös diakoniapapin tehtävät, joista kasvoikin aikamoinen työsarka. Mutta ennen kuin sukelletaan diakonian syövereihin, otetaan esille seurakunnan muu toiminta, siellä mahdollisesti tapahtuneet muutokset ja kehitys.

Jatka kappaleeseen Jumalanpalvelus ja opetus