1. Ensimmäinen ja väliaikainen kirkkomme

Ensimmäinen ja väliaikainen kirkkomme

Vuosaaren seurakunnan aloittaessa itsenäisen toimintansa, tilanne oli aika haastava. Seurakunnan jäsenmäärä kasvoi ensimmäisen vuoden -67 aikana 8000:sta yli 10 000:een, mutta seurakunnalla ei ollut omia tiloja. Oli toimittava vuokratilojen ja tilapäisratkaisujen turvin. Viralliseksi kirkoksi ja pääjumalanpaikaksi määrättiin aluksi Puotilan kappeli, mutta se ei oikein vuosaarelaisia innostanut. Omalla alueella pidettiin jumalanpalveluksia jonkin aikaa Vuosaaren yhteiskoulun aulassa, mutta sitten siirryttiin Satamatupaan, Satamasaarentie 10:ssä sijaitsevaan osittain maanalaiseen kellarihuoneistoon, johon mahtui tiukasti 80 henkeä.

Elokuussa 1968 alkoi uuden, edelleen tilapäiseksi tarkoitetun kirkon rakentaminen Purjetien ja Merikorttitien väliselle kalliolle. Tämän elementtirakenteisen siirrettävän kirkon olivat suunnitelleet arkkitehdit Bengt Levón ja Ola Laiho. Se oli koottu 300 vanerielementistä, jotka oli ruuvein ja pultein kiinnitetty teräskehikoihin ja kantava teräsrunko oli perustettu betonipilareille, niin että maasto säilyi muuttumattomana. Ulkoseinän ja alttaritaulun peltinen kreikkalainen risti oli maalattu punaiseksi, samoin akryylimuovinen kastemalja; teräsrakenteissa, putkistossa ja kalusteissa oli käytetty kirkkaita perusvärejä. Myöhemmin ulkoseinät maalattiin kahteenkin kertaan, ensin vihreäksi, sitten epämääräisen vaaleaksi.

Piispa Aarre Lauha vihki kirkon käyttöön 18.5.1969. Samalla asetettiin Martti Nortia virallisesti virkaansa ja useita työntekijöitä siunattiin tehtäviinsä. Juhlimisen aihetta oli. Merkitsihän, Nortian sanoin, siirtyminen kellaritiloista ”ihmisten ilmoille” merkittävää edistystä. Saatiin parempi jumalanpalvelusten ja toimitusten paikka, kirkkosali, johon mahtui 125 henkeä, kerhohuoneet, jotka yhdistämällä syntyi suurempi tila, seurakuntasali, sekä työntekijän asunto. Monenlainen kokoontuminen ja eri-ikäisten toiminta tulivat kirkolla mahdolliseksi.

Haasteita ja hankaluuksia kuitenkin edelleen riitti. Konfirmaatiot, perhekirkot ja monet sesonkijumalanpalvelukset saattoivat tuoda paikalle reilusti yli 200 henkeä ja se tiesi rasittavaa seisomista tungoksessa eteisen ja kerhosalien puolella. Vaikka vitsailimme, että meillä on kirkkosalin lattian alla kaupungin kallein katettu lasten leikkitila, kirkkohäistä tai muista hienoista perhejuhlista unelmoivat eivät välttämättä tyytyneet meidän ”vanerikatedraaliimme”. Moni seurakuntalainen ihmetteli kirkon muotokieltä, mutta kirkosta tuli kuitenkin ehkä Vuosaaren kuuluisin rakennus. Siitä on ollut juttu kansainvälisessä arkkitehtilehdessä ja sitä on tultu monta kertaa katsomaan aina maapallon toiselta puolelta asti.

Kun pysyvä pääkirkkomme valmistui 1980, tilapäiskirkolta riisuttiin kirkon status, mutta se palveli seurakuntatalona vielä parikymmentä vuotta. Siellä kokoontui joitakin aikuisryhmiä, se oli vuosia nuoriso- ja jengityön tärkeä keskus ja lähes loppuun asti se toimi päiväkerhotilana. Kun siirrettäväksi tarkoitettua tilaa ei koskaan siirretty ja siinä yhteydessä perusteellisesti remontoitu, se ränsistyi paikalleen ja lopulta sieltä oli sisäilmaongelmien takia lopetettava kaikki toiminta 1998. Mikään taho ei riittävästi innostunut rapistuneen rakennuksen korjaamiseen ja uusiokäyttöön ja niinpä se 2000-luvun puolessavälissä lopullisesti purettiin uusien kerrostalojen tieltä.

Siirry kappaleeseen Toinen ja pysyvä kirkkomme