3. Nuorisotyö, Kolo ja rippikoulu

Nuorisotyö

Kun lapsia syntyi vuonna 1967 vähän yli 400, niin vuonna 1977 syntyneitten määrä painui jo alle 200:n. Sehän merkitsi, että seurakunnan alun (ja myös vuosien 65–66) isot ikäluokat olivat tulossa jo vähintään kouluikään. Varhaisnuorten ja nuorten osuus oli kasvamassa pienempiin lapsiin verrattuna.

Tähän nuorisoon tutustuin, kun 1974 helmikuussa tulin Vuosaaren seurakuntaan viralliseksi apulaiseksi ja nuorisopapiksi. Mikko Kuusniemen jälkeen edeltäjinäni olivat olleet Juhani Laurinkari, Antti Lemmetyinen ja Esa Konttinen. Monet nuorista olivat niihin aikoihin levottomia ja huonosti voivia. Nykyinen tutkimuskin on osoittanut, että 60-luvulla 8 vuotta täyttäneet ovat käyttäytyneet keskimäärin selvästi huonommin ja toimineet repivämmin kuin esimerkiksi 90-luvulla 8 vuotta täyttäneet. Tilannetta kuvaa eräs tapahtuma, joka minulle kerrottiin.

Kolo

Eräänä arkipäivänä, sen täytyi olla v. -72 tai -73, useat vuosaarelaiset hieraisivat silmiään. Vastaan tuli henkilöauto, jonka katolle oli sidottu ruumisarkku. Hautaustoimiston auto tuo ei ainakaan ole, ihmiset tuumasivat. Vieköhän joku arkkua omaan kotiinsa odottamaan? Ei, ei se sitäkään ollut. Nuorisopappi Antti se kuljetti siinä jostain saamaansa arkkua seurakunnan nuorisotiloihin. Huumeiden käyttö oli 70-luvun alussa rantautunut vahvasti Helsinkiin ja tavoittanut myös vuosaarelaiset nuoret. Illan pimetessä nuorten Kololla kuljettiin rastilta rastille ja päädyttiin lopulla pimeään huoneeseen, jossa kynttilät paloivat ja niiden keskellä oli ruumisarkku. Onneksi sieltä ei sitten tällä kertaa kuitenkaan löytynyt nuoren ihmisen ruumista vaan oikeaa tietoa huumeista ja niiden aikaan saamasta tuhosta.

Kolosta oli tullut Vuosaaressa tärkeä paikka rippikouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille. Katu ei enää ollut ainoa paikka pyöriä. Isonvillasaarentie 1:n kellarissa oli kolme huonetta ja keittiö. Yksi huoneista oli kalustettu vanhoilla junanpenkeillä, toinen sisustettu erityisesti musiikin kuuntelua varten, ”disko”, ja kolmannesta tehty ns. pelihuone. Aikaisempi klubi-meininki oli muuttunut avoimien ovien toiminnaksi. Toimintaan saattoi tulla mukaan kuka tahansa nuori.

Esimerkiksi syksyllä -74 Kolo oli avoinna kolmena iltana viikossa, ke, pe ja su. Kohdattiin toisia nuoria, pelattiin pelejä, pingistä, koronaa, shakkia, kuunneltiin stereokasettinauhurin kaiuttimista mieluista musaa, keskusteltiin ja oltiin muuten vaan. Myös pingiksessä rökitetyn työntekijän sana illan päätteeksi jaksettiin yleensä kuunnella. Toiminnan piirissä oli noin 100 nuorta, aina 30-50 illassa, työntekijöitä paikalla vähintään kolme. Tästä isosta joukosta ohjattiin nuoria keskusteluryhmiin, joita ohjasi 7-8 aikuisempaa nuorta, joita sitten vielä työnohjattiin. Keskusteluaiheina oli vaikka mitä, mikä liittyi kristittynä elämiseen tässä maailmassa. Torstaina pelattiin lentopalloa Heteniityn koululla ja lauantaina oli pingis-ilta.

Mukana oli, kuten edellä todettiin, myös monia levottomia nuoria. Kolon seinissä, huonekaluissa ja pelivälineissä näkyi ennen pitkää ”kovan kulutuksen” merkkejä. Toiminta oli aika paljon ns. jengityötä ja yhteistyössä seurakuntien erityisnuorisotyön ”Snellun” kanssa harjoitettiinkin katupartiointia.

Vaikka usein ympäristöhäiriöitä jouduinkin selvittämään, itse koloiltojen suhteen minulla oli turvallinen olo. Kolon isäntänä toimi Veikko ”Veka” Klemola, yksi hiekkajaalasta aikanaan innostunut Merikorttitien nuorukainen, sittemmin pappi, pitkään mm. Porvoossa vaikuttanut rovasti. Yhdessä Kolon emännän (jo kohta Vekan vaimo) Marjatta Holmstenin ja muiden varttuneempien avustajien kanssa toiminta pysyi mielekkäänä ja kohtuullisessa kuosissa. Näistä vastuunkantajista moni valmistui papiksi. Ainakin neljä nimeä muistan: Heikki Holopainen, Riitta Kuusela, Marketta Pylväs (nyk. Pylväskangas) ja Antti Savola.

Rippikoulu

Toki työ yli 14-vuotiaiden parissa oli muutakin kuin Kolo-iltoja ja ryhmiä. Esimerkiksi nuorten kesätoiminta Merihiekassa oli vilkasta ja tiivistä koko 70-luvun ja vielä 80-luvullakin. Puhumattakaan rippikoulusta, joka on ollut ja on edelleen kirkon nuorisotyön kulmakivi. Rippikoulua on koko ajan kehitetty ja niin se pitää edelleen pintansa ja on osa yleistä nuorisokulttuuria; ikäluokasta valtaosa käy nykyisinkin rippikoulun. Näin myös Vuosaaressa.

Ensimmäisenä vuonna 1967 iltarippikouluja oli 2 ja leiriripareita 1, yhteensä 3, oppilaita 83. V. 1972 rippikouluja oli jo 7 ja oppilaita 116. V. 1976 rippikouluja oli 8, joista 3 oli leirejä, rippikoululaisia kaikkiaan 155. Nuorison määrän kasvu näkyi tässäkin.

Jatka seuraavaan kappaleeseen Varhaisnuorisotyö ja partio