1.2. Tietokone, netti ja some, tiedotus ja mediat

Tietokone, netti ja some

Kun aloitin kirkkoherrana, pöydällä jo jökötti iso PÖYTÄTIETOKONE ja toimistossa toimi moderni kopiokone. Monistusvahat ja mekaaniset kirjoituskoneet (pienin poikkeuksin) olivat jo historiaa. Kehitys kehittyi. Kännykät saivat lisää ominaisuuksia. Koneet pienenivät ja tehot suurenivat, tulivat kannettavat tietokoneet, läppärit, sitten tabletit ja mobiilit, taskuun mahtuvat kännykkätietokoneet eli älypuhelimet. Koko ajan uusia ohjelmia ja sovelluksia kehitettiin, otettiin käyttöön ja opiskeltiin.

Jo kohta kauteni alussa kuvaan tuli mukaan kaiken mullistava maailmanlaaja verkko, NETTI, ja netin myötä jatkuvasti kasvavat mahdollisuudet. Tekstiviestien ja sähköpostin seuraksi tulivat blogit ja twiitit, facebookit, ’juutuubit’ ja lukuisat muut netin mahdollistamat globaalit kommunikointikeinot ja - foorumit. Naapuritytön video sai kymmeniä miljoonia katsojia, tytön äidillä oli facebook-kavereita toiselta puolelta maailmaa ja tuttu poliitikko keräsi kätevästi 50 000 kannattajanimeä kansalaisaloitteelleen. Tietoa sai hetkessä melkein mistä asiasta tahansa, kun oli hakukoneet, Wikipedia ja muut sähköiset tietolähteet. Sisällön tuottamisessa, tiedon hankinnassa ja tiedottamisessa, kaikenlaisessa kommunikoinnissa oltiin noustu ihan uudelle tasolle. Ei riitä, että puhutaan teknisen kehityksen vuosikymmenestä; on puhuttava uudesta aikakaudesta, joka vain jatkuu ja jatkuu.

En muista tarkkaan, mikä kehityksen vaihe oli juuri silloin menossa, kun työurani päättyi. Kovassa menossa se kuitenkin oli. Sosiaalisen median (SOME) vaikutus kasvoi hurjaa vauhtia meillä ja muualla, niin hyvässä kuin pahassakin, palvelujen digitalisointi ja sähköinen asioiden hoitaminen etenivät ripeästi, tekoälyä kehitettiin ja verkottuneet oppivat tietokoneet alkoivat tietää jo minua paremmin, minkä merkkistä levitettä aion kaupasta ostaa. Sen kyllä muistan, että yhtään robottia en vielä ehtinyt palkata seurakuntaan.

Vuosaaren seurakunta ja sen työntekijät joutuivat tai pääsivät kahtena viime vuosikymmenenä kiihtyvän teknologisen kehityksen pyörään. Kehitys tähtäsi hyvään, mutta se ei aina ollut ongelmatonta. Koneiden ja ohjelmien jatkuva uusiminen, ongelmien selvittely ja opiskelu veivät runsaasti aikaa ja energiaa muulta työltä. Toimistotyötä helpottamaan tarkoitetut koneet lisäsivät tuntuvasti toimistotyötä, koska nyt oli helppo laatia yhä enemmän erilaisia kyselyjä, lausuntoja, asiakirjoja, suunnitelmia ja raportteja. Koneiden suorituskyky aiheutti myös usein infoähkyä ja kommunikoinnin rajattomuutta.

Tekniikan oppiminen oli myös kova homma, ainakin näin teknisesti lahjattoman tumpelon näkökulmasta. Olen kiitollinen sihteereilleni ja muille osaavammille työtovereilleni siitä, että he olivat valmiita, yhtymän koulutuksen ohella, auttamaan ja opettamaan meitä vähemmän osaavia. ”Tietokoneissa väkevä” nuorisotyönohjaaja Jukka ’Juge’ Karlsson (nyk. Drugg) jopa piti usein työntekijäkokouksen yhteydessä atk-vartteja toivotuista aiheista.

Se että meidän tulee hyödyntää tekniset välineet ja olla mukana netissä, oli minulle ilman muuta selvää. Seurakunnalla on Jeesuksen antama tehtävä ”mennä kaikkeen maailmaan” ja maailma nykyään tuppaa olemaan aika paljon netissä. Ihmiset, etenkin nuoremmat, eivät vain käytä nettiä, eivät vain käy netissä, he elävät netissä. Se näkyy hyvin, kun seuraa esimerkiksi jotain ravintolaseuruetta, jossa ihmiset selaavat paljon enemmän omaa älypuhelintaan kuin keskustelevat keskenään. Siksi myös netin kautta on etsittävä kohtaamista. Menimmekin mukaan nettipappitoimintaan, yhtymän ohjaamaan omien nettisivujen rakentamiseen ja erilaisille keskustelusivustoille. Kommunikoinnissa sosiaalisessa mediassa seurakunnan nuorisotyö taisi olla pisimmällä.

Tiedotus ja mediat

Tiedotus ja mediat tulivat kirkkoherra-aikanani aina vain tärkeämmiksi. Niiden avulla voitiin tavoittaa suunnilleen kaikki, kirkosta kauaksi etääntyneetkin. Ihmiset saattoivat pohtia hyvinkin syvällisesti elämän perimmäisiä kysymyksiä ja arvoja, mutta he tekivät sitä uusien ja vanhojen medioiden, kirjojen ja kulttuurin parissa. Tälle alueelle kirkko satsaa varmasti edelleenkin liian vähän.

Yritetty on kuitenkin, myös Vuosaaren seurakunnassa. Printtimedian puolella kuviot olivat selvät. Kaikkiin talouksiin leviävä ja hyvin luettu VUOSAARI-LEHTI oli ehkä medioistamme tärkein ja lehden myönteinen suhde seurakuntaan koko sen olemassaoloajan oli hieno asia. Säännöllisten juttujen ja ilmoitusten lisäksi julkaisimme syksyisin ja keväisin runsassisältöiset seurakuntasivut (aiemmin oman Vuokirkko-lehden). Myös KIRKKO JA KAUPUNKI –lehti on ollut meille aarre. Viikoittaiset seurakunnalliset ilmoitukset ja kausiesitteet olivat edelleen tärkeitä. Muita tiedotuksen välineitä meillä ovat olleet ilmoitustaulut, yksittäiset mainokset ja esitteet, aloite- ja palautelaatikko, isoissa tapahtumissa monet eri lehdet ja radiokanavat.

Ja olihan meillä hieno TIETOKANSIO. Mainoskenttä Oy:n kanssa sen työstimme v. 2002. Pakettiin kuuluivat uusi tyylikäs logo, itse kansio, seurakunnan yleisesite ja kolme seurakunnan tiloja koskevaa esitettä, kaikki kaunein värein sekä laadukkain kuvin ja tekstein toteutettuina. Kansioon saattoi sujauttaa vielä ajankohtaisen kausiesitteen sekä muita seurakunnan tiedotteita ja sitä oli hyvä jakaa esimerkiksi kasteperheille, uusille seurakuntalaisille tai vierailijoille. Muutaman vuoden päästä kansio–into lässähti. Ensinnäkin tilojen muutosten myötä esitteiden teksti osin vanheni. Lisäksi yhtymä halusi kaikkien seurakuntien materiaaliin oman uuden Kirkko Helsingissä –logonsa ja ryhtyi itse tuottamaan korkeatasoisia esitteitä eri tarkoituksiin. Sitä paitsi kaikki tieto alkoi löytyä nopeammin ja paremmin netistä kuin jostain hiivatin kansiosta.

Sähköinen nettipohjainen viestintä valtasi vuosi vuodelta enemmän alaa. Seurakunnan omista VERKKOSIVUISTA tuli yhä tärkeämpi tietolähde. Sivujen sisältöä ja laatua koko ajan yhtymän ohjauksessa kehitimme. Työlääksi tilanteen teki se, että samanaikaisesti oli paljon niitä ihmisiä, jotka hakivat tietoa vain netistä ja paljon myös niitä, joilla ei nettiä edes ollut. Kumpaakaan ryhmää ei saanut unohtaa. Onneksi monet asiat alkoivat jo kohta ilmestyä sekä netti- että paperiversiona.

Olen edellä jo kuvannut teknologisen kehityksen vaikutusta loppuvuosinani seurakuntaelämään. En käy sitä toistamaan. Totean vain, että yksisuuntainen hidas paperinen tiedottaminen oli muuttumassa yhä enemmän sähköiseksi salamannopeaksi kaksisuuntaiseksi vuorovaikutukseksi ja monenkeskiseksi kommunikoinniksi. Suomen digitalisoituminen ja ’somettuminen’ oli alkanut.

Elämme mediasidonnaisessa maailmassa, jossa on käynnissä kova tajunnantäyttökilpailu. Yksittäinen paikallinen seurakunta on varoiltaan ja voimiltaan liian pieni yksikkö rummuttamaan sanomaa julkiseen ja yleiseen tajuntaan. Siksi on mielestäni hyvä, että seurakuntayhtymässämme yhdistetään aina silloin tällöin seurakuntien voimat ja varat sekä mainonnan ammattilaisten taidot suureen yhteiseen tapahtumaan ja sen markkinointiin. Silloin saadaan aikaan riittävän iso ’rummutus’, kuuluvuus ja näkyvyys. Kirkko on kuin onkin olemassa ja sen mukana on olemassa Siunaus (2002), Armo (2005), Usko Toivo Rakkaus (2007–2008).

Työpöydälläni oli pitkään paperilappunen, jossa luki: ”Tehtävänä on viestin välittäminen ja välittämisen viestittäminen.” Aika lailla toiminta-ajatuksemme mukaisesti sanottu. Jeesus-liike on myös viestintäliike. Siksi tiedottamiseen on syytä kunnolla satsata. Eikä tiedottamisessa ole tärkeää vain se, että houkutellaan ihmisiä yksittäisiin tilaisuuksiin kirkolle, vaan myös se minkälaista mielikuvaa seurakunnasta tai kirkosta luodaan. Usein mediasta saadun mielikuvan, imagon, mukaan ihmiset ratkaisevat, lähtevätkö lähemmäksi kirkkoa vai kauemmaksi. Imagoa on hyvä rakentaa kaikesta siitä, mikä on totta. Kauniita valeimagoja en kannata. Jo kirkon ovella papin tai vahtimestarin tylyys voi sellaisen romuttaa. Sitä kannatan, että hyvä uutinen, evankeliumi, pääsee hyvän viestinnän avulla hälyn läpi ja tavoittaa tajuntamme.

Kirkkoherrana olin tiedotuksessa ’päätoimittajan’ asemassa. Yhdessä sihteerini Soilin kanssa rakentelimme Vuosaari-lehteen tulevia seurakuntasivuja. Kuvatoimittajana ja tiedottajana oli 2000-luvulla toimistosihteeri Helena Tuhkanen. Hän mm. hoiti ja muokkasi seurakunnan verkkosivuja, teki kausiesitteet ja viikoittaiset seurakunnan ilmoitukset lehtiin, valmisti monet yksittäiset mainokset ja esitteet ilmoitustauluille ja jakeluun. Melkoinen työsarka. Toki sen lisäksi kaikilla työaloilla oli omaa tiedottamista.

Siirry kappaleeseen toiminnan painopisteet