4. Varhaisnuorisotyö ja partio

Varhaisnuorisotyö ja partio

70-luku taisi olla TYTTÖ- JA POIKAKERHOJEN kulta-aikaa. Kerhojen ja kerholaisten lukumäärät olivat melkoiset, vaikkapa tähän 2000-lukuun verrattuna. Kilpailevat sisällöntuottajat olivat silloin vaisumpia ja vähäisempiä. Vai johtuiko se ainakin osittain siitä, että saimme erinomaiset ja pitkäaikaiset nuorisotyöntekijät Pertti Vilmingon v. 1971 ja Ritva ”Ippa” Syvähuokon (nyk. Salminen) v. 1972.

Piispantarkastuskertomuksessa 1973 mainitaan, että poikakerhoissa käyntikertoja oli 4354 ja tyttökerhoissa 4394, askarteluryhmissä tyttöjen ja poikien käyntikertoja lisäksi 932. Vapaaehtoisia kerhonjohtajia oli tyttötyössä ja partiossa yhteensä 24 ja saman verran myös poikatyössä. Kerhoja oli erilaisia ja niissä oli tavattoman monipuolista ohjelmaa. Vuokirkko lehdessä 1975 Pertti kertoi poikakerhoista mm. että kerhoja on sekä alle että yli 10-vuotiaille ja että kerhoissa askarrellaan, leikitään, lauletaan, kilpaillaan, keskustellaan, näytellään, hiljennytään, tehdään retkiä ja kesällä lähdetään leirille… Uskon, että juuri retkiltä ja leireiltä monelle tytölle ja pojalle ovat jääneet lähtemättömät muistot.

Aivan erityinen piirre Vuosaaren seurakunnan lapsi-, nuoriso- ja perhetyössä on ollut partiotoiminnan vahva asema. PARTIO on täällä ollut nimenomaan seurakunnan työtä ja kun lippukunnat myöhemmin yhdistyksinä ”itsenäistyivät”, seurakunta on niitä silloinkin ollut tuntuvasti tukemassa. Partiolaiset ovat olleet kantavia voimia myös muussa nuorisotyössä, auttaneet niin diakoniassa kuin lähetystyössäkin.

Lippukuntia oli 60–70 luvuilla kaksi: Vesipääskyt (lpkj. Ippa Syvähuoko) ja Vuopojat, joka oli aika pitkälle meripartiolippukunta (lpkj. Pertti Vilminko, myöh. Jari Kallioniemi). Joskus 70 luvun lopulla Vesipääskyillä oli noin 300 ja Vuopojilla noin 100 jäsentä, mutta partiotilaisuuksiin ja –tapahtumiin osallistui vuosittain satoja ihmisiä. Partiollahan on toimintatapa, joka vie lapsen varhaisnuoruuteen, varhaisnuoren nuoruuteen ja nuoren aikuisuuteen ja auttaa häntä monipuolisesti kehittymään vaihe kerrallaan. Partiossa on esillä ja käytössä paljon sellaista, jota seurakunnan opetus yleisestikin alleviivaa: luonto, sen varjeleminen, lähimmäisenrakkaus, kaveruus, palveleminen, auttaminen, vastuuseen kasvaminen, isänmaallisuus ja kansainvälisyys, Jumala, hiljentyminen, tärkeät käytännön taidot, joita tarvitsemme retkellä luonnossa, merellä ja elämässä.

Sain ensimmäisenä Vuosaaren kesänä pitää leiririppikoulun Lapin Inarissa, niin että mukana oli partiolaisten ryhmä Ippan johdolla. Partiolaiset huolehtivat käytännön järjestelyistä ja töistä sekä johtivat vaellukset ja iltanuotiot. Kanttori Antti Yrjölä kitaroineen kulki porukan mukana ja viritti tunnelman luonnossa ja nuotiolla herkäksi ja väillä riehakkaaksikin. Muistoni tuosta yhteistyöstä 43 vuoden takaa on niin lämmin ja hyvä, että melkein unohdan yhden raastavan riesan. Inari oli tuolla viikolla Euroopan lämpimin paikka, se sulatti lumet ja herätti kaikki itikat. En ole ikinä ollut sellaisessa hyttys- ja mäkäräispilvessä päivin ja öin kuin tuolloin Inarin leirillä.

Noin 10 vuotta toimin nuorisopappina. Olen kiitollinen siitä ajasta, värikkäistä kokemuksista ja työtovereista. Liian vähän ehdin, sen myönnän, paneutua nuorisotyöhön muun papintyön ohessa, mutta onneksi neuvosto omista toimintamäärärahoistaan palkkasi nuorisotyöhön (yli 14 v.) ylimääräisen nuorisotyöntekijän. Vuosina 75–76 se oli teol. yo Ilkka Tahko, vuosina 77–78 teol.yo Petu Tapio ja 79-81 teol.yo Harri Luoma, jotka kaikki valmistuivat myöhemmin papeiksi. Tätä työtä jatkoivat 80-luvulla teol.yo:t Matti Kurki ja Juhani Herranen ja saimme v. 1984 myös uuden viran, nuorisopapin viran, ja siihen valittiin Ilkka Tahko.

Jatka seuraavaan kappaleeseen Jumalanpalvelus ja aikuistyö