5. Lapsi- ja perhetyö

Lapsi- ja perhetyö

Aloitin ensimmäisen vuosikymmenen tarinassa työalojen kuvauksen lapsista ja myös päätän tämän katsaukseni lapsiin. Lapsissa on tulevaisuutemme ja lapsityössä pitkälti seurakunnan toiminnan perusta. Näin ajattelimme myös vuosina 1996–2010. Onneksi jo heti kauteni alussa saimme lisävoimaksi lapsityönohjaajan viran ja siihen vireän ja taitavan Leila Väisäsen (kuvassa).Toimintajärjestelmän myötä hänestä tuli virallisestikin johtava lapsityöntekijä ja tiimiläistensä lähiesimies.

Leila ja lastenohjaajat saivat työssään kohdata ne monet haasteet, joihin aikaisemmin olemme jo viitanneet. Maallistuminen edistyi. Kristillinen perintö ei kodeissa kovin hyvin siirtynyt eteenpäin ja tieto kristillisen uskon sisällöstä kävi yhä ohuemmaksi. Päiväkotien oma uskontokasvatus oli usein heiveröistä tai johtajasta ja työntekijöistä riippuen hyvin kirjavaa. Moniuskontoisuus ja uskonnottomuus synnyttivät painetta neutraalisuuteen ja pelkoa käännyttämisestä, siitä että esimerkiksi ’Jumalan kämmenellä’ – laulun laulaminen oli aivopesua. Joskus tuntui, etteivät kristitytkään saa olla kristittyjä muuten kuin vain salaa ja yksin.

Onneksi seurakunnassa eikä sen lapsityössä ajateltu monikulttuurisuudesta näin. Eikä kyllä valtaosassa päiväkoteja tai koulujakaan. Niin voi päätellä säilyneitten yhteyksien ja yhteistyön perusteella. Omassa lapsityössämme perintö siirtyi ja myös klassikot, pyhäkoulut ja päiväkerhot, olivat edelleen ohjelmassa.

PYHÄKOULUTYÖN volyymeissä näkyi kyllä vuosikymmenien kehitys. Se ei enää tavoittanut laajoja lapsijoukkoja, niin kuin ensimmäisinä vuosikymmeninä, mutta saattoi olla hyvinkin merkityksellistä osallistujille. Pyhäkoulun opettajiakin oli hankala löytää. Kun pyhäkouluja oli 2000 luvun alussa neljäkin, niitä kauteni loppuvuosina niitä oli yleensä kaksi, lauantaisin klo 11–12 Albatrossissa ja sunnuntaisin klo 11–12 kirkolla. Kirkon pyhäkoulu oli siitä merkittävä, että se helpotti myös vanhempien tuloa messuun; lapset saattoivat olla kirkossa liturgian ja ehtoollisen aikana, mutta siirtyä saarnan ajaksi omaan pyhäkouluun, jossa Raamatunkertomus esitettiin jännittävästi, havainnollisesti ja elämyksellisesti.

Yli 3-vuotiaille lapsille tarkoitettu pyhäkoulu kokosi kerrallaan 1–10 lasta ja vuosittain muutamia kymmeniä. Joulujuhlat ja kevätretket kuuluivat myös ohjelmaan. KOLMIVUOTIAIDEN SYNTTÄRITAPAHTUMIA järjestettiin kaksi kertaa vuodessa ja niiden osallistujamäärissä oli (ainakin 2008) kasvua. Ne ovat saattaneet hyvinkin olla avaamassa tietä, jos ei pyhäkouluun niin muuhun lapsityöhömme.

PÄIVÄKERHOT oli tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille ja niihin ilmoittauduttiin. Tavoitteena oli ja on tukea lapsen kasvua kokonaisvaltaisesti fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella alueella. Seurakunnan päiväkerhoissa on tietenkin kristillinen arvopohja. Anteeksiantaminen ja pyytäminen, toisen huomioonottaminen, kunnioittaminen ja auttaminen olivat käytössä päiväkerhon arjessa. Päiväkerhotyö oli ja on kasteopetusta, joka tahtoo tukea myös vanhempia heidän kristillisessä kasvatustyössään.

Toiminta sai runsaasti myönteistä palautetta ja kerhoihin usein jonotettiin. Kerhoja oli 6-7 ja niitä pidettiin kauteni loppupuolella neljässä paikassa: kirkolla, Albatrossissa, Merirasti-kappelissa ja Myrskylinnussa. Kerho kokoontui 2-3 kertaa viikossa 2-3 tunnin ajan kerrallaan, ohjelmaltaan monipuolisena. Vuonna 2000 kerhoissa oli kirjoilla 108 lasta ja v. 2008 130 lasta sekä kesäkerhossa 49.

PERHEKERHOJA oli 2000–luvun alkupuolella kaksi, mutta loppupuolella jo 4–5. Niitä pyrittiin myös vähän profiloimaan. Otetaan esimerkki syksyltä 2008. Silloin klo 10–11.30 kokoontuivat Albatrossin perhekerho maanantaisin, yhteinen hartaus ja lauluhetki, sitten aikuisille ja lapsille erillistä ohjelmaa, Myrskylinnun perhekerho tiistaisin, lasten ja aikuisten yhteinen musiikkihetki, Vuosaaren kirkon perhekerho tiistaisin, yhteinen hartaushetki, jonka jälkeen leikitään, seurustellaan ja tehdään kädentöitä ja Merirasti-kappelin perhekerho torstaisin, lapsille ja aikuisille liikuntapainotteista ohjelmaa, kädentöitä sekä mukavaa yhdessäoloa.

Kokeiltiin myös Iltaperhekerhoa Albatrossissa to klo 17.30–19 ja vanha tuttuhan oli jo Elämänkysymyksiä Raamatun äärellä naistenpiiri tiistai–aamupäivällä klo 10 (lastenhoito järjestetty). Leila totesikin vuoden 2008 toimintakertomuksessa, että ”perhekerhot ovat monelle helppo tapa tutustua omaan seurakuntaan ja samassa elämäntilanteessa oleviin henkilöihin.”

Samalla kun aikuisia rohkaistiin tulemaan lasten kanssa kirkkoon ihan tavallisiin jumalanpalveluksiin ja tarjolla oli kirjaa, pehmolelua ja pakomahdollisuus ison mekkalan aikana eteisaulaan tai pyhäkouluun, järjestettiin joka vuosi 5-7 erityisesti lapsille ja perheille suunnattua PERHEMESSUA tai perhekirkkoa. Oli myös monenlaisia LAPSI- JA PERHETAPAHTUMIA, nukketeatteria, konsertteja ja muita musiikkipitoisia tilaisuuksia, retkiä, rantapäiviä jne. Kaikissa näissä isoissa ja pienissä tilaisuuksissa käytettiin eri ilmaisukeinoja, joita lastenohjaajat olivat opiskelleet: flanelloja, piirroksia ja maalauksia, eri esineitä, tekemistä, näyttelemistä, nukketeatteria käsinukein tai lyijyjalkanukein, laulun ja musiikin keinoin, muunneltuja messuja (mm. ’meidän messu’, ’mukulamessu’) ym. Kirkkokansalle kirkastui monta kertaa jumalapalveluksen iloinen tapahtumaluonne.

PÄÄSIÄISVAELLUKSET joka toinen vuosi olivat kohokohtia. Suosio oli suuri. Esimerkiksi vuonna 2004 tehtiin vaelluksella 92 eri kierrosta ja kävijöitä oli yhteensä 1552. Leilan oli johtamassa näitä ponnistuksia ja isoja talkooporukoita. Toteutuksessa oli jotain samaa kuin ensimmäisellä vuosikymmenellä oli ollut Stinan remontissa ja purjehduksissa. Seurakunnan työntekijät (etunenässä nyt lapsityö) ja vapaaehtoiset seurakuntalaiset (myös miehet) olivat yhdessä sekä rakentamassa kirkon sisälle Jerusalemin tapahtumapaikkoja ja miljöötä että toteuttamassa eri roolihahmoissa ja Raamatun tekstein pääsiäiskertomusta. Päiväkerhojen, päiväkotien lapsilla ja ala-asteiden koululaisilla kuin myös aikuisilla seurakuntalaisilla oli mahdollisuus Jeesuksen mukana tehdä havainnollinen, konkreettinen ja elämyksellinen matka kristillisen uskon ytimeen, Golgatalle ja tyhjälle haudalle.

YHTEYDET PÄIVÄKOTEIHIN olivat moninaiset, joihinkin vilkkaammat kuin joihinkin toisiin (em. syistä). Esimerkiksi vuoden 2008 pääsiäisvaelluksella vieraili kerrassaan 829 päiväkodin lasta ja aikuista. Seurakunta järjesti edelleen myös joulukirkkoja sekä leikkipuistossa kevätkirkkoja, joissa lapsia kävi runsaasti. Päiväkodeille tarjottiin yhteistyössä musiikkitoiminnan kanssa ’kauneimmat joululaulut’ ja esikoululaisille tutustumiskäyntejä kirkkoon. Säännölliset vierailuyhteydet oli neljään päiväkotiin ja pyydettäessä käytiin useammassakin. Valmius oli yhteisiin suunnittelukokouksiin ja tuen antamiseen päiväkodin uskontokasvatukselle. KOULUUN LÄHTEVIÄ kutsuttiin siunattavaksi kirkkoon ja vuonna 2008 osallistujia oli ihan kelpo määrä, yhteensä 123.

Sen olen huomannut, että lapsityö on samalla aina myös perhetyötä eikä perhetyö voi onnistua huomioimatta mahdollisia lapsia. Lastenohjaajat kohtasivat päiväkerhoissaan ja yhteisissä tilanteissa toistuvasti myös lasten vanhempia, heidän ilojaan ja surujaan, huoliaan ja toiveitaan. He huomasivat herkästi niin lasten, heidän vanhempiensa kuin ympäröivän yhteisönkin pahoinvoinnin. Lastenohjaajat tekivät siis kohtaamisissaan myös aikuistyötä ja diakoniaa.

Aikuistyön yhteydessä on kerrottu, että kuluneina vuosikymmeninä seurakunnassamme on ollut ihan erityistä Parisuhde- ja perhetyötä, jossa on voitu keskittyä aikuisten parisuhteen ja vanhemmuuden tukemiseen ja rikastuttamiseen. Perheneuvontaakin on ollut saatavilla. Suunnilleen kaikilla työaloilla (esim. diakonia ja nuorisotyö) perheet ja lapset/nuoret asioineen ovat olleet työn tärkeää sisältöä. Eikä sinkkujakaan ole täysin unohdettu.

Jeesus-liikkeessä, jota myös kirkoksi kutsutaan, lapset ovat tosiaan sekä Jeesuksen, vanhempien että seurakunnan silmäterä. Seurakunta on monin keinoin pyrkinyt hoitamaan omaa osuuttaan. Onnistumista on vaikea arvioida. Me emme esimerkiksi tarkkaan tiedä, missä vaiheessa ja millä tavoin lapsuudessa kylvetty alkaa kantaa hedelmää.

Työntekijöitä

Vappu Porthanilla oli pitkä ja ansiokas rupeama lapsityöstä vastaavana pappina. Sen jälkeen kirkkoherrakautenani 2000–luvulla lapsi– ja perhetyön sai vastuualueekseen Kallahden–Aurinkolahden aluepappi Johanna Joronen, empaattinen ja eloisa pappi, joka myös laulutaidollaan ja –äänellään ilahdutti lapsia ja vanhempia mm. messuissa ja Tintit –musiikkiryhmän konserteissa. Onneksi saimme hänelle virkavapauksien ajaksi hyvän ja pirteän sijaisen Hanna-Kaisa Kotilaisen.

Lapsityön papit eivät enää olleet työalasta vastaavia johtajia tai tiimin vetäjiä, vaan olivat lapsityön tiimissä mukana teologeina ja pappisjäseninä (lähiesimiehenä khra). Työalasta vastaavana, johtavana työntekijänä ja tiimin vetäjänä toimi alan ammattilainen lapsityönohjaaja Leila Väisänen, josta jo edellä kerrottiin. Hän myös oli lastenohjaajien lähiesimies.

Meitä kyllä siunattiin lahjakkailla ja taitavilla lastenohjaajilla. Kuulin useamman kerran sellaista palautetta, että meidän kerhoihimme olisi haluttu tulla kauempaakin. Alkuvuosina mukana oli jo ennen omaa kirkkoherra-aikaani tulleita pitkäaikaisia lastenohjaajia kuten Anneli Ojanen, Heli Hallikainen, Ulla Friberg ja Riitta Kumpulainen. Loppupuolella keväällä 2010 lastenohjaajina oli edelleen Heli Hallikainen ja hänen lisäkseen Päivi Lindberg, Katri Pirinen, Jenni Patronen, Salme Vesterinen ja Eeva Virmalainen. Tiimi oli pysynyt jo muutaman vuoden samanlaisena. Muita pitempiaikaisia lastenohjaajia ennen Jenniä ja Katria ovat olleet mm. Ani Tampio (ja hänen äitiyslomansa sijaiset ’Malla’ Kettunen, Johanna Mikkola ja Kristiina Elo), Sini Liukku, Mervi Itälinna ja Sini Kurkola.

Siirry kappaleeseen Kaikkia työaloja palveleva toiminta