3. Lähetys ja kansainvälinen työ

Lähetys ja kansainvälinen työ

Lähetystyössä klassikot pitivät edelleen pintansa, LÄHETYSPIIRIT ja MYYJÄISET, samoin lähetyspyhät, lähettien vierailut ja erilaiset keräykset. Kirkon lähetyspiiri ja merimieskirkkopiiri jatkoivat myös vuosina 1996–2010 ja niiden lisäksi syksyllä 2004 aloitti uusi lähetyspiiri Näppärät, joka Anni Hämäläisen johdolla tuki lähetysjärjestö Sanansaattajien radiotyötä. Se kokoontui Myrskylinnun uusissa kerhotiloissa ja valmisti näppärin käsin monenlaista myytävää sen hyväksi, että ihmiset eri maissa kuulisivat radion kautta evankeliumin.

Esimerkiksi keväällä 2009 lähetystyön ohjelmassa oli piirien kokoontumisten lisäksi lähetys-ilta, jossa oli vierailija Suomen Lähetysseurasta sekä retki lähetysmuseoon Kumbekumbe - näyttelyyn. Suunniteltiin myös osallistumista Tampereen Lähetysjuhlille ja valmisteltiin hauskaa iloista Villasukkakoulua, jonka tuotoksia ajateltiin joko myydä uuden Vuosaaren sataman Merimieskeskuksen hyväksi tai lahjoittaa suoraan merimiehille.

Vapaaehtoiset ja varat

Lähetyspiirien ja nimikkokohteidemme tukemiseen sitoutuneen lähetysrenkaan jäsenten määrä ei ollut suuren suuri, pikemmin alle kuin yli 20, mutta he tekivät vapaaehtoisina uskollisesti arvokasta perustyötä, pitivät asiaa esillä, valmistelivat myyjäisiä ja muita tapahtumia ja hankkivat eri tavoin varoja. Marraskuussa 2006 vapaaehtoisten juhlassa palkittiin tunnustuskoruilla lähetyspiirien vetäjät Hilkka Sipiläinen, Emma Mäkinen ja em. Anni Hämäläinen sekä pitkän aikaa Porkkanamarkkinoista ja Tasauskeräyksestä vastuuta kantanut Leila Leminen. Syksyllä 2001 Merimieskirkko oli luovuttanut Klaara Karttilalle kultamerkin tunnustuksena pitkäaikaisesta työstä Merimieskirkkotyön hyväksi.

Varoja lähetykseen kerättiin siis myyjäisillä, ei vain seurakunnan piirien yhteisissä isoissa myyjäisissä, vaan myös ’pikkumyyjäisillä’, esimerkiksi kirkon eteisaulassa jonkun messun jälkeen tai muissa tilanteissa. Vielä isompi joukko ihmisiä osallistui lähetyksen tukemiseen keräysten kautta, sellaisten kuin syyskuussa Tasauspäivän keräys ja Porkkanamarkkinat Tuomiokirkolla, Adventtikeräys, kirkkokolehdit ja runsasväkisten ’Kauneimmat joululaulut’ – tilaisuuksien kolehdit. Verotuloista tulevaan tukeen osallistuivat sitten jo kaikki seurakunnan jäsenet.

Nimikkokohteet

Lähetyskannatuksemme riitti aika moneen nimikkokohteeseen ja –lähettiin. Vuosien varrella niissä on tapahtunut monia muutoksia, mutta esimerkkimme on keväältä 2009:

• • Pekka ja Kaarina Koskinen, Etu-Aasia. Kansanlähetys

  • Sari ja Raimo Haapakorpi, sekä lapset Joonatan ja Aaron, Tansania. Lähetysseura

  • Richard ja Katri Croft, sekä lapset Sara ja Anna, Bangladesh, Kylväjä

  • Kimmo ja Tuula Kosonen, sekä lapset Iitu ja Jesse, Thaimaa. Lähetysseura

Lisäksi tuimme PIPLIASEURAN käännöstyötä suomensukuisten kansojen parissa ja Suomen Lähetysseuran HONGKONGIN ja TAIWANIN työtä.

Työntekijät

Työntekijäpuolelta lähetystyöstä oli lähetyssihteerinä vastaamassa nuorisotyönohjaajamme Pertti Vilminko, entisen evankelioimistoimikunnan aktiivi, ja hyvin hän tätäkin tehtävää hoiti. Vuonna 2003 tuli lähetys- ja kansainvälisen työn papiksemme musiikillisesti ja psykologisesti lahjakas Marketta Antola, jolla oli kokemusta Suomen Lähetysseurasta ja vuosien lähettinä olosta miehensä Markun kanssa Taiwanilla. Marketta otti hoitaakseen myös lähetyssihteerin tehtävät ja koko tästä kentästä hän ansiokkaasti huolehti vuoteen 2010 saakka, vaikka työnkuvaan kuului myös peruspapin töitä ja vastuuta Katukappelista. Hänen tärkeä työkaverinsa oli maahanmuuttajatyöstä ja kansainvälisestä diakoniasta vastaava diakoni Kaarina Kauppila (o.s. Haavisto) ja Kaarinan sijainen Nita Laine.

Kansainvälinen työ

Vuosaaren länsilaidalla on Rastilan leirintäalue ja paljon kansainvälistä väriä. Itälaidalla on toinen hyvin kansainvälinen paikka, Vuosaaren satama. Siinä välissä asuu tuhansia eri kansoista, eri kielistä ja uskonnoista kotoisin olevia ihmisiä. Ei ihme, että suomenkielinen Vuosaaren seurakuntakin on saanut vahvan kansainvälisyyden kosketuksen.

Jo lähetys on kansainvälistä työtä, lähettien tukemista toiminnassaan eri puolilla maailmaa eri kansojen keskellä. Samoin on työ maahanmuuttajien parissa täällä Vuosaaressa; siihen paneudutaan paremmin parin sivun päästä diakonian yhteydessä.

Mutta paitsi diakonialla niin millä muulla tavalla seurakunta toimii kansainvälisellä kentällä? Leirintäalueelle ei enää pyydetä pappia pitämään sunnuntaihartautta, kuten karavaanarit vielä 80-luvun lopussa; sen sijaan itälaidalla oleva Merimieskirkko on tärkeä paikka seurakunnallekin. Marketta Antola oli jo ennen rakentamisvaihetta (ks. tilojen tarina) hiomassa Merimieskirkon ja seurakunnan yhteistyötä ja jo rakentamisvaiheessa kouluttamassa vapaaehtoisia tähän sataman kyljessä sijaitsevaan Merimieskirkon ja Rekkakirkkoyhdistyksen palvelukeskukseen (HELSINKI SEAFARERS CENTRE). Tammikuussa 2009 olin Marketan, Merimieskirkon edustajien sekä piispojen (Eero Huovinen, Ambrosius, Teemu Sippo) kanssa vihkimissä tätä ekumeenista kirkkoa ja keskusta käyttöön. Monenmoista kanssakäymistä ja toimintaa on vuosien aikana ollutkin. Kuten aiemmin kerroin, erityisesti Anja Hinkkanen on tuonut Merimieskirkolle kohtaamista, konsertteja ja muuta ohjelmaa.

Kansainvälisyyteemme on kuulunut antaa erikielisille ja eri etnisiin ryhmiin kuuluville kristityille mahdollisuus kokoontua seurakunnan tiloissa. Toistan lyhyesti: tiloissamme on ollut arabiankielisiä, kansainvälisen seurakunnan englanninkielisiä ja afrikkalaisen helluntaihenkisen seurakunnan jumalanpalveluksia; on ollut zairelaisten/kongolaisten ja eteläkorealaisten hengellisiä kokoontumisia, on ollut venäjänkielistä toimintaa. Kun kiinalais-suomalainen Nancy Wang–Hedström puolitti ja sijaisti Markettaa 2006–2007, meillä oli yhteyksiä myös Kalliossa kokoontuvaan kiinankieliseen seurakuntaan ja he myös vierailivat kiinnostavasti Vuosaaressa. Ja kyllä Marketankin kiinankielen taidolla on ollut monessa tilanteessa käyttöä. Samoin kuin vs. pastorimme Sonja Virkkusen (2007–2008) espanjankielellä.

Kansainvälisyyden yhtenä kristillisenä sisältönä on aina EKUMENIA, kristillisten kirkkojen ykseyden rakentaminen ja vaaliminen sekä MUIDEN USKONTOJEN YSTÄVÄLLINEN JA KUNNIOITTAVA KOHTAAMINEN. Tätä sisältöä Vuosaaressakin on eri aikoina ollut. Pyhän Henrikin seurakunnan katolisista messuista Merirasti-kappelissa on jo kerrottu. Kansainvälisen evankelisen seurakunnan (IEC) jumalanpalveluksissa saattoi olla mukana katolisia, anglikaaneja, reformoituja ja luterilaisia, myös Vuosaaren seurakunnan jäseniä. Katolisen kirkon luennoitsijoita on kuultu. Niin kuin ortodoksienkin. Ortodokseja on jopa ollut aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa, esimerkkinä ekumeeninen Sirpale-raamatturyhmä. Ortodoksinen kulttuurikeskus Sofia Kallvikinniemessä on ollut yksi kokouspaikkamme ja juhlaravintolamme. Siellä on ollut mielenkiintoisia teemasarjoja, jotka ravitsevat monia. Sofia-kappelissa olen ollut mukana ortodoksisessa palvelussa, mutta myös ’Ambron’ ja työntekijöidemme kanssa veisannut luterilaista virttä sekä kerran toimittanut jopa luterilaisen messun yksillä koulutuspäivillä.

Useamman eri uskonnon edustajien kohtaamisesta kirkolla kerroin aikuistyön kohdalla ja jo kolmannen vuosikymmenen tarinassa kirjoitin MUSLIMI–KRISTITTY –dialogiryhmästä, joka käynnistyi Vuosaaren seurakunnassa ja joka Kirkkohallituksen otettua yhteyttä meihin laajeni v. 1996 Suomen ev.lut. kirkon ja merkittävimpien muslimiyhdyskuntien väliseksi dialogi-ryhmäksi. Ryhmä jatkoi kokoontumisia noin kaksi kertaa vuodessa ainakin oman kirkkoherrakauteni loppuun. Vuosaaren seurakunta pysyi vakituisena osallistujana ryhmässä ja kolmen hengen kiintiöön kuuluivat lisäkseni Marketta ja maahanmuuttajatyöstä vastaava diakoni, siis useimmiten Sinikka Metiäinen (kuvassa) ja hänen jälkeensä Kaarina Kauppila (s. Haavisto). Vuoroin kokoonnuimme toistemme tiloissa, usein myös Vuosaaressa, ja kolmetuntinen sessio sisälsi kummankin puolen alustuksen jostain keskeisestä uskonnollisesta teemasta, yhteisen keskustelun ja aterian, joskus ympäristöön tutustumistakin. Keskusteluissa oli ystävällinen, ymmärtämistä lisäävä, kuunteleva ja kunnioittava ilmapiiri – paitsi kerran Albatrossissa, kun keskusteluun tuli kuokkimaan pari koko totuuden omistavaa äärisunnia. Seurakunnan tiloissa alkoi ennen kuulumattoman äänekäs tappelu muslimien kesken. Kun kuokkijat sitten lähtivät omin jaloin ennen vartijoiden tuloa ulos, saliin laskeutui toinen toistemme kunnioittamisen ja rauhanomaisen keskustelun humaani henki.

Siirry kappaleeseen Diakonia, sielunhoito, maahanmuuttajatyö ja kansainvälinen diakonia