2.3. Aikuistyö: opetusta, keskustelua, rukousta ja kulttuuria

Aikuistyö

Aikuistyötä oli jumalanpalveluselämän, toimitusten ja musiikin ohella toki muutakin. Itse asiassa oikeastaan kaikilla toiminta-alueilla toteutetaan aikuistyötä, myös lapsi- ja nuorisotyössä, jossa ollaan tekemisissä vanhempien kanssa. Lähetystyö ja diakoniatyökin ovat ryhmineen etupäässä aikuistyötä. Käsite on vähän epämääräinen. Käytännössä aikuistyön otsikon alle ja kustannuspaikalle on sijoitettu kaikki sellainen toiminta, mitä ei ole merkitty muihin työaloihin kuuluvaksi. Siihen sisältyy esimerkiksi monenlaista pienryhmätoimintaa.

Raamattua ja ryhmiä

Otetaan yksi esimerkki raamattu- ja rukousryhmistä keväältä 2002: MIESTENPIIRI ti klo 18.30 kirkolla, yhteyshenkilönä Heikki Pynnönen ja Toivo Kankare. PÄIVÄRAAMATTUPIIRI, viisi kertaa kirkolla ti 14–15.30 Pirkko Seitsonen. AVOIN RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRI ke klo 18, ohjaajana Tommi Vanhanen, aiemmin Rauno Nyman. SIRPALEPIIRI kirkolla to klo 18-20, ekumeeninen raamattupiiri, jossa jäseniä luterilaisesta, ortodoksisesta, helluntai- ja vapaaseurakunnasta, Johannes Ohisalo ja Kaija Niemelä, kokoontuivat myöhemmin myös kodeissa ja Cecilia-palvelutalossa. ELÄMÄNKYSYMYKSIÄ RAAMATUN ÄÄRELLÄ naisille, ti klo 10 Albatrossissa, erityisesti perheenäideille, lastenhoito järjestetty, ohj. Leila Väisänen. RUKOUSPIIRIT: ma klo 7 aamurukouspiiri kirkolla, myöhemmin myös Ceciliassa, Eeva Tuovinen; ke klo 8 aamurukouspiiri Merirasti-kappelissa, Mirja Jankkari, myöhemmin myös Irma Suominen; ti klo 17–18 rukoushetki Katukappelissa, Heta Eerola ja Ritva Niskala, myöhemmin myös Saara Paananen.

Nämä ryhmät pysyivät suunnilleen vakioina vuodesta toiseen. Vähän myöhemmin joukkoon liittyi ILTARUSKO-RAAMATTUPIIRI Albatrossissa maanantaisin klo 13 lähinnä vanhemmalle väelle ja maahanmuuttajille, mutta oli avoin kaikille. Ryhmän ohjaajina toimivat Eduard Langinen ja kansainvälisestä työstä vastaava diakoni. Pirkko Seitsonen taas alkoi seurakuntalaisten kanssa syventyä Raamattuun eläytyvän BIBLIODRAAMAN keinoin ja hän käytti joissain tilanteissa myös kuvia ja esineitä johdattajina psalmien maailmaan. Bibliodraama – työskentelyä toivat seurakunnan toimintaan Pirkon ohella diakoni Pia Nordlund ja pastori Helena Castren. Entä miten Raamattu taipuu tanssiksi? Raamatun teksteihin perustuviin israelilaisiin kansantansseihin meitä johdatti kirkolla v. 2008 Wim van der Kooij. Asiasta innostui muiden muassa Tommi Vanhanen ja kirkolla tultiin tanssimaan näitä tansseja vielä monta kertaa.

Hiljaisuutta ja rakentumista

Sisäisessä ja ulkoisessa hälyssä elävät ihmiset alkoivat kaivata hiljaisuutta yhä enenevässä määrin 2000-luvulla. Myös työntekijöiden koulutuksissa HILJAISUUDEN RETRIITIT tulivat suosituiksi. Seurakunnassa etsimme hiljaisuutta yhdessä ihmisten kanssa. Oli Hiljaisuuden iltoja kappelissa, Hiljaisuuden päiviä esimerkiksi Merihiekassa ja Hiljaisuuden retriittejä (kahden yön yli) esimerkiksi Parinpellossa, Hollolassa. Niitä ohjasi Pirkko Seitsonen, työparinaan yleensä Nina Forsström. Kausiohjelmista löytyy Hiljaisuuden retriitti myös Heponiemessä; sitä oli järjestämässä Pia Nordlund.HENGELLISIÄ RAKENTUMISPÄIVIÄ toteutettiin Merirasti-kappelissa ja yhdessä Kristillisen Opintokeskuksen, Kristillisen Lääkäriseuran ja Sairaanhoitajien Kristillisen Seuran kanssa vietettiin Terveyspäiviä; esimerkiksi keväällä 2005 oli Albatrossissa ’Hengellisyys terveyden lähteenä’ – seminaari. Seurakunnan puolelta järjestäjänä toimi näissä Tommi Vanhanen.

Opetusta ja keskustelua

Aikuisrippikouluun riitti jatkuvasti tulijoita. Joskus onnistuimme toteuttamaan avoimen seurakuntakoulun, johon aikuisrippikoululaiset osallistuivat, joskus rakensimme opetusryhmiä, joskus opetimme yksilö kerrallaan. Kasteen ja konfirmaation kautta kirkkoon myös liityttiin.

Kaikissa työmuodoissa oli runsaasti tilanteita ja tilaisuuksia, joissa tapahtui opettamista ja oppimista sekä vuorovaikutusta ja keskustelua. Poimin paljoudesta yhden: seurakuntalainen, pastori, Raamatun tutkija Antti V. J. Mustakallio johdatti ihmisiä Paavalin persoonaan ja Roomalaiskirjeen maailmaan.

Itselläni on ollut unelma että kirkko/seurakunta tulisi yleisesti tunnetuksi elämää ja ihmistä koskevista MERKITYKSELLISISTÄ KESKUSTELUISTA, joihin yhä useammat eri mieltä olevat ihmiset haluaisivat osallistua. Olen ajatellut, että erityisesti seurakunnan sanomassa on pohjaa lähimmäisenrakkaudelle ja toinen toistemme kunnioittamiselle ja että juuri siksi seurakunnassa on erinomaiset olosuhteet eri lailla ajattelevien ja uskovien käydä turvallisesti vilpitöntä keskustelua keskenään. Monta kertaa olen saanut kyllä pettyä idealismissani. Viis siitä. Järjestimme työkauteni loppupuolella joitakin rohkeita keskustelusarjoja kiistanalaisista aiheista: homoseksuaalisuudesta ja rekisteröidystä parisuhteesta, ilmastonmuutoksesta ja elämäntavastamme, siitä oikeasta uskonnosta (eri uskontoja edustavien paneeli), työelämän kovista vaatimuksista; uskosta ja terveydestä, uskosta ja tieteestä, ateismista, uskosta ja politiikasta, köyhyydestä ja syrjäyttämisestä… Mukana tunnettuja alustajia: Heikki Hiilamo, Kari Enqvist, Markku Kulmala, Martti Nissinen, poliitikkoja ja asiantuntijoita. Osallistujiakin yleensä mukavasti. Onnistuimme kohtuullisesti.

Parisuhde- ja perhetyö

Seurakuntamme alusta asti sielunhoito, diakonia ja erityinen Keskustelupalvelu ovat olleet auttamassa kriisissä olevia pareja ja perheitä. 80-luvulla kuvaan tulivat vahvasti mukaan myös ongelmia ennalta ehkäisevät ja parisuhdetta sekä vanhemmuutta vahvistavat työmuodot ja työskentelytavat. Ne otettiin Vuosaaren seurakunnassa käyttöön. Työtä jatkoivat 90-luvulla pastori Juhani Koskelin ja 2000-luvulla pastori Heidi Alatalja. Molemmat erikoistuivat perheneuvojiksi ja ovat siinä työssä edelleenkin. Ennen poislähtöään meiltä he ehtivät kuitenkin monella tavalla palvella seurakuntaa, sekä tekemällä itse perheneuvontatyötä että muutenkin edistämällä parien ja perheiden hyvinvointia. Otetaan esimerkkejä vaikkapa Heidin työstä.

Heidin ohjelmassa oli toistuvasti tarjolla PERHENEUVONTAA, PARISUHDERYHMIÄ, SINKKUILTOJA ja myös eronneille tai eroa harkitseville ns. Fisherin EROSEMINAAREJA. Kausittain oli PERHE- JA PARISUHDEILTOJEN SARJOJA, joissa usein oli myös vierailevia asiantuntijoita. Niissä käsiteltiin mm. mustasukkaisuutta, uskottomuutta, perheväkivaltaa, kahden kulttuurin parisuhdetta, uusperheen elämää, löytöretkiä vanhemmuuteen, itsetuntoa ja itsensä toteuttamista, toimivaa kommunikaatiota sekä unelmia ja arvoja. Otan vuodelta 2002 esimerkiksi ’Toimivuutta parisuhteeseen’ -sarjan. 1. Mökö ja Mäkä – pariviestinnän taitoja mököttäjille ja mäkättäjille. 2. Parisuhteen kompastukivet. 3. Kaikki se rakkaus mikä meille kuuluu. Näissä illoissa toimi alustajana pari-, perhe- ja seksuaaliterapiaan erikoistunut psykoterapeutti Ritva Salminen. Niin, se sama Ippa, joka meiltä -86 nuorisotyönohjaajana lähti uusiin haasteisiin.

Kun Heidi lähti meiltä, laajentunut rippikoulutyö täytti yhden papin tehtävät täysin eikä siihen ollut enää mahdollista yhdistää erityistä vastuuta parisuhde- ja perhetyöstä. Tehtävät oli integroitava kaikkeen muuhun toimintaan ja toki ne siitä kärsivät. Onneksi seurakunnassa oli paljon toimintaa, jossa myös perhe ja vanhemmat huomioitiin: perhekerhot, erilaiset lapsi-vanhempi-ryhmät joissa lastenhoito oli järjestetty, vanhempainillat, perheiden rantapäivät, perhetilaisuudet ja –leirit jne. Yksityiskohtaisemminkin asioihin syvennyttiin. Seurakuntalainen Markku Kulmala esimerkiksi kokosi Myrskylintuun Miesten piirin, jossa käsiteltiin pitkäjänteisesti aviopuolisona ja isänä olemista tässä ajassa. Ja aina oli tarjolla myös seurakunnan sielunhoito ja seurakuntayhtymän perheneuvonta, joihin kriisissä olevia pariskuntia saattoi ohjata.

Kulttuuriyhteydet

Kolmannen vuosikymmenen tarinassa tutkailtiin seurakunnan yhteyksiä kulttuurielämään ja niiden merkitystä. Näitä yhteyksiä viljeltiin myös kirkkoherra-aikanani 1996 – 2010. Ohjelmistosta löydän monta RUNON JA MUISIIKIN ILTAA, joissa kirjallisuus, musiikki ja lausuntataide kohtasivat. Erityisen mielelläni muistelen Riitan järjestämää ’Virsi vai tango’ –iltaa, jossa sain kuunnella/yhteislaulaa rakasta virttä ja rakasta tangoa sekä siteerata myös upeita iskelmäsanoituksia. KIRJOIHIN, myös ns. kristillisiin kirjoihin liittyviä esittelyjä ja keskustelutilaisuuksia oli kirkolla, Vuotalossa, Suomalaisessa kirjakaupassa (omankin kirjani julkaisutilaisuus) ja kauppakeskuksen keskusaukiolla. Yhteistyömme kirjaston ja Vuotalon johtajan Päivikki Voipaalan sekä kirjakaupan silloisen johtajan Tuula Ahvenvaaran kanssa oli erinomaista. Yhteydet Vuosaaren Taiteilijataloonkin toimivat, koska saimme messuihimme ja konsertteihimme sieltä Aale Lingrenin kaltaisia taitajia.

Itä-Helsingin Taideseura rikastutti monta kertaa seurakuntatapahtumiamme NÄYTTELYILLÄÄN; maalaukset, piirrokset ja valokuvat palvelivat eri tilanteissa virittäjinämme. Viime työvuosinani toteutui yhteistyö myös TEATTERIN saralla. Vs. seurakuntapastorimme Kai Sadinmaan käsikirjoittama ja ohjaama sekä yhtymän ja seurakuntaneuvoston sponsoroima ’Vuosaaren Vapahtaja’ sai ensi-iltansa Vuotalossa keväällä 2010; mainio esimerkki kaupungin kulttuuritalon, vuosaarelaisten näyttelijöiden ja seurakunnan yhteistyöstä. Kai Sadinmaan näytelmä niin kuin hänen saarnansakin ottivat ja ottavat radikaalisti ja poliittisesti kantaa pienen köyhän ihmisen puolesta rahan ja markkinoiden valtaa vastaan. Toiset tykkäsivät, toiset äänestivät jaloillaan, mutta tärkeistä asioista oli kyse.

Vaikka seurakunnan työntekijöiden puheet maallistuisivat ja pinnallistuisivat, niin taiteessa ja kulttuurissa jatkuisi pintaliidon ohella myös väkevä puhe tai esitys tyhjyydestä ja tarkoituksesta, kulutuksesta ja kaipauksesta, huutavasta vääryydestä ja oikeudenmukaisuudesta, tuskasta ja ilosta, Jumalasta ja jumalattomasta pahuudesta, kauheasta häpeästä, kalvavasta syyllisyydestä ja armosta, sovituksesta, taivaasta ja helvetistä. Vapaa sensuroimaton kulttuuri saattaa rakentaa tahtomattaan ja tietämättään tietä Kristukselle. Ja joskus konsertissa minusta tuntuu siltä, että taivaassa on jäänyt ikkuna auki ja kuulen sieltä soittoa. Siis tärkeää seurakunnan aikuistyötä.

Sanaa ja rukousta

Sanan julistusta eli evankeliumin esilläpitoa tapahtui paljon muuallakin kuin jumalanpalveluksissa ja toimituksissa, esimerkiksi päivänavauksissa, laitos- ja palvelutalovierailuissa, Pauligin ym. jouluhartauksissa, lehtikirjoituksissa, radiohartauksissa, Katukappelin seuroissa sekä lukuisissa erilaisissa kirkkotilaisuuksissa omien tai vierailevien puhujien toimesta.

Kaikkina viitenä vuosikymmenenä Vuosaaren seurakunnassa on pidetty SANAN JA RUKOUKSEN ILTOJA. Nimi on jossain kohdin saattanut muuntua teeman mukaan mutta samasta jatkumosta on ollut kyse. Illat ovat olleet tärkeä osa seurakunnan hengellistä kokonaisuutta. Ne ovat koonneet ja ruokkineet erityisesti kirkon viidennestä herätysliikkeestä, vapaista suunnista ja karismaattisesta suuntauksesta vaikutteita saaneita seurakuntalaisia, mutta myös monia etsijöitä.

Illoissa on yleensä aina ollut vieraileva puhuja tai puhujia, mutta myös seurakunnan oma pappi tai muu työntekijä. Alkuajoilta muistan tiukkoja ja kiistanalaisia ’profeettoja’ (Meller, Hiltunen), mutta 80-luvulta alkaen suurimmat ihmisjoukot kirkolle keräsivät kuitenkin Seppo Juntunen ja Pirkko Jalovaara. Ihmisiä tuli kauempaakin ja monet tunsivat saaneensa sielulleen hoitoa ja ruumiilleenkin terveyttä, Hengen kosketuksen ja joskus kaatumisen kokemuksenkin.

Myös Merirasti-kappeliin syntyi Sanan ja rukouksen iltojen perinne. Seurakuntalaisten ryhmä Irma Suomisen johdolla ja yhteistyössä Meri-Rastilan aluepappien (Juhani Koskelin, Tommi Vanhanen) kanssa niitä järjestivät. Joskus käytiin bussilla Nokian herätystäkin maistelemassa, mutta yleensä pysyttiin kappelilla. Paljon esirukousta, ylistystä, mukaansa tempaavia lauluja, eri tyyppisiä puheita, sielunhoitoa ja teetarjoilua.

Vapaaseurakunnalla oli kokoontumistilansa Vuosaarentiellä, helluntaiseurakunnalla (’Ankkuriseurakunta’) Saseka - talolla. Puolin ja toisin käytiin kylässä. Oli yhteiskristillistä rukousta ja muuta toimintaa. Itsekin olin joskus pyydettynä puhujana niin helluntai- kuin vapaaseurakunnassakin. Totesin, että hyvä kun Vuosaaressa on monta pesää, jossa kehutaan Jeesusta.

Mielestäni Meidän seurakuntaan mahtuvat sekä herätyskokouksessa jonain hetkenä uskoon tulleet että ne, joihin usko on tullut tai kasvanut pikkuhiljaa tavallisessa seurakuntaelämässä, niin uskostaan todistavat kuin etsijät ja epäilijätkin, sekä liberaalit että konservatiivit, vaikka heillä olisikin hyvin erilaiset Raamatun lukutavat ja tulkinnat. Ajattelen pitkälle niin, että kaikki kukat kukkikoot, kunhan eivät myrkytä toisiaan tuomion hajulla. Huijata ei saa ja yhteisöistä pysyköön hengellinen väkivalta kaukana ja olkoon toinen toisemme kunnioittaminen ja rakastaminen vahvasti läsnä.

Kutsutilaisuudet ja isot juhlat

Tärkeitä ja sisäpiirin ylittäviä tapahtumia ovat olleet erilaiset kutsutilaisuudet. Edelleen jatkuivat UUSIEN SEURAKUNTALAISTEN ILTAKAHVIT, pyöreitä vuosia (70v tai yli) täyttävien SYNTYMÄPÄIVÄJUHLAT ja PYHÄINPÄIVÄN ILTAKIRKKO, jossa vuoden aikana siunatuille sytytettiin kynttilät ja muisteltiin heitä hyvää tekevin sanoin ja sävelin. Erilaisiin kohderyhmiin suunnattuja kutsutilaisuuksia oli eri työaloilla.

Eri työaloilla, tiimeillä ja ryhmillä oli selvää tarvetta tapahtumiin, jossa kaikki yhdessä olisivat mukana. Tällaisiksi seurakunnan yhteistapahtumiksi muodostuivat mm. SYYSKAUDEN AVAUKSET, messu ja muu ohjelma, mutta myös monet yhteiset juhlat. SEURAKUNTARETKET olivat edelleen kova sana. Jossain vaiheessa, ainakin 90-luvun alkupuolella seurakunnassamme oli suosittuja ja aika hulvattomia KEVÄT- ja JOULUJUHLIA, joissa työntekijät ja seurakuntalaiset irrottelivat itseään jäykkyydestä irti ilosanomaa unohtamatta.

JOULU ja ADVENTTI, Hoosianna ja Enkeli taivaat, saivat edelleen juhlista parhaiten isot ihmisjoukot liikkeelle. Suosittujen joulukirkkojen ja –konserttien ohella merkitykselliseksi perinteeksi tuli monille ihmisille myös linja-autokuljetukset aattona hautausmaille. Sen mahdollistivat Soili ja hänen miehensä Engblomin Pepe, pidetty luottokuskimme monilla retkillä ja matkoilla.

Juhlia riitti. Kirkkoherra-aikanani oli kaksi piispantarkastusta ja niin seurakunta, Vuosaaren kirkko kuin Helsingin hiippakunta täyttivät kaksi kertaa pyöreitä vuosia. Lisäksi Helsingin kaikissa seurakunnissa toteutettiin v. 2002 Siunaus - tapahtuma, v. 2005 Armo - tapahtuma ja v. 2007–2008 Usko Toivo Rakkaus –tapahtuma. Vuonna 2003 myös Kirkkopäivät pidettiin Helsingissä. Näihin kaikkiin liittyi yleensä JUHLA- tai TAPAHTUMAVIIKOT, jotka sisälsivät hyvin monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille. Otan vain kaksi esimerkkiä.

Kokoonnuimme vuonna 2002 hyvissä ajoin ennen Siunaus-viikon päämessua Albatrossin ja Columbuksen yhteiselle pihalle ja lähdimme siitä rasti rastilta RISTIKULKUEENA kohti Vuosaaren kirkkoa. Matkamme varrella oli sosiaali- ja terveyskeskus, Kela, seurakunta ym. Albatrossissa, kauppakeskus, kulttuuritalo ja kirjasto, kolme koulua, vanha ostari ja työttömien tilat, Urheilutalo, pelikenttä ja lasten leikkipuisto Lohikäärme. Rasteilla rukoilimme näiden työpaikkojen työntekijöiden ja Vuosaaren työttömien puolesta sekä Jumalan siunausta kaikille asukkaille.

Vuonna 2009, kun Helsingin hiippakunta täytti 50 vuotta, järjestimme HKL:n kanssa niin, että sekä Vuosaaresta että Mellunkylästä lähtee erityinen VIRSIMETRO, joka kuljettaa Itä-Helsingin seurakuntalaisia juhlamessuun Senaatintorille. Sanoja piti monistaa iso joukko ja organisoida kuhunkin vaunuosastoon hyvät esilaulajat. Kyllä se virsi raikuikin ja vain vahvistui, kun pysäkeiltä tuli kyytiin uusia juhlijoita. Satunnaiset matkustajat olivat hetken äimän käkenä, mutta en huomannut kenenkään ryntäävän seuraavalla pysäkillä ulos. Virsi jäi sen verran ’päälle’, ettei sitä maltettu lopettaa metromatkan päätyttyäkään.

Työntekijöitä

Edellä kerrottu osoittaa, että kaikki työntekijät ovat olleet osallisia aikuistyöhön. Seurakunnan budjetissa on kuitenkin erityinen toimintasuunnitelma- ja kustannuspaikka aikuistyölle ja siitä ehtivät vastata mm. Pirkko ja Tommi. Vuonna 2002, kun seurakuntaan perustettiin kaksi kappalaisen virkaa, aikuistyön kokonaisuudesta vastaaminen sisällytettiin vaiheittain ensimmäisen kappalaisen tehtäviin. Vappu Porthan toimi kappalaisena vielä diakoniapapin tehtävissä, mutta Timo Saarto jo aikuistyön pappina hetken aikaa ja Timon jälkeen Tommi Vanhanen pysyvämmin.

Siirry kappaleeseen Lähetys- ja kansainvälinen työ