3. Lapsi- ja nuorisotyö, rippikoulu

Lapsi- ja nuorisotyö, rippikoulu

Nimesin seurakunnan ensimmäiset kymmenen vuotta lapsi- ja nuorisotyön vuosikymmeneksi. Perusteita olisi myös sille, että kaikki viisi vuosikymmentä nimettäisiin samalla tavalla. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme Onhan lapsi Jeesuksen, seurakunnan ja vanhempien silmäterä, jolle kaikki toivovat parasta. Se mikä koskee lasta, koskettaa – jos ei ihan vinksahtaneita olla – myös vanhempia. Monta kertaa aikuistyö on lapsityön ’sivutuotetta’.

Vuodesta 1978 vuoteen 1987 lapsi- ja nuorisotyön osallistujaluvut olivat selvässä laskussa. Niin pyhäkoululaisia (245, 107), päiväkerholaisia (378, 155), varhaisnuorten kerhoihin osallistuvia (489,108) kuin nuoriakin (143, 57) oli entistä vähemmän. Kun v. 1978 oli 8 rippikoulua, joissa oli oppilaita 170, niin v. 1987 vastaavat luvut olivat 5 ja 95. Hyvin suurelta osin tämä johtui vastaavien ikäluokkien pienenemisestä, mutta varmasti myös maallistumisen ja vieraantumisen voimistumisesta. Lisäksi yhä useammat tahot kehittyvine välineineen kilpailivat yhä tehokkaammin kaikenikäisten ihmisten harrastus- ja vapaa-ajasta. Huippuunsa tämä kilpailu nousi sitten netti- ja digiaikana 2000–luvulla.

Määrien vähetessä laadusta ja monipuolisuudesta ei kuitenkaan tingitty. Seurakuntalaisen oppaassa 1987 LAPSITYÖN kohdalla riittää nimikkeitä: kaste, kehtoluokkatyö, pyhäkoulut, päiväkerhot, pallerokerhot, laulukerhot, äiti- ja lapsipiiri sekä siihen vielä päälle juhlat, tapahtumat ja lasten kirkot. VARHAISNUORISOTYÖSSÄ ei pidetty vain ns. tavallisia tyttö- ja poikakerhoja, vaan myös erityiskerhoja, mm. tietokonekerho, pingiskerho, näytelmäkerho ja 3-tuntinen poikien avointen ovien kerho. NUORISOTYÖ viikko-ohjelmasta vuodelta 1987 löytyy rippikoulu, Itu-tapahtuma (jatkoriparia, isoiskoulutusta), nuorten ilta kirkolla, Koloillat, ei enää Isonvillasaaren kellarissa vaan Merikorttitien mestassa (ent. kirkko), Naama-club, fotokertsi, kitarakerho ja nuorten raamatturyhmä. Leirit ja retket olivat ja ovat kaikkien näiden työmuotojen herkkua.

Isossa kuvassa tavoitettavuus oli huippuluokkaa. RIPPIKOULU tavoitti edelleen lähes koko ikäluokan ja seurakunnan työntekijöiden pitämän päivänavaukset lähes kaikki kouluikäiset.

PARTIO oli myös hyvässä hapessa. Vuosaaren Vesipääskyt ry ja meripartiolippukunta Klyyvari ry (ent. Vuopojat) jatkoivat, mutta näiden lisäksi pätevä puuhanainen, nuorisotyönohjaajamme Ritva ’Ippa’ Salminen perusti uuden perhepartiolippukunnan VUOSAAREN PESUKARHUT ry:n, johon ainakin toisen vanhemman tuli liittyä lapsen/lasten kanssa.

Vielä muutama huomio lapsi- ja nuorisotyöstä

Seurakunnalla oli 80-luvun alkuvuosina vielä yksi kokopäivätarha Purjetie 5:ssä, mutta sen toiminta päätettiin lopettaa monestakin syystä ja sen jälkeen kerhomme ovat olleet kaksi - kolmetuntisia puolipäiväkerhoja. Kunnalliset päiväkodit ja kunnallinen perhepäivähoito olivat silloin jo vahvasti kuvassa mukana. Seurakunnan yhteydet päiväkoteihin olivat melko luontevat. Puolin ja toisin käytiin kirkossa ja päiväkodeissa. Muistan kuinka itse ison havaintomateriaalikassin kanssa tallustelin Meritähteen, Koralliin tai Keulaan kirkastamaan pääsiäisen sanomaa.

Pienempien lasten hoitoon oli tullut helpotusta, mutta entä koulujen eka- ja tokaluokkalaiset? Usein he haahuilivat koulun jälkeen yksin kotona tai kaduilla, kun vanhemmat olivat vielä töissä. Puhuttiin ”avainkaulalapsista”. ILTAPÄIVÄKERHOTOIMINTAAN syntyi koko ajan vahvistuva sosiaalinen tilaus. Vuosaaren seurakunnassakin tilaukseen vastattiin 80-luvulla ja on vastattu sen jälkeenkin tulevina vuosikymmeninä. Kirkon iltapäiväkerhosta vastasivat nuorisotyönohjaajat avustajineen.

Perhe myös pyrittiin ottamaan paremmin huomioon kokonaisuutena. Siitä oli jo puhe aikuistyön kohdalla. Vuosaaren Pesukarhut oli tästä yksi hyvä esimerkki. Toinen oli koko perheen KERAMIIKKAKERHO. Kirkon nuorisotiloihin saatiin polttouuni ja mm. Marjaliisa Muhonen veti 80-luvulla tätä perhekerhoa. Jumalanpalveluksiin taas tulvi lisää eloa ja iloa PERHEKIRKOISSA, mutta jo ehtoollispöydän avaaminen lapsille yhdisti perhettä ja rikastutti kokoontuvaa seurakuntaa,

Lapsityöstä vastaavana pappina toimi edelleen lehtori Vappu Pulkkinen, samoin Inkeri Seppälä pyhäkoulusihteerinä. Tirkkosen ja Tahkon jälkeen nuorisopapiksemme tuli 1985 Timo Saarto, itse olin vastaamassa nyt aikuis- ja perhetyöstä. Pertti Vilminko jatkoi varhaisnuorisotyössä, mutta noin 15 vuoden työrupeaman jälkeen Ippa Salminen siirtyi uusiin haasteisiin ja hänen tilalleen tuli nuor.ohj. Mervi Novari–Hemminki (nyk. Novari). Nuorisotyössä olivat myös teol.yo:t Matti Kurki kokoaikaisena ja Juhani Herranen osa-aikaisena.

Vuoden 1982 Vuokirkosta löytyy myös lapsityöntekijöiden nimiä, joita en juurikaan muualta vanhemmista lähteistäni löytänyt. Siksi kirjaan nimiä tähän ikään kuin yhden vaiheen esimerkkinä. Seurakunnan kokopäivätarhassa, joka vielä hetken jatkui, olivat Elsa Herrala, Marja Pennanen ja Riitta Uuraslahti. Päiväkerhoissa ja pallerokerhoissa Heli Hallikainen, Anneli Ojanen, Kaarina Pekkarinen, Riitta Kumpulainen, musiikkikerhoissa Merja Kytölaakso ja Raili Pohjasmäki. Iltapäiväkerhossa apuohjaajana oli Anna-Liisa Lodenius.

Yrjö Karanko toteaa Seurakuntalaisen oppaassa 1987, että ”monissa suhteissa seurakuntamme on jo päässyt vakiintuneeseen aikuisikään”. Emme onneksi kuitenkaan jähmettyneeseen aikuisuuteen. Sen katsaus Karangon aikaan osoittaa. Paljon uutta hyvää syntyi. Myös seurakunnan toinen vuosikymmen antaa runsaasti aihetta kiitollisuuteen.

Jatka seurakunnan kolmannelle vuosikymmenelle 1987-1996