1. Jumalanpalvelus ja opetus

Jumalanpalvelus ja opetus

Sunnuntaisin ja pyhisin oli, kuten aina ennenkin, pääkirkossa klo 11 ehtoollisjumalanpalvelus, jota alettiin yhä useammin kutsua MESSUKSI. Arkipyhäisin vietettiin yleensä sanan jumalanpalvelusta, säännöllisiä iltakirkkoja tai viikkomessuja ei ollut. Päiväkotien, koulujen ja kerhojen lapsille pidettiin päiväkirkkoja. Kun Merirasti – kappeli valmistui, siellä saattoi olla noin kerran kuukaudessa vaihtoehtomessuja: ’Meidän messu’, ’Mukulamessu’, ’Tuomas-messu’, Gospel-messu jne.

Vuoden -96 piispantarkastusta varten laaditussa kertomuksessa todetaan, että normaalissa päiväjumalanpalveluksessa kävijämäärä vaihteli 60–160:n välillä, erityisjumalanpalveluksissa, joita vuodessa saattoi olla yli 20, osallistujia oli huomattavasti enemmän. Vuosittaisissa osallistujamäärissä 1991–1995 oli näkyvissä pientä kasvua.

Minulla on sellainen muistikuva, että messun yhteissuunnittelussa papiston ja kanttorin kesken aina vähän edistyttiin. Se koitui kokonaisuuden eduksi. Valmistettiin joka sunnuntaita varten myös moniste, joka auttoi seurakuntalaisia osallistumaan ja lausumaan tiettyjä osia yhteen ääneen. Virsien veisaaminen ja yhtyminen liturgiseen lauluun oli Vuosaaressa edelleen hyvää tasoa. Musiikki muutenkin rikastutti mainiosta messujamme.

Kirkkoherramme oli saanut selvästi vaikutteita katoliselta ”äitikirkolta” ja Ruotsin kirkosta. Hän toi messuumme jo varhain sellaisia elementtejä, jotka yleistyivät enemmän vasta kirkon jumalanpalvelusuudistuksen myötä 90-luvun loppupuolella. Jumalanpalvelusopetuksessa, jota aina silloin tällöin annoimme, olivat esillä esimerkiksi symbolit ja vertauskuvallinen toiminta, jotka ovat olennainen osa jumalanpalveluksen olemusta. Papit alkoivat viittilöidä alttarilla yhä enemmän, eivät vain tehdäkseen ristinmerkin vaan viestittääkseen paljon muutakin. Ihmiset pikkuhiljaa tottuivat tähän ’levottomuuteen.’

Kerran kynttilänpäivän messussa sytytimme kynttilän alttaripöydän kynttilästä ja tällä sytytetyllä kynttilällä annoimme tulta seurakuntalaisten kynttilöihin ja he taas alkoivat sytyttää toinen toistensa kynttilöitä. Sitten lähdimme kynttiläkulkueena astelemaan kirkkosalin ympäri; aluksi osa tuli mukaan, sitten yhä enemmän, lopulta melkein kaikki (sosiaalinen paine, kai?). Raavaat miehetkin kävelivät ympäri kirkkoa kynttilä kädessä ja ”veivät valoa maailmaan”.

Tönö arvosti suuresti kirkon opetusta ja oppia, ei niinkään suosiota kalastelevaa yksityisajattelua. Kristus, Jumalan armo, on konkreettisesti läsnä nimenomaan Sanassa ja sakramenteissa, kasteessa ja ehtoollisessa. Muistan, kuinka hän kerran saarnassaan rohkaisi kastettuja ihmisiä. Tulkaa sellaisiksi, joita te JO olette. Uskokaa rohkeasti omaksenne se Jumalan lapsen asema, mikä teille on jo kasteessa annettu.

Opetusta annettiin. Kirkossa oli 1986 hyväksytty uusi virsikirja ja v. 1992 taas hyväksyttiin uusi raamatunkäännös. Meillä oli sekä Raamattu tutuksi – että Virsikirja tutuksi – opetusta. Kanttori Riitta urakoi jopa seurakuntalaistensa kanssa projektin, jossa veisattiin pienten tietoiskujen höystämänä järjestyksessä virsikirjan kaikki virret kannesta kanteen. Maallikkovetoisten raamattupiirien ohella papeilla taas on kaikilla vuosikymmenillä ollut kristillistä uskoa ja kirkon oppia koskevia opetus-sarjoja, joihin usein oli liitetty mahdollisuus aikuisrippikoulun suorittamiseen. Muutamana kesänä järjestettiin kesäsarja eri aihepiireistä ja niissä alustajina toimi laajempikin työntekijäjoukko.

Törnwallin kunnioitus kokonaiskirkon päätöksiä kohtaan tuli hyvin esille naispappeusasiassa. Aiemmin asiaan kriittisesti suhtautunut Tönö totesi kirkolliskokouksen myönteisen päätöksen 1986 kuultuaan: pulinat pois. Hän itse oli rohkaisemassa lehtori Vappu Porthania (ent. Pulkkinen) (kuvassa) ottamaan pappisvihkimyksen ja näin saimme ensimmäisen naispuolisen pastorin v. 1990. Ensimmäisessä naispappien vihkimyksessä 8.3.1988 seisoi alttarin edessä myös muutama mies, yksi heistä oli Juhani Koskelin, josta tuli uusi seurakuntapappi Vuosaaren seurakuntaan. Kaivattua naisvoimaa saimme lisää, kun 1995 Johanna Ijäs (jo kohta Joronen) aloitti meillä.

Pappeja tarvittiinkin. Seurakunnan jäsenmäärä oli kasvanut vv. 1990 (10.300) – 1996 (15.800) yli 50 %. Vuosaaren asukasluku oli jo noin 24.000. Kasteitten määrä v. 1995 oli noussut kymmenessä vuodessa n. 150:stä 387:ään, lähelle seurakunnan alkuvuosien lukuja. Vuodesta 1985 vuoteen 1995 vihkimiset olivat lisääntyneet 62:sta 103:een ja hautaan siunaamiset noin 60:stä 86:een. Vuosittaisesta vaihtelusta huolimatta luvut kuvaavat hyvin keskimääräistä kehitystä. Pienille eri elämän tilanteissa pidettäville jumalanpalveluksille, siis kirkollisille toimituksille, oli kasvavaa kysyntää.

Jatka kappaleeseen Aikuistyö, ulos kehästä ja lähetystyö