2. Meidän seurakunta, aikuistyö, lähetystyö ja diakonia

Aikuistyö ja meidän seurakunta

Seurakunnan tiedotus alkoi 80-luvulla käyttää eri yhteyksissä seurakunnasta käsitettä ”Meidän seurakunta”. Se on Jeesus-liikkeelle = Jumalan rakkaudenliikkeelle = seurakunnalle hyvä ”liiketunnus”.

Se kuulostaa vähän samalta kuin meidän kylä tai meidän koulu. Vaikka seurakunnan toisella vuosikymmenellä vuosaarelaiset kuuluivat edelleen yli 80 – prosenttisesti ev.lut. seurakuntaan, niin ilmeistä vieraantumista seurakunnasta ja sen sanomasta koko ajan tapahtui. Usein koettiin, että seurakunta on aina joidenkin muiden tai joidenkin harvojen tai joidenkin aivan määrätyllä tavalla uskovien seurakunta, ei minun, ei meidän. Tätä kokemusta vastaan nostimme yhä uudestaan MEIDÄN SEURAKUNNAN, joka on ihan tavallisten ja erilaisten ihmisten seurakunta, kastettujen yhteinen koti ja kasvupaikka. Kaikki se elämän rikkaus ja rakkaus, mikä sanassa, sakramenteissa ja seurakuntayhteydessä on, kuuluu meille kaikille. Tätä yritimme välittää ja Meidän seurakunta oli myös yleisotsikkona Vuosaaren seurakunnan 20-vuotisjuhlatapahtumassa 1987.

Aktioita ja aikuisten ryhmätoimintaa

En tiedä, muuttuiko tästä yhtään seurakunnan imago, siis kuva, mikä ihmisillä oli mielessään seurakunnasta ja kirkosta. Hyvältä tuntuu kuitenkin huomata, että ainakin AIKUISTEN PIENRYHMÄTOIMINNASSA tapahtui Vuosaaren seurakunnassa 80-luvulla selvää avartumista ja avautumista uusille ihmisille.

Ansionsa tässä on ainakin osittain kahdella kampanjalla. Kirkossa ja paikallisseurakunnissa toteutettiin iso Toimintatapahtuma -81, yhteinen yritys tavoittaa kaikki eri seurakuntien alueella asuvat ihmiset. Katujen pylväisiin, lehtiin ja esitteisiin, kaikkialle alkoi ilmestyä sinisiä palloja, johon tuli kirjoitus ”SE LÖYTYY”, ja pallonkuvan alle usein vielä teksti: ”Sinulla on paikka seurakunnassa. Otetaan yhteyttä.” Aktio oli siis jotain muutakin kuin vain erilaisten seurakuntatilaisuuksien ja tapahtumien tihentymä. Vuosaaressa yhteydenotto alueemme asukkaisiin tapahtui puhelimitse ja yhtenä aiheena puhelinkeskustelussa oli esittää kutsu tulla mukaan johonkin uuteen seurakunnan ryhmään: raamatturyhmään, ihmissuhderyhmään tai elämänkatsomusryhmään. Iso vapaaehtoisten seurakuntalaisten joukko oli jo etukäteen koulutettu yhteydenottoihin ja myös ryhmien vastuuhenkilöiksi. Pitkälti toistakymmentä uutta ryhmä syntyikin seurakunnan aikuistyöhön.

Toinen vaikuttava kampanja oli v. 1987 ja teemaltaan ”TÄSSÄ ELÄMÄ”. Oman seurakunnan aktiviteettien lisäksi erityistä tapahtumassa olivat suuret stadionkokoukset, joissa tuhannet seurakuntien ja vapaiden suuntien ihmiset kuuntelivat kuuluisan amerikkalaisen evankelistan Billy Grahamin julistusta ja kutsuja alttarin eteen. Tulkkina toimi Kalevi Lehtinen.

Seurakunnassa syntyi tietysti paljon uutta ilman aktioiden apuakin. Itse vedin useita ETSIJÄT - ryhmiä, jotka kokoontuivat aina kymmenen kertaa ja joihin oli kutsuttu erityisesti kyselijöitä, epäilijöitä ja joissain sisäpiireissä siipeensä saaneita toisinajattelijoita. Ryhmät täyttyivät. Myöhemmin ohjasin RAAMATTUA TOISINPÄIN – työskentelyä, jossa lähdettiin liikkeelle, siitä että kukin ryhmäläinen vuorollaan antoi ryhmälle oman elämäntilanteensa tai ongelmansa pohdittavaksi ja vasta pohdinnan jälkeen ammennettiin Raamatusta. Yhä uudestaan koimme, kuinka Raamattu silloin avautui tuoreella ja vähän erilaisella. Tarinansa kertonut ryhmäläinen taas tunsi tulleensa kannetuksi.

Avartumista ja avautumista tapahtuu aina myös sellaisissa tilaisuuksissa joihin ihmisiä on henkilökohtaisesti kutsuttu puhelinsoitolla tai kirjeellä. Tällaisia KUTSUTILAISUUKSIA olivat mm. uusien seurakuntalaisten iltapäivä- tai iltakahvit kolme kertaa vuodessa, pyöreitä vuosia täyttävien vanhusten (nyk. seniorien) syntymäpäiväjuhlat kolme kertaa vuodessa, tietynikäisten lasten yhteissynttärit ja –juhlat sekä pyhäinpäivän kutsuilta vuoden aikana kuolleiden läheisille. Jonkinlaisena erikoisuutena voidaan tässä mainita seurakunnan 20–vuotis juhlaviikkojen kaksi kutsuiltaa kirkolla. Toiseen oli kutsuttu Vuosaaren kulttuuri ja harrastuselämän yhteisöjä ja yksilöitä pohtimaan lisääntyvän vapaa-ajan käyttöä ja sisältöä, toiseen taas kaupungin suunnittelijoita, asukasjärjestöjen ja poliittisten tahojen toimijoita keskustelemaan siitä, minkälainen olisi tulevaisuuden hyvä Vuosaari. Illat liittyivät Kirkko ja yhteiskunta –koulutukseni (johon sisältyi mm. työjakso Vuosaaren Valmetin telakalla -86) lopputyöhön.

Parisuhde- ja perhetyö

Virikettä saatiin myös ”ylemmältä taholta”. Kirkon perhetyön keskuksessa oli herkällä korvalla ja monella kanavalla kuultu, että aikuiset ovat varsin yleisesti vaikeuksissa parisuhteensa ja lastensa kanssa. Oli otettu käyttöön uusia parisuhdetta ja vanhemmuutta tukevia työskentelytapoja, jotka ennalta ehkäisivät huonoa ja edistivät hyvää kehitystä: mm. (Thomas Gordonin) perhekoulut, avioparien rikastuttamisviikonloput ja pariviestinnän kurssit. AIKUIS – JA PERHETYÖTOIMIKUNTAMME tuotti kaikki nämä ammattitaitoisine ohjaajineen myös Vuosaaren seurakunnan toimintaan. Myöhemmin vapaaehtoiset seurakuntalaiset, kokenut ja kouluttautunut aviopari Jarmo ja Kirsti Kulonen, ohjasivat useammankin pariviestinnän kurssin. Ja jo pahoihin ongelmiin joutuneita oli edelleen omalta osaltaan auttamassa kappalaisen ja diakoniatyöstä vastaavan Martin Törnwallin hoitama KESKUSTELUPALVELU, joka useimmiten oli nimenomaan perheneuvontaa.

Tuttuja ryhmiä

Edellä mainittujen uusien avausten lisäksi Karangon aikana jatkuivat lähes kaikki jo 70-luvulla alkaneet LÄHETYKSEN, DIAKONIAN JA MUUN AIKUISTYÖN ryhmät ja toimintamuodot. Niistä on tarkemmin kerrottu ensimmäisen vuosikymmenen tarinan yhteydessä. Raamatturyhmiin tuli pysyvä lisäys, kun MIESTEN PIIRI aloitti toimintansa. Rukousryhmiä syntyi useampiakin. Eläkeläisten iltapäiväpiirejä oli kaksi, toinen kirkolla ja toinen entisellä kirkolla, Merikorttitien seurakuntatalolla, ja ne kokoontuivat vuoroviikoin. Anna-Leenan avuksi iltapäiväpiirin ohjaajaksi saatiin Irma Koskinen, joka toimi pääsääntöisesti vapaaehtoisena, mutta jossain kiperässä vaiheessa palkkiotoimisenakin avustajana yli kahden vuosikymmenen ajan.

Lähetystyö

Lähetystyön alueelle tuli uutena ryhmänä MERIMIESLÄHETYSPIIRI, joka kokoontui joka keskiviikko kirkolla. Oli ihan luontevaa, että merellisessä Vuosaaressa merimiehet olivat mielessä ja heitä haluttiin tukea. Alkuvaiheessa erityiskohteena oli Savonian merimiesasema Italiassa. Merimieslähetyksen toimintamuodot olivat pitkälle samat kuin diakonian ja lähetystyön yleensäkin: piiritoiminta, myyjäiset, lounaat, vierailut, tapahtumat, nimikkopyhät jne.

Suomen Lähetysseuran kanssa sovittiin, että pienin muutoksin suurkaupunkityö Hongkongissa oli edelleen nimikkokohteemme. Sen lisäksi nimikkoläheteiksemme tulivat vuodesta -81 alkaen Kauko ja Ingrid Häkkinen perheineen ja heidän työnsä Zairessa (nyk, Kongo), Afrikassa. Ingrid toimi ammattinsa mukaisesti sairaanhoitajana ja ekonomi Kauko kirkon taloudenhoitajana. Myös muilla kirkon lähetysjärjestöillä on Vuosaaressa tukirenkaita tai yksittäisiä tukijoita, näin esimerkiksi Kansanlähetyksen Egypti- ja Israel-työllä sekä Sanansaattajien radiotyöllä. Lisäksi seurakunta päätti avustaa -87 alkaen lähetysyhdistys Kylväjän lähettämää vuosaarelaista Jaana Rannikkoa, joka oli mukana terveydenhoitoprojektissa Bangladeshissä.

Greta Airaksisen jälkeen lähetyssihteerin tehtävät sisällytettiin v. 1985 Anna-Leena Hämäläisen työnkuvaan. Lähetyksestä vastaava pappi oli Yrjö Karanko.

Diakonia

Diakoniatyö samoin kuin muukin seurakunnan toiminta jäisi hyvin tyngäksi ja vaisuksi, jos työntekijät eivät saisi seurakuntalaisia mukaan vastuuta kantamaan. Vuosittain yksi tärkeä ponnistus oli YHTEISVASTUUKERÄÄJIEN rekrytointi ja varustaminen. Toinen ihmisille esitetty kutsu oli lähteä mukaan LÄHIMMÄISPALVELUUN, toimimaan ystävänä vanhukselle, vammaiselle, yksinäiselle. Edellinen oli Riitta Helosvuoren huolena, jälkimmäinen Anna-Leena Hämäläisen. Näiden kahden esimerkin lisäksi seurakunta ja yhteiskunta tarjoavat toki lukuisia erilaisia tapoja harjoittaa diakoniaa ja toteuttaa lähimmäisenrakkauden tehtävää.

Diakonian ja erityisdiakonian perustyö ja työmuodot jatkuivat 80-luvulla pitkälti entiseen tapaan. Uutta oli se, että Riitta toimi myös Tehtaanpuiston koulun koulukuraattorina ja se, että Riitan vetämällä äiti-lapsipiirillä oli oma KUMMITYTTÖ KENIASTA, Mercy Wakesho, jonka elämää piiri seurasi ja tuki.

Sielunhoito on ihmisten auttamista, joka niin itsestään selvästi kuuluu seurakunnan tehtäviin ja kohtaamisiin, ettei sitä juuri tule erikseen mainittua. Mainitaan nyt kuitenkin siihen liittyen, että suuri osa Vuosaaren seurakunnan työntekijöistä ja jotkut seurakuntalaisetkin ovat kaikkina näinä vuosikymmeninä osaltaan ja päivystysvuorollaan tehneet mahdolliseksi PALVELEVAN PUHELIMEN toiminnan. Myöhään illalla, yölläkin on joku joka kuuntelee ja keskustelee kanssasi.

Jatka seuraavaan kappaleeseen Lapsi- ja nuorisotyö