3.1. Diakonia, sielunhoito, maahanmuuttajatyö ja kansainvälinen diakonia

Diakonia, sielunhoito, maahanmuuttajatyö ja kansainvälinen diakonia

Diakonia ja sielunhoito

Nimitin seurakunnan kolmannen vuosikymmenen perustellusti diakoniatyön vuosikymmeneksi. Se sai tuhtia jatkoa. Neljännellä vuosikymmenellä diakonian kenttä ja haasteet vain kasvoivat. Onneksi kauteni alkupuolella saimme sentään neljännen ja kauteni loppuessa viidennen diakonianviran. Lisäksi meillä lähes koko ajan oli diakoniassa 1-2 projektityöntekijää. Vuosaaren paisuessa ja monien ongelmien kumuloituessa sekin tuntui usein liian vähältä.

Muiden työalojen tapaan myös diakoniatiimi harjoitti uupumisen ehkäisyä ja työn rajaamista, mihin piispakin meitä oli kehottanut. Merkittävä muutos oli siirtyminen diakonian vastaanotoissa ajanvarauskäytäntöön. Se selkeytti ja rajasi asiakastyötä, helpotti ajankäyttöä ja teki pitkän tavoitteellisen työskentelyn mahdolliseksi. Myös asiakaskontaktien määrää rajattiin v. 2009 keskimäärin 26 kertaan/kk/virka sekä työntekijän jaksamisen että kohtaamisen laadun takia.

Asiakaskontaktien määrä on ollut huippuvuosiin (2000-2002) nähden pienessä laskussa, mutta pysynyt kuitenkin viime vuosina edelleen korkeana työn pakollisesta rajaamisesta huolimatta. Asiakkaita oli keskimäärin 600-700, asiakaskontakteja 1600-1800. Samalla ihmisten elämän tilanteet ovat tulleet vaikeammiksi ja monimutkaisemmiksi. Yhä enemmän on mennyt aikaa yhden ihmisen ja yhden perheen auttamiseen. Ihmissuhdekysymykset sekä terveyteen ja sairauteen liittyvät syyt antoivat taloudellisen ahdingon ohella eniten aihetta avun hakemiselle.

Diakoneilla oli kuten 90-luvullakin diakoniavastuu omasta alueestaan ja sen lisäksi vastuu jostain erityistehtävästä koko Vuosaaren alueella. Otetaan esimerkki syksystä 2008:

Diakonit

• • Vs. johtava diakoniatyöntekijä Pia Nordlund, Vuosaaren keskustan alueen asiakastyö, hallinto (Pia Gävertin sijainen)

  • Liisa Kiiskinen, Pohjois-Vuosaaren asiakastyö, vanhustyö

  • Kaarina Kauppila (s. Haavisto), Meri-Rastilan ja Rastilankallion asiakastyö, maahanmuuttajatyö, yhdyskuntatyö. Kaarinalle tulossa sijainen 2.10. alkaen, Nita Laine.

  • Tiina-Susanna Hirvonen (ent. Tiina Pasanen), Kallahden ja Aurinkolahden asiakastyö, mielenterveys- ja päihdetyö (Pia Nordlundin sijainen)

  • Nina Forsström, lapsiperhediakonian projekti Meri-Rastilassa

  • Tarja Koivumäki, vapaaehtoisprojekti

Pohjois-Vuosaaren alueella toimi ennen Liisaa diakonissa Anna-Leena Hämäläinen (Vuoden Vuosaarelainen 2001), joka jäi v. 2003 eläkkeelle. Ulla Jokelan ja Marja Wiikarin sekä Sarianna Hartikaisen jälkeen ja ennen Kaarinaa Meri-Rastila on ollut Pia Gävertin ja hänen sijaisenaan toimineen Ninan vastuualuetta. Kallahden-Aurinkolahden alueen diakoneja ovat ennen Tiinaa olleet diakoni Riitta Helosvuori ja diakoni Sinikka Metiäinen sekä Kaarina. Vuosaaren keskustan alueella on Pian ja Kaarinan lisäksi olleet diakonit Mirja ’Kutti’ Hytönen ja Marita Mattila. Satu Luode oli yksi viime aikojeni vs. diakoneista. Koko diakonikunta sijaisineen on ollut loistoporukkaa, joka tiimissään ja keskenään on hyvin itsenäisesti pystynyt ratkomaan ongelmia ja kehittämään diakoniaa.

Kun saimme toimintajärjestelmän myötä johtavan diakonin viran, siinä ensimmäisenä toimi Pia Gävert ja sitten hänen pitkäaikaisena sijaisenaan Pia Nordlund. Diakoniapappeina Sepon (Vuoden Vuosaarelainen 1994) jälkeen toimivat Johanna Joronen, Vappu Porthan ja vs. pastori Arto Apajalahti, kunnes Arto Huhdanmäki vuodesta 2005 otti tehtävän pitemmäksi aikaa hoitaakseen.

Diakoniaprojektit

Projekteista me saimme tarpeellista lisävoimaa diakoniaan. Rahoitus niihin tuli yhtymän budjettiin varatuista ja diakoniaan tarkoitetuista erityismäärärahoista. Vuosaaressa toteutimme maahanmuuttajien vanhemmuutta tukevan projektin, sitten mielenterveys- ja päihdetyön projektin (Mirja Wilska) sekä sen jatkona mielenterveyskuntoutujia ja päihdeongelmaisia auttavan Mieli elämään –projektin (Pirjo Lund). Lapsiperhediakonian projektissa ’Turvaksi perheelle – turvaksi lapselle” diakonimme Nina Forsström yhdessä Meri-Rastilan ala-asteen ja korttelitalon kasvattajien kanssa ja heidän työyhteisössään toimien pyrki auttamaan pahoissa kriiseissä ja kaikkein suurimmissa vaikeuksissa olevia lapsia, nuoria ja heidän perheitään. Tässä auttamistyössä mentiin hädän perässä ongelmitta kansallisuus- ja uskontorajojen yli. Se oli ilman muuta myös osa kansainvälistä työtämme.

Vapaaehtoistyön projektissa diakonimme Tarja Koivumäki oli kehittämässä ja koordinoimassa seurakunnan laajaa vapaaehtoistoimintaa sekä tukemassa ja kouluttamassa vapaaehtoisten vastuunkantajien ryhmiä. Projekti koski siis kaikkia toiminta-alueita. Siitä kohta enemmän. Mutta nyt eräitä poimintoja diakonian saralta

Eläkeikäiset

Eläkeikäisten määrän kasvu laajensi myös Liisa Kiiskisen työkenttää. Hyväkuntoiset seniorit eivät välttämättä tarvitse mitään erityistä diakoniaa, vaan rientävät tukka tai peruukki putkella erilaisiin

aikuisten ryhmiin ja rientoihin, mutta kaikki eivät ole teräsvaareja ja –mummoja. Sitä paitsi seurakunnan diakonian kentälle on kaikki vuosikymmenet kuulunut oma ELÄKELÄISTEN ILTAPÄIVÄPIIRI, jossa on mukavaa yhdessäoloa ja ohjelmaa. Piirin toiminnasta vastasivat Liisan ohella hyvä ja pitkäaikainen ohjaaja Irma Koskinen apunaan Ritva Puhakka. Piiriläisille ja muillekin tärkeitä olivat RETKET ja ELÄKELÄISTEN RANTAPÄIVÄT.

Merkittävää oli niin työntekijöiden kuin seurakuntalaisten tiivis kanssakäyminen PALVELUTALOJEN kanssa. Lähimpänä kirkkoa olivat Helander-koti ja Cecilia, molemmat toimineet myös työntekijöidemme ruokapaikkoina. Olin mukana HelsinkiMission (ent. Kaupunkilähetys) hallituksessa edistämässä tämän Cecilian, Suomen suurimman (silloin ainakin) palvelutalon saamista Vuosaareen. Ja rakentuihan se v. 2005 entisen eteläisen ostoskeskuksen paikalle, vieressään vapaarahoitteiset Lucia- ja Olivia-talot. HelsinkiMissio tuottaa edelleen ohjelman ja sisällön Cecilian väelle ja usein myös muille vuosaarelaisille. Seurakunnan muutamat ryhmät kokoontuivat Ceciliassa. Seurakunta-aktiiveja meni vapaaehtoiskoulutukseen ja jopa vetäjiksi elämäntarinaryhmiin. Viikoittaisiin Olli Valtosen isännöimiin Laula kanssamme – yhteislaulutilaisuuksiin tulvi runsaasti väkeä myös talon ulkopuolelta.

Toinen runsasväkinen (100–200 henkeä) ikä-ihmisten viikkokokoontuminen oli ja on Vuosaaren Eläkkeensaajien kokous, joka on jo pitkään pidetty seurakunnan tiloissa, Albatrossissa ja sittemmin kirkolla. Sinne on moni seurakuntalainen löytänyt tiensä. Työaikanani sain usein nähdä, miten jo tilojen antaminen käyttöön lähensi uusia ihmisiä ja ryhmiä seurakuntaan.

Diakoniapiiri ja lähimmäiset

Diakoniatyön vanha klassikko, kaikenikäisille tarkoitettu käsityöryhmä DIAKONIAPIIRI MYYJÄISINEEN piti 2000-luvullakin pintansa ja tuotti diakonialle ja lähimmäisille jaettavaa hyvää. Toinen tuttu juttu oli LÄHIMMÄISPALVELURYHMÄ niille ihmisille, jotka toimivat yksinäisten seurakuntalaisten lähimmäisinä jakamassa iloja ja suruja, tekemällä kotikäyntejä, olemalla mukana ulkoilu- ja virkistyshetkissä tai tukemassa muuten. Ryhmä oli vertaisryhmä, jossa oli mahdollisuus saada myös ohjausta. Ohjaajina ovat toimineet Anna-Leena ja Liisa.

Vapaaehtoistyön projekti kutsui ihmisiä Lähimmäisapu VÄLKE –vertaisryhmiin purkamaan tunnelmia ja hakemaan virkistystä. Kutsu koski niitä, jotka kävivät auttamassa ikä-ihmistä tai sairastunutta kotona tai palvelutalossa. Kutsuja oli Tarja Koivumäki. Ilokseni sain loppuvuosinani myös huomata, että seurakunta oli kokoamassa OMAISHOITAJIEN VERTAISTUKIRYHMIÄ, jotka kokoontuivat syksystä kevääseen joka toinen viikko. Omaishoitajat olivat yleensä tekemisissä sen lähimmän lähimmäisen kanssa ja monta kertaa aika kovilla. Ilmoittautuminen oli Liisa Kiiskiselle ja Tiina Pasaselle.

Palkittu kriisiryhmä

KRIISIRYHMÄN synnystä ja alkutaipaleesta kerroin kolmannen vuosikymmenen tarinassa. Kyse ei ollut mistään projektiryhmästä. Ryhmä on jo viettänyt 20-vuotisjuliaan. Monia muutoksia on kyllä matkalla tapahtunut. Ryhmän järjestämän ruokailun nimi on vaihdellut. Alkuperäinen työttömien ruokailu oli 1999 alkaen keittolounas, 2002 alkaen arkilounas ja 2005 alkaen DIAKONIALOUNAS. Myös asiakaskunta on laajentunut. Erityisesti vuonna 2008 alkaneen taantuman myötä päihdeongelmaisten ja työttömien lisäksi ruokailussa alkoi käydä enemmän eläkeläisiä.

Lounaan ajankohtakin muuttui 2001 keskiviikosta torstaiksi, klo 11–12. Se tarjoiltiin ja tiettävästi vieläkin tarjoillaan pääsääntöisesti kirkolla, poikkeustapauksissa Merirasti-kappelilla; kirkon remontin aikana paikka oli Albatross. Hinta on kaikille 1 euro. Se ei tietenkään kustannuksiin riitä, mutta verovaroja ei edelleenkään käytetty. Tuloja hankittiin KIRPPUTORISTA JA KAHVILASTA. Aina välillä on voitu ruokailun yhteydessä jakaa lahjoitettuja leipiä ja muita elintarvikkeita, välillä taas ei.

Alussa hankittiin kriisiavustustilin kautta rahaa, jota voitiin myöntää pieninä kerta-avustuksina erittäin vaikeassa tilanteessa oleville. Tällä vuosituhannella kriisiryhmä ei enää ole vastaavia avustuksia myöntänyt; on tullut muita ja toimivampia avustuskanavia. Kuitenkin

noin 30 ’joulukassia’ on voitu jakaa kohdennetusti lähiöaseman syrjäytyneelle porukalle, pienituloisille perheille ja vanhuksille.

Riitta Helosvuori itse toimi alkuun ryhmän emäntänä, apunaan ja sijaisenaan Annikki Jaho. Riitan lähdettyä seurakunnasta toisiin tehtäviin Eeva-Liisa Svahn otti jo kohta 2001 emännyyden ja on hoitanut sitä siitä lähtien hienosti. Raija Räihä toimi ansiokkaana sihteerinä, materiaalin kerääjänä ja tarkkana mapittajana 1993–2004; sen jälkeen sihteerin tehtävä on kiertänyt yhdeltä toiselle. Kokousten puheenjohtajina ovat vuosien varrella toimineet työstä vastaavat diakonit. Riitan jälkeen Pia Gävert, Mirja ’Kutti’ Hytönen, Marita Mattila, Pia Nordlund, Tarja Koivumäki, Tiina-Susanna Hirvonen ja Tuula Mäkinen. Surullisen moni ryhmän jäsenistä on kuoleman kautta poistunut rivistä, mutta onneksi myös uusia on tullut mukaan.

20–vuotissaldo: Lähes 700 ruokailukertaa, lähes 60 000 valmistettua ateriaa, avustuksia 40 000 euron edestä.

Sosiaali- ja terveysalan keskusliitto myönsi 24.10.2005 Vuosaaren seurakunnan Kriisiryhmälle KANSALAISTOIMINNAN PALKINNON tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta vuosaarelaisten ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kirkkohallitus oli antanut vihjeen hyvästä seurakunnallisesta vapaaehtoisryhmästä. Piispa Voitto Huotari luovutti palkinnon 25.11.2005 ja sen ottivat ryhmän puolesta vastaan Kaisa Myöhänen ja Eeva-Liisa Svahn. Palkintona saatu pienoispatsas ja kunniataulu ovat esillä Vuosaaren kirkolla.

Ryhmän 20-vuotijuhlalehdessä todetaan, että ”Kriisiryhmä on kuin toinen koti.” Joku taas todistaa: ”Saan tuntea, että voin työttömänä tehdä jotain hyödyllistä, sillä siitä saa itselleen niin paljon palautetta.” ”Yhteinen ruokapöytä ja turvaverkko.”

Vapaaehtoistyön tukemista

Seurakunnassa on melkoinen joukko vapaaehtoisia vastuunkantajia ja vapaaehtoisryhmiä: diakonia- ja lähetyspiiriläiset, aikuisten ryhmien vetäjät ja vastuuhenkilöt, luottamushenkilöt, jumalanpalvelusavustajat, Katukappelin päivystäjät, lähimmäispalveluryhmä, Kriisiryhmä, yhteisvastuukerääjät, kuorolaiset, yksittäiset avustajat, riparien isoset, kahvila-avustajat, kerhonohjaajat, partiojohtajat, pyhäkoulunopettajat, lasten kaitsijat… olen ihan varma, että joitakin unohdin.

Vapaaehtoistyön tukeminen ja koordinoiminen valittiin diakoniassa projektikohteeksi, johon haimme ja saimme rahoituksen. Se palveli eri työaloja. Projektityöntekijäksi valittiin diakoni Tarja Koivumäki. Hän ryhtyikin ripeästi yhdessä muiden kanssa valmistelemaan SUURTA JUHLAA, jossa vapaaehtoisia vastuunkantajia juhlittaisiin, kiitettäisiin ja pitkäaikaisimpia palkittaisiinkin tunnustuskorulla. Harvoin löytyy yhtä monta ja yhtä perusteltua syytä juhlimiseen ja kiittämiseen. Marraskuussa 2006 juhla pidettiin. Oli ilo katsoa sitä isoa ja monipuolista joukkoa ja rohkaisevaa ajatella, mitä kaikkea hyvää he ovat saaneet aikaan.

Kokemuksesta tiesimme, että vapaaehtoistyö edellyttää myös työntekijöiltä paljon, valmiutta kuunnella ja kannustaa, opastaa ja ryhmäyttää. Siksi olikin hyvä, että projektissa pyrittiin antamaan myös eväitä vastuunkantoon. Oli vapaaehtoisten info- ja koulutustilanteita, oli ’Vierellä kulkija’ kurssit I ja II, oli vertaisryhmien ohjausta ja virkistystä. Erilaisuuden väriä ja kipinää etsittiin myös yhteiskristilliseltä Kohtaamispaikalta.

Monen työntekijän työaikaan sisältyi, niin uskon, kunnon varaus myös omien vapaaehtoisten vastuunkantajien ohjaukseen ja tukeen.

Voikukkia ja outoja lintuja

Mielenterveyskuntoutujat ja päihdeongelmaiset tulivat seurakunnan toiminnassa tutuiksi, eritoten diakoniassa. Siksi meillä oli myös MIELI ELÄMÄÄN –projekti, työntekijänä Pirjo Lund.

Esimerkiksi keväällä 2004 projektilla on tällaista tarjontaa:

MAANANTAKERHO jatkuu Lähiöasemalla mielenterveyskuntoutujille ja muille yhteyden etsijöille. KAAMOSRYHMÄ oli alkamassa Albatrossissa keskiviikkoisin jos tulijoita on, mm. masennusta elävien omaisille. HILJAISUUDEN HETKI ja projektin päivystys ti-iltapäivisin Katukappelilla. VOIMAA VÄREISTÄ. MAALATEN –RYHMÄ. Kokoontuu viisi kertaa perjantaisin Merirasti-kappelilla. CAFÉ OUTOLINTU eli matalan kynnyksen toiminnallinen kohtauspaikka mielenterveyskuntoutujille, heidän läheisilleen ja muille yhteyden etsijöille. LEVÄHTÄKÄÄ VÄHÄN – lauantait Merihiekassa kahtena lauantaina. On ollut tarjolla myös elämäntarinaryhmää, avantouintiryhmää, vapautuspäiviä ja kevätkarkeloita.

En tiedä, kuinka menestyksellisiä ja pitkäikäisiä nämä Mieli elämään –projektin eri toiminnot ja ryhmät olivat, mutta ainakin CAFE OUTOLINTU jäi diakonian vakituiseen ohjelmaan. Se kokoontui perjantaisin klo 12-14 ja diakoni Tiina-Susanna Hirvonen (ent. Tiina Pasanen) kutsui ihmisiä sinne näin: ”Tunnetko itsesi Oudoksi Linnuksi? Ehkäpä juuri Albatrossin olohuoneessa kokoontuva Cafe O. on paikka juuri sinulle. Saat tulla, olla ja mennä kuin sinulle itsellesi hyvältä tuntuu. Omakustannushintaisen kahvittelun jälkeen viritämme keskustelua, pelejä tai muuta mukavaa yhdessäoloon kuuluvaa tekemistä.”

Päihdeongelmaisia kohtasimme kirkossa, kapakassa, kodeissa, vastaanotoilla, kaduilla, työttömien ruokailuissa, Pylvässalissa ja Lähiöasemalla, kaikkialla. Useampikin AA-ryhmä kokoontui seurakunnan tiloissa. Pia Nordlund kutsui naisia viiden päivän NAISTENMYLLY-KURSSILLE Hollolaan lokakuussa 2006. Siellä tarjottiin eväitä alkoholiriippuvuudesta toipumiseen ja elämänhallintaan, järjestäjinä Myllyhoitoyhdistys ja Vartiokylän rovastikunnan seurakunnat.

Yhdessä A-klinikan työntekijän kanssa oltiin järjestämässä naisten päihteettömyyttä tukevaa ryhmätoimintaa vuonna 2009 ja 2010. VOIKUKKA-RYHMÄ taas suunnattiin pienten lasten vanhemmille, joiden omassa lapsuudenperheessä on ollut päihde- tai mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa tai muita hankalia asioita. Tiina-Susannalta sai näistä tarkempia tietoja.

Työkauteni lopussa Tiina-Susanna otti työmuodokseen myös ITKUVIRREN ja se taitaa ollakin aika monivaikutteinen lääke.

Kansainvälinen diakonia ja maahanmuuttajatyö

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat olleet totta ja arkipäivää seurakunnan kaikilla työaloilla lapsi- ja nuorisotyöstä aina vanhuksiin asti. Ehkä diakonia, sen yhdyskuntatyö, kuitenkin ensimmäisenä heräsi miettimään, miten vastata maahanmuuttotulvaan ja miten auttaa ja edistää kotoutumista. Kerrottu on jo Ulla Jokelan ja Hannu Lounelan työstä. Sijaisia on tarvittu välissä, mutta Sinikka Metiäinen ja Kaarina Kauppila (s. Haavisto) ja hänen sijaisensa Nita Laine ovat sen jälkeen 2000-luvulla useita vuosia vastanneet maahanmuuttajatyöstä ja kansainvälisestä diakoniasta. Läheisenä työparina heillä on ollut Marketta Antola, lähetys- ja kansainvälisen työn pappi. Laaja verkostoituminen on ollut työn onnistumisen edellytys.

Sen lisäksi, mitä kansainvälisestä työstä, mm. erikielisistä messuista, ekumeniasta ja uskontodialogista on edellä kerrottu lähetyksen yhteydessä, otan tähän joitakin poimintoja Vuosaaren seurakunnan maahanmuuttajatyöstä ja kansainvälisestä diakoniasta:

ASKELEITA SUOMEEN, suomenkielinen opinto- ja keskustelupiiri tiistaisin Albatrossissa, ohjaaja Galina Tumakova. VENAJÄNKIELINEN RAAMATTUPIIRI ma klo 18 Albatrossissa, Olga Russkih. ILTARUSKO –RAAMATTUPIIRI maahanmuuttajille ja vanhemmalle väelle, mutta avoin kaikille, Eduard Langinen. VENÄLÄINEN KULTTUURI teemalla kansainvälinen ilta kirkolla Ruokaa ja musiikkia. Järjestäjinä Vuosaaren Martat, Lähiöasema ja seurakunta. Kansainvälisistä illoista muistan myös AFRIKKALAISEN ILLAN ja KIINALAISEN ILLAN. KOSOVON ALBAANIEN TAPAAMINEN Hiekkajaalanrannassa, ohj. Mehmet Uqizi.

INKERIN ÄMMÄT JA ÄIJÄT vanhemmalle väelle ma klo 13 Albatrossissa. INKERINSUOMALAISTEN SYYSKAHVIT tai kevätjuhlat, joulujuhlat tai muut yhteiset juhlat, joko Mikaelin kirkolla tai Vuosaaren Albatrossissa, järj Mellunkylän (nyk, Mikaelin) ja Vuosaaren seurakunnat. Inkeriläisten kuoron konsertteja, leiriä ja retkiä. INKERINSUOMALAISTEN JUHLAMESSU, järjestettiin ainakin kerran, 10.3.2002 Vuosaaren kirkossa Inkerin kirkkokäsikirjan (vuodelta 1900) mukaan, Mooses Putron mukailemia messusävelmiä käyttäen.

KANSAINVÄLINEN RAAMATTUPIIRI (v. 2003) eri kieliryhmistä tuleville osanottajille, Pääkieli suomi, apukielinä englanti. Ohjaajana Minna Penttilä. MONIKULTTUURINEN PERHEMESSU Vuosaaren kirkossa. NAISTEN TAPAAMISET, eri vuosina, ryhmiä ja keskustelusarjoja kiperistäkin kysymyksistä. ELÄMÄNILOA RYHMÄ venäläistaustaisille ja kantasuomalaisille äideille ja lapsille, järj. sosiaaliviraston Tatjana Tsempoi ja Kaarina seurakunnasta. SUOMALAISEEN KULTTUURIIN TUTUSTUMISRETKIÄ, mm. historialliseen Helsinkiin, Suomenlinnaan, kartanokylpylä Kaisankotiin, taidekoti Kirpilään, Hvitträskiin ja Lähetysmuseoon. Ilmoittautumiset Sinikalle.

TERVETULOA SUOMEEN! KRISTINUSKON PERUSKURSSI Merirasti-kappelilla (2005) muista uskonnoista tuleville kristinuskosta kiinnostuneille maahanmuuttajille, yhteyshenkilöinä Juha Kotilahti ja Kaarina. SILLANRAKENTAJAT – KESKUSTELURYHMÄ KRISTINUSKOSTA MAAHANMUUTTAJILLE neljänä torstaina (2006) asukaspuisto Haruspuiston tiloissa. Tervetuloa etsijät, epäilevät kristityt ja muita uskontoja edustavat! Ohjaajina Marketta ja Kaarina. Itselläni ei ole tietoa, miten nämä yritykset onnistuivat.

AIKUISRIPPIKOUKOULUJA MAAHANMUUTTAJILLE: suomeksi (Marketta tai joku muu seurakunnan pappi), englanniksi (usein Timo Keskitalo IEC), venäjäksi (yleensä Erkki Jokinen), kiinaksi (Nancy Wang-Hedström) ja viron kielellä (Tuuli Raamat).

Vastuuviikko ja yhteisvastuukeräys

Seurakunnassa tahdomme toiminta-ajatuksemme mukaisesti auttaa vaikeuksissa olevia lähimmäisiämme lähellä ja kaukana. Voimme antaa työpanoksen, aikaamme ja voimaamme, mutta auttaa myös aineellisesti, kolehdein ja lahjoituksin sekä osallistumalla erilaisiin keräyksiin. On tasauspäiväkeräystä, taksvärkkiä, nenäpäiväkeräystä jne. Seurakuntien diakoniassa on vuosittain kaksi tapahtumaa, joissa vastuun kantaminen on erityisesti esillä. Syksyllä, lokakuun loppupuolella on Vastuuviikko ja keväällä helmi-huhtikuussa Yhteisvastuukeräys.

VASTUUVIIKKO esimerkiksi v. 2006 oli 22.–29.10. ja teemana oli Rauha ja oikeudenmukaisuus. Vastuuviikon messu pidettiin 22.10. klo 11 Vuosaaren kirkossa kansanmusiikkimessuna ja messun jälkeen kerrottiin viikon aiheesta. Katukappelissa puhutteli 23.–28.10. KUA:n kuvanäyttely eri puolilla maailmaa elävistä ihmisistä, jotka olivat saaneet apua toimeentulonsa hankkimiseksi. Torstaina 26.10. Katukappelissa oli klo 14–16 Reilun kaupan kahvihetki, klo 16 Oikeudenmukaisuuden lauluja ja klo 18 Vastuuviikon Arki-illan ehtoollinen. Järjestelyistä vastasi diakoni Kaarina Haavisto, joka oli myös Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilö seurakunnassamme.

Iso raha & valta on aina halunnut panna köyhien ryhmät asettumaan toisiaan vastaan ja tappelemaan keskenään. Näin iso raha & valta on voinut rauhassa kasvaa vielä isommaksi. Kirkon YHTEISVASTUUKERÄYKSESSÄ minua on aina viehättänyt se, että siinä samassa rysäyksessä annetaan apua vaikeuksissa oleville ihmisille ulkomailla, kotimaassa ja omalla paikkakunnalla. Tämä presidentin avaama keräys on jo täyttänyt 60 vuotta, mutta vielä se jaksaa aktivoida joka kevät seurakuntia.

Edellisen vuosikymmenen tarinassa kerroin keräyksestä enemmänkin, mutta otetaan tähänkin esimerkki keräyksen ohjelmasta vuodelta 2002: To 31.1. Info- ja koulutusilta uusille ja vanhoille kerääjille Katukappelissa klo 18 ja arki-illan ehtoollisen jälkeen Albatrossin tiloissa. Su 3.2. klo 11 Messu Vuosaaren kirkossa ja yhteisvastuukeräyksen avajaiset, kahvitus ja keräyskohteiden esittely. Su 3.2. klo 18 Vuosaarelaisten kuorojen Yhteisvastuukonsertti: Vuosaari-kuoro, Uusi laulu-kuoro, Vuosaaren Mieslaulajat ja Discantus. Ohjelma 5 euroa yv:n hyväksi. La 2.3. klo 15 Musiikillinen sirkushassuttelu koko perheelle Vuotalossa: taikuria, sirkuskoulua ym. mukavaa. Liput 3 euroa. La 16.3. klo 10-13 suuri yhteisvastuutempaus Columbuksessa. Vuosaarelaiset järjestöt ja yhdistykset esittäytyvät eri puolilla kauppakeskusta. Keskustorilla monipuolista ohjelmaa mm. sirkustemppuja ja musiikkia. Juontaa Heikki Hietamies.

Muistan kyllä tuon tempauspäivän. Lupauduin salibandy-maalivahdiksi Vuosaaren Viikinkien järjestämään leikkimieliseen kisailuun. Ihmiset saivat (maksusta yv:n hyväksi) Hietamiehen yllyttäminä laukoa palloa päin maalia ja yrittää ohittaa maalivahdin. Konttasin pitkään ilman polvisuojuksia Columbuksen kovalla käytävällä, sain aika monta palloa torjuttua, mutta sain myös jalkani ja polveni niin heikkoon kuntoon, että kävely oli tosi huonoa ja kivut tuntuivat pitkään. No, kaikki Yhteisvastuun hyväksi.

Yhteisvastuukeräyksen tarkoitus oli ja on olla kaikkien työalojen ja koko seurakunnan yhteiset lähimmäisenrakkauden talkoot, mutta erityisvastuussa keräyksestä ja tempauksesta oli joka vuosi vuorotellen joku diakoneista. Työparina hänellä saattoi olla yksi papeista. Muutamana vuonna meillä oli vielä lisäapuna ja vapaaehtoisena keräyspäällikkönä seurakuntalainen Heikki Virtanen. Siitä huolimatta keräystä tempauksineen oli vaikea ’sujauttaa’ työn paljouteen, niin ettei se niellyt kohtuuttomasti voimavaroja työntekijöiltä ja työltä. Erityisvastuuvuorossa oleva diakoni oli keräyksen jälkeen aika lailla puhki. Työn rajaamiseksi ja uupumisen ehkäisyksi oli suurtempausta hilattava vähän pienemmäksi ja kevyemmäksi. Pienistä puroistahan se yv-raha on yleensä aina koostunut (paitsi 2001, kun saimme 200 000 markan yksityisen lahjoituksen). Uskolliset listakerääjät olivat edelleen arvossaan, mutta lukittujen ulko-ovien ja muovikorttien aikakaudella listakeräys tarvitsi seurakseen yhä enemmän lipaskeräystä, kolehteja, tapahtumatuottoja ja tilinumeron toistuvaa tiedottamista.

Ystävyysseurakunta Sodder

Vuosaaren seurakunnan tärkeänä ystävyysseurakuntana oli alkuvuosina RÄÄKKYLÄ. Vielä 80-luvullakin suhdetta lämmitettiin eikä suhdetta tiettävästi koskaan ole virallisesti irtisanottu. Hiljaa ja huomaamatta me vain kasvoimme erillemme ja nyt katselemme toisiamme aika etäältä, toivottavasti kuitenkin hyviä muistoja mielessä.

Vuonna 2006 iski uusi rakkaus ja vielä kansainvälinen tapaus, kansainvälistä diakoniaa. Anni Hämäläisen esittelemänä seurakuntaneuvosto päätti ennen oman toimikautensa päättymistä, että Vuosaaren seurakunnan ystävyysseurakunnaksi on valittu SODDERIN SEURAKUNTA Venäjällä.

Sodder sijaitsee Itä-Karjalassa Äänisjärven ja Laatokan välissä. Se on tosi köyhää suoperäistä syrjäseutua kuoppaisten hiekkateiden päässä. Ei vesijohtoa, ei kaivoa, harmaita ränsistyneitä taloja, sähköistettyjä kyllä, mutta pimeinä maksamattomien laskujen takia. Alkoholilla ja työttömyydellä osuutta asiaan.

Luterilainen 570 jäsenen seurakunta n. 1000 asukkaan ja usean kylän Sodderissa kuunluu Inkerin kirkon Karjalan rovastikuntaan. Sen kirkko on vanhasta elokuvateatterista talkoovoimin kunnostettu ja sijaitsee Novie Peskin kylässä. Kirkkoherrana on toiminut Pekka Palosaari.

En tiedä, oliko se Pekan vierailu meillä vai Annin kontaktit Sodderiin, mikä sytytti Vuosaaren seurakuntaa, mutta havaitsin pian, että monet seurakuntalaiset alkoivat vähän väliä puhua Sodderista. Täältä tehtiin pienemmällä ja isommallakin (2009) joukolla epämukavuuksia pelkäämättä useampia matkoja Sodderiin ja sieltäkin kävi muistini mukaan ainakin jokin ryhmä meillä. Marjatta-mummonsa kanssa Sodderin retkellä mukana ollut 10-vuotias Juho totesi: ”Talot ja tiet ovat kurjia, mutta ihmiset ovat ihania.” Kysymys oli ystävyydestä, joka lujittui kohtaamisissa entisestään.

Ystävyysseurakuntatoiminnan kautta pääsimme laajemminkin osallisiksi Vuosaari – Sodder –yhteyksistä. Tavoitteemme oli auttaa ennen muuta lapsia. Saimme sodderilaisia ’kummilapsiksi’ ja tuimme lahjoituksilla Veskelyksen lastenkotia. Syksyn aikana aina kerättiin joululahjat lastenkodin lapsille, pidettiin paketointitalkoot ja tehtiin joululahjojen vientimatka Sodderiin. Joillakin oli tapana osallistua kerran kuussa Suomen Raamattuopistolla pidettäviin Itä-Karjalan Abuniekkojen Karjala-iltoihin ja kuulla niissä enemmänkin ystäväseurakunnan kuulumisia.

Sodder-työn sydän oli tietysti Anni Hämäläinen. Työntekijöiden puolelta ystävyysseurakuntatyöstä vastasivat Marketta ja Kaarina. Nuorisotyö oli myös ilahduttavasti mukana, tekivät oman retkenkin Sodderiin.

Siirry kappaleeseen Yhteiskunnallinen työ ja sielunhoito