3. Lapsi- ja nuorisotyö

Lapsi- ja nuorisotyö

Lapset

Kasteissa (ks. edellä) ja päiväkerholaisissa alkoi ensimmäisenä näkyä Vuosaaren uusi kasvu. Kun päiväkerholaisia vuonna 1985 oli 93, vuonna 1995 heitä oli jo 216 ja perhekerhoissa lapsia vielä kymmeniä lisää. Kunnallinen päiväkoti- ja päivähoitotoiminta oli koko ajan vahvistumassa kohti subjektiivista päivähoito-oikeutta ja samalla seurakunnan päiväkerhot tulivat entistä tärkeämmäksi osaksi kristillistä varhaiskasvatusta. Lastenohjaajien koulutusta lisättiin ja lastenohjaajista tuli seurakunnan vakinaisia työsopimussuhteisia työntekijöitä. Heidän nimensä alkoivat näkyä 90-luvulla (vihdoinkin!) lehtien ja esitteiden työntekijäluettelossa (ks. työntekijäluettelot –liite).

Pyhäkoulun suosiossa sen sijaan tapahtui selvää laskua. Uuden Vuosaaren uusi sukupolvi ei oikein pyhäkoulun merkitystä enää tajunnut. Kun vielä 80–luvun lopussa pyhäkoululaisia oli keskimäärin vähän yli sata, niin vuosina 1991–95 lasten määrä vaihteli 34:n ja 55:n välillä. Kymmeniä lapsia oli kuitenkin edelleen myös pyhäkoulun piirissä. Viiden vuosikymmenen aikana on ollut todella iso ja upea joukko pyhäkoulunopettajia, jotka ovat hoitaneet tärkeää tehtävää lasten parissa. Kattavaa nimiluetteloa ei ole käsissäni. Ensimmäisiltä vuosikymmeniltä muistan hyvin näkyvät ja pitkäaikaiset opettajat Hilja Uhrendorfin ja Helmi Pösön. Eeva Tuovinen piti erityistä laulupyhäkoulua. Inkeri Seppälä (myöh. Seppälä–Ollikainen) oli pitkään opettaja ja nyt edelleen, myös Törnwallin aikana, pyhäkoulusihteeri. Vappu Porthan vastasi tälläkin vuosikymmenellä lapsityöstä.

Ja lapsia alkoi Vuosaaressa vilistä silmissä yhä useammin. Jotkut erityistilanteet esimerkiksi keräsivät runsaasti lapsia. Vuonna 1996 sadat lapset kulkivat läpi pääsiäisvaelluksen ja kävivät lähetyssafarilla. Eikä vain lapsia, vaan myös koko perhettä pyrittiin huomioimaan. Erilaiset perhekerhot ja vanhempi (äiti) lapsipiirit olivat uusilla alueilla yleensä ensimmäisiä ryhmiä, jotka saatiin koolle. Mahdollisia osallistujia perhekirkkoihin ja tilaisuuksiin oli yhä enemmän. Isä-poika leirit toteuttivat samaa ajatusta varhaisnuorten puolella.

Parisuhteen ja vanhemmuuden tukemista jatkettiin. Perhekasvatussarjoja järjestettiin erityisesti Meri-Rastilassa ja yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vuosaaren osaston kanssa.

Varhaisnuoret

Myös varhaisnuorisotyössä oli näkyvissä pientä kutistumista. Vuonna 1995 poikakerhoja oli 3 ja tyttökerhoja 6. Vapaaehtoisia ohjaajia, varsinkin miespuolisia oli vaikea saada. Toiminnassa oli kuitenkin mukana eri tavoin 260–300 tyttöä ja poikaa.

Koululaisten iltapäiväkerho jatkui kirkolla. Nuorisotyönohjaajat siitä vaihtuvine avustajineen vastasivat. Kun Mervi Novari lähti 1992 meiltä pois, ei toista nuorisotyönohjaajan virkaa lamatalouden takia heti täytetty ja ip–kerho jäi lähinnä Pertti Vilmingon vastuulle. Pian kuitenkin saimme hänen rinnalleen iltapäiväkerhonohjaajaksi Raija Oravan, joka hoiti tehtävää vuosia.

Nuoret ja rippikoulu

Nuorisotyössä ryhmien määrä vaihteli, mutta osallistujien kokonaismäärä pysyi kuitenkin läpi vuosikymmenen suunnilleen samana: plus miinus 70. Työmuodot olivat aika lailla jatkumoa 80-luvulta. Rippikoulut olivat edelleen, erityisesti leirit, säilyttäneet vahvan aseman nuorisokulttuurissa. Myös Vuosaaressa lähes kaikki ikäluokasta tulivat mukaan, vuosina 1991–1995 se tarkoitti osallistujamäärissä 120–146. Ohjelma oli suunnilleen tämä: 1 iltarippikoulu, 1 päivärippikoulu Merihiekassa, 3 leiririppikoulua – yleensä jossain yhtymän leirikeskuksessa, Kivisaaressa tai Lohirannassa. Nuoriso- ja rippikoulupappi Timo Saarto kävi koululuokissa kertomassa rippikouluista ja ’isoiset’ saatiin omasta isoiskoulutuksesta. Timo oli myös kehittelemässä pienempiin ryhmiin ja suurempaan vuorovaikutukseen perustuvaa iltarippikoulua.

Nuorisotyössä oltiin ikään kuin jonkinlaisessa siirtymävaiheessa tai kynnyksellä. Päälle on jo yltänyt lapsibuumi. Jo kohta se muuttuu ”nuorisoräjähdykseksi”. Miten saadaan resurssit riittämään?

Jatka kappaleeseen Diakonia ja yhteiskuntatyö