6.6.1. Opinnoissa eteneminen vuosiluokittain

Opinnoissa eteneminen vuosiluokittain


Oppilas siirtyy seuraavalle vuosiluokalle, jos hän on saanut vuosiluokan oppimäärään sisältyvissä oppiaineissa vähintään välttäviä tietoja ja taitoja osoittavan numeron tai vastaavan sanallisen arvion.[1]

Oppilas voi myös siirtyä seuraavalle vuosiluokalle, vaikka hänen vuosiluokan suorituksensa jossakin oppiaineessa olisi hylätty, jos arvioidaan, että hän kykenee selviytymään seuraavan vuosiluokan opinnoista hyväksytysti. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hänen lukuvuotta koskeva suorituksensa yhdessä tai useammassa vuosiluokan oppimäärään kuuluvassa oppiaineessa on tukitoimista huolimatta hylätty.

Mikäli oppilaan koko vuosiluokan suoritus jossakin oppiaineessa on vaarassa tulla hylätyksi, tulee siitä tiedottaa lukuvuoden aikana oppilasta ja huoltajaa sekä sopia toimenpiteistä oppimisen tukemiseksi. Ennen luokalle jättämistä oppilaalle tulee varata mahdollisuus opetukseen osallistumatta osoittaa saavuttaneensa asianomaisessa oppiaineessa hyväksyttävät tiedot ja taidot erillisessä näytössä.[2] Mahdollisuuksia voidaan antaa paikallisessa opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla yksi tai useampia lukuvuoden aikana tai lukuvuoden koulutyön päätyttyä. Erillinen näyttö voi sisältää monipuolisesti erilaisia suullisia, kirjallisia ja muita suorituksia, joilla oppilas parhaiten kykenee osoittamaan osaamisensa.

Jos suoritusmahdollisuus annetaan lukuvuoden koulutyön päätyttyä, vuosiluokalle jättämisestä voidaan koulutyön päättyessä tehdä lukuvuositodistukseen ehdollinen päätös. Päätöksessä mainitaan ne vuosiluokan oppimäärän osa-alueet, joiden hyväksytty suorittaminen erillisessä näytössä on vuosiluokalta siirtymisen edellytys.

Oppilas voidaan myös jättää vuosiluokalle, vaikka hänellä ei ole hylättyjä suorituksia, jos se katsotaan hänen yleisen koulumenestyksensä vuoksi tarkoituksenmukaiseksi. Oppilaalle ja hänen huoltajalleen tulee tällöin varata mahdollisuus tulla kuulluksi ennen päätöksen tekemistä.

Vuosiluokalle jäävän oppilaan suoritukset asianomaiselta luokalta raukeavat.[3]


Perusopetuksen luokkien 1-6 osalta noudatetaan opetussuunnitelman perusteiden mukaista opinnoissa etenemistä. Tarkennetaan seuraavasti:

1. Lukuvuoden aikana käydään arviointikeskustelu, jossa arvioidaan opinnoissa etenemistä suhteessa asetettuihin tavoitteisiin.


Perusopetuksen vuosiluokkien 7-9 osalta tarkennetaan seuraavasti:

  1. Lukuvuosi koostuu neljästä jaksosta, joiden päättyessä annetaan jaksotodistus. Jaksotodistuksessa arvioidaan jakson lopuksi päättyneet opinnot. Jaksotodistuksessa arvioidaan vähintään kahden vuosiviikkotunnin oppiaineiden päättyneet yhden vuosiviikkotunnin laajuiset oppimäärän opinnot. Lisäksi jaksotodistuksessa arvioidaan päättyneet yhden ja alle yhden vuosiviikkotunnin laajuiset oppimäärän opinnot.

  2. Oppilas siirretään vuosiluokalta, jos hän on suorittanut kunkin oppiaineen ko. vuosiluokan oppimäärän hyväksytysti.

  3. Lukuvuoden päättyessä enintään kolmessa vuosiluokan oppimäärään kuuluvassa oppiaineessa hylätyn suorituksen saanut oppilas siirretään seuraavalle vuosiluokalle, kun hän on suorittanut hyväksytysti hylätyt lukuvuositodistuksen oppimäärät tai lukuvuositodistuksessa mainitut hylätyt oppimäärän osa-alueet. Jos oppilas ei saa suoritettua kaikkia hylättyjä lukuvuositodistuksessa mainittuja oppimääriä tai oppimäärän osa-alueita, hän jää vuosiluokalleen.

  4. Lukuvuoden päättyessä vähintään neljän oppiaineen hylätyn oppimäärän suorituksen saanut oppilas jää suoraan vuosiluokalleen.

  5. Oppilaalla on erityisestä syystä mahdollisuus antaa lisänäyttöä tai yrittää korottaa jaksotodistuksen tai lukuvuositodistuksen arvosanaa yhden kerran erillisessä näytössä. Korottamismahdollisuus on vain saman lukuvuoden aikana, jolloin oppimäärä tai sen osa-alue on suoritettu. Erillinen näyttö järjestetään kolmannen jakson aikana ja lukuvuoden päätyttyä

  6. Mikäli oppiaineen oppimäärä tai sen osa-alueen suoritus uhkaa tulla hylätyksi, lähettää kyseisen oppiaineen opettaja opintojen aikana nelosvaroituksen. Nelosvaroitus sisältää ne tehtävät, mitkä vähintään on suoritettava oppiaineen arviointiin mennessä, jotta oppilas välttää hylätyn arvosanan. Opettaja harkitsee ajankohdan niin, että oppilaalla on varoituksen saatuaan todelliset mahdollisuudet saada hyväksytty suoritus.

  7. Mikäli oppilaan koko vuosiluokan suoritus jossakin oppiaineessa on vaarassa tulla hylätyksi, tulee asiasta tiedottaa hyvissä ajoin lukuvuoden aikana huoltajaa ja oppilasta sekä sopia toimenpiteistä oppimisen tukemiseksi.

[1] Perusopetusasetus 11 § 1 mom.

[2] Perusopetusasetus 11 § 1 ja 2 mom.

[3] Perusopetusasetus 11 § 2 mom.