5.5. Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta

Toiminnan järjestämisestä päätetään tarkemmin lukuvuosisuunnitelmassa.


Kouluruokailu, välituntitoiminta sekä koulun päivänavaukset, juhlat, retket, opintokäynnit ja leirikoulut sekä mahdollisuuksien mukaan koulumatkat järjestetään siten, että ne tukevat oppilaiden oppimiselle, monipuoliselle kehittymiselle ja hyvinvoinnille asetettuja tavoitteita. Ne myös osaltaan vahvistavat kokemusta hyvästä ja turvallisesta koulupäivästä ja tekevät mahdolliseksi oppilaiden näkökulmasta eheän, vireyttä vahvistavan ja vaihtelevan päivän.


Kerhotoiminta, koulukirjastotoiminta sekä muun opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukevan toiminnan järjestäminen kirjataan olennaisilta osin koulujen lukuvuosisuunnitelmaan. Aamu- ja iltapäivätoiminta toteutuu yhteistyössä koulun kanssa erillisen toimintasuunnitelman mukaisesti.


Kouluruokailua järjestettäessä otetaan huomioon terveys- ja ravitsemuskasvatukselliset periaatteet sekä tapakasvatus. Myös kouluissa vietettävät juhlat huomioidaan tapakasvatuksellisin keinoin. Jokainen oppilas toimiii mahdollisuuksien mukaan ruokajärjestänä, mikä on osaltaan koulun tapakasvatusta. Kouluruokailulla oppilaita ohjataan päivittäiseen terveelliseen ruokailuun ja hyviin ruokailutapoihin. Oppilaiden ruokailuun liittyvä erityistarpeet otetaan huomioon yhteistyössä kouluruokailun toimijoiden kanssa.


Kestävään elämäntapaan liittyvät periaatteet ovat osa koulutyön jokapäiväistä järjestämistä.


Koulumatkojen ja kuljetusten osalta toimintaa ohjaa koulukuljetussääntö.