Ohjaussuunnitelma

Ikaalisten kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma:

Ohjaustoiminta muodostaa koko perusopetuksen kestävän ja perusopetuksen jälkeisiin opintoihin ulottuvan jatkumon. Sen tarkoituksena on tukea oppilaan onnistumista perusopetuksen eri vaiheissa, vahvistaa opiskelutaitoja ja itseohjautuvuutta sekä kehittää oppilaan valmiuksia tehdä opintojaan koskevia valintoja perusopetuksen aikana ja sen jälkeen.

Ohjauksen tehtävänä on edistää oppilaiden kasvua ja kehitystä siten, että he pystyvät kehittämään opiskeluvalmiuksiaan ja vuorovaikutustaitojaan sekä oppimaan elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Ohjauksen avulla oppilaita tuetaan tekemään omiin valmiuksiinsa, arvoihinsa ja lähtökohtiinsa sekä kiinnostukseensa perustuvia arkielämää, opiskelua, jatko-opintoja sekä tulevaisuutta koskevia päätöksiä ja valintoja.

Jokaisen opettajan tehtävänä on ohjata oppilasta oppiaineiden opiskelussa sekä auttaa häntä kehittämään oppimisen taitojaan ja valmiuksiaan sekä ennaltaehkäistä opintoihin liittyvien ongelmien syntymistä. Jokaisen opettajan tehtävänä on myös oppilaiden persoonallisen kasvun, kehityksen ja osallisuuden tukeminen. Ohjaus on osa tuen kolmiportaisuutta. Eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien opetukseen tulee sisällyttää ainesta, joka liittää opiskelun tuottamat tiedot ja taidot työelämän vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin.


Vuosiluokilla 1-6 oppilaanohjaus toteutuu pääasiassa eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Oppilaanohjauksesta vastaa tällöin luokanopettaja muiden opettajien kanssa.


Vuosiluokilla 7-9 oppilaanohjaaja vastaa oppiaineesta nimeltä oppilaanohjaus. Työmuotoja ovat luokkamuotoinen, henkilökohtainen ja pienryhmissä tapahtuva ohjaus. Oppilaanohjaajan tehtävänä on muiden opettajien tapaan ohjata oppilaiden opiskelutaitoja ja tukea heidän kasvuaan ja kehitystään, mutta oppilaanohjaajan tehtävänä painottuu erityisesti jatko-opintoihin sekä ammatti- ja urasuunnitteluun liittyvä ohjaus.

Oppilaalle järjestetään henkilökohtaista ohjausta, jossa hänellä on mahdollisuus keskustella opintoihinsa, koulutus- ja ammatinvalintoihinsa sekä elämäntilanteeseensa liittyvistä kysymyksistä. Perusopetuksen päättövaiheessa oppilasta ohjataan ja tuetaan hänen jatko-opiskeluvalinnoissaan.


Työskentely monialaisissa verkostoissa


Ohjaustoiminnassa on keskeistä moniammatillinen yhteistyö niin koulujen sisällä kuin niiden välillä kuin laajemminkin kunnan omien toimijoiden ja myös kunnan ulkopuolisten yhteistyötahojen kesken. Yhteistyön merkitys korostuu opinpolun nivelvaiheissa, kolmiportaisen tuen eri vaiheissa sekä erilaisissa huolitilanteissa.


9. vuosiluokan aikana ja jatko-opintoihin siirryttäessä on tärkeää tiivis yhteistyö ja vuorovaikutus toisen asteen koulutuksen toimijoiden kanssa niin yleisopetuksen kuin erityisopetuksen puolella. Erilaiset vierailut, tutustumiset ja mahdollisesti koulutuskokeilut oppilaan omiin kiinnostuksen kohteisiin ovat tässä avainasemassa.


Perusopetuksen päättövaiheessa oppilaita ohjataan käyttämään myös työ- ja elinkeinohallinnon palvelujen tarjontaa sekä muita yhteiskunnan tarjoamia ohjaus-, neuvonta- ja tietopalveluita.


Kodin ja koulun yhteistyö ohjauksessa


Oppilaanohjausta toteutetaan yhteistyössä huoltajien kanssa. Erityisen tärkeää yhteistyö on nivelvalheissa siirryttäessä alakoulusta yläkouluun ja haettaessa yläkoulusta perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Myös valinnaisaineiden valintojen hetkillä yhteistyön merkitys korostuu. Niin ikään kolmiportaisen tuen suunnittelun ja toteutuksen eri vaiheissa yhteistyö kodin ja koulun välillä on olennaisen tärkeää. Yhteydenpidon tapoja ovat kasvokkain tapahtuva ja muu viestintä sekä erilaiset koulun järjestämät tilaisuudet.


Työelämäyhteistyö ja työelämään tutustumisen järjestelyt

Työ- ja elinkeinoelämän sekä koulun välisen yhteistyön tavoitteena on, että oppilas hankkii tietoa ammattialoista, ammateista ja työelämästä sekä saa virikkeitä yrittäjyydestä.

Tärkein toimintamuoto tässä yhteistyössä on TET-jaksot. Työelämään tutustumista toteutetaan myös työelämän edustajien vierailuilla oppilaanohjauksen luokkatunneilla, työpaikkakäynneillä ja eri alojen tiedotusmateriaalien käytöllä opetuksessa.

Työelämään tutustumisen tärkein toimintatapa on aidoissa työympäristöissä toteutettavat TET-jaksot, joiden kautta oppilas voi hankkia omakohtaisia kokemuksia työelämästä ja eri ammateista. TET-jaksojen tavoitteena on myös auttaa oppilasta hänen koulutus- ja ammatinvalinnassaan sekä lisätä hänen arvostustaan työtä kohtaan. Tavoitteena on myös lisätä oppilaiden oma-aloitteisuutta ja tarjota heille mahdollisuus harjoitella työnhakua.

Seitsemännellä luokalla TET on yhden päivän mittainen. Kahdeksasluokkalaiset ovat tutustumassa työelämään viikon ajan. Yhdeksännellä luokalla on kaksi viikon mittaista tutustumisjaksoa, joista toinen on syys- ja toinen kevätlukukaudella. TET-jaksojen tarkemmat ajankohdat päätetään lukuvuosisuunnitelmassa.

Seitsemännellä luokalla oppilaan tutustumiskohteeksi sopii hyvin esimerkiksi huoltajan ammatti tai kodin läheisyydessä oleva työpaikka. Vuosiluokilla 8-9 tarkoituksena on, että oppilas pyrkisi tutustumaan sellaisiin ammattialoihin tai työpaikkoihin, jotka tukisivat hänen koulutus- ja ammatinvalintaansa.

Oppilas hankkii itse tutustumispaikkansa. Kuitenkin tarvittaessa oppilaanohjaaja auttaa sen hankinnassa. Tutustumispaikat ovat ensisijaisesti oman kunnan alueella. Työnantaja arvioi oppilaan työskentelyä ja antaa siitä kirjallisen palautteen oppilaalle heti tutustumisjakson jälkeen. TET-jaksoilla hankittuja tietoja ja kokemuksia käsitellään oppilaanohjauksen luokkatunneilla eri tavoin.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


OPPILAANOHJAUS (LUKUUN 15.4.19)


7. vuosiluokalla oppilaanohjauksessa on luokkatunteja 0,6 vvt.


Keskeiset sisällöt:


- tutustuminen oman koulun käytäntöihin

- opiskelutaidot

- oppimistulosten arviointi

- valinnaisaineet

- työelämään tutustumisen aloittaminen

- itsetuntemuksen kehittäminen


8. vuosiluokalla oppilaanohjauksessa on luokkatunteja 0,6 vvt.


Keskeiset sisällöt:


- Suomen koulutusjärjestelmä

- koulutus- ja opintoalat toisella asteella

- opiskelutaidot

- työelämätietous, elinkeinorakenne ja ammattialat

- tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä

- itsetuntemuksen kehittäminen


9. vuosiluokalla oppilaanohjauksessa on luokkatunteja 0,8 vvt.


Keskeiset sisällöt:


- koulutus- ja opintoalat toisella asteella

- jatko-opiskelupaikkoihin tutustuminen ja vierailijat

- itsetuntemuksen kehittäminen

- korkea-asteen koulutus

- työelämään tutustuminen

- yhteishakupäätökseen valmistautuminen ja päätösten tekeminen

- yrittäjyys

- nuorena työelämässä oleminen

- mahdollinen kesätyöpaikan haku

- ulkomailla opiskelu, harjoittelu ja työskentely

- työ- ja elinkeinohallinnon palvelut