3.2.3. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot


Elämässä ja arjessa selviäminen edellyttää yhä moninaisempia taitoja. Kyse on terveydestä, turvallisuudesta ja ihmissuhteista, liikkumisesta ja liikenteestä, teknologisoituneessa arjessa toimimisesta sekä oman talouden hallinnasta ja kuluttamisesta, jotka kaikki vaikuttavat kestävään elämäntapaan. Perusopetuksessa tuetaan oppilaiden luottavaista suhtautumista tulevaisuuteen.

Kouluyhteisö ohjaa ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan niin omaan kuin toistenkin hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen. Oppilaita kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilaat oppivat perusopetuksen aikana tuntemaan ja ymmärtämään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksen ja hakemaan niihin liittyvää tietoa. He saavat mahdollisuuden kantaa vastuuta omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat kasvavat huomaamaan ihmissuhteiden ja keskinäisen huolenpidon tärkeyden. He oppivat myös ajanhallintaa, joka on tärkeä osa arjenhallintaa ja itsesäätelyä. Oppilaat saavat tilaisuuksia harjoitella toimimaan omasta ja muiden turvallisuudesta huolehtien eri tilanteissa, myös liikenteessä. Heitä ohjataan ennakoimaan vaaratilanteita ja toimimaan niissä tarkoituksenmukaisesti. Heitä opetetaan tunnistamaan keskeiset turvallisuuteen liittyvät symbolit sekä suojaamaan yksityisyyttään ja henkilökohtaisia rajojaan.

Oppilaat tarvitsevat perustietoa teknologiasta ja sen kehityksestä sekä vaikutuksista eri elämänalueilla ja ympäristössä. He tarvitsevat myös opastusta järkeviin teknologisiin valintoihin. Opetuksessa tarkastellaan teknologian monimuotoisuutta ja ohjataan ymmärtämään sen toimintaperiaatteita ja kustannusten muodostumista. Perusopetuksessa oppilaita ohjataan teknologian vastuulliseen käyttöön ja pohditaan siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä.

Oppilaita opastetaan kehittämään kuluttajataitojaan sekä edellytyksiään omasta taloudesta huolehtimiseen ja talouden suunnitteluun. Oppilaat saavat ohjausta kuluttajana toimimiseen, mainonnan kriittiseen tarkasteluun sekä omien oikeuksien ja vastuiden tuntemiseen ja eettiseen käyttöön. Heitä kannustetaan kohtuullisuuteen, jakamiseen ja säästäväisyyteen. Perusopetuksen aikana oppilaat harjaantuvat kestävän elämäntavan mukaisiin valintoihin ja toimintatapoihin.


Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot - paikallisia painotuksia


Alkuopetus:

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot kehittyvät leikkien ja pelien kautta. Erityisesti korostetaan sosiaalisten taitojen, kaverisuhteiden ja tunnetaitojen kehittämistä. Koulun, luokan ja ryhmän yhteisten sääntöjen luominen ja niihin sitoutuminen auttavat turvallisen oppimisympäristön luomista.


3.-6.lk:

Turvalliseen ja hyvinvoivaan oppimisympäristöön vaikuttaminen, hyvät käytöstavat sekä aktiivinen ote omien asioiden huolehtimisessa. Nivelvaiheiden osalta tarpeellisia taitoja seitsemännelle luokalle siirryttäessä ovat:

- taito toimia ohjeiden mukaan

- ajanhallinta (ajoissa oppitunneille)

- ymmärtää riittävän unen ja levon merkityksen

- taito syödä säännöllisesti ja monipuolisesti

- huolehtii hygieniastaan

- päihteettömyys

- ymmärtää liikkumisen merkityksen omalle hyvinvoinnilleen

- taito liikkua liikenteessä turvallisesti

- vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet siten, että mahdollistavat ryhmässä toimimisen

- taito tunnistaa tunteita ja hallita niitä

- taito käyttää sosiaalista mediaa vastuullisesti

- taito puuttua kiusaamiseen tilanteen vaatimalla tavalla

- taito toimia erilaisissa oppimisympäristöissä vastuullisella tavalla

- taito ottaa vastuun omista valinnoista


7.-9.lk:

Yläkoulun osalta syvennetään alakoulun laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Lisäksi opitaan:

- ensiaputaitoja ja toiminta vaaratilanteissa: tunnistaminen ja ennaltaehkäisy

- liikennesääntöjen ja liikennekäyttäytymisen opettelu

- ruuanvalmistus-, leivonta-, puhtaanapito- ja siivoustaitojen hallinta

- kriittisyys ja vastuullisuus kuluttamisessa

- oman talouden hallinta ja säästäminen

- kierrätys ja kestävä kehitys

- vastuunottaminen yhteisestä omaisuudesta

- aktiivista toimijuutta arjessa