Lähikuvia kesästä

Valokuvanäyttelyni

Valokuvaaminen on hieno ja monipuolinen harrastus. Olen harrastanut valokuvaamista jo hyvin pitkän aikaa. Ensimmäisen kamerani sainkin jo ennen kouluikää, Leonard Nro 6 -filmikameran. Tällä tuli kuvattua vähän ja kalliit filmirulla pitivät kuvaamisen etäisenä. Kameralla oli kiva leikkiä kuvaamista, mutta sitä lopullista laukaisimen painamista ei helpolla tehnyt. Nykyään toisaalta hieman harmittaa, ettei kuvannut enempää. Olisi upeaa päästä katsomaan lapsuuteni maisemia.

Digikameroiden yleistyminen vapautti kuvaamista. Kallis ja kertakäyttöinen filmi korvattiin muistikorteilla, joihin sai kuvattua paljon enemmän kuvia. Kuvaamisesta tuli arkipäiväisempää, kun ei tarvinnut enää laskea filmirullassa olevia kuvia vaan räpsyjä pystyi ottamaan mistä vain. Digikameroita minulla on ollut muutama. Ensimmäinen kamerani oli Canon PowerShot A200, jonka muutaman megapikselin kenno antoi ihan katseltavia kuvia. Pikselit riittivät ihan tarpeeksi tarkkoihin kuviin sen aikaisille laitteille. Isoin ongelma kamerassa oli se, että sillä ei kuvattu kerralla montaa kuvaa. Tämä johtui siitä, että kamera sai virtansa kahdesta AA-paristosta, jotka hupenivat nopeasti. Tällä kameralla kuvailin muutaman vuoden, kunnes ostin seuraavan kamerani, joka oli Fujifilm FinePix S5000. Tämä käytettynä ostettu kamera oli ominaisuuksiltaan huomattavasti parempi ja tällä kuvasin taas pari vuotta, kunnes vaihdoin sen kirppikseltä löytyneeseen Panasonic DM-FC30 -kameraan. Tämä kamera oli jo lähes järjestelmäkameran tasoinen ominaisuuksissaan ja kuvaaminen alkoi muuttumaan monipuolisemmaksi.

Lopulta ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani, joka oli Canon EOS 1000D. Tämän kameran ostaminen muutti koko kuvaamisen käsityksen minulle. Järjestelmäkamerassa oli säätömahdollisuuksia niin paljon, että kuvaaminen tuntui nyt samalta kuin ohjelmointi. Pääsin kokeilemaan paljon erilaisia asetuksien yhdistelmiä ja vähitellen oppi niiden kautta sitä, miten lopullinen kuva rakentui. Kuvaaminen ei ollut enää automaattista räpsimistä, vaan tarkkaa ajatustyötä. Jossain vaiheessa pääsin käsiksi erilaisiin objektiiveihin ja tämä avasi vielä lisää ohjelmointipintaa kuviin. Enää ei ollut sidottuja zoom-tasoja, vaan linssiä vaihdellen pääsin vielä lähemmäksi kuvattavaa.

Kesällä 2011 tutustuinkin makrokuvaamisen salaisuuksiin. Makrokuvien erikoisuus on se, että niissä päästää todella lähelle kuvattavaa kohdetta. Linssejä vaihtamalla ja kokeilemalla, voi onnistua kuvaamaan jopa hämähäkin jalan karvat. Ensimmäisen kerran kiinnostuinkin makrokuvaamisesta, kun kokeilumielessä kuvasin hyvin pientä hämähäkkiä ja lopullisesta kuvasta pystyi laskemaa hämähäkin silmien määrät. Makrokuvaus toi arkisetkin asiat ihan erinäköisiksi.

Kesän käytinkin pitkälti kuvaamisen merkeissä. Kävelin luonnossa pitkät matkat ja kuvasin tuhansia kuvia. Kuljin metsässä, saarissa, suolla, niityillä ja rannoilla. Lopulliseksi kuvasaldoksi tulikin lähemmäs 20 000 kuvaa. Onneksi ei olla enää filmirulla-aikaa, koska tämä määrä kuvia olisi vienyt aika monta rullaa filmiä. Kuvasaldoa peratessa sainkin ajatuksen siitä, että olisi upeaa, jos näitä kuvia voisi esitellä jossain ja muutkin näkisivät mitä olen kuvannut. Tästä alkoi ajatus näyttelyn järjestämisestä.

"Valokuvaaminen on siinä erinomainen harrastus, että kuvaamisen varjolle tulee liikuttua enemmän, tulee ihmeteltyä luontoa ihan vahingossa ja kaiken kuvaamisen päätteeksi pääsee istuskelemaan tietokoneelle plokkaamaan ja editoimaan kuvaussaalista. Kesällä 2011 kuljin luonnossa niin paljon, että kengästä irtosi pohja."

Valokuvanäyttelyä aloin valmistelemaan heti kesän jälkeen. Sain varattua näyttelytilan, valitsin kuvamäärästä parhaimpia kuvia, teetätin niistä paperiversioita tai tauluja, ostin kehyksiä ja rakentelin kuvista sopivia kokonaisuuksia. Näyttelyn ajankohdaksi tuli myöhäinen syksy, eli aikaan jolloin pimeys, kylmyys ja yksinkertaistuva luonto alkavat ottaa suurempaa alaa. Tämä ei minua haitannut, vaan ajatuksenani olikin, että kuvillani pääsisi takaisin kesän väreihin, lämpöön ja elämään.

Vuosi siirtyi syksyn loppuun ja pääsin tositoimiin näyttelyn suhteen. Kokosin kuvat kehyksiin, kirjoitin esittelytekstit ja tein mainoksen. Itse näyttelyn kasaaminen esittelytilaan vei muutaman päivän illat, joka tuntui melko raskaalta hektisen arjen keskellä. Lopulta näyttely oli valmis ja tunne oli mahtava. Vietinkin itse vielä pari iltaa kuvien keskellä ja pääsin kertomaan valokuvista muutamille vieraille. Yleisöä näyttelyssä kävi jonkin verran. Näyttely oli pienellä paikkakunnalla, enkä odottanut kovinkaan suurta yleisömäärää. Vieraskirjaan ilmestyi vajaa 150 nimeä ja paikalla oli käynyt myös muutama koululaisryhmä. Omasta mielestäni saldo oli ihan kiva ja pääasia on kuitenkin se, että kuvani saivat edes vähän katsojia.

Valokuvanäyttelyn järjestäminen, teeman miettiminen ja sisällön rakentaminen, oli yllättävän mukavaa. Ehkä voisin joskus pitää myös toisenkin näyttelyn.

Näyttelyn kuvasaldoon voi tutustua alla olevista kuvista. Ihan kaikkia kuvia en enää löytänyt, mutta suurin osa on tässä nähtävissä. Kaikki kuvat ovat muokkaamattomia. Sumeat taustat, efektit ym. ovat syntyneet kameran ja objektiivin astuksista.

Page updated

Google Sites

Report abuse