Näin Halloween kuukauden kunniaksi on hyvä muistella niitä kauhuleffoja, jotka ovat jääneet mieleen syystä tai toisesta. Jotkut kauhuleffat ovat sellaisia, jotka ovat jääneet pyörimään mieleen ja usein tulee ajatuksiin. Tai jotkut kauhuleffat ovat merkkiteoksia, joihin tulee verrattua aina muita teoksia.
Itse olen kauhuleffojen suurkuluttaja ja edellisen kesäloman aikana tulikin katsottua kaikki Netflixistä löytyvät kauhupätkät. Itselläni on mieli turtunut jo niin paljon, ettei vastaan juurikaan tule enää leffoja, jotka toisivat kauhuntunnetta.
Itse pidän erityisesti sellaisista kauhuleffoista, joissa ei nähdä mörköä oikeastaan ollenkaan. Näkymätön kauhu on kauhuista paras. Lisäksi en juurikaan piittaa leffoista, joissa möröt ja kummajaiset on tehty CGI-animaation turvin. Perinteinen pragmaattinen hirviökuvaus on kaikkein parasta ja aidointa.
Sam Raimi, 1987
Ensimmäiset muistot Evil Dead leffoista on kaukaa lapsuudesta. Näin ensimmäistä kertaa leffan jo ala-asteikäisenä. Se oli taltioitu VHS-kasetille, joka oli varmasti kiertänyt useissa eri laitteissa ja kopioitu lähes lukemattoman kerran. Kuva oli äärimmäisen epätarkka ja useat kohdat tuli kuvitella omassa mielessä vain äänien perusteella. Leffa oli kuitenkin todella sykähdyttävä ja oikeastaan tämä kasetin heikko laatu vapautti mielikuvituksen omille raiteilleen. Muistan kuinka ekan kerran katsoin leffan osissa ja paikoitellen ilman ääniä liian pelottavan fiiliksen takia, mutta lopulta sain kehuskella kavereille, että olin katsonut leffan. Nyt kun olen saanut leffan melkein teräväpiirtoisena DVD-kiekkona, voi vain ihmetelle sitä, millainen leffa oikeastaan olikaan sen sumeuden takaa.
Leffan tarinassa, joukko nuoria saapuu viettämään viikonloppua erämökkiin, joka sijaitsee syvällä korvessa. Heidän tietämättään, on mökissä kuitenkin aikaisemmin manattu esiin paholainen, joka kiertää läheisessä metsässä. Nuoret saapuvat mökkiin, vahingossa saavat paholaisen kiinnostumaan heistä ja nuorten reissu alkaa saamaan hyvin omalaatuisen sisällön.
Leffa on hienosti toteutettu ja Sam Raimin omalaatuinen ohjaustyö loistaa läpi koko leffan. Komiikka ja nopeat leikkaukset siivittävät leffaa eteenpäin. Jossain vaiheessa päähenkilön mielenterveyden heikentyessä alkaa itsekin miettimään sitä, kuka tässä onkaan täysjärkinen.
Harmi ettei leffaa löydy Netflixistä (ainakaan kirjoittamisen hetkellä) ja muutenkin leffa löytyy varmaankin vain videodivareista. Jos kuitenkin jossain vaiheessa saat mahdollisuuden katsellä pätkä läpi, niin ehdottomasti kannattaa. Evil Dead 1 on periaatteessa sama leffa, mutta kerrottu vähän erityylisesti. Myös muutama vuosi sitten tuli Evil Dead:n uudelleenfilmatisointi, mutta se ei taivu mitenkään alkuperäisten tasolle.
Lopetus on eeppinen.
George A. Romero, 1968
Vaikka ei uskoisi, niin jossain vaiheessa zombileffoja ei juurikaan ollut. Nykyään tuntuu, että zombeja pursuaa leffoissa kyllästymiseen asti, mutta joskus on ollut se ensimmäinenkin. Romeron Night of the Living dead on kulttiteos, joka esitteli ensimmäistä(?) kertaa nykyaikaisen, modernin, zombin. Tässä leffassa elävät kuolleet ovat hitaita, hamuavat ihmislihaa ja ovat älykkäitä. Älykkäitä? Kyllä, tässä elokuvassa varhaiset zombit osaavat käyttää yksinkertaisia työkaluja ja yrittävätkin rikkoa esimerkiksi ikkunan kivellä.
Tarina alkaa, kun haudalla vierailevat sisarukset törmäävät elävää kuolleeseen ja sisaruksista vain nainen pääsee karkuun lähellä sijaitsevaan taloon. Paikalle ilmestyy myös mies, joka alkaa telkeämään kiinni ovia ja ikkuinoita. Tästä alkaa yön mittainen selviytymistaistelu.
Elokuva on vanha ja mustavalkoinen, mutta edelleen ehdottomasti katsomisen arvoinen. Romero on osannut luoda hyvin tiiviin tunnelman niin äänimaailmaltaa, kuin lavasteiltaan. Selviytyjien epätoivoinen taistelu on käsin kosketeltavissa ja pitkälti haluaa katsoa vain, että mitä seuraavaksi tapahtuu.
Itselleni tämä leffa kuuluu ehdottomasti Halloween tunnelmaan ja oikeastaan joka lokakuu tulee tämä katsottua jossain vaiheessa. Eräskin vuosi oli mielenkiintoista seurata leffaa Cinemassacren striimissä ja samalla kuunnella, kun AVGN:n poppoo kommentoi leffan etenemistä. Leffa tuli myös muutama vuosi sitten ilmaiseen levittämiseen ja sen löytääkin kokonaisuudessaan esim. Youtubesta helposti. Leffasta on tehty myös väritetty versio, joka on tehty hyvin. Tämä on ehkä myös madaltaa kynnystä katsomiselle. Uutta 1990 ilmestynyttä versiota en voi suositella.
Ja loppu on taas yllätyksellinen.
Tai koko Kirottu-universumi (Conjuring ja Annabelle)
2000-luvun aikana oli minulle kasvanut ajatus, ettei kunnon kauhupläjäyksiä enää tule. Kaikki leffat oli joko kyllästetty CGI:llä tai tehty vain typerä toimintapläjäys kauhuelementein. En pitkään aikaan katsonut mitään uutta kauhuleffaa, kunnes törmäsin Netflixissä Annabelleen. Jäin välittömästi koukkuun koko leffasarjaan, joka periaatteessa koostuu Kirottu-universumista, jossa on leffoina mm. Conjuring ja Annabelle. Tarinoissa on hyvin selkäpiitä piinaava olo, jossa pahuus on jatkuvasti läsnä, eikä juurikaan pahuutta näe, sen vain kuulee tai aistii.
Elokuvissa on keskiössä Ed ja Lorraine Warren, jotka ovat demonologeja ja tutkivat henkiä sekä erityisesti paholaisia. Elokuvissa he kohtaavat paholaisen uhreiksi joutuneita ihmisiä ja yrittävät auttaa heitä pääsemään eroon pahasta. Tapahtumat ja paikat ovat fiktiivisiä, mutta ovat vahvasti sidoksissa “oikeisiin” kummittelu- tai poltergeist-tapahtumiin.
Elokuvien ensimmäiset osat ovat todella hyviä ja mielenkiintoisia. Todellisia kauhugenren sisäänheittäjiä, mutta ikävästi viimeisimmät osat ovat saaneet mausteekseen liian ison ripauksen Hollywoodia. Tämä näkyy vähän tyhminä efekteinä tai ylimalkaisina äkkiyllärikauhuhetkinä.
Leffat löytyvät vähän väliä Netflixistä ja kannattaakin tsekata ne läpi, jos tulee vastaan.
Tunnelmaa ja tunnelmaa. Joidenkin mielestä maailman tylsimpiä leffoja, mutta itse tykkään tunnelmanluonnista. Ainoastaan viimeinen, Dimension, on roskaan. Ja paras osa on mielestäni Paranormal activity Tokyo night.
Sama kuin Paranormal Activityssä. Joidenkin mielestä maailman tylsin leffa, mutta itse tykkään tunnelmanluonnista. Ja aikoinaan mieleen jäin markkinointikampanja, jossa leffan ympärillä pyöri dokumenttiprojekteja, feikkiuutisia jne. Minuun upposi.
Ihmiset yrittävät selviytyä zombi-epidemiassa. Alkaa mielenkiintoisesti selviytymistaisteluna, mutta kausien edetessä sarja on pelkkää jenkkimäistä ihminen tappaa ihmisiä menoa, eikä kehenkään voi luottaa. Itse en jaksanut juurikaan enää vitoskauden jälkeen katsella ja viimeiset kaudet jäi kesken katselemisen. Halusin vain seurata selviytymistä.