The Persistence

Firesprite, 2018 (PSVR)

Kun ostin aikoinani Pleikkarille virtuaalilasit, lupasin itselleni, etten tulisi koskaan hankkimaan sille mitään kauhupeliä. Itseäni kammoksutti ajatus siitä, että virtuaalilasien avulla olisin sisällä elokuvamaista kauhuelementtiä, jossa jokaisen nurkan takana olisi mahdollisuus äkkipelästykselle. Tässä kuitenkin on turha mainita, että yksi ensimmäisistä virtuaalitodellisuus peleistä kuitenkin sattui olemaan kauhupeli.

Heti virtuaalilasien ostamisen jälkeen minulla oli suuri halu ostaa pelejä, jotka tukevat laseja. Hinnat kuitenkin olivat melko kovia uudenkarhealle tekniikalle ja pelien hinnat omasta mielestäni liian kovia. Gigantti kuitenkin laittoi pian suuren osan vr-peleistä hyvään alennukseen ja ostohousut jalassa hain niitä nipullisen. Kotiin päästyäni rupesin tarkemmin tutkimaan pelejä ja huomasin niiden joukossa olevan The Persistence pelin. Aluksi luulin sen olevan scifi-hömppää, mutta takatekstin lupaamat selkäpiitä kolkuttavat jännityselementit nostivat kulmakarvat pystyyn. Jonkin oudon fiksaation takia kävi myös niin, että läjästä pelejä, asensin juuri tämän pelin ensimmäisenä.

Pelin ensituntuma oli mielenkiintoinen. Pelihahmo herää cryokapselista, tai jostain vastaavanlaisesta, avaruusaluksessa ja nopea silmäys ikkunasta ulos paljastaa näyn valtavasta mustasta aukosta, jonka vangiksi alus on jäänyt. Alus näyttää olevan autiona ja ainoita ääniä aluksen kolinan sekä hurinan lisäksi on keinoäly, joka iloisesti tervehtii pelaajaa ja kertoo tilanteen olevan äärimmäisen huono. Aluksen eri osat ovat rikki ja navigointitietokone ei tiedä ulospääsyä mustasta aukosta. Lisäksi miehistö on kuollut tai muuttunut aivokuolleiksi mutanteiksi. Alun liikkumiseen totuttelemisen jälkeen siirryn läheiselle hissille ja laskeudun ensimmäiseen kerrokseen. Kerroksessa on tarkoituksena mennä resetoimaan aluksen tietokone, joka osaa laskea navigaation liikevektorit. Kerroksen käytävät ovat ahtaita ja joka puolelta kuuluu pelottavia ääniä. Käytävästä käytävään ja ennen pitkään vastaan tulee ensimmäinen mutantti. Kuljen hiljaa eteenpäin ja varovasti kurkin virtuaalilasien ansiosta nurkan takaa mutantin liikkeitä. Valmistaudun hyökkäämiseen nostamalla kädessä olevaa härveliä, mutta samalla hetkellä takaani hyökkää toinen mutantti ja pelini päättyy järkyttävään pelästymiseen, sekä pelihahmon kuolemaan.

Mustan latausruudun jälkeen kuitenkin peli palaa samaan paikkaan, jossa se alkoi ja hahmoni herää taas laitteen syleilystä. Oma ajatus on, että peli alkoi taas alusta, mutta aluksen keinoäly aloittaa valittelulla, että taas kävi näin ja sen täytyi koota taas uusi klooni. Tekoäly usuttaa minut taas matkaan ja laskeudun takaisin ensimmäiseen kerrokseen. Yllätys on kuitenkin suuri, kun huomaan kerroksen olevan aivan erilainen. Käytävät kulkevat eri suuntiin ja huoneiden paikat ovat uusissa paikoissa. Jatkan matkaa ja tutkin varovasti paikkoja. Etenen huone huoneelta ja hiipailen varovasti mutanttien ohi, kunnes jälleen saan kuollettavan osuman. Lyhyen mustan hetken jälkeen olen taas alkupaikassa ja tekoäly yllyttää taas jatkamaan matkaan. Ajatuksissani onkin se, että kuinkahan monta kertaa pelihahmo onkaan tämän vaiheen käynyt läpi?

Pelin mekaniikka on mielenkiintoinen. Alus on jäänyt mustan aukon vangiksi ja sen aiheuttama tapahtumahorisontin vääristymä saa aluksen muuttumaan erilaiseksi jokainen kerta, kun laskeudun uuteen kerrokseen. Lisäksi pelihahmo kiertää selviytymistä läpi uudestaan ja uudestaan, kuin Bill Murray leffassa “Päiväni murmelina”. Selviytyminen pois aluksesta etenee vaihe kerrallaan ja tavoitteena on selvitä kaikkien kerroksien läpi kytkien aluksen järjestelmät toimintaan. Seikkailujen aikana aluksen mysteerit aukenevat hiljakseen, kun käytäviltä löytyy kuolleita, joiden muistin ja DNA:n saa kopioitua. Jossain vaiheessa tulet löytämään myös itsesi, tai siis sen, josta sinut alussa kloonataan. Uudet DNA:t lisäävät hahmo kavalkaadia ja uudenlaiset hahmot saa avuttua. Ominaisuuksiiltaan hahmot ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia.

Eteneminen ei ole helppoa ja erilaisia mutantteja tulee vastaan. Helpoimmat ovat zombimaisesti kulkevia tyyppejä, jotka melkein vain haistelevat ilmaa ja örisevät, kun taas vaikeimmat mutantit hiippailevat vaivihkaa ja piilottelevat varjoissa. Vastaan tulee myös valtavankokoisia jättejä, jotka murskaavat sinut ensimmäisestä osumasta. Joskus vastaan voi tulla myös lähes paholaismainen mutantti, joka tuhoaa sinut pelkästään katseellaan.

Taktiikkasi selviytymiseen on enimmäkseen hiippailu ja varovainen eteneminen. Pelin edetessä kuitenkin saat kerättyä kantasoluja, joiden avulla pystyt kehittämään hahmoasi vahvemmaksi ja kestävämmäksi. Myös kentistä alkaa löytymään erilaisia replikaattorilaitteita, joiden avulla pystyt luomaan itsellesi aseita tai muita tarpeellisia välineitä. Alun epätoivoiset hetket alkavat hiljakseen muuttumaan toivon kipinäksi.

Peli on minun mielestäni hyvin mielenkiintoinen. Alussa tunnelma oli usein hyvin käsinkosketeltavaa jännitystä, mutta pelin edetessä itsevarmuus kasvaa selkeästi ja pelaaminen tuntuu helpommalta. Alussa oli todellisia kauhun hetkiä, kun piilottelin varjoissa ja varoin lähellä olevaa mutanttia, mutta pelin edetessä aloin jo oppia pelin tekoälyn heikkouksia. Lisäksi hahmon kehittyessö vahvemmaksi, alkoi pelaaminen muuttumaan helpommaksi. Pelistä tulee usein mieleen System Shock, josta on poistettu suurin osa pelimekaniikasta ja jätetty jäljelle vain aluksella samoilun.

Suosittelen kokeilemaan, jos vain on mahdollista. Tai jos kestät alkupelin pelottavat tilanteen.

Page updated

Google Sites

Report abuse