Kaksitahoisissa ohrissa eriteltiin ennen vanhaa kahta erilaista. Ensimmäisessä tyypissä tähkä oli harvainen ja taittuva sivulle, nutans tyyppi. Sellaiset jotka olivat tiheämpiä ja pystysuoria nimettiin erectum tyyppi. Kaksitahoisia ohria kasvaa villinä Kaukasiassa, Afganistanissa ja Palestinassa. (Elofson, 1949).
Ennen vanhaa ei suositeltu suomultia ohrille, ehkä siksi että ohra kärsii enemmän kosteudesta kun kuivuudesta. Viljelykierrossa viljelee parhaiten ohrat perunen tai juureksien jälkeen. Jos sitä viljellään valkuaiskasvin jälkeen niin silloin valitaan rehuohra viljeltäväksi. Mallasohralle on usein liian paljon typpeä maaperässä valkuaiskasvin jälkeen. Ohra kasvaa harvakseltaan ja sopii näin nurmisiemenen kanssa viljeltäväksi ja ohran jälkeen kasvaa sitten nurmea. Mallasohralle annetaan vähemmän typpeä kun rehuohralle. 1950-luvulla käytetiin 150-200 kg/ha ohralle. Olkisato oli samaan aikaan 1-1.5 kertaa suurempi kun jyväsato. (Elofson, 1949).
Elofson, Anders (1949): Nya Lantmannens Bok. Nerikes Allehandas Tryckeri Örebro 1949.