Empivä Suomi, Turbo-Suomi, Eko-Eurooppa ja Kaupunkivaltio

Skenaario on tulevaisuuden käsikirjoitus, jossa luonnostellaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti tulevan toimintaympäristön vaihtoehdot ja tällaisiin vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin johtavat tapahtumaketjut erilaisten olettamusten pohjalta. Anita Rubin on määritellyt skenaario-käsitteen* Ilmastot@komo-Delfoiden kanssa yhteensopivalla tavalla seuraavasti:

Ilmastot@komon skenaariot on muokattu Osaamisen ennakointifoorumin (OEF) skenaarioista.** Skenaariot määrittyvät kahden ulottuvuuden kautta. Toisella akselilla on vastapari “muutos ja muuttumattomuus”, ja toinen jakaja on “globaalisuus-lokaalisuus”. Kahden jakajan kautta syntyy nelikenttä, joka samalla kuvaa neljää skenaariota. Muutos- skenaarioissa on kyse isosta murroksesta, jossa yhteiskunnallista toimintaa ohjaavissa ideoissa tapahtuu perusteellinen muutos. Päinvastaisessa tapauksessa kehitys ei kokonaan pysähdy, vaan olennaista on että instituutiot ja niiden voimasuhteet säilyvät entisellään. Globaalisti määrittyvässä skenaariossa toiminnan logiikka määrittyy yhä voimakkaammin kutistuvan maapallon ongelmista ja mahdollisuuksista. Vastapäässä on käänteinen kehitys, jossa poliittiset valinnat ja päätökset syntyvät lähiyhteisöissä, joissa ihmisten monimuotoinen osallistuminen on mahdollista.

Kaksi kuvattavista skenaarioista edustaa BAU-tyyppistä*** tulevaisuutta, jossa kehitys tapahtuu saman toimintalogiikan mukaisesti kuin aikaisemminkin. Kahdessa muutosskenaariossa toiminta uudistuu tavalla, joka on luonteeltaan vallankumouksellinen. Vallankumous ei välttämättä - tai edes todennäköisesti - tarkoita “fyysistä” yhteenottoa vaan kyse on mullistavasta (disruptiivisesta) kehityksestä, jossa vanhat osaamisen syrjäytyvät uusilla ja ympäristösuhteen kannalta pätevämmillä osaamisilla ja ymmärryksillä. Muutosskenaarioissa tavat tehdä valintoja ja päätöksiä muuttuvat radikaalisti.

Ilmastot@komon skenaariot rakentuvat neljälle erilaiselle tulevaisuudelle. Ne kuvaavat paitsi tulevaisuuden käsikirjoituksia vuosille 2035-2040 myös neljää erilaista polkua näihin tulevaisuuksiin. Mikään skenaarioista ei ole kuvitelma tai ajatelma jostain sellaisenaan toteutettavasta projektista. Skenaariot eivät tässä mielessä kilpaile keskenään. Sen sijaan kullakin niistä on oma tehtävänsä monikollistaa tulevaisuutta niin, että tunnistamme siinä erilaisia reittejä ja vaihtoehtoja sekä niiden yhdistelmiä. Skenaariot ovat ajatuksen ja keskustelun raaka-ainetta haluttavien reittien etsimiseen.

Skenaarioissa korostetaan niiden muotoutumiseen vaikuttavaa ajattelutapaa (mindset) ja rationaliteettia (“ajan järki”). Niiden kautta on mahdollista täyttää skenaarioiden aukkokohtia ja oivaltaa skenaarioiden ristiriitaisuuksia. Kehitystä ohjaavat, usein piiloiset ideat ovat yhteydessä yhteiskunnan rakenneratkaisuihin. Niinpä jokaisella skenaariolla on omanlaisensa toimintakonteksti (poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen, ympäristöllinen ja teknologinen rakenne), joka on suotuisa sen edustamien ideoiden toteutumiselle.

Seuraavassa lyhyet kuvaukset kustakin skenaariosta. Näitä on tarkoitus kakkosvaiheessa syventää ilmastonmuutoksen kysymyksillä.

Empivässä Suomessa varotaan keinuttamasta venettä. Siinä suositaan vakiintuneita toimintatapoja ja perinteisiä instituutioita ja vältetään riskejä, joita voisi aiheutua yhteiskunnallisten suhteiden liian nopeista muutoksista. Vahva kansallisvaltio koetaan parhaaksi välineeksi turvata tasapainoinen kehitys. Rajat ovat kiinni ja taloudellinen protektionismi hillitsee tuontia mutta vaikuttaa luonnollisesti myös vientiin. Sisäpolitiikka määrittyy uhkien kautta. Maailma on muuttunut epävakaaksi ja levottomaksi. Siksi koetaan viisaimmaksi tarkkailla sen tapahtumia sivusta ja viiveellä. Suomen asema pohjoisella Euroopan perällä on mitä otollisin tämän skenaarion toteuttamiselle. Vasta välttämättömän edessä ryhdytään päätöksiin.

Hallitsemattoman maahanmuuton ja terrorismin pelko on vähentänyt rajojen yli käytävää kanssakäymistä niin työssä kuin vapaa-ajalla. Turvallisuudesta ja etenkin turvallisuuden tunteesta on tullut niukkaa, ja se ohjaa ihmisten valintoja. EU:n vaikutusvalta romahti sen jälkeen, kun Brexit oli viitoittanut tietä muillekin eroille. EU pysyi hädin tuskin pystyssä, kun kansallisvaltiot purkivat EU-sitoumuksiaan. Valtio tarjoaa ihmisten mielessä EU:ta paremmat turvallisuustakuut tilanteessa, jossa keskinäistä luottamusta heikentää se, että "faktat politisoituvat" ja "poliittiset valinnat esitetään faktoina". Kansainvälisissä suhteissa ollaan ennemmin vältteleviä kuin välittäviä.

Työvoimaa on enemmän kuin kysyntää. Silti ihmisen arvo ja arvostus on riippuvainen työstä. Ihmiset ovat samanarvoisia, kunhan tekevät osansa ja velvollisuutensa, ja mielellään vähän enemmänkin. Arvosi on tekojesi summa. Skenaario syntyy ja kehittyy ratkaisuista, jotka ovat tuttuja ja turvallisia. Siinä on ripaus paluusta menneeseen, kun moni haikailee teollisen ajan kulta-aikoja. Lähtötilanteessa toimintaympäristöstä ei kohdistu isoa painetta vallitsevaan tapaan valmistella ja tehdä päätöksiä, vaikka ulkoinen toimintaympäristö onkin Suomen ulkopuolella kriisiytymässä. Siksi tavat - politiikka, talous, kulttuuri - toimia säilyvät entisellään eivätkä kadut täyty “keltapaidoista”. Kansa ei välttämättä ole tyytyväinen mutta tyytyy osaansa.

Antiikin filosofeista Parmenides (n. 510 eaa.) sopii tämän skenaarion suojelijaksi. Hänen näkemyksensä mukaan mikään maailmassa ei ole muuta kuin vanhan kertausta. Parmenides tunnetaan siitä, että hän katsoi moneutta ja liikettä koskevien aistihavaintojen olevan pettäviä, ja todellisuuden olevan yksi, jakautumaton ja liikkumaton. Parmenides vaikutti Platoniin ja erityisesti hänen ideaoppiinsa. Molempien maailman- ja ihmiskuvaa voi nykykatsannossa luonnehtia sukupuolittuneeksi ja konservatiiviseksi. Skenaarion vahvuuksia on se, että tämä tie ei voi päätyä päin seinää ainakaan yhtäkkiä. Sen takaavat varovaiset valinnat. Vaikka Suomi menettäisikin suhteellisia asemiaan ajan kuluessa niin ei ole vaaraa, että yhteiskunta yhtäkkiä romahtaisi. Skenaarion tulevaisuus on helppo hahmottaa, koska siihen riittää nykytilanteen projisointi. Antiikissa ajateltiin yleisesti, että tulevaisuutta kannattaa etsiä ennemmin katsomalla taakse- kuin eteenpäin.

Turbo-Suomessa huomio kiinnitetään ennen muuta talouteen, tuloksiin, kilpailukykyyn ja tuottavuuteen, joiden saavuttamiseen ei tarvita järjestelmämullistuksia. Sen sijaan menestymiseen tarvitaan vahvaa Euroopan unionia, joka parhaiten turvaa pienen maan edut maailmanmarkkinoilla, ja jonka ytimiin Suomi pikku valtionakin itseoikeutetusti kuuluu. Kehitys on kulkenut Euroopassa lisääntyvän kanssakäymisen suuntaan eivätkä ihmiset halua liikkumiselleen hidasteita. Silloinkin kun ihmisten liikkuvuutta on rajoitettu niin pääomien kulku on ollut vapaata. Rajat eivät pidättele vaihdantaa ja kauppaa. Maahan- ja maastamuutto ovat yhtä välttämättömiä kuin niiden hallinta.

EU kulki 2020-luvulla vastoinkäymisten kautta kohti tiivistyvää yhteisöä. Päätös etenemisestä poliittiseksi ja puolustukselliseksi liittovaltioksi tehtiin v. 2026 kymmenen vuoden siirtymäajalla. Populistiliikkeet saivat aikaiseksi vastavoimia, jotka jarruttivat mutteivät keskeyttäneet kehitystä. Komission vallan lisääminen on ohentanut demokratiaa, mutta vahvistanut taloutta useimmilla muttei kaikilla EU-mailla. 20-luvun lopulla ajauduttiin pysyvään kahtiajakoon, jossa EU:n keskusvallat kuuluvat sisä- ja Itä-Eurooppa ulkokehälle. Suomen kannalta tärkeä vuosiluku oli 2024, jolloin talous notkahti pahasti alijäämäiseksi, minkä seurauksena työmarkkinamekanismit uusittiin “talvisodan” hengessä. Sen jälkeen Suomi on kuulunut EU:n menestyjiin.

Vuonna 2035 ei enää erotella toisistaan teollisuutta ja palvelua. Kauppaa käydään palveluilla, joilla tuotetaan kokonaisratkaisua ja elinkaaripalvelua täsmätarpeisiin. Teho-Suomen kuten muidenkin voittajavaltioiden menestys nojaa palveluvientiin, ja kilpailu kuluttajien positiivisista palvelukokemuksista vaikuttaa kaikkeen taloudelliseen toimintaan. Kansalaisilla on vahva usko markkinatalouteen ja kilpailun myönteisiin vaikutuksiin, minkä takia julkinen sektori on väistynyt palvelujen tuottamisesta. Sote-kustannukset on saatu kuriin ja ihmisten palvelukokemus on muuttunut myönteiseksi. Se on työntänyt politiikkaa talouden tieltä ja entisestään vähentänyt luottamusta poliitikkojen kykyyn kehittää yhteiskuntaa. Ajatusten ohjuri on menestyksen meritokratia. Arvosi on saavutustesi summa.

Suomi on teknologian läpitunkema. ICT-sektori on muuttanut yhteiskuntaa tavoilla, joita emme 2010-luvulla voineet ymmärtää. Tuotannon, palveluiden ja sovellusten tehokkuus on kaksinkertaistunut 20 vuodessa. Digitalisaatio on arkipäiväistynyt niin, että palveluita ei enää erotella erilaisilla liitteillä kuten äly, digi ja tekoäly. Tekniikan kehitys on kiihdyttänyt globalisaatiota ja madaltanut maiden välisiä rajoja kulttuurin, kielen ja valuuttojen suhteen. Onneakin on ollut matkassa. Ilmaston lämpeneminen on muuttanut viljelyolosuhteita pohjoisella pallonpuoliskolla. Vastaavasti Välimeren aluetta kiusaa kuivuus ja sadot ovat pienentyneet. Pohjolan merkitys laadukkaiden maataloustuotteiden tuottajana on tuplaantunut. Turbo-Suomi on kääntänyt globaalin uhan lokaaliksi mahdollisuudeksi.

Skenaarion filosofinen kotipesä on von Hayekin ja Milton Friedmanin määrittelemä uusliberalismi, joka korostaa taloudellista vapautta ja luottamusta markkinoiden itseohjaavuuteen. Demokratiaa ei tarvita talouden säätelyyn, mutta kylläkin siihen, että valta ei pääse keskittymään tavalla, jossa vapaat markkinat häiriintyvät. Ihmisen itsekkyys on kaiken toiminnan - myös poliittisen ja aatteellisen - perusta, minkä vuoksi valtio on pidettävä mahdollisimman ohuena. Turbo-Suomessa valtakunta hengittää elinkeinoelämän mukaan. Ammattiin ja identiteettiin kasvetaan työpaikoilla, mutta “työtä ei ole kaikille.” Skenaario on tässä suhteessa epämukava. Teknologian kehitys, robotisaatio ja tekoälyt ovat korvanneet moninkertaisesti työntekijän tuottavuuden. Tuottavuuslisäys tulee koneilta. Kun pieni määrä ihmisiä ja robotit ylläpitävät Suomea, niin ei ole niin väliä onko huoltosuhde on epäedullinen. Suomalainen yhteiskunta muistuttaa dynamiikaltaan ja rakenteiltaan Yhdysvaltoja.

Matka Eko-Eurooppaan käynnistyi synkissä merkeissä. Ilmastonmuutos aiheutti 20-luvun alussa ekokatastrofien ketjun ja johti epäjatkuvuuden tilaan, jonka seurauksilla on pitkä häntä. Afrikan sarvi kuivui autiomaaksi ja muuttui asuinkelvottomaksi. Kansat lähtivät liikkeelle ja rajoille syntyi ghettoja, joissa kytee edelleen 2030-luvulla fundamentalismin ja terrorismin pesäkkeitä. Ilmastopakolaisia oli pahimmillaan liikkeellä neljännesmiljardi, kun heitä vuonna 2017 oli vain 65 miljoonaa. Suomen vuosittainen YK-pakolaiskiintiö on ajanjakson loppupuolella 50.000.

20-luvulla epävarmuus ja kansalliset hätäratkaisut johtivat taloudelliseen kaaokseen ja lamaan. Globaalissa maailmankattilassa kasvoi paine löytää universaaleja ratkaisuja. Pitkään näytti siltä, että vaikka lämpötila nousee keitto ei kypsy. Ratkaisu uuteen järjestykseen syntyi mahtimaiden johtajien kabineteissa. YK:n hallintoa uudistettiin ja siitä tuli Yhdysvaltojen, Kiinan ja EU:n siunauksella de facto-maailmanhallinto, jonka päätehtävä oli hoitaa ylikansalliset ongelmat kuten ympäristö- kuin väestökysymykset. Pakolaiset kerättiin leireihin, joista heidät sijoitettiin eri puolille maailmaa. Maailmanpolitiikkaohjelma syntyi varsin välittyneen demokratiaprosessin kautta, mutta sillä oli suuren enemmistön maailmankattava kannatus.

Uutta järjestystä katalysoi Euroopan liittovaltion syntyminen vuonna 2030. Talous- ja rahapolitiikan lisäksi ulko- ja puolustuspolitiikka keskitettiin siirtymäkauden aikana Brysseliin. Integroituminen on lisännyt EU:n painoarvoa. Maailman valta jakautuu 30-luvulla kolmeen suurin piirtein yhtä vahvaan napaan: Kiina (ja sen leirissä Venäjä), Yhdysvallat (sen liittolaisina Kanada ja Brasilia), sekä Euroopan liittovaltio, jonka menestystrategia kypsyi ympäristömuutoksen paineesta. Sen perusidea on ekologian ja ekonomian yhteensovittaminen molempia hyödyttävällä tavalla. Taloudellinen toiminta sopeutetaan kestävän kehityksen raameihin.

Maapallon kantokyvyn kolminkertainen ylittäminen ajoi 20-luvulla kasvutavoitteisen kansantuloajattelun umpikujaan. Talouskasvuopista luovuttiin, kun havaittiin että talouskasvu tyrehtyy pitkällä aikavälillä joka tapauksessa. Kasvuttomasta taloudenhoidosta on tullut myös YK:n virallinen doktriini. Murrosvaihe oli hankala. Kulutus ja tuotanto kääntyivät laskuun monissa maissa, mikä johti lisääntyvään köyhyyteen. Kasvuttoman talouden teoria oli pitkään kehittymätöntä ja se johti poukkoilevaan politiikkaan ja tiheästi vaihtuviin hallituksiin. Valopilkkuna oli kiertotalous.

Skenaarion Suomi ja Eurooppa ovat olleet edelläkävijöitä ekologisuudessa ja kiertotaloudessa. Talouden lisäksi teknologia alistettiin ympäristökysymysten ratkaisuun. Koneiden oppimiskykyä edistetään mutta niitä myös verotetaan, joka tuo voimavaroja sosiaalisen tasapainon säilyttämiseen. Tuotteita uusiokäytetään ja yritykset ovat pakotettuja markkinoimaan ja kehittämään uusia kiertotuotteita. Kiertotalouden ydinajatus on se, ettei enää synny jätettä vaan ainoastaan materiaalia johonkin toiseen tarkoitukseen. Toimivassa kiertotaloudessa hyödynnetään jakamis- ja alustatalouden välineitä sekä tekoälyn tarvitsemaa dataa. Digitalisaation, automatisaation, robotisaation ja keinoälyn avulla on viety läpi kiertotalouden vaatimat kokeilut, mallintamiset, testit ja tiedonhallinta niin, että idea toimii myös käytännössä.

Vihreän skenaarion suojelufilosofiksi sopii Georg Henrik von Wright, jonka taistelevan humanismin opilla on yhtymäkohtia ekotulevaisuuteen. von Wright koki modernin kehityksen irrottavan ihmisen kestävästä luontosuhteesta, joka pahimmillaan johtaa siihen, että ihminen ylentää itsensä jumalaksi. Se taas on ihmiskunnan syvimmän - myyteissä kerrotun - ymmärryksen mukaan hybris, josta aina seuraa kostonjumala Nemesiksen armoton rankaisu. Tulevaisuus rakentuu puristuksessa, jossa hyytävän katastrofin mahdollisuus on koko ajan läsnä, mutta sitä väkevämpänä esitetään lupauksia toisenlaisesta ajasta ja tavasta järjestää elämä ja elämän edellytykset maapallolla. Siinä tärkeintä on tasapaino eri toimijoiden kesken.

Entäpä jos isopyörä kääntyykin kohti lokalisaatiota globalisaation sijasta? Niin käy viimeisessä skenaariossa, jonka mukaan tapamme ajatella ja kohdata maailma muuttuu perusteellisesti jo parinkymmenen seuraavan vuoden aikana. Tarinassa on kiinnostavasti piirteitä paluusta menneisyyteen ja Antiikin Hellakseen. Kaupunkivaltiot palaavat!

Jakamistalous ja tekoäly olivat 20-luvun supermegatrendit. Niiden kautta kehittyivät uudenlaiset yksilölliset ja yhteisölliset palvelut, ja vähitellen myös uusi tapa ajatella sitä, miten mielekäs maailma toimii. Digitalisaation ja automaation vauhdittama jakamis- ja alustatalous muokattiin ensin ekologisesti kestäväksi tavaksi toimia maailman kattavasti. Uusi talous häivytti toimialarajoja mutta samalla sumeni myös perinteinen työnantajan ja työntekijän välinen ero. Säätelemätön talous disruptoi 20-luvulla aikaisemman taloudellisen ekosysteemin. Omistaminen menetti merkitystään, ja tilalle virtasi uusia yhteisöperustaisia arvostuksia. Kaupunkikulttuuri syntyy ja syttyy osallisuudesta!

Hyötylähtöinen yksilöegoismi syrjäytyi 20-luvun kuluessa yhteisöegoismilla, joka oli samalla tärkeä syy ja seuraus sille, että paikallisuus vahvistui. Lähiyhteisöillä on demokraattisesti säädelty lupa, halu ja resurssit pyrkiä omaan parhaaseensa, mitä se ikinä kullekin onkaan. Se energisoi ja motivoi ihmisiä vähintään yhtä paljon kuin omien intressien edistäminen 2010-luvulla. Isopyörä kääntyi kohti lokalisaatiota globalisaation sijasta. Osallisuustalouden ideoita sovelletaan sekä työyhteisöissä että hallintoalueilla. Keskinäisriippuvuuden kokemusta edistetään kietomalla ihmisten intressejä toisiinsa. Se edellyttää laajaa kirjoa mielipiteitä ja kulttuureja, joiden esilletuloa tuetaan.

2030-luvulla kansallinen valtiorakenne on jo pitkälle purkautunut, kun kaupunkien ja alueiden valta on suvereenistunut. Alueiden asemaa vahvistaa se, että teknologia on mahdollistanut keskitettyjen tuotantoverkkojen purkamisen esimerkiksi energia- ja ruokatuotannossa. 3D-tuotanto ja kiertotalous ovat vaikuttaneet samaan suuntaan teollisuudessa. Fossiilitalouden alasajo ja uusiutumattomien luonnonvarojen ehtyminen ovat johtaneet uudenlaisiin teollisiin rakenteisiin, jotka perustuvat paikallisuuteen, uusiutuviin raaka-aineisiin ja biotalouteen. Alueiden autonomistumisen osailmiö on niiden verkottuminen toisten alueiden kanssa. Eniten valtaansa ovat lisänneet kansainväliset kaupunkiverkostot. Kaupunkivaltion lumovoima johtuu sen kyvystä liittoutua. “Valtiot pyrkivät kilpailemaan keskenään, kun taas kaupungit tekevät yhteistyötä.”

Kaupunkivaltion yksi idea on ymmärrys siitä, että ihmiset eivät ole samanlaisia vaan erilaisia. Erilaisuuteen ja toisiaan täydentävyyteen kannustetaan, mutta tunnistetaan myös eriarvoistumisen riski. Yksipuolinen arvon mittaaminen johtaa kumuloituvaan eriytymiseen, kun ihmisen panoshyöty alkaa periytyä. Tätä riskiä puskuroi perustulo, joka ymmärretään osingoksi kaikille yhteisestä omaisuudesta ja sen tuotosta. Riskiä laimentaa myös se, että yksityinen omistaminen on menettänyt lumovoimaansa. Kriittiseksi koheesioindikaattoriksi asetetaan se, että enemmistö ihmisistä tunnistaa itsensä hyödyllisiksi ja arvokkaiksi. Vähemmistön osalta asia ratkaistaan toisilla mahdollisuuksilla. Selvän enemmistön tulee olla tyytyväisiä elämäänsä, ja vähemmistöllä pitää olla uskottava reitti hyvään oloon.

Kaupunkivaltio-ihmisen mieli on avoin suhteen syvenemiselle koneen kanssa. Kyborgeja olemme jo nyt, kun jatkamme itseämme keino-osilla. 30-luvulla botit “juoksevat” asioillamme. Osa roboteista kehittyy ihmisenkaltaisiksi androideiksi. Henkilökohtainen 3D-printti sylkee lääkkeet ja biologiset varaosat. Tekoälyyn on v. 2035 yhdistetty intuitio, kehollisuus, kinesteettisyys ja tunnealueet. Yhteisöjen hyvinvoinnin takaa oppiva tekoäly. Kaiken datan imevänä, globaalina, väsymättömänä, oivaltavana ja objektiivisena bittien pilvenä se tunnistaa useimmat riskit ja ohjaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviin ratkaisuihin. Silti ihmisaivot ovat edelleen ylivertaisia monissa asioissa kuten kehon kielen lukemisessa, tilannetajuisuudessa ja ryhmäilmiöiden ymmärtämisessä. Yhdessä koneen ja tekoälyn kanssa ihminen kurkistaa sekä biologisten että fyysisten rajoitusten tuolle puolen kohti tilaa, jota tunnetaan transhumanismina. Joku pitää sitä hybriksenä, toinen evoluutiona.