Keskustelu, väittely ja dialogi

Kysymyksen voi muotoilla myös toisin päin eli mielenosoituksista on enemmän hyötyä kuin haittaa. On mahdollista jopa todennäköistä, että spontaani äänestys menee tämän kysymyksen kohdalla kasaan eikä merkittäviä mielipide-eroja ole. Silloin ei synny myöskään kiinnostavaa ja draamallista keskustelua. Sen voi ottaa etukäteen huomioon sopimalla jonkun tai joidenkin oppilaiden kanssa vastakkaisesta roolikäyttäytymisestä, johon he ovat myös valmistautuneet perustelujen kera. Näin saadaan aikaiseksi prosessi, jossa erimielisyys synnyttää painetta väitellä ja perustella “oma” kanta. Se nostaa mahdollisesti ja tässä tapauksessa myös toivottavasti esiin ryhmäpaineita ja muitakin vaikuttamispyrkimyksiä kuin rationaalinen argumentointi. Hyvänkin asian puolesta voidaan taistella kyseenalaisin keinoin kuten huonon asian puolesta on mahdollista kamppailla "puhtain" keinoin.

Toivottavaa on että oppilasryhmä on valmiiksi sopivan erimielinen jolloin roolituksia ei tarvita. Tausta-aineistosta ei ole pulaa. Esimerkiksi Ylen Akuutti-ohjelmassa* käsiteltiin monipuolisesti ilmastoahdistusta, joka on saanut monet kritisoimaan ilmastokeskustelua ylireagoinnista. Ohjelmasta on poimittavissa kaksi asiaa, jotka kannattaa ottaa jostain kulmasta esiin aihetta käsitellessä. Toinen liittyy siihen, että ilmastoasiassa saattavat asettua vastakkain fysikaalinen luonnontieteellinen tieto ja ihmiskeskeinen kulttuurinen tieto. Jared Diamond (2005)* on käsitellyt aihetta kirjassaan “Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä”, jossa hän kuvaa historiallisesti useiden paikallisyhteiskuntien romahtamista. Kaikissa niissä tuhoutumisen syy oli ympäristömuutoksen kieltäminen ja pitäytyminen omissa uskomusjärjestelmissä.

2000-luvun ilmastonmuutoksessa ei ole enää mahdollista rajata romahdusriskiä paikalliseksi ja jatkaa kehitystä muualla. Toinen ohjelman esiinnostama kysymys ja ratkaisu on ilmastonmuutoksen käsittely oppivasti yhdessä ja yhteisöllisesti, mikä onkin koko Ilmastot@komon perimmäinen idea. Romahdusta tavallisempaa on yhteiskuntien kehityksessä ollut reagoiminen ympäristön muutoksiin. Vesistöjen saastuttaminen on sekä kotoperäinen että kansainvälinen esimerkki siitä, miten huolestuttava kehitys on saatu käännetyksi parempaan suuntaan. Toki tekemistä vielä riittää monen sukupolven ajaksi ennen kuin esimerkiksi Itämeren vettä voi huoletta juoda.

Kun kysymys on asetettu käynnistetään kaikkea mielipidekirjoa kannustava äänestys! Tehtäväksiannossa korostetaan että otetaan kantaa myös tilan syvyyssuunnassa. Muistetaan taas äänestysalue! Samanmieliset oikealle laidalle ja erimieliset vasemmalle. Mitä tärkeämpänä ilmastokysymyksen kokee niin sitä lähemmäs etutilaa pitää tulla.

Kun kaikki ovat hakeneet jaloilla äänestäen paikkansa niin ohjaaja kyselee eri puolilta perusteluja valinnoille. Suositaan myös vastaperusteluja ja niiden kautta kehittyvää väittelyä tai keskustelua. Keskusteluvaiheen lopuksi annetaan mahdollisuus vaihtaa paikkaa, jos kommentointi on tuonut esiin sellaisia asioita, jotka antavat siihen aihetta. Jos äänestys tapahtuu ilman ennakoivaa tiedonhankintaa kannattaa todeta, missä kohtaa tietoja pitäisi syventää ja varmistaa. Ohjaajamanageri opastaa kiinnittämään huomiota siihen, onko tyttöjen ja poikien välillä eroja sen suhteen, miten he ovat äänestäneet. Jos eroja on niin mietitään mistä syystä? Karkealla tasolla voidaan arvioida myös keskilukuja koko paneelin ja eri alaryhmien välillä ja miettiä mistä erot johtuvat. Toivottavasti myös opettajat rohkenevat äänestää! Kun kaikki ovat tarkistaneet uuden äänipaikkansa jatketaan keskustelua paljastamalla se, että osa oppilaista äänesti roolin mukaisesti.** Keskustelun kohteena on lopuksi sen reflektointi, minkä paineiden kautta oma ääni määrittyi ja mitä tuntemuksia heräsi siitä, miten toiset äänestivät.***

Sebastian Slotte on poiminut mainion esimerkin dialogista, jossa ollaan arvostavasti eri mieltä ja kuunnellaan ja arvostetaan toisten näkemyksiä. Sloten esimerkki on lainaa ”Tanssii susien kanssa” -elokuvan käsikirjoituksesta. Sioux-intiaaniheimon päällikkö on koonnut vanhempien neuvoston kokoon, kun liittovaltion sotilas (Kevin Costner) on tunkeutunut heidän alueelleen. Yhteenotto uhkaa, sillä tiedetään että valkoisen miehen tulo saattaa merkitä heimon elinolojen heikkenemistä.

• Tuulitukka: En välitä puhua tästä valkoisesta miehestä. Mitä tahansa hän on, hän ei ole sioux, ja siksi hän on vähempiarvoinen. Ajatus siitä, että lisää valkoisia on tulossa, saa minut nauramaan.
• Potkiva lintu: Tuulitukan sanat ovat voimakkaita, ja minä olen kuunnellut niitä. On totta, että valkoiset ovat köyhä rotu ja vaikeasti ymmärrettävissä. Mutta älkäämme erehtykö, valkoiset tulevat.
• Tuulitukka: Potkiva lintu katsoo aina eteenpäin ja hyvä niin. Mutta tämä mies on merkityksetön. Otan mukaani joitakin miehiä ja ammumme muukalaiseen pari nuolta. Jos hän todella on voimakas, hän ei haavoitu. Jos hän ei ole voimakas, hän kuolee.
• Poppamies: Kukaan mies ei voi käskeä toista miestä. Mutta valkoisen miehen tappaminen on monimutkainen asia. Jos tapat yhden, miehiä tulee lisää.
• Päällikkö: Tämä kysymys on omiaan hämmentämään. On vaikea tietää, mitä pitäisi tehdä. Meidän on puhuttava lisää tästä.

Keskustelu sisältää monet dialogin ja hyvän keskustelun tunnusmerkit. Siinä “pidättäydytään arvostelemasta, kunnioitetaan vastapuolta, ajatellaan ja vaihdetaan näkemyksiä yhdessä sekä uskalletaan kertoa oma näkemys.” (Sebastian Slotte: Dialogisen vuorovaikutuksen taidoista)****

Seuraavassa alaluvussa esitellään Mihail Bahtinin kolmijakoinen tieto-oppi, jonka dynaaminen puoli on dialoginen totuuden koettelu. Dialogi ja totuus viihtyvät keskenään. "Ilman dialogia ihmisen tietoisuus jähmettyy yhteen kapeaan näkemykseen. Jännite muiden näkemysten kanssa saa ihmisen tarkistamaan käsityksiään, ottamaan uusia näkökohtia huomioon ja vertailemaan käsitysten perusteltavuutta. Totuutta etsivä ihminen ei pidä käsityksistään kiinni siksi, että ne ovat omia, vaan siksi, että ne kestävät koettelun. Jokainen kiistelevä näkökulma saatetaan mahdollisimman uskottavaan muotoon ja sitä syvennetään aktiivisesti. Kun näkemykset viedään loogisiin johtopäätöksiinsä, niiden totuutta on helpompi koetella. Ihminen lähestyy totuutta, kun hän tekee oikeutta vastakkaisille näkökannoille, koska dialogi on paras tapa koetella käsitysten totuutta. Se, joka ei dialogisesti suhteudu vastakkaisiin näkemyksiin, ei voi olla varma siitä, että hänen käsityksensä edustaa totuutta. " (Puolimatka 2008)*****