SokrateEN OPETUKSET

Moni on huomannut että Delfoi-menetelmällä on yhteys Sokrateen (n. 470-399 eKr.) kysyvään ja dialogiseen filosofiaan, mutta harva tietää, että yhteys on historiallinen. Platonin mukaan Sokrateen elämä Ateenan yhteisöllisen elämän ”paarmana” alkoi, kun hänen ystävänsä Khairefon kysyi Delfoin oraakkelilta, onko kukaan viisaampi kuin Sokrates. Oraakkeli vastasi kieltävästi. Sokrates tulkitsi sen arvoitukseksi, sillä hän ei tuntenut olevansa viisas. Niinpä hän lähti matkalle etsimään itseään viisaampia. Sokrates katsoi filosofisen tutkimuksensa olevan peräisin jumalilta, tarkemmin Delfoin Apollon-jumalalta. Viisautta etsiessään ateenalainen Sokrates alkoi kierrellä toreilla, gymnasioneissa (kr. koulu, harjoittelupaikka) ja käsityöläisten työpajojen lähettyvillä ja väitellä kaikkien tapaamiensa ateenalaisten kanssa.

Väittelyissään hän kyseenalaisti ihmisten tietoja hyvästä, hyveestä ja kauneudesta. Hänen tavoitteenaan ei ollut vastapuolen käsitysten kumoaminen, vaan totuuden löytäminen delfoilaista ohjetta ”tunne itsesi” (gnothi seauton) noudattaen. Sokrates kehitti itselleen väittelytekniikan tai kyselymenetelmän, niin kutsutun sokraattisen menetelmän, jossa hän tekeytyi itse tietämättömäksi ja pyysi vastapuolelta opetusta jostakin asiasta ikään kuin saadakseen itse tietoa. Hän jatkoi kyselemistä, kunnes vastapuoli joutui ainakin myöntämään tietämättömyytensä puheenaiheen suhteen. Sokrates ei itse kirjoittanut mitään vaan hänet tunnetaan vain muiden - etenkin Platonin - kuvausten kautta. Onkin mahdotonta erottaa milloin äänessä on Platon ja milloin autenttinen Sokrates.

Toisena tavoitteena Sokrateella oli varman tiedon hankkiminen kehittämällä käsitteitä ja niiden määritelmiä. Tässä mielessä hän tunnisti, että todellisuus muotoutuu paitsi mielessä myös kielessä. Menetelmää kutsutaan myös kätilöintimenetelmäksi (maieutikos), koska Sokrateen ajattelun mukaan tietämys totuudesta on piilevänä kaikissa ihmisissä, ja kysymysten ja annettujen vastausten kautta kyselijä voi auttaa kysymysten kohteena olevaa ”synnyttämään” ajatukset itsestään ja tällä tavalla opettaa häntä. Sokraattista menetelmää käyttämällä taitava opettaja voi siis opettaa oppilaansa ajattelemaan itse. Ajatus ilmenee hyvin dialogissa Menon, jossa Sokrates houkuttelee eräästä Menonin orjapojasta esiin yksinkertaisen geometrisen teoreeman. (Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Sokrates)

Sokrateen aikana kaupunkivaltiot olivat kulttuurisessa murroksessa, jossa tarvittiin uudenlaista ihmisen ja yhteiskunnan pohdintaa. Tässä tilanteessa Sokrateen elämäntehtäväksi muodostui ateenalaisten moraalinen kasvattaminen. “Yleissävyltään Sokrateen ajattelu oli kriittistä. Hänen sanotaan olleen kuin paarma, joka kiusasi ja herätteli laiskasti ajattelevia ihmisiä kyseenalaistaen vakiintuneita ajatustottumuksia. Sokrates kiinnitti huomion käsitteiden määrittelyihin ja perusteluihin. Mitä henkilö tarkoittaa viisaudella, mitä rakkaus tai urheus ovat ja miten voidaan järkiperäisesti puolustaa eettisiä valintoja?” (Seppänen 2006)* Lopputekstissä seurataan hieman tiivistäen Seppäsen mainiota verkostakin löytyvää Sokrateen kuvausta.

Sokrates käytti työtapanaan keskustelevaa kyselyä. Hän tekeytyi tietämättömäksi saadakseen keskustelukumppanin paljastamaan lähtökohtansa ja ohjailevien kysymysten avulla johdatti toisen tilanteeseen, jossa tämän oli tunnustettava tietämättömyytensä. Sokrates ei tyrkyttänyt mitään oppia vaan koetti saada ihmiset ajattelemaan itse. Hän vertasi toimintaansa kätilön ammattiin: ihmisiä on autettava synnyttämään ajatuksia. Sokrateen mukaan oikea tieto pitäisi erottaa pelkästä luulosta. Hän uskoi, että on olemassa yleispäteviä totuuksia ja normeja, mutta oikean tiedon ja hyvän elämän löytäminen ei ole aivan vaivatonta. Sokrates uskoi pätevän tiedon johtavan oikeaan toimintaan. Hänen mukaansa "hyve on tietoa" eli hyvyys on liitoksissa oikeaan ymmärrykseen. Pohdinnan kautta pääsemme perille asioista ja oikean tiedon avulla osaamme suunnistaa. Sokrateen mukaan ihminen ei tee pahaa tieten tahtoen, vaan virheet johtuvat vääristä käsityksistä. Kun ymmärrämme asiat oikein, toimintammekin on oikeaa. Ajatusta voisi verrata suunnistukseen. Jos kartassa on virhe niin emme löydä rastia, mutta oikean tiedon varassa kohde löytyy.

Sokrates ei ottanut opetuksestaan palkkiota ja omaisuuteen panostavaa pikkuporvarillista elämää hän väheksyi. Esimerkiksi katsellessaan myytäväksi asetettuja tavaroita hänen kerrotaan usein sanoneen: "kuinka monia asioita ilman voinkaan tulla toimeen." Filosofian harjoittaminen tuo mittaamattomasti enemmän sisältöä elämään kuin maallinen mammona. Sokrateen mukaan "viisas on se, joka tietää, ettei tiedä kaikkea". Päinvastoin kuin itseään mestareina pitävät opettajat hän kutsui itseään "filosofiksi" eli viisauden rakastajaksi. Hän oli viisauden tavoittelija, ei omistaja. Eräs Sokrateen tunnuslauseista olikin "Tunne itsesi".

Sokrateen mielestä jokaisen pitää uskaltaa itsenäisesti pohtia asioita eikä mihinkään aiheeseen tarttuminen ole kiellettyä. Tällaiset opetukset ja rohkean ajattelijan esimerkki saivat monet innostumaan, mutta samalla kaupunkivaltion eliitti alkoi pitää Sokratesta uhkana yhteisön rauhalle ja valta-asemalleen. Filosofi joutui Ateenan tuomioistuimen eteen, jossa hänet niukalla äänten enemmistöllä tuomittiin kuolemaan syytettynä nuorison turmelemisesta ja vieraiden jumalten palvelemisesta. Sokrates olisi säästänyt henkensä, jos olisi lopettanut filosofoinnin. Sokrates valitsi toisin. Hän ei kääntänyt takkiaan vaan kulki oikeaksi kokemansa tien loppuun. Apologia-dialogissa Platon kuvaa Sokrateen todenneen puolustuspuheessaan, että parempi on kärsiä vääryyttä kuin tehdä sitä.