Saramon Nuorisoseura on seurannut perinteitään ja saattanut tänäkin talvikautena esityskuntoon näytelmän. Tämä pienoisnäytelmä "Lossi", joka loppiaisiltana esitettiin salin täydelle yleisölle, on vaatimattoman karu episodi erään lossimiehen kodista. Muutamaan hetkeen on näytelmän kirjoittaja Ville Oksanen saanut sopimaan jännittynyttä tilanne tragiikka aivan riittävästi, joskin näytelmän päätös jää ehkä jossakin määrin haiianaiseksi.

Kun "Lossi" osallistui Pohjois-Karjalan Nuorisoseuran seuranäyttämökilpailuun, aloitti tilaisuuden toiminnanjohtaja Sakari Riikonen puheellaan, jossa hän selvitteli ns:n näytelmäkilpailun uusia arvostelutapoja. Nythän tapahtuu kilpailunäytelmien esittäminen kunkin kilpailijan omalla näyttämöllä ja omalle yleisölle. Tämä helpottaa myös kulissivaikeuksia, joita nuorisoseuroilla on ollut yhdessä paikassa tapahtuvan kilpailun vuoksi. Toiminnanjohtaja Riikosen lisäksi oli tämän näytelmän arvostelijoina taiteilija Anna-Liisa Alanko Joensuusta ja toimittaja Yrjö Juustila Nurmeksesta.

Näytelmän alussa vaikutti Annun (Pirkko Sydänmaa) ja Riitan (Anja Pyykönen) keskustelu haparoivalta, jota korosti se, että myöskin toiminta näyttämöllä pyykinvetoineen liittyi tähän katkonaiseen rytmiin. Riitan osa jäikin ehkä latteaksi, mutta Annun tulkinnan luulisin tavoittaneen kirjailijan asettaman kuvan, ehkä paikoin korostetustikin. Tällä kertaa oli Pirkko Sydänmaa tuonut kuvaan myös onnistuneen mimiikan, joka kuvasti sopivasti asiaan kuuluvaa tuskallista tunnetta. Ilkan (Pauli Pyykönen) ja Maunon (Heikki Kortelainen) tulkinnat vastasivat ehkä tarkoitustaan, mutta ne eivät tulleet mitenkään mieleenpainuvina esille. Tuskin näytelmä sitä kaipasikaan.

Ehjin kaikista osista oli Rikun (Reino Sydänmaa) osa, jossa myös vaatetus korosti henkilökuvaa. Muissa osissa, vaatetuksella olisi ehkä saatu vielä elävöitettyä osasuorituksia. Riku liikkui näyttämöllä vapaasti ja esitettävä henkilö oli täysin uskottava. Ehkä joissakin tapauksissa olisi kaivannut enemmän ääntä, sillä salin perälle jäi muutamat vuorosanat varmasti kuulematta.

Kaikkein eniten karrikoitu hahmo oli vaari Niko (Kalle Miettinen) ja ehkä tästä johtuen se vaikutti liioitellulta. Miettisen ei ehkä tarvitsisi näinkään paljon rääkätä äänijänteitään muuttaakseen luonnollista ääntään. Sensijaan hän oli onnistuneesti maskeerannut itselleen runsaasti lisää ikää.

Kaikenkaikkiaan Saramon "Lossi" oli kauttaaltaan tasaisesti tulkittua. Vähän enemmän liikettä näyttämölle, vähän äänenkäytön tarkkailua ja vähän rekvisiitan uudistusta ja pitäisin näytelmää hyvänä. Kulissit vastasivat kyllä tarkoitustaan. Ohjaaja Heikki Kortelainen on jälleen tehnyt hyvää työtä. — JLA.