Suulliseen perinteeseen nimensä jättäneitten keksijäoriginellien ja heidän usein toteutumatta jääneiden keksintöjensä historia on toistaiseksi kartoittamatta. Muutkin keksijät kuin ikiliikkujan ongelman ratkaisijat ovat muodostaneet originellien joukossa oman erikoislaatuisen ryhmänsä, jonka harrastukseen ulkopuoliset ovat yleensä suhtautuneet vähemmän vakavasti. Vasta sellainen keksintö, joka on johtanut konkreettiseen tulokseen tai sovellukseen, on voinut tuoda keksijälleen mainetta ja arvostusta. Muutoin keksijän kohtalona on ollut kestää niitä paineita, joita yhteisöissä aina syntyy vähänkin muista poikkeavia kohtaan. Keksijät ovat poikenneet muista muutenkin kuin keksijän maineensa puolesta: heidän joukossaan on runsaasti yksityisajattelijoita ja maailmanparantajia.
Esimerkiksi kelpaa Elias Lönnrotin vuonna 1832 tapaama nurmekselainen Pekka Viiliäinen. Viiliäinen oli Lönnrotin opas kolmannella runonkeruumatkalla ja hän osoittautui koko lailla neroksi mieheksi. Suuret tuumat ja laajat yritykset olivat kuitenkin kummitelleet siinä määrin hänen aivoissaan, että ne olivat Lönnrotin mukaan "puoleksi karkottaneet niistä niin sanotun tavallisen selvän järjen". Viiliäinen oli matkustellut sekä Tukholmassa että Pietarissa. Suomen liityttyä Venäjään Viiliäinen oli päässyt keisarin puheille ja esitellyt hänelle piirustuksensa uusista sotavaunuista, jotka suuresti muistuttivat jo Leonardo da Vincin aikanaan suunnittelemia panssareita.
Kysymys oli parihevosten vetämistä vaunuista, jotka olivat rautapeltisen, linnanmuotoisen katoksen alla. Panssarissa oli muutamia ampuma-aukkoja ja sivuilla viikatteen tapaisia teräviä rautoja, joilla niin ikään oli tarkoitus aikaansaada tuhoa Suur-Turkin riveissä. "Tämä verraton mestariteos inhimillisen neron tuottamien keksintöjen joukossa" kertoo Lönnrot, "lienee erittäin suuresti huvittanut Keisari Aleksanteria, koska hän lienee määrännyt keksijälle, tuolle kunnon Viiliäiselle, 500 ruplan palkkion."
Palkinto innosti tietenkin Viiliäistä yhä uusiin keksintöihin ja löytöihin. Hän uskoi löytäneensä rikassuonisen malmivuoren, jonka hyödyntämistä hän alkoi pohdiskella. Mutta erityisen innostunut hän oli ideastaan hankkia vapaakaupungin oikeudet Oulun kaupungille. Viiliäinen keräsi Pohjois-Karjalan ja Kainuun talonpoikien nimet hankkeensa taakse. Erään pitäjänkirjurin kirjoittamat sanat kertovat kuitenkin, ettei hanketta kenties oltu mietitty loppuun saakka: "Pitäjäläisten mielipiteet kysymyksessä olevan asian suhteen näyttävät olevan yhtä sekavat kuin esityksentekijänkin, minkä vuoksi niistä ei ole voinut saada mitään lopullista kokonaiskäsitystä."
Viiliäisellä oli selvät käsitykset paitsi geologiasta myös astrologiasta. Juuri tuona vuonna pelättiin Merkuriuksen törmäävän aurinkoon toukokuun 5. päivänä. Lönnrot oli kysynyt Viiliäisen kantaa asiasta. Kävi ilmi, että aurinko ei sinä päivä ollut näyttäytynyt lainkaan. Niinpä Merkurius ei Viiliäisen käsityksen mukaan ollut löytänyt aurinkoa lainkaan vaan mennyt tyhjin toimin menojaan. Ihmisten pelko oli täysin aiheetonta.
Muuan konkreettinen tulos Viiläisen aloitteellisuudesta oli Saramolta Nurmekseen johtaneen mutkaisen tien oikaiseminen; tätäkin hanketta naapurit vastustivat loppuun saakka.
Poikkeuksellisena persoonallisuutena Viiliäinen ja hänen tarinansa kiinnosti Lönnrotia siinä määrin, että hän julkaisi kertomuksensa seuraavana vuonna Helsingfors Morgonbladissa. Sieltä se löysi tiensä pietarilaisen älymystön julkaisemaan venäjänkieliseen aikakauskirjaan Sovremennikiin ja näin tämän suomalaisen alkuperäisajattelijan pohdinnat saivat osakseen huomiota laajemmaltikin.
(Pekka Laaksonen on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston johtaja)
LAAKSONEN, Pekka. Se pyörii sittenkin – Suomalaisia keksijäoriginelleja.Tieteessä tapahtuu, [S.l.], v. 15, n. 8, tammi. 1997. ISSN 1239-6540. Saatavilla: <https://journal.fi/tt/article/view/58812>. Lainattu: 10 heinä. 2017.
Viimeisin muutos 10.7.2017