Saramojoen merkitystä uittoväylänä vuosikymmenten ajan kuvataan Karjalan Sanomissa artikkelissa "Nurmeksen Saramojoen tukinuittomailta" vuonna 1914 [01.08.1914 Karjalan Sanomat no 84]. Työvoimaa tarvittiin uittoon runsaasti, lehti-ilmoituksen mukaan jopa rajattomasti [07.05.1912 Karjalan Sanomat no 53: Rajaton määrä uittomiehiä].

Saramojoen uitot tapahtuivat pääasiassa toukokuussa. Kukin yhtiö uitti omat puunsa ennen sotia erikseen Käpälykseen. Uittovesien patoamiseen rakennettiin tammia. Oli kova kilpailu siitä, kuka ehtii ensin Poroinjärveen, minkä jälkeen tulevat Niemelänkoski, Heikkilänkoski, Saramojärvet ja Louhikoski.

Tukkien uittoa valvottiin asettamalla “kielipuomi” koskenniskalle, puomit ja "ukot" järville. Puomeja ja ukkoja (järven pohjaan useasta tukista juntattuja kiinnityspaalutuksia, joihin puomiketjun alku kiinnitettiin järvellä) oli vielä 1960-luvun alussa mm. Saramojärvillä.

Vonkamiehet valvoivat ja purkivat ruuhkia koskien varrella. Ruuhkatilanteessa huudettiin “suma seis”, jolloin piti asettaa kielipuomi estämään uusien tukkien tulo ruuhkan purkamisen ajaksi. Ruuhkan purkaminen oli hengenvaarallista, samoin koskenlasku, eikä onnettomuuksiltakaan vältytty [31.05.1900 Pohjois-Karjala no 25: Hukkuneita].

1950-luvulla uittoyhdistys perkasi kosket uittoväyliksi yhden - kahden vuoden uittoa varten ja pilasi kosken maiseman ja ainakin Mylläri-Uunon hyvät kalapaikat. [Kotiseutuni Saramo ja Petäiskylä 1981]