Jo traditionaaliseen tapaansa Saramon nuorisoseura pystyi tänäkin vuonna tuomaan parrasvaloihin uuden näytelmän, esittämällä sunnuntai-iltana Maiju Lassilan 4-osaisen huvinäytelmän »Kun lesket lempivät» Päivölän täydelle katsomolle.

»Kun lesket lempivät» on tyypillistä, rehevää, »maantuoksuista» Maiju Lassilaa, joka on tuttua melkein kaikista hänen kirjoitelmistaan. Simo Kämäräisen ja Antti Ronkaisen kosiomatkassa on jotakin samanlaista kuin Antti Ihalaisessa ja Jussi Vatasessa »Tulitikkuja lainaamassa» -kirjassa, he ovat kaikki samoja harmittomasti jaarittelevia savolais-karjalaisia ukkoja, joille arvaamattomalla tavalla aiheutuu kommelluksia, jotka päättyvät sitten laukeamiseen aivan kuin huomaamatta ja onnellisesti. Maiju Lassilan ukot, akat ja kommelluksetkin ovat yleensä toistensa muunnoksia ja toisintoja. Ehkä mehevintä »Kun lesket lempivät» näytelmässä on savolainen aito murre, koristelematon arkihuumori ja näillä maisemilla tuttu miljöö.

»Kun lesket lempivät»-näytelmän onnistunut parivaljakko Simo Kämäräinen (Pauli Pyykönen) ja Antti Ronkainen (Heikki Kortelainen) oli mielestäni hyvää Maiju Lassilan tulkintaa. Pauli Pyykönen ylti tässä näytelmässä parempiin suorituksiin kun missään aikaisemmin näkemässäni osassa. Toisaalta tässä parissa oli rentoa savolaisuutta, toisaalta räiskähtävää, tulista karjalaista. Äänenkäyttö oli hyvää, joka kevensi ajoittain pitkästyttävien jaarittelujen yksitoikkoisuutta. Myös maskeeraus ja aidot vanhat puvut tehostivat heidän näyttämö-kuvaansa.

Tyypillisesti aitoa mökkiläiselämää edusti näytelmässä Varis (Kalle Miettinen) ja hänen vaimonsa (Aune Kortelainen). Rekvisiitta korosti sopivasti tätä aitoutta.

Myös kommelluksen aiheuttaneet kaimakset Illikaisen ja Iipposen Susso sopeutuivat hyvin näytelmän kokonaisuuteen. Tässäkin vaatetus ja aidot vanhanajan työvälineet olivat hyvänä tukena näytelmäkuvan onnistumiselle.

Reino Sydänmaan kaksi osaa, rento reissumies Kutvonen ja nokkelasorminen Viulu-Heikki liittyivät kuvaan varsin saumattomasti. Piika-Annin (Pirkko Sydänmaa) ja muiden talkoolaisten osuudet jäivät näytelmässä vähäisiksi ja siten pintapuolisiksi, mutta soveltuivat kokonaiskuvaan.

Kuten sanottu, »Kun lesket lempivät» Saramon nuorisoseuran esittämänä on melko uskottava tulkinta. Eri roolien välillä ei ole suuriakaan mittaeroja. Ei riipu näyttelijöistä, että näytelmä on raskasliikkeinen, päinvastoin he ovat pyrkineet sitä elävöittämään hyvin ansiokkaasti. Erikoisen maininnan ansaitsee näytelmän puvusto, joka kaikki on vanhaa ja aitoa maalaispuvustoa sekä rekvisiittaan kuuluneet aidot vanhanajan työvälineet. Heikki Kortelaisen ohjaus ja lavastus täyttävät näytelmän vaatimukset. Valaistuksella on omat puutteensa, mutta se johtuu Päivölän teknisitä laitteista. – Kukkia Simo Kämäräiselle ja ”Illikkatarelle”.

Yrjö Juustila