Vongoivan alueella

Saariselkä on täynnään hienoja vaellusmaastoja, joilla on toisistaan poikkeavia erityispiirteitä. Vongoivan tunturialue rajoittuu idässä rajavyöhykkeeseen, lännessä Vuomapäähän, pohjoisessa Anterijoen laaksoon ja etelässä Jauruun sekä sen etelänpuoleiseen metsä-, suo- ja vaarayhdistelmään. Länsi-luoteesta itä-kaakkoon kulkevan tunturivyöhykkeen raja on selväpiirteinen. Alueellehan lyövät leimansa suuret tunturit, joista Vongoiva on vain yksi eikä edes korkein. Vanhassa taloudellisessa kartassa sinnepäin on lätkäisty tummanruskea läiskä, jossa lukee Vongoiva. Kartantekijällä ei ole kyllä voinut olla omakohtaista tietoa, sillä niin epämääräinen kuvio on. Kullervo Kemppinen kirjoitteli eräkirjoissaan kaihoisasti Vongoivan tenhosta ja miten hän Vongoivan kammilta käsin helposti tavoitti tuon tunturin. Jotenkin tekstistä sain sellaisen käsityksen, että Kemppinen tarkoitti Vongoivalla lähinnä Reutupäätä, joka on kylläkin aivan naapurissa mutta silti erillinen laki.

Useat vaeltajat lähestyvät aluetta Kemppisen tapaan kulkien Vongoivanjoen latvoille, kuten alakuvassa vuonna 1986 tauolla ollut perheeni. Taustalla on Vongoivan ryhmään kuuluva Kielitunturi ja alla virtaa pohjoiseen Anterijokeen yhtyen nimetön puro syvässä kurussaan.

Luultavasti Kemppisen ansiota on Vongoivan kammin maine ja se, että sitä on koetettu viime vuosiin saakka pitää kunnossa. Se on ollut vaikeaa, sillä turvekodan malliin rakennetun kammin seinät on tehty liian hiekkapitoisista paakuista ja sateet ovat melkein vuosittain sorruttaneet seiniä. Luullakseni puistohallinto on ollut luopumassa tästä syystä sen kunnossapidosta. Omaan mieleeni kammi ei ole koskaan ollut, sillä se sijaitsee melko korkealla vedenjakajan eteläpuolella Vongoivanjoen latvoilla ja tästä syystä ympäristö on karu, tunturikoivua kasvava. Alakuvassa on perheeni edelleen vuonna 1986 silloin varsin hyvässä kunnossa olleen kammin edustalla.

Varsinkin Jaurujoen laakso, johon tunturialue etelässä rajoittuu, on monien suosikkimaastoa. Sinne on aikanaan noussut yksityisten toimesta Siulan ruoktu. Siitä viitisen kilometriä alavirtaan sijaitsee Tahvon tupa ja lähellä rajavyöhykettä Peuraselän kämppä. Jokivarressa on aikanaan kullanetsijöillä ollut pari muutakin kämppää, ensimmäinen Vongoivanjoen suulla ja toinen lähellä Peuraselkää, mutta ne ovat lahoamassa näkymättömiin. Oma suosikkipaikkani alueella on ehkäpä Povivaaran eli Vongoivanräystään alapuolinen kumpu, josta leviävät hienot näkymät itään. Kuvassa vaellusporukkani vuonna 1991 tällä paikalla. Mukaan on päässyt ensi kertaa myös miniäni Sari. Taustan selänne on rajatunturi Talkkunapää ja siitä etelään suuntautuva harjanne. "Väliharjanne" on Pirravatselma ja edessä on Tyyrojan purolaakso.

Vongoivan räystäs on Saariselän hienoimpia näköalaterasseja. Kuva on myös vuodelta 1991 kuten edellä olevakin. Kalliojyrkänne on runsaat 150 metrinen. Metsäalue on huomattavasti alempana.

Vongoivan joki on lyhyt ja matala sorapohjainen virta. Se "kaataa" suupuoleltaan niin voimakkaasti, että mataluudestaan huolimatta sateisena kautena tai kevätvesien aikana ylittäminen on haastavaa. Vaikka vettä ei välttämättä ole kuin 30 senttiä, voimakas virta nostaa sen puoleen reiteen. Alakuvassa tyttäreni on kahlailemassa yli matalan veden aikana vuonna 1986 Hollmanin porukan kämpän raunioiden kohdalla. Tämä "insinööri" Hollman etsi kultaa. Vongoivanjoen suupuolella on vielä jälkiä tästä toiminnasta jos kohta itse asumus on lahoamassa näkymättömiin. Sen saattaa silti panna merkille pajupensaikon keskeltä suupuolen tulipaikan vierestä.

Pohjoisen säät Vongoivan alueellakin saattavat vaihtua äkisti. Olimme tulossa helteisessä säässä Akanhärkäkurun suunnalta kohti Vongoivanjoen latvoja, kun Kielisvaaran rinteellä pohjoiseen kääntynyt tuuli toi sateen ja lämpötila laski kuin hissi. Meillä oli erillinen telttakangas, josta improvisoitiin tilapäisuoja.

Jos sää vaihtuu äkisti joskus huonoon suuntaan, niin yhtä nopeasti se voi kääntyä jälleen ihanteelliseksi kulkuilmaksi. Alla ollaan Vongoivanjoen latvan tuntumassa vedenjakajalla rentoutumassa. Vain yö on välissä edellisestä otoksesta. Taustalla näkyy Anteripään selännettä.

Vaeltajissa on runsaasti hyvällä huumorilla varustettua porukkaa. Kämppäkirjoista on saanut lukea monesti hyviä juttuja ja hauskoja runonpätkiä sekä katsella humoristisia piirroksia. Eräs neropatti on ruuvannut Luirojärven keskuskämpän "tiskipöydän" viereen seinään pistorasian. Joku myös joskus 1960 luvulla näki vaivaa tekemällä puusta Rajankämpän katolle antenniharavan. Kuvan karhu taas seisoo Tyyrojan rannalla katsellen Tahvon tupaa.