Elokuun lopussa lähdin Kiilopäältä yksinvaellukselle. Sää oli poutainen ja tyyni, mutta taivas oli niin paksussa pilvessä, että päivälläkin oli melkoisen hämärää. Taivalsin Kiilopään länsiterassia merkittyä reittiä, mutta oikaisin tavanomaisesta paikasta kohti Rautulampea. Kiilopään eteläselänteiden välissä saatoin ihmetellä mönkijöiden levenevää "eroosiouraa". Rautulammella en viivähtänyt, vaan sieltä suuntasin Hikiojan latvoille ja kuljin sen vartta Kotakönkäälle saakka. Kotakönkäällä oli aterian aika ja sitten kuljin vielä Padagovalle, josta etsiskelin sopivan alustan teltalleni. Ennen levolle siirtymistä käväisin Palovangan putouksilla.
Aamulla jatkoin Palovangan vartta yläjuoksulle. Poikkesin vilkaisemassa Karvitsilampia. Taivas oli edelleen mustanpuhuvien pilvien peitossa ja tästä syystä kovin hämärää. Otin kuvia sieltä täältä, mutta valaistus oli niin onnetonta, ettei jälkeenpäin niitä katsellessa oikein säväytä. Ampuojan latvoilla etsiskelin runsaat kaksikymmentä vuotta aiemmin löytämääni maakiveä, joka näytti kuin tinasta keitetyltä puurolta ja jonka pinnassa oli turmaliineja. Vaikka olin varma sen sijainnista, niin haarukoinnista huolimatta se löytymättä sillä kerralla jäi. Jalka ei noussut kovin rivakasti toisena vaelluspäivänä, joten jäin Luirojärvelle yöksi. Aamulla oli melko viileää ja lähtiessäni kulkemaan järven itäpuolta kohti pohjoista, kuivat silmäni kylpivät kyynelissä. Olisin tarvinnut kosteuttavia tippoja, mutta niitä ei ollut matkassa. Aina Pälkkimäojan varteen saakka oli tästä syystä oikein hankala kulkea, mutta ilman lämmetessä tilanne helpottui. Nousin Pälkkimältä Lumikurun niskalle. Silloin oli hetkellisesti hieman kirkkaampi jakso. Vaelluksella niitä ei monta ollut. Kuva on Lumikurun yläosista koilliseen.
Muorravaarakalla oli hiljaista. Sinne jäin yöpymään ja seuraavana päivänä nousin Tiyhtelmän kurusta Kaarreojan latvoille ja sitä myöten Anterinmukkaan. Tavoitteeni oli sieltä jatkaa yli Anterin etelään Lokan Alen Muurivaaralle ja sen yli edelleen kohti Jaurua. Käydessäni katsomassa kämpältä muutama satametriä alavirtaan kohdasta, josta Muurivaaran pohjoispää hyvin näkyy, saatoin todeta sen olevan juurta myöten pilvessä. En siis jatkanut, vaan jäin kämpälle yöksi.
Sää ei parantunut seuraavanakaan päivänä. Pilvet viistivät maahan saakka. Ei ollut mitään järkeä lähteä lakiretkeilylle jos siellä ei mitään näe. Lähdinkin maantietä myöten länteenpäin, ajatellen että ehkä kuljen Vongoivanjoen kautta Jaurulle. Varsin pian lähtöni jälkeen koillistuuli alkoi heräillä ja voimistui navakaksi. Sadekuurot alkoivat myös piiskaamaan rinkkaa selkäpuolelta. Vaihdoin suunnitelmaa ja kiipesin Keinopään pohjoispuolen rinteeltä yli ja menin Hammaskuruun. Kun illalla sade vähän taukosi, kävin katsomassa entisen Hammaskodan paikkaa. Kuva Hammaskodalta luoteeseen kertoo hyvin säätyypin.
Aamulla matka jatkui kohti Luirojärveä. Oli aluksi poutaa mutta kovin pilvistä, hämärää ja hiljaista. Suosikkimäntyni kohdalla viivähdin hetkisen. Kuka näkee siinä mitäkin, mutta minä näen raskasluomisen herran, jonka huuli viistää maata ja joka vaikuttaa juhlineen muutaman yön eikä hiprakka ole vieläkään hellittänyt.
Luirojärveä lähestyessäni pienet sadekuurot alkoivat siivittää matkaa. Järvelle tultuani tuuli alkoi avata esiin vähän sinistäkin taivasta ja ateriani jälkeen matkaa jatkaessani Luirojoen kahluupaikan kohdalla saattoi nähdä sateenkaartakin.
Tuiskukurun tuntumassa vietin yön ja aamupäivällä keittelin kahvit Salonlammen tulipaikalla. Pari muutakin kulkijaa sattui siihen samanaikaisesti. Väkeä ei muutoin kohdalle ollut juuri sattunutkaan.
Suomun ruoktulla valmistelin aterian ja totesin uudistuksia tehdyn. Havaitsin myöhemmin niiden saaneen kritiikkiä, koska laverimalli vei yöpyjiltä tilaa. Myöhemmin ne muutettiinkin toiveiden mukaisiksi. Eipä sillä, kämppä näytti silloin kovin siistiltä.
Aterian jälkeen itse jatkoin matkaa puulaavulle, jossa yövyin ja sitten aamulla sieltä Kiilopäälle lunastamaan autoani pitkäaikaisparkista.