Vuoden 1997 kevätvaellus on samanlainen kuin vuonna 1960. Vaellukselta ei nimittäin löydy ensimmäistäkään valokuvaa. Tosin siltä on tallentunut vaellusvideo aina siihen saakka kunnes vara-akku tyhjentyi. Olin vuodesta 1988 lähtien aina silloin tällöin kuljettanut mukanani ensimmäistä videokameraani, jossa oli erillinen nauhuri. Vara-akun kanssa yhdistelmä painoi noin 6,5 kg. Vuonna -97 kamera oli vaeltamassa viimeistä kertaa. Olin vaimoni Marja-Leenan ja monivuotisen vaelluskumppanini Antin kanssa jälleen liikkeellä kesäkuun alussa. Olin hieman alkutalvesta sairastellut ja kulkukunto oli heikonpuoleinen. Tarkoitus olikin, että edetään tarkasti minun jaksamiseni ehdoilla. Osaksi tästä syystä helpotimme vaelluksen alkua tulemalla veneellä Karapuljuun. Oli melkoinen helle. Sen vuoksi automatkammekin teimme yöaikaan. Hyvissä ajoin olimme Karapuljun kämpällä, mutta matkaa emme jatkaneet, vaan jäimme sinne yöpymään.
Seuraavana päivänä tultiin Luirojärvelle. Keskuskämpän mittari näytti 28 astetta plussaa. Järven kämppäpäässä ei silti mitenkään tukahduttavaa ollut. Paksuja karkeaa lunta sisältäviä nietoksia oli vielä siellä täällä ja järven pohjoispää näytti olevan jäässä. Kalamiesporukka oli tullut Kemihaaroista ja oli lähdössä jatkamaan kohti Saariselän retkeilykeskusta. He olivat pulassa kalasaaliinsa kanssa. Hauki oli iskenyt lujasti Raappanan lammella ja sitä oli tullut paljon yli oman tarpeen. Haukea jaettiinkin kaikille halukkaille paikalla olijoille. Meillekin siunaantui pari kolmikiloista vonkaletta. Olimme majoittuneet Rajan kämppään. Haukipaistia syötiin kuitenkin rannan tulipaikalla ja siirtyessämme vehkeinemme kämpän suojiin, jäi nuotiolle vielä melkoisesti aterian tähteitä. Emme ehtineet korjata niitä pois, sillä varas tuli heti kämppään päästyämme ja sieppasi hauen puolikkaan. Näin sen ikkunasta. Se palasi vähän ajan kuluttua uudelleen täydentämään saalistaan. Tämä tuuheahäntäinen pitkäkyntinen ei paljonkaan piitannut videoinnistani. Olin sitä lähimmilläni varmaan viiden, kuuden metrin päässä.
Koska en tuntenut olevani kovin hyvässä kiipeilykunnossa rinkan kanssa, kuljimme eteenpäin tasaisempia maita ja seuraavan päivän etappi oli Hammaskuru. Sitten jatkettiin Siulalle. Siulalta käsin kävimme kevein varustein Peuraselässä ja tarkoitus oli yrittää rajavyöhykkeelle Naalipäänhännälle saakka, mutta Iso-oja tulvi suupuoleltaan niin reippaasti, että jätimme sen aikeen ja palasimme takaisin. Palasimme nöyrästi samaa reittiä, mutta nousimme Hammaskurussa sentään laelle saakka. Hammaskurun kämpän nuotiopaikalla lettuja paisteltaessa kameran akku lopahti ja kuvaukset päättyivät siihen. Onnellisesti palasimme Luiron kautta veneelle ja sitten lasketeltiin myötävirtaan. Auto oli meillä odottamassa sillä kerralla lähellä Ponkunmaan entistä lossipaikkaa. Säät olivat matkalla aivan loistavat.