Eräretki 1987

Elo-syyskuun vaihteessa matkasin Saariselälle. Mukanani oli kahdenkymmenen yhden vuoden tauon jälkeen vaelluskumppanini Aki ja virkaveljeni Unto, joka taas teki ensimmäisen vaellusvierailunsa alueelle. Ajelimme Aittajärvelle. Sää oli sateinen ja syksyisen kolea. Elokuulla oli ollut runsaita sateita ja Suomun vedet olivat ajankohtaan nähden todella korkealla. Kahlaamista ei viitsinyt ajatellakaan, vaan ylitimme Suomun minulle jo entuudestaan tutusta paikasta vähän matkaa puulaavusta alavirran suuntaan matkaan tarttuneella pienellä muoviveneellä. Kuvassa Unto on matkalla kohti etelärantaa. Tässä jutussa olevat kuvat ovat hänen kamerastaan.

Kuljimme Maantiekurua myöten Sarviojan kämpälle, kätkettyämme ylitysvälineemme vastarannalle pehmeikköön mielestämme aivan näkymättömiin. Ensimmäinen etappi ei ollut kovinkaan mukava sään puolesta, mutta ei sentään oikein kunnon sadetta ollut, märkää ja koleaa kuitenkin. Sarviojan kämppä oli vielä tuolloin Sarviojan varressa pääty jokeen päin. Yövyimme siinä ja aamulla sen edustalla olimme matkaan lähdössä edelleen kovin kostean tuntuisessa ilmassa.

Kuljimme Ukselmakurua myöten kohti Muorravaarakkaa. Kurua kulkiessamme sää tuntui vähän poutaantuvan, mutta sadetakkeja oli edelleen syytä pitää yllä.

Muorravaarakan ruoktulla mahduttiin pitämään ateriataukoa. Vaelluskaverini ruoktun nurkalla.

Matka jatkui kohti Akanhärkäkurua ja sieltä edelleen Hammaskuruun. Olin ennen matkaa ollut lievässä kuumeessa, mutta arvelin sen menneen ohi. Tämä oli väärä arvelu. Kun kulkiessa tuli fyysistä rasitusta alkoi kuume nousta. Tullessamme Vuomapäätä kiertävän "maantien" varteen, alkoi takkini olla tyhjä enkä mitenkään tahtonut jaksaa kulkea Hammaskurun kämpälle saakka. Monin istumatauoin se lopulta onnistui. Kämpällä oli majoittuneena muutama kulkija, mutta mahduimme sinne hyvin. Akilla oli kuitenkin teltta mukanaan ja pystytimme sen kämpän taakse. Halusin mennä sinne yksinäni potemaan vaivaani. Istuessani sitä ennen kämpän pöydän ääressä vähän huilaamassa, vastapäätä ollut nainen katseli minua tarkkaavasti ja kysäisi olenko sairas. Myöntelin, että tuntemuksia on sinne suuntaan. Juodessani teetä hän tipautteli juomaan auringonhattu-uutetta. Menin sitten telttaan ja koetin laskea kuumetta aspiriinilla. Se tehosikin. Yöllä makuupussissani hikosin aluskerrastoni aivan märäksi. Aamulla kuume olikin tipotiessään, mutta olo oli jotenkin hutera. Yöllä oli satanut lunta hyvinkin viitisen senttiä ehkä enemmänkin, mutta se suli nopeasti. Tunsin että kykenen jatkamaan matkaa ja niin nousimme Vuomapään lounaiskulmalle ja suuntasimme kaakkoon kohti Siulaa. Sinne saavuttiin vaivattomasti ja sinne jäätiin yöpymään.

Seuraavana päivänä otimme vain saunavehkeet ja vähän eväitä matkaan ja lähdimme Tahvontuvalle saunomaan. En tuntenut itseäni enää sairaaksi, mutta olo oli edelleen heikonpuoleinen. Saunareisu onnistui hyvin. Vaelluskumppanini ovat saunomisen jälkeen Tahvontuvan edustalla.

Saunamatkalta palattiin Siulalle ja siellä yövyttiin. Seuraavana päivänä kuljettiin pohjoiseen Vongoivanjoen varteen. Honkatehtaanojan yhtymäkohdan läheltä ylitettiin puunrunkoja myöten joki.

Sitten noustiin Honkatehtaanojan varsia ylöspäin ja kiivettiin lopulta Povivaaran eli Vongoivan räystään jyrkänteeltä maisemia silmäilemään. Valitettavasti sää oli edelleen näkymiä ajatellen kehno.

Palattuamme alas jatkoimme Vongoivanjoen latvoille. Vongoivan kodalla pidettiin vähän taukoa.

Tästä päästiin vedenjakajalle ja Anterin laaksoon sekä tietä myöten Anterinmukan kämpälle yöpymään.

Aamulla seurailimme Kaarreojan varsia Tiyhtelmäkurun niskalle sekä Muorravaarakan ruoktulle aterian tekoon. Sitten suunnattiin joen yli ja Lumikuruojan varteen. Nousimme jyrkän Lumikurun perukalle saakka. Tässä ollaan jyrkän nousun alkupuolella.

Sitten laskeuduimme Paratiisikurun lammelle. Pitäessämme taukoa ylhäällä Ukselmalla Akilla taisivat mennä ilmansuunnat vähän sekaisin, mutta ei se meidän kulkuamme haitannut. Lammelle laskeuduttiin ja edelleen Paratiisikurunojan varsia Sarviojalle,jossa jälleen yövyttiin.

Sää Sarviojalle päästyämme oli vähän parantunut. Sudenpesän edustalle tullessamme pystytimme teltan alas Sarviojan varteen. Kämpän edustalta Ukselman suuntaan sää näytti hyvinkin lupaavalta auringon valaistessa metsää.

Seuraavana aamuna tarkoitus oli palata samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Siihen aikaan ei vielä Maantiekurun suunnasta nykyisin tuleva polku ulottunut Sotavaarajoen varteen saakka ja niinpä huomaamatta vedin retkikumppanini pitkin joen vartta Sotavaarajoen putouksille saakka. Oikaisimme sitten Sotapään pohjoispuolen painanteesta Maantiekurun puolelle, joten ei meille kovin pitkää lisälenkkiä tullut. Alakuvassa näkyy putousten pärskettä. Vettä on joessa ajankohtaan nähden melkoisesti.

Tullessamme ylityspaikalle Aittajärvelle koimme yllätyksen. Joku oli löytänyt muoviveneemme ja se olikin toisella rannalla. Veneen lainaaja oli tehnyt kuitenkin sellaisen viritelmän, että oli sitonut narun pään meidän puolellemme ja iskenyt puutapin toisella puolella rannassa olevan männyn juurakon taakse ja jännittänyt narun siihen. Ajatuksena oli ollut, että kun kiskaisemme, tappi irtoaa maasta ja saamme vetää veneen omalle puolellemme. Ajatus oli hyvä, mutta se ei onnistunut sillä tappi oli lyöty niin syvälle, ettei se irronnut. Päätin sitten koettaa rinkan kanssa kahlaamosta ja kaverit jäivät odottelemaan. Vesi oli niin korkealla etten ole koskaan sitä niin ylhäällä nähnyt. Etenin varovasti pitkän seipään kanssa ja otin tuen kaukaa alavirran puolelta. Virta painoi voimakkaasti ja välillä nosti minut irti pohjastakin, mutta onnistuin kiemurtelemaan takaisin seipään varassa. Syvimmillään vesi nousi lantioille ja rinkan pohja kastui paikassa, jossa yleensä on enimmillään puolisen metriä vettä, mutta yli pääsin. Vesikulkuneuvo saatiin myös irti. Siinä ilmeni vielä uusi ongelma. Lainaaja oli puhkaissut siihen reiän, mutta oli jättänyt rullan hyvin tarttuvaa ilmastointiteippiä, jolla saatiin reikä sen verran pitämään, että vene saatiin pumpattua täyteen ja kaverit ja heidän varusteensa sillä yli.

Onnellinen loppu kostealle vaellusreisulle.