Eräretki 2004-05

2010 luvun puolivälissä tein kesäisin tarpeen mukaisia "minivaelluksia". Vuoden 2004 juhannuksen tuntumassa päätimme äkkiä vaimoni kanssa käydä Luirojärvellä juhannussaunassa. Aikaa ei ollut sanottavasti muuhun. Moni varmaan perustellusti meistä ajattelee, että hulluja on moneen lähtöön. Niin kyllä ajattelimme vähän itsekin. Paljon ei valmisteluita tarvittu. Vene peräkärryille, vähän kantovälineitä ja lähikaupasta jotakin pientä purtavaa. Aamusta oltiin liikkeellä ja illalla soviteltiin venettä Luirojokeen Juurisatkonselän tasolla. Ilta oli todella kaunis ja joen pinta rasvatyyni. Teltta pantiin pystyyn lähikankaalle ja myöhään istuskeltiin rannalla yöauringon punertavassa valossa. Aamukin näytti hienolta.

Sitten veneiltiin Karapuljun tuntumaan ja samantien kuljettiin Luirojärvelle. Sauna, joka näytti silloin tältä, pantiin kuumaksi.

Kun oli saunottu kuten oli suunniteltu, käytiin vilkaisemassa Rajankämppää.

Kämpässä sattui olemaan väkeä, joten emme häirinneet vaan tankkailimme itseämme kulkukuntoon Hilltonissa ja sitten vain kotimatkalle.

Illan suussa oltiin jälleen autolla. Ukkonen alkoi nousta ja teki muutaman kuuron. Komeaa sateenkaartakin päästiin ihailemaan ja yön jälkeen taas kotiin. Meitä on moneen lähtöön, kuten alussa totesin, mutta omituisuutemme ei ole muille kovin vaarallista sorttia.

Elokuussa poikani perhe teki ensi vaelluksensa koko perheen voimin. Ensi alkuun käytiin Sompiojärven tulipaikalla käristämässä makkaraa ja sitten kavuttiin Nattasille. Seuraavaksi vilkaistiin Tankavaaran huuhdontapaikkaa ja tutustuttiin kultamuseoon ja kivikokoelmiin. Kolmivuotias Juho tuntui päässeen hyvin selville "valkovartsista" ja luokitteli suurimman osan näytteistä siihen luokkaan kuuluviksi. Sitten tultiinkin Aittajärvelle. Siellä rakenneltiin kilpakaarnaveneitä ja tutustuttiin lähiympäristöön. Aamuisin nuorimmalla tahtoi olla hieman vilu, mutta isoäidin sylissä jotenkin tultiin toimeen. Tällä tavalla nuorin sukupolvi aloitti retkeilytaipaleensa.

Seuraavana vuotena jatkettiin pikkuväen kanssa Aittajärven tuntumassa. Jätimme tullessa heidän vanhempansa Kiilopäälle aloittamaan omaa vaellustaan ja jatkoimme itse Aittajärvelle. Kokemuspiiriä vähän laajennettiin.

Turvallista oli silti pitää nuorimman nalle makuupussin mutkassa vaikka Snellmanilla käytäessä.

Aikanaan vanhemmatkin tulivat vaellukseltaan Luirojärven suunnasta ja kotimatka pääsi alkamaan.

Aiemmin keväällä siis 2005, pääsin itse tekemään yksinvaelluksen. Jätin autoni Kiilopään pitkäaikaisparkkiin illansuussa ja saapastelin Suomun ruoktulle. Kevätvedet virtailivat vielä rinteissä matalina puroina ja Suomun latvalaaksossa lipsahdin lenkkareillani tällaiseen rinnepuroon ja kastelin kenkäni. Minulla oli keveämmät "kämppäkengät", joilla seuraavana päivänä jatkoin alkuun matkaa, että varsinaiset kulkukengät ennättivät kunnolla kuivua. Parin kilometrin päässä ruoktulta on silta ja tulipaikka.

Käännyin tästä kulkemaan Suomua Vintilänojan suuhun ja lähdin sen vartta ylöspäin. Puronvarressa on vaihtelevan metsäerämaan tuntua.

Jatkoin Tuiskukuruun, jossa vähän tankkasin energiaa ja sitten suuntasin Luirojärvelle. Siellä oli kahvitauon paikka. Kuljin vielä Karapuljuun. Päivän etapista tuli melkoisen pitkä, joten uni kyllä maitti. Seuraavana päivänä kuljeskelin itään Kaihtimiojan suuntaan. Alkuun käväisin parilla pienellä lammella ja tutkin niiden lähiympäristöä. Alue on koskematonta eikä siellä juuri muista liikkujista merkkejä huomaa.

Pysyttelin koko päivän Kaihtimiojan länsireunan metsissä ja yöksi jäin ojan latvapuolelle. Sieltä jatkoin uudelleen Luirojärvelle ja Tuiskukuruun. Tuiskukurusta jatkoin aterian jälkeen pitkin kurun itäterassilla kulkevaa polkua kohti Suomua. Jyrkiltä länsirinteiltä kuohui alas puroja, joita ei muulloin pääse näkemään. Tuiskupään hatusta nappasin kulkiessa kuvan.

Kotakönkään laavun tuntumaan jäin yöksi ja kiertelin tarkemmin tutustumassa kosken niskalla oleviin kallioihin. Paikalla on jääkauden aikoihin ollut hurja koski ja se on muokannut kiveä. Siitä löytyy muutama isohko haljennut hiidenkirnu ja monta pienempää "aihiota". Laavu on alueen puulaavujen parhaimmistoa.

Aamulla ylitin sillan ja jatkoin Hikiojan vartta ylöspäin sekä sen latvoilta Rautulammelle. Pienin tauoin taivalsin Kiilopäälle ja eräkeskuksen suihkuun sekä kotimatkan alkuun.

Elokuun lopussa lähdin vielä kesäajan kolmannelle käynnille UK-puistoon. Tällä kerralla mukana oli kaksi vaelluskaveria Aki ja Unto, jotka sieppasin mukaan autooni sovitusti Oulun rautatieasemalta. Olin itse ollut jossakin huru-ukkojen SM-kisassa Oulussa ja sovittelin vaelluksen sen rupeaman päätteeksi. Juna tuli ajallaan asemalle. Kumppanit ja varusteet lastattiin autoon. Lähellä Ii:n Shellin huoltoasemaa puhelin soi. Oulun R-kioskilta soitettiin ja kyseltiin kaipaanko lompakkoani. Joku rehellinen oli sen löytänyt aseman vessan lattialta. Jätin kumppanit Shellille syömään ja itse palasin Ouluun ja kiitollisena otin lompakkoni ja maksoin palkkion jätettäväksi löytäjälle. Matkaan tuli sen verran viiveitä, että jäimme telttaan yöksi Savukosken tien varteen Luirojoen kohdalle. Tarkoitus oli siis aloittaa Luiron varresta veneellä ja seuraavana aamuna ajeltiinkin Lokan yläpuolelle Luiron varteen Sentinojan suuhun.

Vene käännettiin vesille ja ajeltiin alkuun Uulalan kohdalle, jossa uuden saunan kupeella pidettiin vähän taukoa. Matkasta tein viime vuosien tapaan videon, jota tässäkin olen tallentelemassa.

Matka sujui ongelmitta Karapuljun tuntumaan. Vene jätettiin parin kilometrin päähän kämpästä. Sitä olimme ajatelleet tukikohdaksemme ja sinne saavuttuamme totesimme sen tyhjillään olevaksi. Seuraavana päivänä teimme alkuun kierroksen Tuiskukurun kautta Luirolle ja sieltä Karapuljuun, mukanamme vain vähäiset varusteet. Lieviä vaikeuksia oli alussa Luirojoen ylityksessä, mutta yli päästiin. Tässä ollaankin Tuiskun pihamaalla miettimässä kulkuvaihtoehtoja kartan pohjalta. Kuljimme kuitenkin yleisesti käytettyä polkua Luirolle. Unto ei pitänyt kämpällä Akin tarjoilemasta Thai-keitosta. Se kuulemma tärveli nurmolaisen kurkun.

Matka Thai-keiton kurkulle aiheuttamista vaurioista huolimatta onnistui hyvin ja yövyttyämme Karapuljussa, seuraavana aamuna käväisimme ensin idässä Kaihtimiojan aukealla. Maapohja oli kuitenkin niin märkä, ettemme sitä viitsineet ylittää, vaan palasimme takaisin poikettuamme ensin tietämässäni "pahkametsän viidakossa" ihmettelemässä luonnonluomia. Kokosimme sitten varusteet ja siirryimme Luirojärvelle. Illalla oli upea auringonlasku Lupukoiden suunnassa.

Luirolla yövyttiin ja käväistiin tutustumassa lähiympäristöön ja kahvit kiehauttamassa Raappanan kammin tulipaikalla. Unton kameran kaukolaukaisin toimi.

Seuraavaksi päiväksi suunniteltiin pitkää kierrosta. Aluksi kuljettiin Palovangan latvoille. Sinne mentäessä mustikat kelpasivat Vasanlyömäpäitten rinteellä.

Palovangan itäpuolella löysimme "epävirallisen" tulipaikan. Siinä kiehautettiin kahvit.

Toisen kerran tankkailtiin Padagovan kohdalla, jossa yllätyksekseni Aki huomasi hyvän kentän puhelimessaan. Käväisimme suuputouksilla ja sitten matkasimme Kotakönkäälle. Siellä saatiin taas kaukolaukaisimella yhteiskuvaa.

Kotakönkään silloista siltaa käytiin tarkastelemassa ja miettimässä sitä kohtaa, josta minä ja Aki olimme joen ylittäneet 39 vuotta aiemmin. Turvallisuuseroja silloiseen siltaan saattoi havaita.

Jatkoimme Tuiskukuruun. Kämpälle tullessamme alkoi vähän jo päivän matka painaa, mutta pienen tauon jälkeen jatkoimme edelleen Luirojärvelle. Perille tullessamme alkoi hämärtää.

Kuntoilua seuraavana päivänä jatkettiin, vaikka aamulla Rajankämpän rappusilla Aki pohkeitaan hieroessaan totesi niiden olevan "puuruksissa". Tällä kerralla nousimme Sokostin pohjoishuipulle. Aki lepäilee puolenvälin krouvissa.

Huipulla todettiin myös Elisalle olevan kenttää ja tätä operaattoria käyttävä Unskikin saattoi vaimolleen lähettää terveisiä. Alhaalla levähdettiin Jauratuksen "putouksilla".

Seuraavana aamuna teltta purettiin, rinkat pakattiin ja palattiin veneelle, lasketeltiin autolle ja kotimatka pääsi alkamaan. Paluumatkalla poikettiin ohimennen Moskunkin kentässä menneitä miettimässä.