Luirojoella

Kun 1950 luvun puolivälissä sain käsiini kotikuntani kirjastosta Samuli Paulaharjun teokset ja K.M.Walleniuksen Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä kirjan, niin kiinnostukseni suuntautui Itä-Lappiin ja tietysti myös Luirojoelle. Ehdin kuitenkin retkeillä alueella kymmeniä vuosia ennen kuin nousin Luirojokea myöten ensimmäisen kerran Karapuljun tuntumaan. Lyömättömällä tavalla Paulaharju kuvaa Sompio-kirjassaan Luiroa: "Halki suuren Sompion ajaa Luiro, loppumattomien korpien ja aapojen mutkainen väylä..." Vaikka Sompio on suurimmalta osalta kadonnut Lokan alle, niin vielä voi tavoittaa jotakin entisaikain tunnelmasta. Yleensä olen aloittanut venematkan Ponkunmaasta tai Sentinojan tien päästä. Uulalan kohdalla olen päässyt matkakumppaneilleni monesti "luennoimaan" partisaanien raukkamaisuudesta. Uulalahan on Repojoen yhtymäkohdan paikkeilla. Kuvan olen ottanut Repojoelta Uulalan suuntaan.

Kuvassa vanhin pojanpoikani osoittaa vuonna 2008 Uulalan ovessa olevaa partisaanien kiväärin luodinreikää. Luoti surmasi Maggan vanhan emännän.

Tammikämppä vuonna 2005. Kuvassa silloiset vaelluskaverini Unto ja Aki. Kämppä oli pitkään huonokuntoinen, mutta vuonna 2015 talkootyöläisten toimesta on noussut "uusvanha" kämppä retkeilijöiden käyttöön.

Tammikämpän yläpuolella joki virtaa rauhallisesti kosteitten suoniittyjen kohdalla. Taustalla siintää Sokostin selännettä.

Lähempänä Karapuljua koivikko ja pensaat runsastuvat jokivarressa.

Parisen kilometriä ennen Karapuljun kämppää joki madaltuu ja virtaama kiihtyy niin, että siitä ei kannata oikeastaan vesiteitse enää jatkaa. Kohdalle onkin tehty kovan maan tuntumaan metsän reunaan johtavat pitkospuut. Luiro onkin aina järvelle saakka enemmän tai vähemmän matala ja kivikkoinen. Tosin hyviä uimasuvantoja löytyy sieltä täältä mm Karapuljun kämpän tuntumasta. Alkulähteillä kuivina aikoina on näin matalaa.

Ne jotka ensikertaa suunnittelevat vene- tai kanoottiretkeä, on syytä ottaa huomioon ensinnä se, että veden korkeus vaihtelee suuresti. Keväisin saattaa joki tulvia yli äyräitten niinkin, että on hieman vaikea päätellä missä varsinainen uoma on. Lokalla on väylämerkit ja ne ulottuvat jonkin matkaa Sentinojan kohdasta ylävirtaan. Joki virtaa tasaisesti, koska se kulkee enimmäkseen suoalueen halki eikä siinä ole koskia. Se on sora- ja hiekkapohjainen ja matalan veden aikana onkin tarkkaan katsottava ettei aja kiville. Vesi on tulva-aikaa lukuun ottamatta aivan kirkasta ja pohja näkyy helposti, joten kiviä on helppo väistää. Vedessä on myös sinne kaatuneita puita, jota varotaan samalla periaatteella. Kun vettä on niukemmalti, se ei tahdo ylempänä matalassa uivalle veneelle tai kanootille riittää, mutta nämä muutamat hiekkasärkät on helppo ohittaa. Konevoimaa ei saa käyttää puiston alueella. Raja kuitenkin tulee vastaan vasta Uulalan jälkeen, joten sinne saakka voi esimerkiksi perämoottorilla matkaa avittaa. Tiedän useitakin, jotka ovat vetäneet veneen Luirojärvelle saakka tai kuljettaneet sinne kanootin tai kajakin, mutta itse katson viimeisen kymmenkilometrisen olevan niin työlään, ettei se mielestäni maksa vaivaa. Joku toinen toki voi olla toista mieltä. Joella on oma erikoinen luontonsa, joten sinne kyllä kannattaa suunnata.