Olin asioimassa pari vuotta takaperin Siulalla ja odotellessani vuoroani kuuntelin puolella korvalla vaellukselta juuri tulleen kertomuksia erinäisistä puutteista reitiltään. Hän mainitsi virkailijalle mm, että jossakin paikassa saha ei ollut toiminut. Ilmaisu kierteli korvassani häiritsevästi. Minulle ei selvinnyt, että miksi. Koska autiotuvissa ja laavuilla yleisenä varustuksena on yksinkertainen kaarisaha, niin luulisi sen "toimivan" jos siinä on terä. Kaveri ei kuitenkaan kertonut, että terä olisi ollut poikki tai sahattu tylsäksi. Toimimattomuus jäi vähän roikkumaan ilmaan. Virkailija ystävällisesti lupasi toimittaa tietoa eteenpäin.
Koska kuulun siihen sukupolveen, jonka tehtävänä oli vallankin maaseudulla huolehtia siitä, että asuintalon lämmityslaitteisiin ja puuhelloihin riitti klapeja niin luonnollisesti olen polvenkorkuisesta lähtien osannut käsitellä niin sahoja kuin kirveitäkin. Olin pitkään siinä harhaluulossa, että kaikki muutkin omaavat samat taidot. Vuosien mittaan luulo on kyllä karissut. Kaikkein ensimmäiseksi häipyi se käsitys, että kaikki tietävät mikä puu palaa ja mikä ei ja että mitä tulee tehdä nuotiopuulle jos se ei ole tervasta tai aivan kuivaa.
Tarkastelin menneenä kesänä 2014 kaarisahaa eräällä laavulla. Nuori perhe oli yöpynyt laavulla ja valitteli sahan olevan rikki. Sahasta oli kädenpuoleinen sokka pudonnut ja terä oli irrallaan. Sitä oli joku koettanut korjata kiertämällä jotakin muovipäällysteistä lankaa terän ja pidikkeen ympäri. Eihän se niin voinut mitenkään onnistua, koska terä piti kiristää. Löysin laavun hirren päästä ylimääräisen kattopahvin naulan, jonka sain irti kirveen terällä vääntämällä ja siitä välttävän sokan. Saha taas "toimi".
Muistaakseni vuonna 2010 kesällä lopettelin vaellustani Rautulammen kautta. Olin suunnitellut tulipaikalla keitteleväni kahvit ennen kuin jatkan matkaa kohti Kiilopäätä. Sahasin sopivan määrän puita puusuojasta ja otin kirveen pilkkoakseni ne pienemmiksi. Lyödessäni pölkkyä, kirveen varsi tärähti käteeni oudosti. Silmäilin terää ja havaitsin, ettei se enää kirves ollutkaan, vaan moukari. Lähellä oli matala pyöreä maakivi, jossa oli lukuisia kirveen terän jälkiä. Joku oli sen päällä halkonut puita, kunnes se ei enää ollut onnistunut.
Kaikki vaeltajatkaan eivät enää osaa näitä perustyökaluja käsitellä, josta syystä lähes kaikki sahat kämpillä ja laavuilla "toimivat" huonosti. Teriä on sahattu sahapukkien nauloihin ja niillä alunpitäenkään ei sahata suoraan, vaan sahaa käännellään sivuttain kunnes terät vääntyvät siten, että ne toimivat kuin vanhat vannesahat. Paksun pölkyn katkaiseminen sellaisella on työlästä puuhaa. Eikä se Rautulammen kirveskään suinkaan ainut kiveen lyöty ole, vaikka muualla sentään nämä välineet ovat saaneet vain yhden tai kaksi vahinkolyöntiä. Taitaa olla niin, että jonkinlainen pikakurssi sahojen ja kirveiden käsittelyssä olisi paikallaan. Alakuvassa Rautulammen tulipaikka kesäkuun alussa 2012.