Lapset tunturissa

Monet saattavat ajatella, että vaellusharrastus ei sovi lapsille. Usea miettii, että se on liian rasittavaa ja että he turhautuvat yksitoikkoiseen menoon. Oma jälkikasvuni on ollut vaeltamassa 5-6 vuotiaista lähtien ja sitten myöhemmin yksikseen ja perheidensä kanssa. Minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut sen paremmin jaksamisen kuin ajankulumisenkaan suhteen. Kulkemassa olemme olleet pelkästään kesäisin, mutta ei talvivaelluskaan ole poissuljettu muutaman vuodenkaan ikäisiltä jos paneutuu asiaan huolellisesti.

Olin aviosiippani kanssa kauniina aurinkoisena talvipäivänä hiihtelemässä Sotavaarajoen varsia kohti Suomua. Pitkään aikaan ei ollut satanut lunta tai tuullut, joten reitille oli polkeutunut hyvä latu ja sen vieressä kimmelsivät koskemattomat valkoiset nietokset. Panimme merkille ladun viereen lumeen piirtyneen oudon jäljen ja sitä ihmettelimme. Saattoi mennä muutamia kymmeniä metrejä kun sitä ei näkynyt, mutta sitten se ilmestyi jälleen. Arvoitus selvisi vasta Porttikosken kämpällä, jossa tavoitimme avioparin ja heidän 3-4 vuotiaan poikansa. Pojalle oli rakennettu ahkioon istumapaikka selkänojineen ja tilaa vähän muillekin varusteille. Lelujakin oli matkassa. Poika oli ajeluttanut muovista telaketjutraktoriaan ahkiossa istuessaan lumen pinnalla. Siitä erikoiset jäljet. Ongelmia ei perheellä kuulemma ollut vaelluksellaan.

Luonnossa on vaikka minkälaista viihdykettä nuoremmille, vaikka aikuinen ei sitä tule niin ajatelleeksi. Sitä saa vaikkapa kelottuneesta oksaisesta puunrungosta. Sehän on kuin huvipuistolaite.

Ulkoilma antaa myös ruokahalua kuten tässä Ivalojoen kultamaiden leiripaikallamme vuonna 1975.

Kopukka oli mukava löytö Luirojärvellä vuonna 1980.

Jännitystä saattoi saada kurkistelemalla Palovangan suuputousten kuohuja. Vettä on haljenneen kallion alla viitisen metriä.

Öinen vieras piti vireänä vuonna 1982

Suomun ylitys voi tapahtua tähänkin tapaan vähän Palovangan suun yläpuolella vuonna 1980.

Luonnonihmeet eivät koskaan jätä kylmäksi ja niitä erämaassa riittää. Kuten tämäkin ontto kanto Ukselman rinteellä.

Kesällä on joskus mahdollisuus talvisiinkin harrastuksiin kuten tässä vuonna 1983. Ollaan Pirunportin yläosissa ja taustalla on Muorravaarakan laakso.

Sukupolvet vaihtuvat. Tyttärentyttäreni Riikka virvelinsä kera Aittajärven laavun edustalla vuonna 2010.

Vanhempi pojanpoikani Tapio tulossa alas jyrkkää Tiyhtelmäkurua vuonna 2012

Nuorempi pojanpoikani Juho taas kokeilee liikeideaansa Paasjoen latvoilla vuonna 2013. Kyse on manipulaatiohoidon järjestämisestä vaelluksilla selkävaivaisille. Taustalla Lupukoiden selänteitä lounaasta katsottuna.

Alakuvassa neljäs lastenlapsistani Petteri Kolttakentän aitan edustalla v. 2010.