Keskiviikkona 2 päivänä elokuuta noin klo 20 aikoihin illalla nelihenkinen vaellusporukkamme Heikki, Hannu ja Juha lisäkseni vääntäydyimme ulos taksimies Antin Mersusta Kopsusjärven tienhaarassa. Olimme päässeet hänen kyydissään pohjoiseen, hänen itsensä ollessa menossa Pohjois-Norjaan kalamatkalle kaverinsa kanssa. Vieläkin ihmettelen miten saatoimme kaikkine rinkkoinemme autoon mahtua. Sovimme tapaavamme seuraavan viikon keskiviikkona Laanilassa. Siirryimme varusteinemme vain muutaman kilometrin itäänpäin ja pystytimme teltan, koska vähäinen sade tihuutteli. Ryhdyimme yöpuulle. Seuraavana aamuna taivas oli edelleen pilvessä, mutta ei sentään satanut. Varsinainen vaellus pääsi alkamaan. Seurailimme Kopsusjärvelle suuntaavaa selvää polkua, joka pian alkoi kohota vähän ylemmäksi. Saatoimme nähdä jo etelän suunnalla kohoavat Nattasten keilat. Kulkijoita oli jo tuohonkin aikaan niin, että tien korkeimmalle kohdalle olivat vaeltajat keränneet melko korkeaksi kohonneen kivikeon.
Karttanamme oli alueen "Taloudellinen kartta" 1:100 000. Siitä ei ollut kyllä paljonkaan apua suunnistukseen, mutta helppohan oli selvällä polulla pysyä ja aikanaan Kopsusjärvi vilahti näkyviimme. Teltta pystytettiin järven pohjoisrannalle. Sitten otettiin kalastusvehkeet esille. Tallella olevan kalastusluvan hinta näyttää olleen elokuulta 200 markkaa ja leimavero 300 markkaa. Kun vertaa hintaa tämän päivän vastaaviin maksuihin, niin voi kyllä todeta ettei kalamieheltä silloin viimeisiä pennosia lompakosta viety. Täytyy tosin tunnustaa, ettemme vieneet Metsähallituksen kalojakaan, sillä sinnikkäistä yrityksistä huolimatta jäimme vaille saalista. Kopsuslampea me ensikertalaiset vähän jouduimme etsiskelemään, mutta helpostihan se lopulta löytyi. Lammen kämpän takaa lähti jo siihen aikaan kohti Suomun ruoktua polku. Seuraavana aamuna istuskelimme valokuvaa varten kämpän takaisella terassilla rinkkoinemme eteläsuuntaan katsellen.
Vaara oli pian ylitetty ja Suomun ruoktun pihamaalle saavuttiin. Siellä tapasimme pari riihimäkeläistä vaeltajaa, jotka kertoivat tulleensa sinne Taajostuvalta. Me emme kauan paikalla viipyneet, vaan jatkoimme melko vaihtelevassa säässä Suomujoen vartta alaspäin. Tarkoituksemme oli löytää Vintilänojan suu, mutta siinä kävi niin, että Aitalampea jo Vintiläksi luultiin. Niinpä nousimmekin jonkin matkaa Aitaojan vartta ja sitten suuntasimme itäänpäin. Tästä eteenpäin koetimme pitää yleissuuntaa itään ja kiivetä osapuilleen edessä olevien selänteiden korkeimmilta kohdilta yli, että saisimme jonkinlaisen yleiskäsityksen maastosta. Tämä osoittautui hyvin tarpeelliseksi kokemukseksi myöhempiä vaelluksiani ajatellen sillä saatoin jo tuolloin muodostaa melko hyvän yleiskäsityksen alueesta, varsinkin kun minulla oli kiikari mukanani. Kartan heikkoudet kävivät meille selviksi jo aivan alussa. Siitä ei ollut kovinkaan paljon avuksi maaston yksityiskohtaisempaa tarkastelua ajatellen ja jo Suomun ruoktulta lähtiessämme melko lyhyellä matkalla, saatoimme havaita siinä monia virheitä. Vintiläntunturi sitten ylitettiin ja paljon sen selänteeltä jo nähtiin. Vintilänojan varteen leiri pantiin jo pystyyn ja nuotiotuli sytytettiin.
Yöpymisen jälkeen kulku jatkui itäänpäin. Seuraavan selänteen takaa siniselle taivaalle nousi nopeasti idästä pilvilinna. Olimme ylhäällä sen kanssa yhtäaikaisesti. Sitten taivas repesi. Hetken jyrisi ja salamoi aivan kohdalla. Makasimme littanana kiireesti suojaksemme heittämämme telttakankaan alla, sillä satoi myös rankasti. Kaikki meni ohi kuitenkin nopeasti ja pian olimmekin Tuiskukurun tuntumassa. Satuimme kurun kapeimmalle ja jyrkimmälle kohdalle. Etsiskellessämme sopivaa laskeutumiskohtaa, näimme kotkan liitelevän yläpuolellamme. Alakuvassa olemme Pikkutuntureiden laella ja edessä on Tuiskupää ja oikealla Ampupään kaarta.
Tässä olemme laskeutuneet jo Tuiskukurun reunalle.
Jyrkkä kurun rinne ei suuresti haitannut eikä Tuiskujoenkaan ylitys. Tuiskupään yli mentiin niin että heilahti. Odottelimme näkevämme Luirojärven jo tullessamme Vasanlyömäpäitten eteläpuoliseen laaksoon, mutta olihan meidän vielä kiivettävä yksi selänne. Suuntasimme kulkumme sen pohjoisen puolisesta satulasta, jossa on kolme kaunista lampea rinteeseen porrastuneena. Tuiskupään ylityksen jälkeen sää oli taas huonontunut ja tullessamme lopulta Luirojärven luoteiskulmalle, ei järvestä paljon näkynyt, sillä se oli kääriytynyt harmaaseen sumuiseen sadevaippaan. Ennätimme onneksi saada leirin pystyyn ja ruokailtua ennen kuin kova rankkasade tuli päällemme. Teltan suojissa odottelimme sen ohimenoa ja pääsimme sitten sään poutaannuttua vähän tutustumaan lähitienooseen ennen nukkumaanmenoa. Alakuvassa Sokosti leiripaikaltamme käsin.
Viivyimme järvellä pari päivää sitä kierrellen ja tuloksettomasti virvelöiden. Sokostille ei juuri huvittanut kiivetä, sillä sää oli sateinen ja pilvinen. Leirirantaamme tuli veneellä pari miestä juttelemaan ja verkkoihinsa kohoja haeskelemaan. He asustivat järven eteläpäässä olevassa "Rajan" kämpässä, joka oli siihen aikaan Raappanan kammin lisäksi ainut pysyvä asumus. Miehet kertoivat nousseensa järvelle Luirojokea myöten ja viimeisen kymmenen kilometrin matkan olleen kovin työlään. Kun valittelimme huonoa kalaonneamme, totesivat miehet että tuohon aikaan kala on järven syvänteissä eikä rannalta heittely onnistu. He saattoivat tietämyksensä todistaa, sillä veneen pohjalla näytti olevan ainakin kolmikiloinen taimen. Miehillä oli myös radio, josta olivat kuunnelleet säätiedotusta. Se kuulemma lupaili parempaa säätä.
Alun perin suunnitelmaani kuului jatkaa Luirolta Lupukoiden kautta, mutta sitten rupesin epäilemään että mahtaako meiltä aika loppua kesken ja maanantaiaamuna 7.8 suuntasimme kulkumme Palovangan varteen. Lähtiessämme nousemaan rinnettä leiripaikkamme takaa kohti luodetta, Sokosti oli vielä puoleen väliin saakka pilvessä, mutta kun pääsimme ylemmäksi alkoi aurinko jo pilkahdella pilvien raosta. Paasjoki löytyi helposti ja sen hyväkulkuisia varsia kulku edistyi nopeasti aurinkoiseksi muuttuneessa säässä. Ateriatauko pidettiin jokivarressa Mustakeron näkyessä pohjoisessa. Geologien tutkimuskämppä Padagova ohitettiin siihen pysähtymättä. Kämpässä näytti majailevan väkeä. Pian Padagovan jälkeen saimme Palovangan suuputoukset näkyviimme. Kahvitulet kallioille viriteltiin ja lepäiltiin auringon lämmittäessä.
Suomua ylitettäessä jouduttiin saappaat ottamaan pois. Vesi oli sen verran korkealla, että virran paineessa oli pidettävä kieltä keskellä suuta, mutta kommelluksitta yli selvittiin. Suomun vartta kuljettiin Rautuojan suulle, jonne pantiin yöpymispaikka pystyyn. Virveleitä kokeiltiin täälläkin ja myös tuloksetta.
Aamulla sää oli edelleen poutainen ja ilma lämmin. Matka jatkui Rautuojan vartta yläjuoksulle. Tavoitteena oli Rautulampi, mutta harhaannuimme luoteen suuntaan ja kun vastaan tuli pian nouseva rinne, niin tajusimme Rautulammen jääneen vasemmalle puolelle. Nousimme silti rinteen ja näimmekin eteläpuolen laaksossa sijaitsevan lammen. Jatkoimme kuitenkin hyväkulkuista melko tasaista lakea ja löysimme muutaman kalliolähteen janoamme sammuttamaan. Pääsimme kulkemaan tunturissa melkein Luulammille saakka. Kun lampien helminauha vilkahti näkyviin ylhäälle, laskeuduimme alas ja tovin kuluttua saavutimme eteläisimmän pyöreän hiekkarantaisen lammen. Sen rannalle tunturikoivikkoon teltta pystytettiin. Sää oli kirkas ja saimme nähdä komean auringonlaskun. Myöhään illalla vielä rannalla heiteltiin uistinta, mutta totutulla tuloksella.
Yö oli kylmä ja aamu sumuinen. Aamupalan jälkeen vielä kokeiltiin kalavehkeitä ja kuinka ollakaan läheisestä purosta nousi perholla tammukka toisensa jälkeen. Meillä alkoi olla retkieväät hieman vähissä, joten tammukat tulivat hyvään tarpeeseen. Niistä tehtiin pannulla jonkinlainen pizza. Meillä oli vähäsen jotain jauhoja sekä jonkinlaisia muroja, jotka paistettiin yhdessä tammukoiden kanssa. Hyvältä maistui. Tarkoitus oli ennättää illaksi Laanilaan ja sitä tarkoitusta varten siistiydyttiin. Suunnittelimme uimaankin menoa, mutta kun kokeilimme tarkemmin veden lämpötilaa, niin se aie jäi suunnittelun asteelle. Aamutoimiamme häiritsi yksinäinen poro, joka käyttäytyi oudosti. Se vaikutti vihaiselta. Se laukkaili väliin meitä kohti ja hajaannuimme kiireesti tunturikoivujen suojaan. Aikansa touhuttuaan ja lammen rantahietikolla kierittyään se ryntäsi pois eikä sitä enää näkynyt. Todennäköisesti jotkut paarmat sitä kiusasivat. Jätimme sitten erämaisen tuntuisen Luulammen taaksemme. Siihen aikaanhan ei ollut vielä Kiilopään eräkeskusta eivätkä Taajostuvalle tulleet kemiläisetkään varmaan kovin paljon tämän lammen kautta kulkeneet. Saariselän retkeilykeskuksesta ei ollut tietoakaan ja niin suunnistimme kohti Laanilaa tienvarren ehdotonta keskuspaikkaa. Kartta piti sen verran paikkansa, että kompassisuunnalla Luulammelta Laanilan maja löytyi helposti. Loppupäässä tapasimme polunkin, joka oli varmuudeksi muovisuikaleilla merkitty. Päädyimme lopulta tunturimajan baariin kahvin ja pullan pariin ja taksikyytikin tuli sovitusti paikalle.