Alle kaksikymmenvuotiaasta kolmikymppinen tuntuu ikivanhalta. Eläessäni ensimmäisiä vaellusvuosiani, 50-60 vuotiaat vaikuttivat heikohkoilta vanhuksilta. Olemme vaimoni kanssa muistelleet miten tapasimme Luirojärvellä 1970 luvun alkupuolella vaeltamassa olleen äiti-poika yhdistelmän. Äiti oli juuri täyttänyt viisikymmentä vuotta. Päivittelimme kuiskutellen vaimoni kanssa moneen kertaan, että miten hän oli jaksanut vaeltaa niin kauas. Ajatuksemme ovat meitä nykyään suuresti huvittaneet. Vuoden 2014 huhtikuussa itse teimme hiihtovaelluksen, kun vaimoni hapuilee seitsemänkymmenen ikävuoden rajaa ja minä taas olen sen ylittänyt. Me jaksoimme kummasti.
Luonnollisesti 2000 luvulla, alkoi retkiseurassamme olla myös iäkästä väkeä. Vuonna 2006 oli matkassa Seinäjoelta tai sen lähiympäristöstä porukka, jossa ikähaarukka alkoi reilusta viisikymppisestä yli seitsemänkymmenen ikävuoden. Ongelmia ei ollut. Alakuvassa osa ryhmästä nousemassa Ukselman länsirinteellä kohti lakikupolia. Alhaalla Paratiisikuru.
Vaelluksella ikärakenne pitää kuitenkin ottaa huomioon, kuin tietysti elämän mittaan syntyneet tai synnynnäiset fyysiset rajoitukset. Niitäkin tällä porukalla oli, mutta niistä huolimatta kyettiin varsin vaativiin suorituksiin eikä tämän rinteen kiipeäminen ollut sekään mikään vähäinen temppu. Suorituskyky pitääkin tietää tarkkaan etukäteen, että osaa valita sopivat reitit ja etappien välit resursseihin nähden oikeiksi. Jos suunnitelmia tekee liikaa luulottelun varaan, saattaa käydä huonosti.
Olin serkkuni Karin kanssa vaeltamassa 2013 elokuulla. Hän oli seitsemänkymmenen rajapyykkinsä ohitettuaan ensimmäisellä vaelluksellaan. Pääkaupunkiseutulaisena lähinnä päällysteteitä käyttävänä hän ei ollut selvillä kulkukunnostaan, enkä tietysti minäkään. Valitsemani reitti oli alkuun liian vaativa monessakin suhteessa. Se selvisi ensimmäisenä päivänä. Myös kävelysauvat olisivat olleet tarpeen, kuten monilla oli käytössään vuonna 2006. Ensimmäisen päivän jälkeen osasin reittiä helpottaa ja loppumatka sujui kyllä hyvin. Alakuvassa serkkuni norjistelee jalkojaan Sudenpesän edustalla.