Erätulilla 2016

Perjantaina 10.6.2016 illalla ajelin Aittajärven parkkipaikalle tyttärenpoikani Petterin kanssa. Sää oli poutainen mutta viileähkö. Aittajärven rantaan käveltyämme, saimme todeta että vedet olivat melko korkealla. Se olikin odotettavissa, sillä pari päivää aiemmin oli lumimyrsky pyyhkäissyt Saariselän alueen yli. Lähinnä räntänä satanut lumi oli kuitenkin sulanut, joten sitä ei ollut nähtävissä Aittajärvellä puulaavun rannassa.

Kahlaamolla oli tietysti vesi myös korkealla. Veden korkeus arvelutti senverran, että lauantaiaamuna lähdimmekin kulkemaan Suomua ylävirtaan. Monissa kohdin tutkittiin käykö kahlaaminen. Jos se ei olisi onnistunut, tarkoitus oli kulkea aina Porttikosken sillalle saakka, mutta Siikavuopajan kohdalla päätettiin koettaa. Vesi oli siinäkin turhan korkealla, virta todella voimakas ja vesi hyytävän kylmää. Yli siitä päästiin, vaikka usko oli kyllä koetuksella. Siikavuopajan laavulla pidettiin pientä taukoa.

Jatkoimme kohti ylävirtaa mutta käännyimme sitten kohti Sotavaarajokea. Siikavuopajan puulaavulta vajaa kilometri on poroaita. Portti oli nyt auki ja aitaakin käännetty rullalle kymmenisen metriä.

Kuljimme Sotavaarajoen varteen tultuamme itärannan vähäistä polkua ylävirtaan. Noin kilometri ennen putousten tulipaikkaa, oli kahden polun varressa olevan kiven välissä rinkka, levällään oleva makuupussi sekä umpisolumuovinen makuualusta. Nämä varusteet olivat siinä jo edellisen vuoden elokuussa. Paikka varusteiden jättämiselle on kovin outo. Mieleen tuli, olisiko jollekin kulkijalle tullut vakavampia ongelmia vaikkapa jonnekin sivummalle poikettuaan. Tästä vähän eteenpäin riippui puun oksasta pussi, jonka kyljessä olleen tekstin mukaan sisälsi itsetäyttyvän makuualustan. Ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Meillä oli tarkoituksena putousten tulipaikalla keitellä tulilla vettä ja nauttia vähän välipalaa. Paikalla epäonneksemme ei ollut polttopuita, joten tyydyimme kylmiin eineisiin. Matkaa jatkettiin niiden varassa. Vaikka päivä oli puolipilvinen ja aurinko paistoi tämän tästä, niin silloin tällöin pieniä sadekuuroja tuli niskaan. Ne olivat melko vähäisiä, joten ei niistä mitään haittaa ollut. Hiljakseen taitoimme matkaa eteenpäin ja polun haarautuessa itään, lähdimme nousemaan Sarviojan laakson reunalle. Ilta olikin melko pitkällä, kun Sarviojan kämpän seinät ilmestyivät näkyviin. Olimme ensimmäiseksi yöksi varanneet tilat kämpän varauspuolelta. Se oli tyhjillään ja saimme rauhassa valmistella sen suojissa tukevan aterian ja sen päätteeksi rentoutua varauspuolen patjoilla.

Sunnuntaiaamu Sarviojalla valkeni kauniina ja lämpimänä.

Varusteet olivat valmiina kulkua varten vähän ennen yhdeksää. Tavoitteena oli Muorravaarakka ainakin aluksi. Vähän mietittiin sen jälkeen jatkamista Anterinmukkaan saakka. Alkuun suunnattiin kohti Paratiisikurua. Sää tuntui kovin lämpimältä ylittäessämme Sarviojaa. Siinä myös oli vettä yli normaalin ja tarvitsimme kahluujalkineita. Aurinkoinen lämmin sää haihtui melko nopeasti. Taivas alkoi pilveilemään ja kylmä ilmavirta viilensi nopeasti. Paratiisikurun suulla pidimme pienen välipalatauon ja siinä alkoi tipahdella hieman vettäkin niskaan. Se loppui kuitenkin alkuunsa. Kurun perällä oli lumipeite vielä aivan rikkumaton. "Kakkoslampeenkin" laskeva puro kohisi suuren lumisillan alitse. Tarkoitus oli nousta Ukselman rinteeseen syntynyttä polkua ylös, mutta se oli sulamisvesistä aivan kuralla ja pehmeänä, joten käännyimme viistoon vasemmalle ja nousimme Ukselmakurun reunalle ja laskeuduimme Pirunportin louhikkoon. Sen painanteessa oli vielä vanhaakin lunta ja sen päällä uuden lumimyrskyn jäänteitä. Uuden lumen paksuus näytti olevan kymmenkunta senttiä.

Muuten Pirunportin reunaltakin oli lumi sulanut melkein olemattomiin. Kokeilimme alarinteeltä puhelinta, mutta yhteyttä ei syntynyt. Laskeutuessamme alaspäin, rinteen puolivälin purosta saimme janomme sammuttajaa ja sitten pian oltiin Muorravaarakan koskessa kahlaamassa. Ruoktu oli tyhjillään. Saimme valmistella aterian rauhassa ja peseytyä rannassa. Sitten ryhdyimme tutustumaan lähiympäristöön ja sen aikana alueelle alkoi lappamaan tasaisesti väkeä. Varaustuvan puolelle tuli norjalaisryhmä ja yksittäisiä pariskuntia sinne tänne. Illan mittaan alueella oli varmaan parisenkymmentä ihmistä ehkä vähän enemmänkin.

Suurehkossa norjalaisporukassa oli muutama 10-13 vuotias. He olivat kovin kiinnostuneita kämpän lähettyvillä olevasta muurahaispesästä ja kävivät sitä tallentamassa kamerapuhelimiinsa. Me Petterin kanssa katselimme vain muuten ympäristöä.

Kun meno ruoktulla alkoi tuntua vähän turhan rauhattomalta, varsinkin kun norjalaisryhmässä varauspuolella tuntui olevan muutamia rumpalitaitojen kehittämisestä kiinnostuneita, niin pystytimme teltan lähelle entisen saunan paikkaa. Saimme ennen nukkumaanmenoa myös puhelinyhteyden kotiväkeen ruoktun kaakkoispuolella olevan pienen kummun päältä. Yö oli melko viileä ja ohuessa kesäpussissani tahtoi tulla vähän vilu, mutta aamuun saakka selvittiin. Ruoktun avoimella puolella valmistetun aamuaterian nautittuamme lähdimme kulkemaan Muorravaarakan vartta yläsuuntaan. Akanhärkäkurun niskalle päästyämme oli oikein hieno kesäpäivä parhaimmillaan.

Matkaa tästä jatkettiin kohti Hammaskurua. Ennätimme tällä kohden havaita kotkan leijuvan korkealla taivaalla ja tultuamme Keinopään ja Pirttikallionvaaran välisestä painanteesta Vuomapään kupeelle "maantielle", havaitsimme susiparin jäljet silloin tällöin parin kilometrin matkalla. Jäljet olivat melko tuoreet. Hammaskuru oli tyhjillään sinne tullessamme. Meillä oli varaus lukolliselle puolelle ja siellä valmistelimme aterian. Sitten kävimme jalkoja verryttelemässä Hammaskodan lammella. Tie sinne oli suurelta osin todella märkä ja upottava, joten kiertelimme pääosin metsän kautta. Metsäpohja oli myös märkä syystä, että kämpälle päästyämme satoi reippaasti. Tultuamme lammelle, totesimme että meidän vaelluslenkkareillamme ei ollut asiaa eteenpäin. Hammaskodalle olisi pitänyt kiertää lammen toiselta puolelta. Jätimme sen toiseen kertaan ja yritimme puhelinyhteyttä, mutta sitä ei saatu. Vähän jäimme ihmettelemään, sillä masto oli selvästi näkyvissä. Vähän jäi epäilystä oliko puhelin kunnossa. Palatessamme takaisin kämpälle, oli avoimelle puolelle tullut yksinkulkija ja melko pian hänen jälkeensä pari muutakin kaverusta. Petteri oli kantanut rinkassaan makkarapakettia ja illalla oli nuotiopaikalla niiden käristämisen vuoro.

Yö vietettiin taas kämpän patjoilla ja aamulla sonnustauduttiin matkaan. Petterin rinkan viilekkeitä hieman pidennettiin ja hänestä tuntui, että kantamus istui selkään paremmin. Vaikka kämpän ohi virtaavassa purossa vesi olikin ylhäällä, niin kenkiä riisumatta siitä päästiin yli ja matka kohti Luiroa pääsi alkamaan. Sää oli pilvinen mutta poutainen. Väsynyt puu-ukko oli polun varrella yhtä raskasluomisin silmin kuten ennenkin.

Kärppäpään tulipaikalla pidettiin taukoa ja nautittiin kaakaota. Tästäkin puhelinta koeteltiin ja edelleen tuloksetta. Hietapään juurelta noustiin selänteelle ja Luirojärvi pilkahti näkyviin. Laskeuduimme alas polkua myöten, mutta erkanimme siitä, nousten viistoon ylemmäksi rinteelle, jossa on hieman kuivempaa. Siellä on myös nykyään mönkijäura, jota pitkin matkasimme Ruotmuttiojalle. Siellä ollessa helikopterin säksätys alkoi kuulua ja se lensi kohti Sokostia. Epäillessäni, että puhelinmastossa voisi olla jotakin vikaa ja että kopteri olisi sitä ollut korjaamassa, kokeilin taas yhteyttä ja sen sainkin. Pian Sokostin suunnasta helikopteri tulikin ja suuntasi etelään päin. Ehkäpä se oli korjauslennolla. Näiltä tienoin polku Luirojärvelle on erinomainen ja pian kävelimmekin Rajankämpän pihamaalle. Kämppä oli tyhjillään ja majoituimme siihen. Aterian jälkeen vilkaisimme saunaa. Ei se löylykunnossa ollut, mutta lämmin ja pata oli täynnä kuumaa vettä. Käytimme tilaisuutta hyväksi ja peseydyimme perusteellisesti. Petteri suunnitteli hieman talviturkin riisumistakin järvessä, mutta se aie jäi suunnittelun asteelle. Saunapitkoksien päässä oli silti mukava hetki istuskella järveä ja Lupukoita katsellen.

Kuljeskelimme illan mittaan järven eteläpäässä. Väkeä oli vähän liikkeellä. Hilltonissa oli avoimella puolella neljä ihmistä. Myöhemmin ryhmä saksalaisia saapui Sokostin suunnasta ja majoittui telttoihin Rajankämpän tulipaikan läheisyyteen. Yöllä satoi melkoisesti, mutta sää poutaantui aamuun mennessä. Oli osittain aurinkoistakin. Jatkaessamme matkaa pohjoiseen, tavanomainen polku oli hankalakulkuinen, sillä myrsky oli kumonnut esteeksi pienempiä ja suurempia puita ja lisäksi talvellinen tykkylumi näytti tehneen melkoisesti tuhoja, painaen nuoria koivuja siten etteivät ne siitä oikene. Koska maasto oli melkoisen märkää, niin suuntasimme Pälkkimäojan suuntaan kulkevalle mönkijäuralle. Pitää kuitenkin sanoa, että suo oli siellä ja vetelä täällä. Mönkijätie oli paikoin kovin huonossa kunnossa. Sokostin suunnasta tulevat sulamisvedet ja purot olivat paikoin huuhtoneet koko tien mennessään. Poromiesten mökeille päästyämme erkanimme mönkijäurasta ja kuljimme tavanomaista polkua Pälkkimäojalle ja laavulle. Siellä tulilla keiteltiin ateriaa ja sitten suunnattiin vedenjakajalle ja Maantiekurun alkuun. Päivän päätepisteeksi valitsimme Sotavaarajoen ja Maantiekurun polkujen yhtymäkohdan, jossa on epävirallinen tulipaikka. Sen lähettyviltä etsimme telttapaikan ja panimme leirin pystyyn.

Vähän kauhistuimme, kun juuri ollessamme telttaan menossa, ilmestyi yläterassille lauma varhaisnuorisoa, jotka ryhtyivät pystyttämään telttojaan. Niitä näkyi nousevan peräti seitsemän kappaletta. Ei heistä silti suurempaa meluhaittaa ollut ja aamu tuli vastaan sielläkin. Alakuva on tältä epäviralliselta tulipaikalta.

Yläterassin telttailijat olivat vielä unten mailla, kun me jatkoimme matkaa Maantiekurua kohti Suomua. Polku oli kohtuullisessa kunnossa ja sää oli aurinkoinen ja oikeastaan ensi kertaa hieman lämpimämpi. Poroaitaa lähellä olevalla tulipaikalla pidimme vielä tankkaustaukoa ja sitten olikin Museokämpän tulipaikka kohdalla.

Pian oltiin Aittajärven kahlaamolla. Vesi oli edelleen hieman korkealla ja virtaus melko voimakas, mutta mitään ongelmia Suomun ylityksessä ei ollut. Olimme vähän ajatelleet peseytyvämme puulaavun rannassa, mutta kun siellä oli väkeä, niin kuljimme parkkipaikalle ja ajoimme Kuutualle. Siellä saimme rauhassa peseytyä, paitsi että sinisenmustia pilviä alkoi nousta lounaasta uhkailemaan sadekuurolla. Ennätimme kuitenkin tehdä tarvittavat toimet ja sitten kotimatka pääsi alkamaan.

Siulalla mennessä kuitenkin poikettiin kertomassa Sotavaarajoen rinkasta ja muista varusteista.