VOIN HYVIN

LOKA - MARRAS - JOULU

Raahen perusopetuksessa on käytössä hyvinvoinnin vuosikello. Se on jaettu neljään eri teemaan, jotka lukuvuoden aikana ohjaavat koulun monialaista hyvinvointityötä.

Syyslomasta joululomaan teemana on VOIN HYVIN.

Jakson aikana tehdään asioita arjen ja mielen hyvinvoinnin tukemiseksi. Riittävä uni, terveellinen ravinto, liikunta ja ruutuajan kohtuudessa pitäminen ovat asioita, joista on kotona tärkeä pitää kiinni. Ne ovat asioita, jotka vaikuttavat oleellisesti myös lapsen koulupäivään ja oppimiseen. Oppilaat pohtivat turvaverkkoaan, selviytymiskeinoja vastoinkäymisissä sekä sitä mistä voi saada apua elämän eri tilanteissa.

Vietämme hyvinvoinnin teemaviikkoa, jonka aikana haastamme oppilaita vähentämään puhelimella vietettyä aikaa ja täytämme liikuntapäiväkirjaa. Koululla on taukoliikuntatempauksia, tietoa ravinnon merkityksestä hyvinvoinnin ja jaksamisen tukena sekä pohdimme miten oppilaiden omat toiveet voivat olla mukana kouluarjessa tuomassa mielen hyvinvointia.

Tämän jakson teemassa kodeilla on tärkeä rooli. Osa teemaviikon harjoitteista tehdään kotona vanhempien tukemana ja teemaviikon aikana on mahdollista harjoitella arjen hyvinvointia koko perheen osalta.


VOIN HYVIN - TEEMAVIIKKO

Tässä osiossa kerrotaan ideoita ja vinkkejä Voin hyvin-teemaviikon toteuttamiseen.

Hyvinvointiviikko

Voin hyvin-teemaviiko voidaan toteuttaa Hyvinvointiviikkona, jolloin tehotarkastelussa ovat uni, liikunta, ravinto ja mielen hyvinvointi.

Tälle teemaviikolle voi pyytää yhteistyötahoja järjestämään toimintaa koulupäivän oheen. Esimerkiksi koulupäivän jälkeisiä liikuntatuokiota, välitunti-/taukojumppaa/rentoutusta ohjatusti (tukarit, välkkärit, muut aktiivit tai yhteistyötahot).

Hyvinvointiviikon aikana oivallisia tempauksia ovat unipäiväkirjan täyttäminen, ravintotietoiskut (ruokalan väki mukaan) sekä vaikkapa erilaisten rentoutusharjoitusten tekeminen.