Empatia

Yläkoulu

EMPAATTISEN KUUNTELEMISEN HARJOITUS

Opettaja alustaa tehtävän kertomalla, että empatia on kykyä ymmärtää ja nimetä toisten ihmisten tunteita. Se on asettumista toisen ihmisen asemaan tietoisena siitä, ettei ole oikeasti toisen asemassa.

Omat kokemuksemme ohjaavat empatiakykyämme. Tämän voi huomata silloin, kun meille on tapahtunut samankaltaisia asioita kuin empatian kohteelle. Oma kokemuksemme voi toisinaan olla myös riskitekijä. Muistelemme helposti omia kokemuksiamme ja tunteitamme, joita koimme ollessamme samanlaisessa tilanteessa kuin empatian kohde. Nämä kuitenkin ovat harvoin täysin samoja kokemuksia, kuin mitä empatian kohde tuntee.

Tästä syystä empatia toimii käytännössä vasta silloin, kun kuuntelemme. Empaattisen kuuntelemisen avulla empatian kohde voi tuntea tulevansa ymmärretyksi.

Opettaja jakaa oppilaat pareihin. Parien tehtävänä on harjoitella empaattista kuuntelua.

Oppilaat kertovat toisilleen jonkin tapahtuman, joka teki heidät onnelliseksi, surulliseksi tai vihaiseksi.

Toisen oppilaan tehtävänä on kuunnella koko tarina hiljaa, keskeyttämättä, silmiin katsoen.

Kun tarina on loppunut, kuuntelija kertoo omin sanoin mistä kertoja puhui.

Tämän jälkeen vuoro vaihtuu.

Lähde: Rovaniemen vuosikello




MILLÄ TAVOIN EMPATIA VOI NÄKYÄ?

Opettaja avaa tehtävää kertomalla, että empatiakyky on ihmisten välistä vuorovaikutusta ohjaava tekijä. Empatia näkyy elämässä monin eri tavoin. Se voi näkyä kykynä katsoa maailmaa luokkakaverin näkökulmasta, ymmärtää muiden tunteita, huolehtia itsestä ja auttaa muita ihmisiä. Empatiakyky auttaa meitä muotoilemaan sanamme oikein, jotta emme loukkaa ketään. Sen avulla muut ymmärtävät, mitä haluamme heille kertoa, ja se mahdollistaa esimerkiksi ystävyyssuhteiden syntymisen.

Empatiakyky on siis tärkeää, jotta voimme tulla ihmisten kanssa toimeen. Se on taito, jota voi oppia harjoittelemalla. Empaattisuus on lopulta kuitenkin valinta ja jokainen voi päättää, pysähtyykö kuuntelemaan tai auttamaan, ja miten huomioi muut ihmiset. Käveletkö huomaamatta ohi, kun näet luokkakaverin olevan surullinen vai pysähdytkö kysymään, haluaisiko hän jutella? Vaikka et pysty ratkaisemaan hänen ongelmaansa, on kuunteleminen ja tukeminen jo tärkeä empaattinen teko. Nyt hänen ei tarvitse olla asian kanssa yksin.

Parien tehtävänä on pohtia ja kirjoittaa kolme arkielämän esimerkkitilannetta empatiasta alla olevien kuvausten mukaisesti. Miten ja millaisessa tilanteessa voi toimia empaattisesti toista kohtaan?

Lähde: Rovaniemen vuosikello




EMPATIA JA YHTEYS


Still face experiment -video





EMPATIA JA MYÖTÄTUNTO

s. 111

www.ouka.fi/media/6379/download