MEIDÄN KOULU

ELO - SYYS -LOKA

Raahen perusopetuksessa on käytössä Hyvän tuulen askeleet. Se on jaettu neljään eri teemaan, jotka lukuvuoden aikana ohjaavat koulun monialaista hyvinvointityötä.

Lukuvuoden alusta syyslomaan teemana on MEIDÄN KOULU.

Jakson aikana kiinnitetään erityistä huomiota oppilaiden ryhmäytymiseen ja koulun yhteisöllisyyteen erilaisten harjoitusten ja teemaviikon kautta, jolloin muun muassa välitunneilla on enemmän ohjattua toimintaa.

Käymme läpi koulun yleiseen turvallisuuteen liittyvät asiat, näistä konkreettisena esimerkkinä poistumisharjoitukset. Myös koulun säännöt tehdään oppilaille tutuiksi ja luokissa luodaan yhdessä luokan omat säännöt. Jakson tavoitteena on luoda kaikille turvallinen ja mukava ilmapiiri käydä koulua sekä tulla toisten kanssa tutuksi niin, että jokainen kokee olevansa tärkeä osa meidän koulua.

Myös kotona on hyvä keskustella käytöstavoista, tutustella lapsen luokkakavereihin ja harjoitella yhdessä turvallista koulumatkaa.


MEIDÄN KOULU - TEEMAVIIKKO

Tässä osiossa kerrotaan ideoita ja vinkkejä Meidän koulu-teemaviikon toteuttamiseen.

TULLAAN TUTUIKSI!

Kun koulut alkavat syksyllä, pyritään tehostetusti aikuisten ohjaamana järjestämään välituntitoimintaa, jolloin oppilaat ryhmäytyvät uuteen porukkaan. Tämä lisää oppilaan turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Myös tukarit ja välkkärit voivat aktivoitua tässä vaiheessa.

Yhteistyötahoja kannattaa pyytää luomaan välitunneille mukavaa toimintaa.

Kaikilla kouluilla järjestetään IHAN PIHALLA-välitunti, jolloin vietetään yhdessä pidennettyä välkkää. Kaikki aikuisetkin ovat pihalla.

Viikon aikana oppilashuollon POP-UP, jossa oppilashuollon väki, eli kuraattorit, psykologit, terkkarit ja hyvikset esittäytyy kertomalla työstään.