Kansainvälisyys

Yläkoulu

SANO SE SAAMEKSI

Sano se saameksi -sivusto tutustuttaa saamenkieliin ja sen puhujiin. Sivuilta löytyy ensimmäinen puhekieltä sisältävä suomi-pohjoissaame -fraasisanakirja, josta voi kuunnella mm. erilaisia tervehdyksiä, numerot, värit ja muita kiinnostavia pohjoissaamenkielisiä sanoja ja lauseita. Sanakirja on ollut monessa luokassa iso hitti, johon voi tutustua esimerkiksi pienryhmissä tai itsenäisen työnä, pistetyöskentelynä jne. Sivustolla on myös hienoja lyhytdokumentteja saamenkielten puhujista ja kielten merkityksestä heille. 

Opettajan opas Sano se saameksi-sivustolle sisältää runsaasti harjoituksia ja tehtäviä eri ikäryhmille!

http://sanosesaameksi.yle.fi/opettajille/


MAAILMAN YMPÄRI -PELI

Planin Globaalikoulun Maailman ympäri -peli on suunnattu erityisesti viidennen ja kuudennen luokan oppilaille. Pelissä matkustetaan ympäri maailman ja tutustutaan maihin Aasiasta (Itä-Timor), Afrikasta (Sierra Leone ja Uganda), Euroopasta (Espanja ja Suomi) ja latinalaisesta Amerikasta (Dominikaaninen tasavalta). Jokaisen maan kohdalla tarkastellaan lähemmin yhtä lapsen oikeuksiin liittyvää teemaa, kuten esimerkiksi puhdasta vettä tai terveydenhuoltoa.

https://www.globaalikoulu.net/maailman-ympari/ 


LIEKSALAISIA VIDEOITA

https://youtu.be/BrVB5VRdLLE

Tehtävä: Dokumentin katselu ja analysointi.


1. Pohtikaa videolla esiintyneiden ihmisten

vahvuuksia ja pärjäämisen avaimia.

2. Ottakaa selvää, mitä tarkoitetaan kotoutumisella.

3. Millaisista asioista ihmisen identiteetti voi rakentua?

4. Voiko ihminen olla samanaikaisesti lieksalainen, suomalainen ja somali?

5. Tutkikaa filmin henkilöiden selviytymistapoja, esimerkiksi heidän reaktioitaan rasismiin. Miettikää mitä hyvää ja mitä huonoa voi seurata humoristisesta suhtautumisesta?

6. Kirjoittakaa kirjeitä filmissä esiintyneille ihmisille.

Lähde: Afrikka Suomessa-opetusmateriaali


THE VALUE OF THE HERITAGE -VIDEO

https://youtu.be/K1_f-GqaHHo 

Oletko koskaan ajatellut omaa kulttuuriperintöäsi? Mitä se sinulle merkitsee? Mitä jos se olisi uhattuna? Unescon noin neljä minuuttia kestävässä videossa seitsemän ihmistä ympäri maailmaa pohtii aihetta englanniksi.

Have you ever thought about the value of your heritage? Whether it is represented by places, objects, customs, values and creative expressions, our heritage defines us.

Lisää Unescon suosittuja videoita: https://www.youtube.com/user/unesco/videos?view=0&sort=p&flow=grid 

Lähde: Kulttuurin vuosikello