Linkkejä

Parapsykologian ja anomalistisen psykologian resursseja

Tällä sivulla on lueteltu linkkejä parapsykologian alueen toimijoihin. Mukaan on otettu tutkimusyksiköt sekä joitakin hankkeita, alan keskeisiä instituutioita ja järjestöjä maittain suomenkielisine esittelyineen, akateemista koulutusta tarjoavia tahoja, tutkimusjulkaisuja sekä blogeja, podcasteja ja dokumenttisarjoja. Sivun lopussa on linkkien muodossa yleiskatsaus parapsykologiaan Suomessa sekä skeptismistä ja pseudoskeptismistä käytyyn keskusteluun. Mukaan on otettu toimijoita sekä nykypäivän parapsykologiasta että alan historiasta.

Mikäli huomaat virheitä tai toimimattomia linkkejä, sinulla on tarjota parempia linkkejä joihinkin tietolähteisiin tai huomaat puutteita tässä linkkiluettelossa - otamme mielellämme vastaan tätä sivua koskien viestejä ja palautetta, jotta voisimme tarjota yleisölle parasta mahdollista saatavilla olevaa tietoa. Yhteensä linkkejä on noin 600, esittelyosio on vielä osittain keskeneräinen.

Resources on parapsychology and anomalistic psychology

This site aims to offer relatively complete list of players in the field of parapsychology, links included. This list contain research units and some programs, national or international institutions and organizations with introductions (in finnish), sources of academic education, relevant journals, and podcasts, blogs and documentary series. Rest of the sections are listing an outline of parapsychology in Finland, and recent discussion about skepticism and pseudoskepticism. We have added not only modern day parapsychology, but also contributors in the history of parapsychology.

If you notice errors or inactive links, or you can offer better links into the sources or you see something is lacking here, please feel free to send a message or leave a feedback and help us with our efforts to share best possible information for the public. Site has currently about 600 resources, it is still under construction.

 

Tutkimusyksiköt ja keskeiset akateemiset instituutiot [ehdota uutta linkkiä]

Research units and major academic institutions [suggest new link]

Johdanto suomeksi: Alla lueteltu parapsykologisia ilmiöitä tai kokemuksia ja niiden tulkintaa tutkivia tai aiemmin tutkineita yksikköjä ja tutkimusryhmiä, aiheelle omistettuja oppituoleja ja professuureja sekä joitakin merkittävämpiä tutkimushankkeita. Huomioithan, että tämä osio sisältää myöskin parapsykologian historiaa, joten kaikki näistä eivät välttämättä enää toimi tai tee tutkimusta, ja parapsykologian tieteelliset standardit ovat muuttuneet sadan vuoden aikana. Toimintansa päättäneiden tutkimusyksikköjen ja -hankkeiden kohdalla on merkitty sulkuihin aloitus- ja lopetusvuosi. Lisäksi suluissa voi olla oleellista taustatietoa jos yksikkö on esimerkiksi tehnyt muutakin kuin tutkimusta. Olemassa olevat yksityiset instituutiot, jotka tekevät muutakin kuin tutkimusta, löytyvät pääasiassa osiosta parapsykologisia instituutioita ja järjestöjä.

Luetteloon kelpuutetaan mukaan:

Osion lopussa on lisäksi lyhyt luettelo kiinnostuksen kohteita, joiden kohdalla ei ole vahvistettu ovatko ne todella tehneet tieteellistä tutkimusta, sekä muita tutkimusprojekteja, joita on suositeltu julkaistavaksi tässä luettelossa, mutta jotka eivät kuulu tutkimusyksikköjen ja merkittävien tutkimushankkeiden listalle. Sivuille ei aktiivisesti kerätä tällaisia linkkejä, mutta voit silti niitä ehdottaa.

Luettelon perusteella parapsykologian sekä anomalistisen psykologian tutkimusyksikköjä ja -hankkeita sekä professuureja on ollut ainakin yli 120 vähintään 25 eri maassa, lähes puolet niistä Yhdysvalloissa (n. 29%) sekä Iso-Britanniassa (n. 17%). Lisäksi huomattavassa määrin tutkimusta on tehty Saksassa (5%), Venäjällä (5%), Ranskassa (5%), Alankomaissa (4%), Brasiliassa (4%), Intiassa (4%), Ruotsissa (3%), Australiassa (3%) ja Italiassa (2%). Nykyisin tutkimustoiminta Yhdysvalloissa on aiempaa huomattavasti vähäisempää (n. 22%) ja menossa on myös painopisteen muutos Iso-Britanniasta (n. 16%) Manner-Eurooppaan.

Tieteellistä tutkimusta parapsykologian alalla on ollut kaikkiaan yli 60 maan yliopistoissa, ympäri maailmaa Irakista Yhdysvaltoihin. Parhaillaan kansainvälisessä parapsykologisessa seurassa on tutkimusta tekeviä jäseniä yli 30 maasta, anomalistisen psykologian ja parapsykologian parissa työskentelee kuitenkin tutkijoita tätä useammasta maasta.

Merkittävimmät edelleen olemassa olevat parapsykologian tutkimusyksiköt on merkitty kursiivilla.

Introduction in English: This list includes universities, departments, research units, groups, chairs and some major research programs, which are studying or have studied parapsychological phenomena (psi) or experiences and their interpretations (including major contributors of psi research with main focus outside of the field, often in some related area). Please note that the section includes also history of the parapsychology, thus there is also ones which doesn't exist anymore nor publish research, and scientific standards of parapsychology has changed last hundred years. All defunct units and programs have marked with brief desrciption of operational years, and parenthesis may include also some background information in finnish, for example if the institution has/had also other functions than research. Private institutions which have (additionally or exclusively) other function than research, are mostly listed in section "institutions & organizations".

Criterions of getting included to this section are:

At the end of this section, there is brief list for resources of interest, which have not yet confirmed if they have really done some or any scientific research, or which were afterwards confirmed not to have any published research (but still might be worth of mention, as the part of history). Below that, there is also few links to other research projects, which have been recommend into this resource site; anyone can recommed such links to us even if they are not objects of our particular interest.

According to this list, there are or have been such institutional research at least in 25 countries, done by over 120 institutions and professors. Almost half of them are in USA (~29%) and in UK (~17%). Besides, there has been considerable amount of research in Germany (5%), Russia (5%), France (5%), Netherlands (4%), Brazil (4%), India (4%), Sweden (3%), Australia (3%) and Italy (2%). Nowadays activities in USA are considerably lower than earlier (~22%) and there is going on major shift from UK (~16%) to continental Europe.

About 60 countries has been involved with parapsychological research around the World, from Iraq to United States; currently Parapsychological Association tells it has professional members from over 30 different countries, but there is lot of people from other contries working in the parapsychology and anomalistic psychology, who are not member of this professional society.

Major still existing parapsychological or anomalistic psychology units are marked with italic.

Afterlife Research Center (Tuonpuoleisen tutkimuskeskus), Bristolin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Albert von Schrenck-Notzingin laboratorio, Saksa / Germany (1900-luvun alusta kuolemaansa saakka)

American Psychical Institute, New York, Yhdysvallat / USA (1921-1923, 1933-1937?)

Angewandte Bewusstseinswissenschaften & chair of applied consciousness studies (soveltavan tajunnantutkimuksen yksikkö & professuuri), Regensburgin yliopistollinen sairaala, Saksa (Germany)

Anomalous Cognition Section (anomaalisen kognition jaosto, professori Dick Biermanin tutkimusryhmä), Amsterdamin yliopisto, Alankomaat (Netherlands)

Anomalous Cognition with Electromagnetic Shielding (ACES) Study, Sofia yliopisto, Yhdysvallat (USA)

Anomalistic Psychology Research Unit (Anomalistisen psykologian tutkimusyksikkö), Adelaiden yliopisto, Australia (päättynyt 2007)

Anomalistic Psychology Research Unit (Anomalistisen psykologian tutkimuskeskus) & anomalistisen psykologian prof. Chris French, Goldsmiths, Lontoon yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Anomalous Experiences Research Unit (Anomalististen kokemusten tutkimusyksikkö), Yorkin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

AWAreness during REsuscitation (AWARE), Southamptonin yliopisto, Iso-Britannia / UK (kansainvälinen kuolemanrajakokemusten tutkimushanke 2008-2014)

Bigelow Chair of Consciousness Studies (Robert Bigelowin perustama tietoisuuden tutkimuksen professuuri, suunnattu tietoisuuden mysteerien ja kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuden tutkimukseen) & tutkimuskeskus, Nevadan yliopisto, Yhdysvallat / USA (Charles Tart 1997-1998, Raymond Moody 1998-2002)

Biophotons as physical correlates of mental interaction at distance (biofotonien merkitys mentaaliseen etävuorovaikutukseen), Mind-matter interaction at distance on a random events generator (mieli-materia etävuorovaikutukset satunnaislukugeneraattoreissa), Project Superpsy (teoreettinen katsaus parhaaseen saatavilla olevaan psi:n todistusaineistoon) & Brain-to-Brain (Mind-to-Mind) Interaction at Distance (aivoista aivohin ja mielestä mieleen tapahtuvat etävuorovaikutukset), Padovan yliopisto ja Evanlab, Italia (Italy)

Cedar Creek Institute (heidän laboratorionsa toimii Virginian yliopistolla, ks. Division of Perceptual Studies), Earlysville, Virginia (USA)

Center for Consciousness Studies (Tajunnantutkimuksen tutkimuskeskus, tehnyt myöskin parapsykologiaan liittyvää tutkimusta), Arizonan yliopisto, Yhdysvallat (USA)

Center for Frontier Sciences (rajatieteiden tutkimuskeskus), Templen yliopisto, Yhdysvallat / USA (toiminut 1987-2007)

Center for Parapsychological Research (Parapsykologian tutkimuksen keskus), Austin, Texas / USA (toimi 70- ja 80-luvuilla)

Center for Research on Consciousness and Anomalous Psychology (Tietoisuuden ja anomalistisen psykologian tutkimuskeskus) & Thorsen chair on parapsychology and hypnosis (parapsykologian ja hypnologian professuuri), Lundin yliopisto, Ruotsi / Sweden (Katso myös CERCAP blogi)

Center for the Study of Psychic Phenomena, Rocklandin psykiatrisen sairaalan tutkimuskeskus (mielisairaala nykyisin pääosin hylätty, tutkimuskeskus toimii nimellä Nathan Kline instituutti), New York / USA (toimi vuodesta 1968 ja 70-luvuille)

The Centre for the Study of Anomalous Psychological Processes (Anomalististen psykologisten prosessien tutkimuskeskus), Northamptonin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Centro de Estudios Integrales de Puerto Rico (Puerto Ricon yhtenäisen tutkimuksen keskus), Yhdysvallat / USA (1989-1999)

Centro Studi Parapsicologici (Parapsykologian tutkimuskeskus), Bologna, Italia (Italy)

Centro Transdisciplinar de Estudos da Consciencia, Fernando Pessoa yliopisto, Portugali (2001-2009?)

Chester F. Carlson Research Laboratory, New York, Yhdysvallat / USA (1969?-1983)

Cognitive Sciences Laboratory, Laboratories for Fundamental Research (Kognitiivisten Tieteiden Laboratorio), Palo Alto, Kalifornia (USA)

Consciousness and Transpersonal Psychology Research Unit (Tietoisuuden ja transpersoonallisen psykologian tutkimusyksikkö), John Mooresin yliopisto, Iso-Britannia / UK (toiminut vuoteen 2004 saakka, ceased in 2004)

Consciousness Research Division (tietoisuuden tutkimuksen osasto), Nevadan yliopisto, Yhdysvallat / USA (toimi vuosina 1993-1998 Dean Radinin johdolla, jonka jälkeen jatkoi jonkin aikaa yksityisenä tutkimusyksikkönä Kaliforniassa nimellä Consciousness Research Laboratory)

Consciousness Research Group & chair of consciousness studies (tajunnantutkimuksen tutkimusryhmä ja tajunnantutkimuksen professuuri), Turun yliopisto (Finland)

Cybernetic Culture Research Unit, Warwickin yliopisto, Iso-Britannia/ (UK (1995-2003)

Department of Parapsychology (parapsykologian laitos) / Seth Sohan Lal Memorial Institute of Parapsychology, Rajasthanin yliopisto, Intia (toiminut 1957-1966, suljettiin kun sen johtaja H.N. Banerjee jäi kiinni huijauksesta)

Department of Psychology and Parapsychology (Psykologian ja parapsykologian laitos), Andhran yliopisto, Intia (India)

The Division of Perceptual Studies (havaintopsykologian osasto), Virginian yliopisto, Yhdysvallat (USA)

Dream Laboratory (unilaboratorio,myöhemmin toimi nimellä parapsykologian ja psykofysiikan osasto), Maimonidesin sairaala, New York, Yhdysvallat / USA (toimi vuosina 1961-1979)

Double Slit Experiment (kaksoisrakokoe), Institute of Noetic Sciences, Kalifornia (2012-)

ESP Research project, Minnesotan yliopisto (1949-1953?), Yhdysvallat (USA)

Evanlab (lienee korvannut Centro Studi Parapsicologicin), Bologna, Italia (Italy)

Faculdades Integradas Espirita (Integroitu college Espirita), Curitiba, Brasilia (Brazil)

Feeling the Future research (tutkimushanke tulevaisuuden aavistamisesta), Cornellin yliopisto, Iso-Britannia / UK (ks. alkuperäinen tutkimus)

Fundamental Fysiks Group, Kalifornian yliopisto, USA (kokoontui vuosina 1975-1979)

Giessen Anomalies Research Program (Giessenin anomalioiden tutkimusohjelma), Giessenin yliopisto, Saksa / Germany (päättynyt 2000-luvun alussa)

Global Consciousness Project (kollektiivisen tietoisuuden tutkimusprojekti), Princetonin yliopisto, Yhdysvallat (USA)

Groupe d'Etudes et de Recherches en Parapsychologie &  laboratoire (parapsykologian opinto- ja tutkimusryhmä), Béziers, Ranska (France)

Göteborgin parapsykologian tutkimusryhmä ja professuuri (nykyisin Adrian Parker on emeritusprofessori, mutta johtaa edelleen yliopiston parapsykologista tutkimusta), Göteborgin yliopisto, Ruotsi (Sweden)

 Hamatara Emet The Interdisciplinary Science and Consciousness Institute (poikkitieteellinen tietoisuuden tutkimuksen instituutti, hepreaksi המכון הבינתחומי למדע ותודעה), Israel

Human Body Engineering Research Center / Qigong Research Center (Ihmisruumiin Toimintojen Tutkimuskeskus, osa ulkoiseen qi-vaikutukseen keskittynyttä qigong-buumia), Shenzhen University, China / Kiina (1986-199?)

Human Body Science Research Center (Ihmisruumiin Tieteen Tutkimuskeskus; osa ulkoiseen qi-vaikutukseen keskittynyttä qigong-buumia), National University of Defense Technology, Changsha, Hunan, China / Kiina (1988-199?)

Human Potential Research group / lab (Ihmisen Potentiaalin tutkimusryhmä ja -laboratorio, yliopiston entisen kanslerin perustama), National Taiwan University, Taiwan

Hypnoosin tutkimuskeskus (Hypnosis Research Center), Helsingin yliopisto / Finland (1953-1957, teki tunnonsiirtokokeita)

Ian Ramsey Centre, Oxfordin yliopisto, Iso-Britannia / UK (tehnyt jonkin verran parapsykologiaan liittyvää tutkimusta mm. BIAL-säätiön tuella)

Illinois center for parapsychological research (Illinois'n parapsykologian tutkimuskeskus), Koillis-Illinois'n yliopisto, Yhdysvallat / USA (toiminut 1970-luvulla, teki aluksi tutkimusta mutta myöhemmin taantui sosiaaliseksi klubiksi)

Immortality Project (kuolemattomuusprojekti), University of California Riverside (Kalifornian yliopisto), Yhdysvallat / USA (2012-1016)

Indian Institute of Parapsychology / Foundation for Reincarnation and Spiritual Research, Allahabadin yliopisto (Parapsykologian instituutti / reinkarnaation ja henkisyyden tutkimussäätiö), Intia (vuodesta 1964 vuosituhannen vaihteeseen, säätiö yliopistosta riippumattomana)

Institute for Informatics of Consciousness (Paranormaalin antropologian tutkimuskeskus), Meijin yliopisto, Japani (Japan)

Informaationvälityksen problemetiikan instituutin näkölaboratorio (Laboratory of Sight, Institute for Information Transmission Problems), Venäjä (Russia) (1962-1974)

Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene (Psykologian ja mielentervyden raja-alueiden tutkimuskeskus), Freiburg, Saksa / Germany (1978-1998 toimi myöskin Freiburgin yliopistossa psykologian ja parapsykologian laitos)

Institute for Transcultural Health Sciences (transkulttuurinen terveystieteiden instituutti), Europa-Universität VIadrina (Eurooppa yliopisto Vladrina), Frankfurt, Saksa / Germany

Institute for Informatics of Consciousness (Paranormaalin antropologian tutkimuskeskus), Meijin yliopisto, Japani (Japan)

Institute for Living Body Measurements, Chiba, Japani (aiemmin Bioemissiolaboratorio Japanin säteilytutkimuksen instituutissa, japaniksi 生体放射研究室, 放射線医学総合研究所)

Institute of Noetic Sciences (Sisäisen tiedon tutkimuslaitos), Kalifornia, Yhdysvallat / USA (edeltäjä EDMA - Edgar D. Mitchell Associates, Inc)

Institute of Psychophysical Research, Oxfordin yliopisto, Iso-Britannia / UK (perustettu 1962, toiminut 1990-luvun loppuun)

Institute of suggestology and parapsychology (valtiollinen suggestologian ja parapsykologian tutkimuskeskus), Sofia, Bulgaria (1966 - 1984)

Instituto de Psicopatología Aplicada, Buenos Aires, Argentiina (1948-1952)

Interdisziplinäre Forschungen zum Thema Nahtoderfahrungen und verwandten Phänomenen (Kuolemanrajakokemuksiin liittyvien ilmiöiden poikkitieteellinen tutkimusprojekti), Kielin yliopisto, Saksa (Germany)

International Consciousness Research Laboratories (Kansainväliset tietoisuuden tutkimuksen laboratoriot, perustettu Princetonin yliopistolla 1990), Yhdysvallat ja Kanada (USA & Canada)

International Institute of Biophysics (Kansainvälinen biofysiikan instituutti), Neuss, Saksa (Germany)

INTER PSI - Laboratório de Psicologia Anomalística e Processos Psicossociais (Psykososiaalisten prosessien ja anomalistisen psykologian laboratorio) & anomalistisen psykologian professori Wellington Zangari, São Paulon yliopisto, Brasilia (Brazil)

Intuition Laboratories (intuitiolaboratorio), Durham, Pohjois-Carolina (2000-2002?) / USA

The KEY Institute for Brain-Mind Research, Zürichin yliopisto, Sveitsi (Swizerland)

Koestler Parapsychology Unit (parapsykologian tutkimusyksikkö) & chair of parapsychology, Edinburghin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Kuopion yliopiston fysiologian laitos / valokuvalaitos (University of Kuopio, Department of Physiology & Department of Photography), Finland (1979-2006)

Laboratoire de Parapsychologie de Toulouse (Toulousen parapsykologian laboratorio), Ranska (France)

The Laboratory for Advances in Consciousness and Health (tietoisuudentutkimuksen ja terveyden laboratorio), Arizonan yliopisto, Yhdysvallat (USA)

Laboratory of Bio-information / Laboratory of Bio-energetics, Radiotekniikan ja elektroniikan instituutti (Bio-informatiikan laboratorio / Bio-energetiikan laboratorio), Venäjä / Russia (1965-1975, I.M. Koganin johdolla lähinnä vapaaehtoisten voimin vapaa-ajalla / 1978-1980-luku)

Laboratory of Mind-Matter Interaction with Therapeutic Intention, Portugal

Laboratory for psychology / Institute of Psychical Research (Psykologian laboratorio / parapsykologian instituutti), Uppsalan yliopisto, Ruotsi / Sweden (1902-1909, 1909-1925)

Maurin Center for Parapsychology and Cognitive Sciences, Gitam university, Intia

McDonnell Laboratory for Psychic Research (McDonnellin parapsyykkisten ilmiöiden tutkimuksen laboratorio), St. Louisin Washingtonin yliopisto, Yhdysvallat / USA (toimi vuosina 1979-1986)

META Lab, Kalifornian yliopisto (University of California Santa Barbara), Yhdysvallat / USA

Mind and other (Mieli ja toinen) -projekti, Turun yliopisto (Finland)

Mind-Matter Mapping Project (Mieli-materia yhteyden kartoitusprojekti), Kanada (Canada)

Mind-matter unification project / nobelist Brian Josephson (Mielen ja materian yhdistymisen tutkimusprojekti, nobelisti Brian Josephsonin johtama projekti, joka pyrkii ymmärtämään tietoisuuden prosesseja fysiikan näkökulmasta; muut tutkijat Takeo Oku, Plamen L. Simeonov, Madan Thangavelu, Steven M Rosen ja Alex Hankey), Cavendish laboratory, Cambridgen yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Mossbridge institute, Illinois, Yhdysvallat (USA)

National Psychological Institute (ruotsalaissyntyisen Carl A. Wicklandin johtama tutkimuskeskus meedioiden tutkimukseen), Los Angeles, Kalifornia / USA (1918-1934)

National Laboratory of Psychical Research / University of London Council for Psychical Investigation (Harry Pricen vetämä Kansallinen parapsyykkisen tutkimuksen laboratorio), Lontoo, Iso-Britannia / UK (1926-1939)

The Nature, Incidence and Impact of Spontaneous Paranormal Experiences, Monashin yliopisto (Monash University), Australia (2006-200?)

Near-death experience in survivors of cardiac arrest (Kuolemanrajakokemukset sydänkohtauksesta selvinneillä), Ütrechtin yliopisto, Alankomaat / Netherlands (1988-2001)

Neuroenergetiikan laboratorio (Nejjroehnergetika lab), Moscow Power Engineering Institute / All-Union Institute of Experimental Medicine in Moscow, Venäjä / Russia (1924-1936)

Nobelisti Alexis Carrel (kirjoittanut parapsykologiasta teoksen tuntematon ihminen), Yhdysvallat / USA (1935)

Nobelist Charles Richet (omisti huomattavan osan elämästään parapsykologian tutkimukselle), Ranska / France (1884-1935)

Nobelisti Henri Bergson (filosofisia tutkimuksia parapsykologiasta), Ranska (France)

Nobelisti Sir J.J Thompson (koordinoi Society for Psychical Research -järjestön parapsykologisia tutkimuksia 1889-1923) Iso-Britannia (UK)

Nobelisti Lordi Rayleigh (John William Strutt), Iso-Britannia / UK (kiinnostui parapsykologiasta vuonna 1874 ja osallistui satunnaisesti tutkimuksiin kuolemaansa saakka 1919)

Nobelistien Marie & Pierre Curien tutkimus meedio Eusapia Palladinosta, Ranska / France (1905-1907) 

Nobelisti Santiago Ramón y Cajal ("He also devoted a considerable amount of his time to studying [...] parapsychological phenomena. A book he had written on these topics was lost during the Spanish Civil War"), Espanja (Spain)

Nobelisti Wolfgang Pauli (tutki telekinesiaa ja synkronisiteettia ja antoi nimensä Pauli-efektille), Itävalta / Austria (hänen tunnetuin parapsykologiaa koskenut tutkimuksensa julkaistiin 1952)

Núcleo de Estudos de Fenômenos Paranormais (Paranormaalien ilmiöiden tutkimusyksikkö), Brasilian yliopisto, Brasilia / Brazil (lopettanut vuonna 2010, ceased in 2010)

Núcleo Interdisciplinar de Estudos Transdisciplinares sobre Espiritualidade (poikkitieteellinen henkisyyden tutkimuskeskus),Rio Grande do Sulin liittovaltion yliopisto, Brasilia (Brazil)

Núcleo de Investigaciones en Psicología Anómala (anomalistisen psykologian tutkimusyksikkö) / ent. Grupo de Estudios Parapsicológicos, Instituto de Psicología Integral del Peru (2001-2010?)

Núcleo de pesquisa em Espiritualidade e Saúde (Henkisyyden ja terveyden tutkimuskeskus), Juiz de Foran liittovaltion yliopisto, Brasilia (Brazil)

Pacific Neuropsychiatric Institute - Anomalistisen psykologian projekti, Seattle, Washington

Parapsykologi forskargruppen (Parapsykologian tutkimusryhmä), Tukholman yliopisto, Ruotsi / Sweden (1993-2007)

Parapsychological Laboratory, Cambidge university, Iso-Britannia / UK (1975-1985)

Parapsychological research group, Buckinghamshire New University (laitoksen johtajana parapsykologi Ciaran o'Keeffe), Iso-Britannia (UK)

Parapsychological Research Institute, Filosofian laitos, Punen yliopisto, Intia (laitoksen johtajan, tri V. Akolkarin johtama tutkimusyksikkö, joka toimi vaihtelevalla aktiivisuudella 1950-luvulta jopa 1990-luvulle saakka)

Parapsychologisch instituut (Parapsykologian instituutti) & Utrecht chair of parapsychology / Parapsychological Division of the Psychological Laboratory / Heymans' chair in exceptional experiences (Utrechtin yliopiston parapsykologian professuuri / Heymans oppituoli poikkeuksellisille kokemuksille - kahta professuuria ovat hallinneet Wilhelm Heinrich Carl Tenhaeff 1953-1978, Henri van Praag 1978-1986, Martin Johnson 1974-1988, Dick Bierman 1994-2009, Stefan Schmidt 2009-2011), Alankomaat (Netherlands)

Parapsychology laboratory (Parapsykologian laboratorio), Kalifornian yliopisto, Yhdysvallat / USA (toiminut 1967-1978)

Parapsychology Lab, King's collegen yliopisto, Kanada (1961-1963)

Parapsychology Laboratory / Laboratory for Biocommunications / Laboratory of Biological Cybernetics (Parapsykologian laboratorio / Biokommunikaatiolaboratorio / Biologisen kybernetiikan laboratorio), Leningradin yliopisto, Venäjä / Russia (Neuvostoliitto / USSR, 1960-1966)

Parapsychology Laboratory, St. Josephin yliopisto, Philadelphia, Yhdysvallat / USA (toiminut vuosina 1956-1987)

Parapsychology Laboratory, Waylandin Babtistinen Korkeakoulu (Wayland Babtist College), Texas / USA (1956-1964, John Freemanin perustama tutkimusyksikkö, jota pyöritti viimeiset vuodet korkeakoululla työskennellyt Franklin Kammerdiener)

The Parapsychology Research Group (Parapsykologian tutkimusryhmä), Liverpool-Hopen yliopisto, Iso-Britannia / UK (muodostettu noin 2002, toiminta päättynyt 30.4.2011, 2002-2011)

Parapsychology research group (Parapsykologian tutkimusryhmä), Uuden Englannin yliopisto, Australia (-2013)

Parapsychology Research Institute and Foundation (Parapsykologian tutkimusinstituutti ja säätiö), Athensin osavaltion yliopisto, Alabama / USA (1970-1992, säätiö jatkanut sen jälkeen toimintaansa yliopiston ulkopuolella)

Parapsychology Studies Group (Parapsykologian tutkimusryhmä), Coventryn yliopisto, Iso-Britannia / UK (1998-2000)

Parapsykologian instituutti, Rhine-tutkimuskeskus (aiemmin Duken yliopiston Parapsykologian Laboratorio), Pohjois-Carolina, Yhdysvallat (USA)

The Penn Ghost Project, University of Pennsylvania (Pennsylvanian yliopisto), USA

Perrott-Warrick Project, Länsi-Englannin yliopisto, Iso-Britannia / UK (1995-2000)

Perrott-Warrick Research Unit (Perrott-Warrickin säätiön tutkimusyksikkö), Hertfordshiren yliopisto, Iso-Britannia / UK (toiminut 1995-2005)

Princeton Engineering Anomalies Research (Princetonin insinööritieteen laitoksen anomalioiden tutkimuskeskus) / Human Information Processing Group (laboratorion toimintaan kytkeytynyt ihmisen informaation prosessoinnin tutkimusryhmä Princetonin yliopiston psykologian laitoksella), Princetonin yliopisto, New Jersey, Yhdysvallat / USA (toiminut vuodesta 1979 vuoteen 2007)

Project spirit possession: modes and function, Wienin lääketieteellinen yliopisto, Itävalta (Austria)

PSI Communications Project (Psi-tiedonsiirto projekti; tutkijoina Douglas Dean, John Mihalasky, Sheila Ostrander & Lynn Schroeder), New Jersey Institute of Technology, Yhdysvallat / USA (1962-1972)

Psikhoenergetike laboratoriya (psykoenergetiikan laboratorio), Moskova, Venäjä / Russia (200?-)

PsiPhen Lab, Coloradon yliopisto, Yhdysvallat (USA)

The PSI Science Institute, Sōka, Japani / Japan (1977-2004)

Psychoenergetické laboratoře (Psykoenergetiikan laboratorio) / Psychotronics Research Group, Vysoká škola chemicko-technologická v Praze (kemian ja teknologian yliopisto), Praha, Tšekki / Czech Republic (toimi vuosina 1970-1990)

Psychofysisch Laboratorium (psykofysiikan laboratorio; Floris Jansenin perustama, maailman ensimmäisen pidetty kokeellisen parapsykologian tutkimuskeskus), Amsterdam, Alankomaat / Netherlands (toimi vuosina 1907-1908)

The Psychology of Paranormal Phenomena Research Group & TAPP chair (Paranormaalin psykologian tutkimusryhmä sekä anomalistisen psykologian ja parapsykologian oppituoli), Derbyn yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Psychophysical Research Laboratories (psykofysiikan tutkimuslaboratorio), Princeton, New Jersey, Yhdysvallat / USA (toimi vuosina 1979-1989)

The Psychotronics and Folk Medicine Center (psykotroniikan ja kansanlääkinnän tutkimuskeskus), Venäjä / Russia (1990s)

Quality Investigative Psi Projects, Australia

Rayzor Chair in Philosophy and Religious Thought, Ricen yliopisto, Texas (USA)

Research on supernatural, paranormal, superstitious and magical beliefs, Helsingin yliopisto (Finland)

Science Unlimited Research Foundation laboratory (rajoittamattoman tieteen tutkimussäätiön laboratorio), San Antonio, Texas / USA (parapsykologian tutkimustoiminta ajoittui välille 1972-1989)

Scole experiments, Iso-Britannia / UK (1993-1998)

Sektion komplementärmedizinische Evaluationsforschung (vaihtoehtoisten hoitomuotojen tutkimusyksikkö; tehnyt myöskin parapsykologiaan liittyvää tutkimusta mm. BIAL-säätiön rahoittamana), Freiburgin yliopistollinen keskussairaala, Saksa (Germany)

Seybert Commission, Pennsylvanian yliopisto (1884-1887), Yhdysvallat (USA)

Small parapsychological laboratory, Oxfordin yliopisto, Iso-Briannia / UK (1949-1957)

Special Department no 8, Institute of Automation and Electrometry / Institute of Clinical and Experimental Medicine / Institute of General Pathology and Human Ecology (erityislaitos 8, automaation ja elektrometriikan instituutti / lääketieteellinen tutkimuskeskus / Yleisen patologian ja ihmisekologian tutkimuskeskus), Akademgorodok, Venäjä / Russia (1965-1974, satunnaista tutkimusta aikavälillä 1974-1992)

Spirited Stoke: Spiritualism in the everyday life of Stoke-on-Trent, Avoin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Stargate project (Projekti tähtiportti), Yhdysvallat / USA (1970-1995)

Subtle Energy Research Laboratory, California Institute for Human Science, Yhdysvallat

Synchronicity Research Unit (Synkronisiteetin tutkimusyksikkö), Eindhoven, Alankomaat (Netherlands)

Swami Vivekananda Yoga Anusandhana Samsthanan yliopisto, Intia (India)

Theoretical and Applied NeuroCausality Laboratory, Santa Barbara, Kalifornia (USA)

Transnational Anomalies Research (Ylikansallinen anomalioiden tutkimusryhmä), Laurentian yliopisto et al, Kanada

Unidad de Investigación Psi (Psi:n tutkimusyksikkö), Diego Portales yliopisto, Chile (2001-2007)

The VERITAS Research program (Veritas-tutkimusohjelma, lopettanut 2008 / ceased in 2008), Arizonan yliopisto, Yhdysvallat (USA)

Sir William Crookesin laboratorio, Lontoo, Iso-Britannia / UK (1880-luvulta 1910-luvulle)

Warrenton scientific community, Glen Cove, Maine, USA (1950~1958)

V.M.Inyushinin laboratorio, al-Farabin yliopiston biofysiikan laitos, Kazakhstan (1959-1999)

Yliaistillinen havaitseminen (simulating the extrasensory perception), strategisen rahoituksen ohjelma / applied research program, Tekes / Finland (2013-2015)

Resources of interest / Kiinnostavia kohteita

Academy of Somatic Science (Somaattisen Tieteen Akatemia), Peking, Kiina (1990-2000?)

ALPHA-PSIgenics Research Institute, Hollywood, Kalifornia (toiminut 70-luvulla)

The Bhaktivedanta Institute, Mumbai, Intia

Center For Functional Research (Funktionalistisen tutkimuksen instituutti), Tiburon, Kalifornia

Centro Italiano de Parapsicologia Umanistica (1948-2006) / Napolin yliopiston parapsykologian tutkimuskeskus (toiminut vuosina 1963-1989), Napoli, Italia

Commission on anomalous phenomena Russian Geographical Society / Venäjän maantieteellisen seuran anomaalisten ilmiöiden tutkimuskomissio / Комиссия по Аномальным Явлениям Русского Географического Общества (1980-2014), Pietari, Venäjä

Department of Consciousness Studies (tietoisuudentutkimuksen laitos), John F. Kennedyn yliopisto, Yhdysvallat (1977-2004)

Gnosis: Istituto per la ricerca sull'ipotesi della sopravvivenza, Napoli, Italia (1981-2010)

Gruppo Romano di Indagini Sulle Manifestazioni Anomale (G.R.I.M.A), Italia

Higher Sense Perception Research Foundation, Los Angeles, Kalifornia (1966-1980)

Laboratoire d'Anomalies Psychophysiques et Dissonances Cognitives (Anomalistisen psykofysiikan ja kognitiivisen dissonanssin laboratorio), Neuville-de-Poitou, Ranska

Laboratoire de zététique (Skeptinen laboratorio), Nizzan Sophia Antipolis yliopisto, Ranska

Laboratory for psychological research, Tel Avivin yliopisto, Israel

Midwest Psi Research Institute / Central Psi Research Institute, Chicago, Illinois (toiminut ilmeisesti vuosina 1977-1982, lisäksi vuosina 1957-1960 Chicagon yliopistossa toimi Stephen Abramsin vetämä parapsykologian laboratorio)

Paraphysical Laboratory, Downton, Iso-Britannia (perustettu 1966, toimi 1980-luvulle)

Research (tutkimustoiminta), University of Integrated Science California (Integratiivisen tieteen yliopisto), USA

Richard and Hinda Rosenthal Center, Columbian yliopisto, New York, Yhdysvallat

Websites of other research projects / Muiden tutkimusprojektien nettisivuja

Applied Precognition Project, USA

Déjà Experience Research (deja-kokemusten tutkimusprojekti), Bern, Sveitsi

METAtonin Research, USA

Paraphysics Research Group (Englannin parapsykologisen tutkimusseuran jaosto), Lontoo, Iso-Britannia

Psychomanteum Research Project, kansainvälinen

Reincarnation Experiment, kansainvälinen

 

Parapsykologisia instituutioita ja järjestöjä [ehdota uutta linkkiä]

Institutions & organizations [suggest new link]

Läpileikkaus parapsykologian instituutioista ja järjestöistä. Näihin lukeutuvat tutkimusta tekevät järjestöt (tutkimusyksikköjä ja hankkeita lueteltu ylempänä, julkaisuja ja koulutusta tarjoavia tahoja erillisessä osiossa alempana), parapsykologian säätiöt ja rahastot tai rahastoja ylläpitävät organisaatiot, tutkimusvälineitä tai -palveluita tarjoavat yritykset sekä eri maiden keskeiset kansalaisjärjestöt. Parapsykologian kannalta tärkeimmät instituutiot ja järjestöt on merkitty kursiivilla.

Cross-section into parapsychological institutions and organizations, except for research units and projects (above) or journals (lower section). Included here are research organizations, parapsychological foundations and funds, companies which offer research instruments or sercives, and central non-governmental organisations from various countries. Major institutions and organizations for parapsyhology are marked with italic.

Academy of Spiritual and Consciousness Studies

The Afterlife Research and Education Section

The Afterlife Research and Education Institute

Spiritual Frontiers Fellowship

The Academy for Spiritual and Consciousness Studies, Inc. (Henkisyyden ja tietoisuuden tutkimuksen akatemia) pyrkii tarjoamaan areenan, jossa tietoisuuden ja rajatieteiden tutkimuksesta kiinnostuneet voivat jakaa ja hyödyntää laaja-alaisesti erilaisia resursseja, artikkeleita, linkkejä ja tutkimuksia, itsensä kehittämisen ja vapaan tiedonvaihdon hengessä, alueella jossa tiede ja henkisyys kohtaavat. Seura järjestää vuosittain konferensseja, jossa esiintyy eri alojen asiantuntijoita. Akatemia myös tarjoaa väylän julkaista tutkimuksia kahdesti vuodessa ilmestyvässä akateemisessa "The Journal for Spiritual and Consciousness Studies" -lehdessä tai avustaa jäsenlehteä nimeltä The Searchlight.

Seura on perustettu vuonna 1980 nimellä Academy of Religion and Psychical Research, akateemiseksi osastoksi organisaatiolle nimeltä Spiritual Frontiers Fellowship. Vuonna 2004 muodollinen sidos seurojen välillä poistui ja järjestön nimi muuttui, siitä tuli Academy of Spirituality and Paranormal Studies, Inc. (ASPSI). Nykyisellä nimellä seura alkoi toimia vuonna 2012. Seuralla on nykyisin oma alaosasto, The Afterlife Research and Education Section, joka on keskittynyt tilaisuuksien järjestämiseen ja kouluttamiseen kuolemanjälkeisen elämään liittyvistä aiheista ja on puolestaan kytköksissä The Afterlife Research and Education Institute -tutkimusorganisaatioon.

Alister Hardy Society for the Study of Spiritual Experience & Religious Experience Research Centre, Walesin Trinity Saint David yliopisto

The Alvarado Zingrone Institute for Research and Education

Alvaradon-Zingronen tutkimus- ja koulutusinstituutti perustettiin tarjoamaan resursseja tutkijoille, psykologeille, psykiatreille, terapeuteille, konsulteille, opettajille ja opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneet parapsyykkisistä ilmiöistä. AZIRE keskittyy erityisti kokemusten psykologiaan. Se sijaitsee fyysisesti Charlottesvillessä, Virginiassa, ja Second Life -pelissä se toimii Chilbo-yhteisössä ja Innovation info -saarella.

American Center for the Integration of Spiritually Transformative Experiences

ACISTE:n missio on vastata kokonaisvaltaisiin tarpeisiin ja edistää niiden hyvinvointia, jotka ovat olleet lähellä kuolemaa tai kohdanneet samankaltaisia käänteentekeviä henkisiä kokemuksia, tarjoamalla heille koulutusta ja tukea.

Yhdistyksen visiona on luoda turvallinen pohja, joilla helpotetaan kokijoiden pyrkimystä kohti syvempää ymmärrystä, selkeyttää tavoitteita ja lisätä hyvinvointia sekä samalla tukea heitä elämänmuutoksissaan.

Seura asettaa korkeat ja eettiset standardit kuolemanrajakokemuksia sekä muita transformatiivisia kokemuksia koskevan tutkimuksen, koulutuksen ja tuen laadulle lähellä kuolemaa. Yhdistys pyrkii olemaan myötätuntoinen, kannustava, kokijoita sekä heidän tulkintojaan kunnioittava, riippumatta heidän taustastaan.

American Institute of Parapsychology

AIP on voittoa tuottamaton yhdysvaltalainen tutkimus- ja koulutusorganisaatio. Tutkimuksensa avulla he pyrkivät täydentämään tietämystä anomaalisista kokemuksista. Yhdistys keskittyy vastaanottamaan ja tutkimaan ihmisten paranormaaleja kokemuksia.

He ovat kiinnostuneet seuraavista aihealueista: Yliaistillinen havainnointi (ESP), psykokinesia (PK), kuoleman jälkeinen elämä, ilmestykset, kummittelut ja räyhähenget, hypnoosi, paranormaalit unet, kehosta irtautuminen ja kuolemanrajakokemukset, mediumismi ja kanavointi, persoonallisuuden piirteet jotka liittyvät paranormaaleihin kokemuksiin ja uskomuksiin, kulttien ja okkultististen liikkeiden luonne, muuntuneet tietoisuuden tilat, dissosiatiiviset tajunnantilat, parapsyykkiset tulkinnat, taikauskon psykologia, hallusinaatiot, unihäiriöt (kuten unihalvaus), uskonnolliset kokemukset ja uskomukset, yksittäisten paranormaalien väitteiden kriittinen arvioiminen, tiedotusvälineiden suhde paranormaaliin, henkiparantaminen, ennustustekniikat, reinkarnaatiomuistot, ufosieppauskokemukset, valtaustilat sekä maasäteilyn aistiminen.

AIP pyrkii järjestämään kursseja parapsykologiasta suurelle yleisölle. AIP ylläpitää kirjastoa parapsykologiaan, epänormaaliin psykologiaan ja okkultismiin liittyvälle kirjallisuudelle. Tämä kokoelma sisältää useita satoja kirjoja, audiovisuaalista aineistoa ja lehtiä.

AIP tarjoaa konsultointipalvelua niille, joilla on häiritseviä tai pelottavia paranormaaleja kokemuksia, sekä niille, jotka haluavat kehittää parapsyykkistä herkkyyttään. Nimellistä korvausta vastaan AIP tarjoaa tietoa ja neuvontaa ihmisille, joilla on epätavallisia kokemuksia. Instituutti vastaa kaikkiin aiheeseen liittyviin pyyntöihin. Yksilötason konsultoinnit ovat mahdollisia ihmisille, jotka ovat kokeneet epätavallinen ilmiöitä. Ne voidaan suorittaa puhelimitse, sähköpostitse, tai henkilökohtaisessa tapaamisessa Floridassa.

American Society for Psychical Research

Amerikan parapsykologinen tutkimusseura (ASPR) on vanhin parapsykologinen tutkimusorganisaatio Yhdysvalloissa. Se perustettiin vuonna 1884 ja siitä muodostui 1889 Society for Psychical Research -järjestön osasto talouskriisin jälkeen. Sen toiminta hiipui väliaiaisesti vuonna 1905 puheenjohtaja Richard Hodgsonin kuoltua, ja siitä tuli uudelleen itsenäinen järjestönsä vuonna 1906 James Hyslopin vetämän American Institute for Scientific Research -järjestön tuella, joka yhdistyi vastaperustettuun seuraan.  Seuran perustamisen taustalla oli useita muitakin aikansa ansioituneita tutkijoita ja tiedemiehiä, jotka omasivat rohkeutta ja näkemystä tutkia inhimillisen tietoisuuden tuntemattomia puolia mm. Harvardin psykologi ja filosofian professori, William James.

ASPR:n vanavedessä on perustettu historian varrella useita alueellisia yhdistyksiä Yhdysvaltoihin, kuten American Psychical Society (toimi 1890-luvulla ASPR:n toiminnan ollessa vaikeuksissa), Psychical Research Society of Kansas City (joka on nykyisin taantunut rajatiedon yleisseuraksi), Psychic Studies Institute (edellisen kanssa kilpaileva järjestö), Parapsychology Association of Riverside (joka on niin ikään nykyisin rajatiedon yleisseura), Southern California Society for Psychical Research eli Orange County Society for Psychic Research (josta on puolestaan muodostunut paranormaalin tutkimusta harjoittava yleisseura), California Society for Psychical Studies (jonka toiminta loppui ilmeisesti 1990-luvun lopulla, ellei seura ole sitten vaihtanut nimeään mitä monesti myöskin tapahtuu jos painopiste vaihtuu), Hawaiian Society for Psychical Research, Center for Parapsychological Studies (toiminut tuntemattoman ajanjakson Kanadassa vuosituhannen kynnykselle saakka), Harvard Society for Parapsychology (toimi vuodesta 1948 ainakin 1950-luvun lopulle), The Winnipeg Society for Psychical Research, Texas Society for Psychical Research (toimi 1970-luvulla), Central Texas Parapsychology Association (perustettu 1980-luvun lopulla), Texas Parapsychology Society (toiminut 2010-luvulle asti, mahdollisesti toiminut aluksi nimellä Austin Parapsychology Society), San Antonio Parapsychological Association (lopettanut toimintansa 2000-luvun alussa), Texas Association for Parapsychology (toiminut ainakin 1970-luvulta 1990-luvulle saakka, aluksi nimellä North Texas Parapsychology Association), Texas Parapsychology Society, Oklahoma Society for Psychical Research (samoin 70-luvulla), Oklahoma Psychic Educational Research Association (edellisen toimintaa jatkanut rajatiedon yleisjärjestö), Baskerville Foundation for Psychical Research, Parapsychology Club of the Villages (toimii edelleen), Toronto Society for Psychical Research (tullut tunnetuksi Philip-kokeestaan), Illinois Society for Psychical Research (lyhytikäinen järjestö, joka perustettiin vuonna 1961 ja hiipui noin 10 vuotta myöhemmin), Louisiana Society for Psychical Research (toiminut 1980-luvulla), Boeing Employees Parapsychology Club, Wisconsin Society for Psychical Research (toiminut vuodesta 1971 pitkälle 1980-luvulle), Minnesota Society for Psychical Research (parapsykologi Charles Honortonin perustama järjestö, joka toimi aktiivisesti 60-luvun loppupuolella), Florida Society for Psychical Research (lopettanut toimintansa vaikka seuran osoite vielä löytyykin verkosta), Maryland Society for Psychic Research, New Hampshire Society for Psychical Research, New Jersey Society for Psychical Research, Psi Network of Santa Barbara, Sean Harribance Institute for Parapsychology Research, Western Society for Psychical Research (perustettu 1885 ja lopettanut toimintansa 1920-luvulla tai sen jälkeen nimellä Chicago Society for Psychical Research), Metropolitan Psychical Society (skeptikkojärjestö, joka toimi vuodesta 1905 jonnekin 1910-luvulle), Boston Society for Psychical Research (joka toimi vuosina 1925-1941) ja New England Society for Psychic Research (Warrenin okkultistisen museon ylläpitäjä). Suurin osa näistä ja muista paikallisista seuroista alun alkaenkin keskittyi muuhun kuin tieteelliseen tutkimukseen parapsykologisista ilmiöistä.

Yli vuosisadan ASPR:n tehtävänä on ollut tutkia epätavanomaisia tai vielä selittämättömiä ilmiöitä, joita on kutsuttu parapsyykkisiksi tai paranormaaleiksi, ja selvittää niiden vaikutusta ymmärrykseemme tietoisuudesta, maailmankaikkeudesta ja todellisuuden luonteesta. Miten tietoisuus liittyy materiaan, energiaan, tilaan ja aikaan? Millä selittämättömällä tavalla me liitymme maailmankaikkeuden ja toistemme kanssa? ASPR käsittelee näitä mitä syvällisimpiä ja kauaskantoisia kysymyksiä tieteellisen tutkimuksen ja siihen liittyvän koulutustoiminnan kautta.

Monet varhaisista osallistujat olivat edelläkävijöitä psykologiassa, psykiatriassa, fysiikassa ja tähtitieteessä. Freud ja Jung olivat seuran kunniajäseniä. Valistuneet ihmiset kautta koko yhteiskunnan ovat olleet kiinnostuneet seuran toiminnasta sen historian aikana, kuten Xeroxin keksijä Chester Carlson, kvanttifyysikko David Bohm, psykologi Gardner Murphy, ja unitutkija Montague Ullman. Perustamisestaan lähtien seura on rahoittanut tutkimusta koskien parakokemusten yleisyyttä ja merkitystä, hypnoosia, unia ja poikkeavia tajunnantiloja, tietoisuutta, telepatiaa, selvänäköisyyttä, ennalta tietämistä, telekinesiaa, henkiparantamista, ja kysymystä kuoleman jälkeisestä elämästä. Nämä tutkimusaiheet ovat edelleenkin erittäin ajankohtaisia.

ASPR:n kirjasto ja arkistot ovat alansa johtavia tietovarastoja, jotka tarjoavat merkittäviä tietoja ja näkökohtia parapsykologian – ja myöskin varhaisen psykologian ja psykiatrian historiaan Yhdysvalloissa. Yhdistykseltä löytyy tietoa varhaisesta tutkimuksesta koskien monipersoonallisuutta, holistisen lääkinnän kehitystä, itäisiä ja läntisiä henkisiä filosofioita, henkiparantajia ja Yhdysvaltain visionäärisiä traditioita. Ne sisältävät harvinaisia käsikirjoituksia, jotka juontavat juurensa 1600-luvulle, tapausselostuksia, kirjeenvaihtoa (mm. William James, Henry James, WB Yeats, Sir Arthur Conan Doyle, Houdini ja Upton Sinclair), tuhansia aikakauslehtiä, kirjoja ja lehtisiä – osa erittäin harvinaisia. Niiden tieteellisen arvon lisäksi, ASPR:n arkisto sisältää harvinaisia kuvataiteen piirustuksia ja valokuvia sekä merkittävän kokoelman käsikirjoituksia. Arkistot käsittävät myös kasvavan kokoelman audio- ja videoaineistoa, haastatteluja ja luentoja johtavilta tiedemiehiltä. Aineistot ovat korvaamaton aarre, jota yhdistys pyrkii kertomansa mukaan säilyttämään ja suojaamaan tulevia sukupolvia varten.ASPR:n toiminta on hiipunut huomattavasti viime aikoina. Vielä vuonna 1998 seuran jäsenmäärä oli liki 600, joka on pudonnut noin kahteen kymmeneen, ja seuran tutkimusjulkaisu, jonka levikki oli 25 vuotta sitten 2000 kappaletta, lopetettiin kymmenen vuotta sitten. Seuran toiminta on pyörinyt kerääntyneen varallisuuden varassa ja lisäksi seuralla on tuntuvat velat, vielä joitakin vuosia sitten yhdistyksellä on ollut varaa maksaa johtajalleen peräti 170.000 dollaria palkkaa. Heidän sivujaan ei ole juuri päivitetty vuoden 2009 jälkeen, mutta viimeisimmän verkkosivuilla olevan tiedon mukaan seuran arkistot ja kirjasto sijaitsevat edelleen Manhattanilla Keskuspuiston vieressä, osoitteessa 5 West 73rd Street. Sen tavoittaa numerosta +1 (212) 799-5050.

The American Society for Standards in Mediumship and Psychical Investigation

Vuonna 2011 perustettu järjestö, jonka tavoitteena on kehittää mediumismin ja spiritualismin standardeja, varmistaakseen että hyvät käytännöt ovat selvästi huijareiden yläpuolella. Järjestö pyrkii myös kehittämään turvallista ja oikeanlaista mediumististen kykyjen kehittämistä, sekä järjestämään rahankeräyskampanjoita tarkoituksensa toteuttamiseksi. Järjestön tavoitteena on, että se voisi rahoittaa ja tukea spiritualismin tutkimusta. Toistaiseksi järjestön sivuilla ei ole tietoa apurahojen hakumahdollisuuksista, mutta mikään ei estä tiedustelemasta tilannetta.

Asociación Argentina de Parapsicología

Argentiinan parapsykologinen seura on Yhdistyneisiin Kansakuntiiin sidoksissa oleva kansalaisjärjestö, joka on omistettu parapsykologian ja täydentävien hoitomuotojen institutionalisoimiselle Argentiinassa.

La Asociación Médico Espírita de colombia

Asosiasi Parapsikologi Nusantara (Indonesian parapsychological association)

Vuonna 2011 perustettu Indonesian parapsykologinen seura on epävirallinen organisaatio, joka tarjoaa kursseja henkisyyteen, metafysiikkaan, tieteeseen, itsetuntemukseen, mielen voimaan sekä muihin parapsykologisiin ilmiöihin liittyen traditionaalisesta ja modernista näkökulmasta. 

Association des Amis de l'Institut Métapsychique International /

Institut Métapsychique International

Ranskassa on pitkä historia parapsykologian tutkimuksessa. Jo 1800-luvulla ranskalainen nobelisti Charles Richet teki merkittävää tutkimusta alueella ja osallistui aktiivisesti englannin parapsykologisen tutkimusseuran toimintaan, toimien myös sen pääjohtajana. Myös Ranskassa oli järjestäytynyttä toimintaa, mm. vuonna 1905 venäläisen diplomaatin Serge Yourievitchin johdolla Ranskaan perustettiin Institut Général Psychologique, joka keräsi tutkimuspääomaa liki miljoona frangia lottoarvonnan ansiosta. Sen tutkimustoiminta kuitenkin loppui muutaman vuoden kuluttua rahan arvon pudottua.

Kansainvälisen metapsykologian instituutin ystävät on yhdistys, jonka toiminta käsittelee parapsykologiaa eli tieteellistä tutkimusta paranormaaleista ilmiöistä, joka sisältävää pääosin telepatian, selvänäköisyyden, ennalta tietämisen ja telekinesian. Okkultismi tai viestintä edesmenneiden kanssa eivät kuulu sen toimialaan. Yhdistys toimii läheisessä kansainvälisen metapsykologian instituutin (IMI) säätiön kanssa. Sen jakaa tietoa kiinnostuneille Ranskassa ja ulkomailla. Parapsykologian tutkimat ilmiöt eivät ole hyvin tunnettuja ja luotettavat tiedot niistä ovat harvinaisia.

Toiminta on suunnattu henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita parapsykologiasta ja siihen liittyvistä kysymyksistä, omaavat avoimen, uteliaan, ennakkoluulottoman, oppivaisen ja kokeilunhaluisen luonteen, jotka ovat älyllisesti rehellisiä, kriittisiä ja puolueettomia. Yhdistys toivottaa nämä ihmiset tervetulleiksi ja tukea heitä perehtymisessä parapsykologian maailmaan.Kansainvälinen metapsykologian instituutti (IMI) on puolestaan Ranskan valtion hyväksymä säätiö, joka on perustettu vuonna 1919. Se on omistettu tieteelliselle tutkimukselle "paranormaaleista" ilmiöistä, joihin lukeutuvat telepatia, selvänäköisyys, ennalta tietäminen (tai näkeminen) ja telekinesia (tai psykokinesia).

Instituutti oli yksi ensimmäisistä tahoista maailmassa, joka harjoitti psi-ilmiöitä koskevaa systemaattista, analyyttista ja ennakkoluulotonta tieteellistä tutkimusta laboratorio-olosuhteissa. Sen toiminnassa on ollut mukana useita merkittäviä tutkijoita, esimerkiksi vuosina 1930-1935 sen puheenjohtajana toimi lääketieteen ja fysiologian nobelisti Charles Richet.

IMI pyrkii valistamaan parapsykologiasta tutkijoita, opiskelijoita, viranomaisia ja ylläpitämään Ranskassa parapsykologian tutkimustraditioita. Instituutin toiminta perustuu siis järkeen välttäen ylilyöntejä sekä hyväuskoisuuden liiallisen skeptisyyden muodossa.

Association des Les Amis de la Radiesthésie

Association for Evaluation and Communication of Evidence for Survival

ÆCES on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tarkoitus on etsiä ja levittää vakuuttavinta näyttöä ihmisen persoonallisuuden selviytymisestä fyysisen kehon kuoleman jälkeen.

Association for Research and Enlightenment & A.R.E Kirjasto

Association for the Scientific Study of Anomalous Phenomena

Vuonna 1981 perustettu ASSAP on tieteellisesti suuntautunut koulutus- ja tutkimusjärjestö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä anomalistisista ilmiöistä. Toiminta perustuu koulutukselle, sekä tutkimusten ja tutkinnan suorittamiselle. ASSAP julkaisee uutislehtistä ja säännöllisesti ilmestyvää tutkimusjulkaisua, järjestää koulutustilaisuuksia paranormaalin tutkimuksesta kiinnostuneille, ylläpitää kokoelmaa tutkimuslaitteita ja kirjoja, sekä järjestää konferensseja ja muita tilaisuuksia. Yhdistys jakaa myös satunnaisia apurahoja.

Anomalistiset ilmiöt voidaan jakaa karkeasti neljään alueeseen: parapsyykkiset ilmiöt (aaveet, telepatia, mediumismi jne), fortealaiset ilmiöt (Kryptozoologia, kalasateet jne), Maan mysteerit (leylinjat, arkeoastronomia jne) ja ufot.

Yhdistyksen keskeisiä perustajia olivat Hilary Evans, Jenny Randles, Bob Rickard, Hugh Pincott ja Vernon Harrison. Seuralle voi ilmoittaa omakohtaisista paranormaaleista kokemuksista heidän verkkosivujensa välityksellä. Heille voi myös soittaa numeroon +44 (0)845 652 1648.

Association TransCommunication

The Sarah Estep Research Fund

Vuonna 1982 perustettu Transkommunikaatioseura on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tarkoituksena on tutkia kaikkia transkommunikaatioon liittyviä ilmiöitä, jotka sisältävät tekniikkaan liittyvän fysikaalisen mediumismin, jossa painotetaan instrumentaalista transkommunikaatiota ja sen osa-aluetta sähköisiä ääni-ilmiöitä (EVP). Organisaation on omistettu objektiiviselle ymmärrykselle tuonpuoleiseen liittyen, perustuen omakohtaiseen tutkimukseen. Nykyään se on yksi harvoista järjestöistä englantia puhuvissa maissa, joka tarjoaa näihin tutkimuksiin pohjautuvaa tietoa hypoteesista, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Seuraa tukevat lahjoitukset, joita käytetään tukemaan tutkimusta ja tiedon levittämistä. Seura ylläpitää tutkimusrahastoa näiden ilmiöiden tutkimukseen.

Associazione italiana Scientifica di Metapsichica

Italian metapsykologian seura perustettiin toukokuussa 1937 tohtorien Emilio Servadio, Cazzamalli Ferdinand, John Schepis ja Luigi Sanguinetin aloitteesta. Parapsykologiaa kutsutaan joskus kutsutaan metapsykologiaksi italian ja ranskan kielissä. Seura pyrkii tutkimaan tieteellisin menetelmin kolmenlaisia poikkeavia ilmiöitä: parapsyykkisiä voimia, vuorovaikutusta mielen ja aineen välillä sekä kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta. Yhdistys toimi välillä nimellä Societa Italiana di Parapsicologia ja se julkaisee sarjajulkaisua nimeltä Metapsichica.

Australian Institute of Parapsychological Research

Cardigan Fund

Australian parapsykologisen tutkimuksen instituutti (AIPR) perustettiin vuonna 1977 Sydneyssa voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä. Instituutilla on jäseniä ympäri maailmaa, jäseneksi voi liittyä kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö.

Organisaation tavoitteet: 1) Kerätä, arvioida ja levittää asiatietoa väitteistä koskien paranormaaleja ilmiöitä. 2) Tukea ja kannustaa parapsykologista tutkimusta 3) Antaa tukea ihmisille, jotka ovat olleet tekemisissä väitettyjen tai todellisten paranormaaleja ilmiöiden kanssa, jotka ovat aiheuttaneet pelkoja, kärsimystä tai avuttomuuden tunteita. 4) Toteuttamaan tai edistämään toimintaa (esim. rahankeruu, ja sosiaalisia tapahtumia) edellä mainittujen tavoitteiden tueksi.

Yhdistyksen lähtökohtana on, että parapsyykkisiä kokemuksia ja niihin liittyviä väitteitä olisi tutkittava ja käsiteltävä samalla tavalla kuin muitakin ihmisten kokemuksia. AIPR asettaa parapsykologiset ilmiöt laajempaan kontekstiin inhimillisten kokemusten kirjoon.

Instituutti suosii tieteellisten menetelmien käyttöä ilmiöiden tutkimiseksi. Se pyrkii arvioimaan todistusaineiston tarkasti ja myötätuntoisesti. Useimmissa Australian osavaltioissa toimii seuran yhteyshenkilö. Instituutin tieteelliset neuvonantajat omaavat yleensä korkeakoulutasoisen tutkinnon tai ovat olleet tieteellisissä tehtävissä yliopistossa. AIPR on lahjoittanut yli 300 kirjaa Willoughbyn ja Chatswoodin kirjastoihin Sydneyssä, josta kuka tahansa voi niitä lainata paikan päältä tai kaukolainaksi.

Seura julkaisee Australian Journal of Parapsychology -lehteä sekä lehden tilaajille ja jäsenille tarkoitettua tiedotuslehtistä. Instituutti järjestää parapsykologian kursseja ja myöntää sertifikaatteja. Se ylläpitää Cartiganin rahastoa, josta jaetaan pienimuotoisia apurahoja parapsykologian tutkimukseen. Seuran toiminnassa on useita kansainvälisesti tunnettuja parapsykologian tutkijoita, tällä hetkellä instituuttia vetää tohtori Lance Storm.

The Axel and Margaret Ax:son Johnson Foundation

Beckley Foundation

Bial Foundation

BIAL:n säätiö perustettiin vuonna 1994 Luís Portelan johtaman lääketieteellisen yhtiön, BIAL:n toimesta yhteistyössä Portugalin yliopistojen rehtorien neuvoston kanssa. BIAL:n säätiön tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta ihmisen ruumiillisesta ja henkisestä olemuspuolesta.

Vuosien ajan BIAL:n säätiö on kehittänyt tärkeää suhdetta tiedeyhteisöön, ensin Portugalissa ja sen jälkeen maailmanlaajuisesti. Nykyään se on tunnettu tuestaan uusille tutkimuksille, jotka voivat hyödyttää ihmisten hyvinvointia, tukea kansanterveyttä ja edistää uusia virstanpylväitä tieteessä.

Osana toimintaansa säätiö hallinnoi BIAL palkintoa, jota alettiin jakamaan vuonna 1984, yhtenä tärkeimmistä palkinnoista terveyden alalla Euroopassa. BIAL palkitsee perustutkimusta ja kliinistä tutkimusta, joilla on merkittäviä vaikutuksia lääketieteelliseen tutkimukseen.

BIAL:n säätiö on erikoistunut jakamaan apurahoja tieteelliseen tutkimukseen koskien fysikaalisia ja mentaalisia prosesseja, alueilla jotka ovat vielä suurelta osin tutkimattomia ja jotka kaipaavat tarkempaa tieteellistä analyysia - psykofysiologian ja parapsykologian alueilla tehtävään tutkimukseen. Tähän mennessä noin puolet säätiön jakamista apurahoista on koskenut parapsykologiaa, kuten oheisesta kaaviosta ilmenee.Säätiön perustaja Portela on itse henkilökohtaisesti kiinnostunut parapsykologiasta ja kokenut selittämättömiä ilmiöitä. Hänen tarkoituksensa oli keskittyä tutkijan urallaan parapsykologiaan, mutta valinta BIAL:n toimitusjohtajaksi esti tämän suunnitelman, joten hän päätti sen sijaan työskennellä niiden eteen jotka tätä tutkimusta tekevät.

Tähän mennessä BIAL:n säätiö on tukenut 461 hanketta ja yli 1500  tutkijaa kahdessakymmenessä kuudessa eri maassa. Apurahat ovat vaihdelleet 5000 ja 50.000 euron välillä. Tuettuja tahoja ovat olleet mm. Paranormaalin psykologian instituutti Buenos Airesissa, Anomalistisen ja transpersoonallisen psykologian tutkimusyksikkö Australiassa Deakinin yliopistossa,  Anomalistisen psykologian tutkimusyksikkö Australian Adeleiden yliopistossa, Itävallan parapsykologinen tutkimusseura Wienissä, Integroitu kollege Espírita Brasilian Curitibassa, Michael Persingerin tutkimusryhmä Kanadan Laurentian yliopistossa, Frizt-Albert Poppin Kansainvälinen biofysiikan instituutti Saksan Neussissa, täydentävien hoitomuotojen yksikkö Saksan Freiburgin yliopistossa, Laboratorio Interdisciplinare di Ricerca Biopsicocibernetica Italian Bolognassa, Institute for Living Body Measurements Japanin Chibassa, Psi-tutkimuskeskus Englannin Glastonburyssa, Parapsykologian instituutti Utrechtissa, Moskovan yliopiston abnormaalin psykologian laitos, Lundin yliopiston parapsykologian tutkimusyksikkö, parapsykologian tutkimusyksikkö Edinburghin yliopistossa, Anomalistisen psykologian tutkimusyksikkö Lontoon yliopistossa, Anomalististen psykologisten prosessien tutkimuskeskus Northamptonin yliopistossa, Cedar Creekin instituutti, Noeettisten tieteiden instituutti, Kansainvälinen tietoisuuden tutkimuksen laboratoriot, PEAR-tutkimusyksikkö sekä Windbridge instituutti.

Monilla parapsykologeilla on ollut kunnia vastaanottaa useampi kuin yksi apuraha BIAL säätiöltä vuoden 1994 jälkeen. Viisi apurahaa ovat saaneet James Houran, Craig Murray, John Palmer, Dean Radin, Chris A. Roe ja Lance Storm. Lisäksi Edwin May on saanut peräti 8 ja Alejandro Parra peräti 11 apurahaa vuosien 1994 ja 2012 välillä.

BIAL:n säätiön rahoittamissa psykofysiologian ja parapsykologian tutkimuksissa julkaistiin välillä 1994 ja 2014 yhteensä 671 artikkelia ja tiivistelmää tieteellisissä lehdissä, joista 471 on julkaistu indeksoiduissa julkaisuissa keskimäärin vaikutuskertoimella 3.2 ja 25 parasta viittä suuremmalla vaikutuskertoimella. Maaliskuuhun 2014 mennessä oli tutkimukset olivat saaneet lähes 5000 viittausta, 62 julkaisuun oli viitattu yli 20 kertaa.

Lisäksi BIAL:n säätiö on vuodesta 1996 lähtien järjestänyt lisäksi joka toinen vuosi kansainvälisiä konferensseja, nimeltään Behind and Beyond the Brain, jotka tarjoavat parapsykologian tutkijoille tilaisuuden tavata muita eturivin tutkijoita tietoisuuden tutkimukseen ja neurotieteisiin liittyen.

Bigelow Säätiö

Avaruus- ja hotellimoguli Robert Bigelowin perustama säätiö, joka on tukee tieteen raja-alueisiin liittyvää tutkimusta. Säätiö on tukenut ainakin Nevadan yliopistossa tehtyä parapsykologian tutkimusta.

Bilyay akademi

Alkuperäinen, tohtori Bedri Ruhselmanin vuonna 1950 Istanbulissa perustama metapsykologian kartoittamisen ja tieteellisen tutkimuksen yhdistys perustuu yhdistävän tiedon levittämiselle ihmiskunnalle. Seuran toiminta jatkui Istanbulissa toukokuussa 1994 pidetyn kokouksen jälkeen nimellä Kansainvälinen tiedotussäätiö Bilyay.

Säätiö pyrkii edistämään ihmisten välistä yhteistyötä ja solidaarisuutta, tekemään parapsykologiaan ja henkisiin ilmiöihin liittyvää tutkimusta sekä palvelemaan ihmiskunnan yhteisiä henkisiä arvoja. Sen tärkeimmät toimintamuodot ovat:1) Järjestää kansallisia ja kansainvälisiä konferensseja ja kokouksia.

2) Harjoittaa viestintää yksilöiden ja organisaatioiden välillä kansainvälisellä tasolla, sekä edistää yhteistyöstä.

3) kääntää kirjallisuutta sekä harjoittaa julkaisutoimintaa

4) Tavoitella kokonaisvaltaisen lähestymistavan kautta ymmärrystä tutkimiinsa ilmiöihin kokeellisen tutkimuksen, kenttätyön ja kirjallisuuskatsausten avulla, ja harjoittaa siihen liittyvää koulutustoimintaa.

5) Välittää ihmisille tietoa keskeisistä toimintaansa koskettavista kysymyksistä, pyrkien vähentämään vääristymiä ja itsekkyyttä.

6) Kokoontua tiistai-iltaisin käsittelemään näkökohtia ihmisen olemassaoloon ja henkiseen kehittymiseen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi Istanbulissa, Adanassa, Ankarassa, Antalyassa, Izmirissä ja Kyproksellasijaitsevilla parapsyykkisillä tutkimuskeskuksilla järjestetään yleisötilaisuuksia.

7) Järjestää keväisin ja syksyisin seminaareja jäsenille ja yleisölle sekä julkaista määräajoin videoesityksiä

8) Ylläpitää kuukausittain ilmestyvää kausijulkaisua Henki ja Aine, joka on ilmestynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1960.

9) Ylläpitää noin 4000 nimikettä käsittävää metapsykologian kirjastoa.

Bioinformaatiojaosto (bioinformation section), A.S. Popovin seura viestintä-, radio- ja sähkötekniikalle (The Russian A.S. Popov Society Institute of Radio Engineering and Electronics, Russian Academy of Sciences)

Biointernet School

Borderland Sciences Research Foundation

Boundary Instituutti

Kaliforniassa sijaitseva Boundary-instituutti on voittoa tavoittelematon tieteellinen tutkimusorganisaatio, jonka tarkoitus on tukea 21.-vuosisadan tieteen edistysaskeleita. Instituutti lähestyy kahta toisiinsa liittyvää tutkimusaihetta, joista toinen koskee fysiikan peruskysymyksiä, ja toinen matematiikan ja laskennan perustaa.

Tutkimusprojektien aiheisiin kuuluvat Boundary-teoria, linkkiteoria ja uusi fysiikka, satunnaisuus ja kausaliteetti, satunnaisuutta koskevat anomaliat, aika-avaruus ja fysiikan anomaliat sekä tietoisuuden fysiikka. Instituutin taustalla ovat Richard Shoup, Frederick Furtek, William Bricken ja Thomas Etter.

Centre d’Information, de Recherche et de Consultation sur les Expériences Exceptionnelles

Anomalististen kokemusten tiedotus-, tutkimus- ja konsultaatiokeskus koostuu verkostosta tutkijoita ja lääkäreitä, jotka ovat kiinnostuneet paranormaaleista kokemuksista. Se tarjoaa konsultointipalveluita ja pyrkii lisäämään aihetta koskevaa tutkimustietoa ymmärtääkseen paremmin anomalististen kokemusten luonnetta.

Viime vuosina kansainvälinen psykologia on alkanut kutsua "paranormaaleja" kokemuksia anomalistisiksi tai epätavallisiksi kokemuksia. Verkoston tutkimustoiminta pyrkii tutkimaan ja ymmärtämään, miksi ja miten jotkut ihmiset kokevat tällaisia elämyksiä. Tämä työ tarjoaa konkreettisia sovelluksia myös kliinisesti, auttamalla kehittämään soveltuvaa tukea niille, jotka ovat vaikeuksissa epätavallisten ja häiritsevien kokemusten kanssa.

Centre for Fundamental and Anomalies Research

Centro Interdisciplinare Ricerca Parapsicologica

Centrum voor Parapsychologische Studies en Onderzoek

Belgian parapsykologinen opetus- ja tutkimuskeskus perustettiin vuonna 1990 tekemään tieteellisesti pätevää tutkimusta paranormaaleista ilmiöistä, psykokinesiasta ja yliaistillisesta havainnoinnista, joita ei kyetä selittämään nykytieteen valossa. Kryptozoologia, forteanismit ufologia ja vastaavat parapsykologiaan kuulumattomat ilmiöt eivät kuulu sen kiinnostuksen kohteisiin. Toiminta perustuu vapaaehtoisten työpanokselle ja siihen kuuluu testejä, tutkimuksia, koulutuksia, työpajoja, luentoja ja tiedon jakamista. Jäseneksi voi heidän mukaansa liittyä kuka tahansa. Belgiassa on aikaisemmin toiminut myöskin tiedemiesryhmä Werkgroep Parapsychologie, joka julkaisi Psi-forum -nimistä julkaisua.

Česká psychoenergetická společnost (Tsekin psykoenergetiikan yhdistys)

Tšekin psykoenergetiikan yhdistys (CEPES) on osa Tšekin tieteellistä ja teknistä valtuuskuntaa. CEPES on sosiaalinen voittoa tavoittelematon seura ja on jatkoa psykoenergetiikan asiantuntijaryhmälle, joka perustettiin 26. kesäkuuta 1990 ja rekisteröitiin vuonna 1997. CEPES ylläpitää professori Františka Kahudyn henkistä perintöä, psykoenergetiikan perustajaa entisessä Tšekkoslovakiassa.

Yhdistyksen perustamista edelsi psykoenergetiikan laboratorion perustaminen vuonna 1979, johon oli parhaimmillaan kytköksissä satoja palkattuja tutkijoita sekä yhteistyökumppaneita liike-elämässä, ja jonka tutkimus päätyi olettamukseen jonkinlaisen "henkisen energian" olemassaolosta, kunnes sen toiminta päättyi 1990.

The Churches' Fellowship for Psychical and Spiritual Studies

The College of Psychic Studies & Oliver Lodge grant

Deutsches Institut für Psychophysikalische und Transkulturelle Wissenschaften

Elisabeth Kübler-Ross Foundation

Eternea

Exceptional Human Experience Network

Poikkeuksellisten inhimiillisten kokemusten verkosto (EHEN) on koulutukseen, tutkimukseen ja arkistointiin keskittynyt järjestö, joka tutkii kaikenlaisia anomalistisia (tavallisuudesta poikkeavia) kokemuksia. Koska nämä kokemukset ovat lähinnä subjektiivisia, tutkijat yleensä sivuuttavat ne. Ne eivät sovi nykypäivän tieteellisiin teorioihin, ja kulttuurimme ei tyypillisesti ole kyennyt ymmärtämään ja käsittelemään niitä. Ihmiset, joilla on tällaisia kokemuksia, ovat saaneet monesti osakseen epäuskoa, tai heidän katsotaan olevan outoja tai kummallisia.

EHE-verkoston perustaja Rhea White otti hyvin toisenlaisen lähestymistavan tämäntyyppisiin kokemuksiin. EHE-verkostolle tällaiset kokemukset ovat mahdollisia kehittymisen paikkoja ihmisenä. Verkosto arvostaa näitä kokemuksia uusilla tavoilla, ja jakaa niitä (vaikka nimettömänä) muille kokijoille, saavuttaakseen uusia oivalluksia ihmisestä ja maailmamme. Rhea White kuoli helmikuussa 2007, mutta hänen visionsa ja ymmärryksensä jatkuu EHE-verkoston muodossa.

Farsight Instituutti

Farsight on voittoa tavoittelematon instituutti, joka on omistautunut kaukokatsonnan tutkimukselle ja koulutukselle. Instituutin johtokuntaan kuuluvat Courtney Brown, Dominique Surel, Dick Allgire, Bruce Kaufman, Lyn Buchanan ja Glenn Wheaton. Farsight tavoittelee uutta tieteellistä paradigmaa, jonka mukaan tietoisuus on enemmän kuin fyysisen ihmisen hermoston tuottama sivutuote.

Federico and Elvia Faggin Foundation

Federico ja Elvia Faggin säätiö on voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka tarkoitus on edistää tieteellistä tajunnantutkimusta. Vuonna 2011 perustettu säätiö tukee erilaisia tutkimusohjelmia Yhdysvaltain yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa edistääkseen ymmärrystä tajunnasta teoreettisen ja kokeellisen tutkimuksen avulla. Säätiö on jo tukenut myöskin parapsykologian tutkimusta Yhdysvalloissa. Säätiön on perustanut ensimmäisen kaupallisen mikrosirun kehittäjä Federico Faggin.

.

Fetzer Instituutti, John E. Fetzer Memorial Trust & Fetzer Franklin Fund

Fondation Marcel et Monique Odier de Psycho-Physique

 

Foundation for Mind-Being Research

Forever Family Foundation

Forever Family -säätiön tavoitteena on lisätä ymmärrystä kuolemanjälkeisestä elämästä tutkimuksen ja koulutuksen avulla, samalla tarjoten välineitä tukea ihmisiä surussaan läheisten poismenon yhteydessä.

Säätiön kohdealueena on sellaisia ilmiöitä koskeva tutkimus, jotka on liitetty tietoisuuden selviytymiseen fyysisestä kuolemasta; mukaan luettuna kuolemanrajakokemukset, mediumismi, elämä toisensa jälkeen ja reinkarnaatiomuistot.

Säätiön tavoitteena on vakiinnuttaa käsitys perheyhteyden jatkumisesta, vaikka jäsen olisi poistunut fyysisen maailman tasolta; herättää ajatuksia aiheesta niiden keskuudessa, jotka kyseenalaistavat suhdettaan maailmankaikkeuteen tai jotka etsivät selityksiä tietyille selittämättömille ilmiöille; sekä lopuksi tukea taloudellisesti aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Fourmilab

Fourmilab on yhden miehen tutkimusprojekti ja siihen liittyvä internetsivu, jota ylläpitää autodeskin ja autoCADin kehittäjä John Walker. Sivuilla on mm. retropsykokinesian projekti, josta vastaa Kentin yliopiston matemaatikko Matthew R. Watkins sekä Klaus Scharffin kirjoittama alan bibliografia. Sivuilta löytyy lisäksi runsas määrä parapsykologian tutkijoiden kirjoituksia.

Fukurai Institute of Psychology

Фонда содействия исследований социальных и аномальных явлений (sosiaalisten ja anomaalisten ilmiöiden tutkimusrahasto)

Tunnettu venäläinen Tv-kasvo ja parantaja Allan Chumak on perustanut rahaston, jonka tarkoitus on tukea mm. parapsykologisia ilmiöitä koskevaa tutkimusta.

Gesellschaft für Anomalistik e.V.

Gesellschaft für Anomalistik (Anomalistiikan seura) on tunnustettu tieteellinen seura Saksassa. Sillä on noin 130 jäsentä, joiden ammatillinen tausta vaihtelee luonnontieteistä ja yhteiskuntatieteisiin sekä humanistisiin tieteisiin. Seura puoltaa kriittistä, mutta ennakkoluulotonta lähestymistapaa kiistanalaisia tieteellisiä väitteitä ja poikkeuksellisia kokemuksia kohtaan.

Perustuen monitieteiseen empiiriseen, käsitteelliseen ja historialliseen tutkimukseen, yhdistys pyrkii edistämään ja viljelemään perusteltua ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaa vuoropuhelua kiistanalaisten tai keskenään ristiriitaisten väitteiden kannattajien ja vastustajien välillä. Seuran virallinen linja varovainen skeptisyys - tarkoittaa "tutkimusta" eikä "dogmaattista kieltämistä" alkuperäisessä kreikan käsitteen merkityksessä - koskien epäsovinnaisia väitteitä ja tieteellistä oikeaoppisuutta yhtälailla.

Toteuttaakseen tavoitteitaan seura järjestää työpajoja ja konferensseja, sekä julkaisee tieteellistä vertaisarvioitua aikakauslehti, Zeitschrift für Anomalistik.

The Ghost Club

Ghost Club on paranormaalin tutkinta- ja tutkimusorganisaatio, joka perustettiin Lontoossa vuonna 1862. Yleisesti sen uskotaan olevan vanhin parapsykologinen järjestö maailmassa. Sen päätavoite on tutkia paranormaaleja ilmiöitä, kuten aaveet ja kummittelu.

Klubin juuret ulottuvat Cambridgeen, jossa vuonna 1855 stipendiaatit Trinity Collegessa alkoivat keskustella kummituksista ja parapsyykkisistä ilmiöistä. Seura aloitti virallisesti toimintansa Lontoossa vuonna 1862, jolloin sen jäseniin lukeutuivat Charles Dickens sekä tutkijoita Cambridgestä. Yksi klubin varhaisimmista tutkimuksista oli vuonna 1862 Davenportin veljesten "henkikaappi”. Ghost Club haastoi veljesten väitteen yhteydenpidosta edesmenneisiin - väite, joka myöhemmin osoittautui huijaukseksi joskaan tutkinnan tuloksia ei koskaan julkistettu.Ryhmä toteutti käytännön tutkimuksia tuolloin erityistä suosiota nauttineista spiritualistista ilmiöistä, ja kokoontui keskustelemaan aavemaisista aiheista. Ghost Clubin toiminta hiipui 1870-luvulla Dickensin kuoleman jälkeen, mutta herätettiin uudelleen henkiin 1882 pyhäinpäivänä ja toiminta on jatkunut siitä miltei katkeamatta nykypäivään saakka.

Ghost Clubin jalanjäljissä maailmalle on perustettu tuhansia paranormaalin tutkimusryhmiä. Näiden ryhmien toiminta ei pääsääntöisesti yllä tieteellisen parapsykologian kriteereihin tai niillä ei ole tieteellisiä tavoitteita (joihin sisältyy mm. tutkimuksen julkaiseminen vertaisarvioidussa julkaisussa), eikä niitä luetella tässä linkkiluettelossa, mutta parhaimmillaan nämä voivat tarjota hyvää tutkimusaineistoa parapsykologeille.

HeartMind Finland / HeartMath Finland

Ελληνικής Κοινότητας του Μεταφυσικού (Hellenic Society of Metaphysics)

Kreikan parapsykologian tutkimuksen juuret ulottuvat vuosisadan vaihteeseen. Kreikan parapsykologinen seura (Greek Society for Psychical Research, kreikaksi Ελληνική Εταιρία Ψυχικών Ερευνών) perustettiin vuonna 1923. Seuran jäsenistöön liittyi nopeasti monia aikansa eturivin kulttuurivaiuttajia ja tiedemiehiä.  Vuosi perustamisensa jälkeen seura alkoi julkaisemaan lehteä nimeltä psyykkinen tutkimus (Ψυχικαί Ερεύναι).

Monet ulkomaiset parapsykologiset järjestöt pitivät kreikkalaista seuraa suuressa arvossa ja 1930-luvulla sen tutkimusta tuki eräs Kreikan rikkaimpiin kuulunut perhe. Vuonna 1930 historian neljäs kansainvälinen parapsykologinen konferenssi (International Congress of Psychical Research) pidettiin Ateenassa, ja samana vuonna Iso-Britannian parapsykologinen seura (per. 1882) nimitti Kreikan parapsykologisen seuran puheenjohtajan, amiraali Angelos Tanagrasin kunniajäsenekseen. Vuosina 1929-1934 Ateenan yliopistossa järjestettiin parapsykologian kursseja.

Parapsykologiaa nimettiin tuohon aikaan Kreikassa psykofysiologiseksi tutkimukseksi. Tämä tutkimustoiminta oli Kreikassa varsin laajaa viime vuosisadan alkupuolella, Kreikassa järjestettiin useita ESP-kokeita yhteistyössä muiden Euroopan maiden kanssa, joihin osallistui kreikkalaisten lisäksi osapuolia mm. Saksasta ja Englannista. Psykokinesian tutkimuksessa Kreikka oli yksi edelläkävijöistä. Monista saavutuksistaan Tangaras piti kuitenkin merkittävänä saavutuksenaan psykobolia-teoriaa, jonka mukaan ennalta tietämisen syy saattaisi joissakin tapauksissa olla se, että kokija on tiedostamattaan aiheuttanut tapahtuman, josta hän kokee saaneensa tiedon - luoden näin itseään toteuttavan ennustuksen.

Tämän seuran toiminta hiipui 1960-luvulla ja parapsykologian tutkimus Kreikassa on sen jälkeen ollut hyvin vähäistä. Pian tämän jälkeen Kreikkaan perustettiin yhdistys seura nimeltä "Society for the Scientific Research of Metaphysics", jonka jalanjäljillä Kreikan metafysiikan yhdistys pyrkii palauttamaan maan maailmankartalle parapsykologian alueella. Se ylläpitää suurinta ja aktiivisinta parapsykologisian kysymyksiin liittyvää verkkoyhteisöä ja tutkimusorganisaatioa. Mukana on useita orastavia kirjailijoita, jotka työskentelevät vapaaehtoisesti, jotta yhteisö voisi tarjota sivuillaan pätevää ja luotettavaa tietoa henkisistä ilmiöistä. Yhdistyksen perustamisen taustalla Gateway-ryhmä, joka on vuodesta 2002 hallinnoinut sivustoa ja metafysiikan foorumia, jossa on nykyisin yli 8000 rekisteröitynyttä käyttäjää.

Yhdistyksen puheenjohtaja Nikolaos Koumartzis veti vuonna 2010-2012 the World of Parapsychology (parapsykologian maailma) -nimistä sivustoa, jonka tarkoitus oli kartoittaa kattavasti alan toimintaa maailmalla. Sivusto löytyy edelleen internetin arkistosta, se on yksi tämän linkkiluettelon kokoamisessa hyödynnetyistä tietolähteistä.

Helsinki Challenge

Horizon Research Foundation

Indian Psychical Research Society

Informatics Center Gamma-7 (Центр информатики ГАММА-7)

Institut des Champs Limites de la Psyché

Institut für Grenzgebiete der Wissenschaft

Institute for the Integration of Science, Intuition and Spirit (IISIS)

Institut Jean-Pierre Girard

 Institut de Recherche sur les Experiences Extraordinaires (INREES)

INREES:n perusti vuonna 2007 yritysjohtaja, kirjailija ja tv-toimittaja Stéphane Allix. Instituutti on tullut tunnetuksi Allixin vuodesta 2010 vetämän ranskalaisen televisiosarjan ”Enquêtes extraordinaires” kautta. INREES:n toiminnassa on mukana lääkäreitä, psykologeja, tutkijoita, elokuvantekijöitä ja kirjailijoita, kaikki innokkaita tinkimättömillä menetelmillä ja ennakkoluulottomuudella tarkastelemaan paranormaaleja ilmiöitä. INREES:n tavoitteena on auttaa ihmisiä ymmärtämään tätä tuntematonta ja usein väärinymmärrettyä aihealuetta.INREES julkaisee neljännesvuosittain Inexploré-lehteä, järjestää konferensseja, jakaa verkossa tietoa näistä aiheista sekä julkaisee kirjoja parapsykologiasta. INREES tarjoaa erilaisen näkökulman poikkeaviin kokemuksiin, sen mielestä on aika keskustella vakavasti tieteen ja henkisyyden suhteesta, tietoisuuden tutkimuksesta, kuoleman jälkeisestä elämästä, ja meille tavanomaisesti näkymättömän todellisuuden ilmiöistä. Ennakkoluulojen rajoittamatta, mutta silti kurinalaisesti, muistaen että tietomme todellisuuden luonteesta ovat rajalliset.

INREES tarjoaa tietoa, suosituksia ja asiantuntemusta tiedeyhteisön käyttöön, jotta kymmeniä tuhansien ihmisten hyvässä uskossa raportoimia selittämättömiä kokemuksia ei tuomittaisi ennalta niihin tutustumatta.

Institute for Neuroscience and Consciousness Studies

The Institute for the Scientific Study of Consciousness

Instituto de Estudios Parapsicológicos

Instituto De Pesquisas Avançadas Em Transcomunicação Instrumental (IPATI)

Instituutti on aloittanut instrumentaalisen transkommunikaation tutkimisen lähes 30 vuotta sitten, jonka aikana he ovat vähitellen määritelleet tiensä, tavoitteensa, ja prioriteettinsa. Instituutin on perustanut brasilialainen uskontotieteilijä ja teknikko Sonia Rinaldi.

Instituutin suorittaman tutkimuksen kirkkaimpana tavoitteena on etsiä luotettavia todisteita ihmisen eloonjäämisestä kehollisen kuoleman jälkeen, pitäen mielessä että näiden todisteiden pitää olla saatu kontrolloiduissa olosuhteissa siten, että sen tulokset kestävät kriittisen tieteellisen tarkastelun. He muistuttavat ettei ITC-ilmiötä voida pitää pätevänä ennen kuin se on saanut tieteellisen vahvistuksen, vaikkakin instituutin tehtävä onkin toisaalta tarjota lohtua niille, jotka ovat menettäneet rakkaansa, pitäen mielessä, että sama koskee mahdollisesti myöskin tuonpuoleisessa olevia läheisiä.

Instituto Pernambucano de Pesquisas Psicobiofísicas (I.P.P.P)

Pernambucon osavaltion psykobiofysiikan tutkimuskeskus (I.P.P.P) on 1. tammikuuta 1973 Valter da Rosa Borgesin aloitteesta perustettu, Recifessä sijaitseva parapsykologian tutkimuskeskus. Instituutin perustajia olivat Valter Rodrigues da Rosa Borges, Aécio Campello de Souza, Amílcar Dória Matos, Walter Wanderley Barros, Humberto Costa Vasconcelos, João de Vasconcelos Sobrinho, Sebastião Ramalho da Silva, José Nilton dos Santos, José Macedo de Arruda ja Enoch Burgos.

Instituutin perustajat päättivät noudattaa Brasilian psykobiofysiikan instituutin (per. 1963 Hernani Guimarães Andraden aloitteesta, toiminta lienee päättynyt) esimerkkiä instituutin nimessä ja toimintaperiaatteissa. Psykobiofysiikka on määritelty Brasiliassa tieteelliseksi tutkimukseksi paranormaalien ilmiöiden ilmenemisestä psykologisella, biologisella ja fysikaalisella tasolla, eli teoriassa hieman parapsykologiaa laajemmin. Vastaavia Psykobiofysiikan instituutteja on perustettu myöskin Suomeen (2002), Ruotsiin (1974), Saksaan (2010) ja Italiaan.

Instituutti on yksi vanhimmista edelleen toimivista parapsykologian organisaatioista Brasiliassa ja saanut virallista tunnustusta myöskin maansa tiedeyhteisössä. I.P.P.P. toteuttaa parapsykologian kursseja, harjoittaa kenttätutkimusta, järjestää parapsykologisia kokeita, sekä tarjoaa maksutonta opastusta ja neuvoja ihmisille, joilla on ongelmia parapsykologisten ilmiöiden kanssa tai jotka katsovat itsellään olevan paranormaaleja kykyjä. Instituutin juuret eivät ole niinkään varhaisten intellektuellien parapsyykkisessä tutkimuksessa, vaan Allan Kardecin perustamassa spiritistisessä liikkeessä, jonka opit pohjautuivat meedioiden välittämien sanomien systemaattiselle tutkimukselle ja vertailemiselle.

Instituutin menetelmät mukailevatkin Kardecin käyttämiä menetelmiä, tieteellisempään lähtökohtaan sovellettuna. Tutkimus lähtee empiirisestä havaintojen tekemisestä, joille pyritään löytämään tieteellinen selitys ja havaintoja hyödyntäen pyritään myöskin selvittämään tutkittavia ilmiöitä koskevia lainalaisuuksia, tarkoituksena kytkeä ne osaksi luonnollisia (vaikkakin ehkä tuntemattomia) ilmiöitä. Kokeellisen tutkimuksen lisäksi tutkimuskeskus on harjoittanut kenttätutkimusta mm. poltergeist-tapauksista.

Tutkimustoiminnan ja siihen liittyvän tuotannon lisäksi I.P.P.P. voi järjestää parapsykologisia konferensseja ja seminaareja, sekä julkaisee parapsykologista vuosikirjaa, sekä järjestää kuukausittain kokouksia ja tarjoaa maksutonta konsultaatiota kokijoille. Konsultointi oli suosittua sen alkaessa vuonna 1974, koska monet ihmiset sekoittivat sen spiritualistien tarjoamiin palveluihin, mutta työläydestään huolimatta tilanne edisti kuitenkin testien suorittamista henkilöille, jotka kokivat itsellään olevan paranormaaleja kykyjä. Myöhemmin I.P.P.P. on auttanut ihmisiä osavaltion tuella ja saanut näin voimavaroja toimintansa pyörittämiseen.

Vuonna 1976 tutkimuskeskus hankki käyttöönsä Aécio Campello de Souzan avustuksella kirlianlaitteen, jota hyödynnettiin jonkin aikaa kunnes todettiin ettei se tuonut mitään lisäarvoa tutkimuksiin. Kaupallisesti laitetta ei ilmeisesti juuri hyödynnetty.

Vuonna 1978 instituutin tiloihin rakennettiin laboratorio Ivo Cyro Caruson toimesta. Laboratoriossa oli alkuun käytössä erilaisia heilureita, kompasseja, telepatiakortteja, lasipyramideja, ja magneetteja. Sen jälkeen hän kehitteli laitejärjestelmiä ja hänen johdollaan laboratorioon asennettiin sähkökenttämittareita, taajuusanturimia, pintavastusmittareita, satunnaislukugeneraattoreita yms. Nämä laitteet ovat vuosien varrella poistuneet käytöstä ja instituutti kerää varoja laboratorion modernisoimiseksi.

IPPP suoritti ensimäiset kokeensa instrumentaalisen transkommunikaation (EVP) parissa 1975 laihoin tuloksin. Vuonna 1992 instituutti järjesti uusia kokeita aihepiiristä, mutta jälleen negatiivisilla tuloksulla. Vuonna 2002 suoritetut testit päätyivät lupaaviin tuloksiin, mutta olivat vieläkin epätyydyttäviä. Vuonna 1979 tutkimuskeskus aloitti telepatiakokeet, jota varten se kehitti oman järjestelmänsä kutsumanimeltä "psi-gestalt". Vuodesta 1981 tutkimuskeskus ryhtyi hyödyntämään poikkeavia tajunnantiloja tutkimustoiminnassa. Vuosien 1981-1983 välillä I.P.P.P. toteutti myöskin tutkimuksia kanavointia koskien.

Vuonna 1982, I.P.P.P. alkoi tarjota peruskursseja parapsykologiasta suurelle yleisölle. Seuraavana vuonna 1983 instituutti järjesti parapsykologian symposiumin, jota on järjestetty vuosittain keskeytyksettä siitä lähtien. 1985 I.P.P.P. ryhtyi julkaisemaan lehteä  "Boletim do I.P.P.P.".

Vuonna 1984 instituutti järjesti tutkimuksia koskien menneiden elämien terapiaa. Tulokset eivät ole kuitenkaan rohkaisevia, eikä tutkimuksia aiheesta jatkettu.

Vuonna 1993 I.P.P.P. esitti kansallisen parapsykologian juhlapäivää, joka on 29. heinäkuuta. Päivä perustuu ensimmäisen kansainväliseen parapsykologian konferenssiin Utrechtissa Alankomaissa, joka järjestettiin 29.07.-04.08.1953. Tällöin parapsykologia vahvisti merkittävästi jalansijaansa tieteenalana kun Wilhelm Tenhaeff nimettiin ensimmäiseksi parapsykologian professoriksi maailmassa.

Vuonna 1994 Isa Wanessa Rocha Lima johti tutkimusta koskien ajatusvalokuvausta. Vuosien 1995-1996 välillä tutkimuskeskus toteutti kokeita kaukokatsonnasta, jotka tuottivat positiivisia tuloksia. Näitä tutkimuksia jatkettiin jälleen 2000-luvulla, jolloin instituutti sai lisää todistusaineistoa kaukokatsonnan puolesta.

Vuosikymmenten varrella I.P.P.P. on saanut runsaasti yhteydenottoja henkilöiltä, jotka väittävät omaavansa paranormaaleja kykyjä. Tutkimuskeskus onkin selvitellyt näitä runsaasti, mutta likipitäen jokaisessa tapauksessa taustalta on paljastunut psyykkisen tahon häiriöitä tai tavoite markkinoida itseä kaupallisessa mielessä.

Vuonna 1992 IPPC:n täytettyä 20 vuotta alan johtava tieteellinen julkaisu Journal of Parapsychology julkaisi instituutin historiikin kertoen, että se on "yksi vanhimmista ryhmien maassa alalla, antaa sille uraauurtava merkityksen" ja heidän "todellinen saavutuksensa on nostaa parapsykologia tasolle, jonka se ansaitsee Brasiliassa." Tuohon mennessä parapsykologia oli kokenut todellisen nousun maassa, Brasilian yliopistossa oli perustettu vuonna 1989 Paranormaalin tutkimusyksikkö, joka on toiminut viime vuosiin saakka, ja São Paulon yliopistossa perustettiin parapsykologian professuuri, joka sittemmin 1999 korvautui interpsi-tutkimusyksiköllä. Curitibassa puolestaan oli jo tuolloin alkanut koulutustoiminta, jossa mm. parapsykologiaa opettava kansainvälinen spiritualistisen college sai virallisen aseman vuonna 1997.

Instituto de Psicologia Paranormal

Argentiina on kokenut merkittävän parapsykologian tutkimustoiminnan nousun vuodesta 1940 ja 1990-luvulle, sellaisten tutkijoiden toimesta kuin Jose Fernandez, J. Ricardo Musso, Orlando Canavesio, Naum Kreiman ja Enrique Novillo Pauli. Ensimmäinen parapsykologian instituutti perustettiin Argentiinaan jo 1953 ja se toimi vuonna 1966 tapahtuneeseen Argentiinan vallankumoukseen saakka, jonka jälkeen maata hallitsi sotilasjuntta vuoteen 1973 saakka. Huolimatta vaikeista oloista, maahan perustettiin uusi parapsykologian instituutti jo vuonna 1970, myöhemmin lisäksi erään katolisen yliopiston yhteyteen perustettiin parapsykologian tutkimusyksikkö. Tämä toiminta hiipui 80-luvulla keskeisten tutkijoiden kuoltua.

Vaikka Argentiinan psykologisten tieteiden kenttä on monipuolinen kliinisissä kysymyksissä, Argentiinan parapsykologian kehitys on näiden huippuvuosien jälkeen taantunut vallankumousten ja muiden vastoinkäymisten myötä. Lisäksi skeptikkoliikkeen rantautuminen Argentiinaan on vaikeuttanut osaltaan akateemista tutkimusta. Toisin kuin naapurimaassa Brasiliassa, jossa mm. São Paulon yliopistossa toimii anomalistisen psykologian laboratorio, Argentiinassa parapsykologia ei sisälly enää lainkaan yliopistojen opetussuunnitelmiin. Paranormaalin Psykologian Instituutin toiminta keskittyy lähes yksinomaan Buenos Airesin alueelle ja se pyrkii saamaan parapsykologian takaisin yliopistotason opetukseen maassa.

Paranormaalin psykologian instituutti (IPP) perustettiin vuonna 1994 koulutuskeskukseksi, joka on omistautunut paranormaalien tai anomalististen tapahtumien tieteelliselle tutkimukselle. Sitä edelsi parapsykologian laboratorioryhmä, joka aloitti toimintansa 1980-luvun lopusta lähtien ja ryhtyi vuonna 1990 julkaisemaan vertaisarvioitua tutkimusjulkaisua nimeltä Revista Argentiina de Psicologia Paranormal. Vuosien 1990 ja 2004 välillä näitä julkaistiin 54 numero. Lehden vaikutus espanjankielisissä maissa oli merkittävä, kuitenkin julkaisu lopetettiin taloudellisista syistä. Myöhemmin vuonna 2006 IPP perusti uuden online-julkaisun, nimeltään E-Bulletin Psi, jota on ilmestynyt jo toistakymmentä numeroa.

Instituutin toiminnan painopiste on kokeellisessa, kliinisessä ja empiirisessä tutkimuksessa, sekä parapsykologisia kokemuksia koskevia tapausraporttien keräämisessä ja julkaisemisessa. IPP tarjoaa parapsykologian peruskursseja suurelle yleisölle, jotka muodostavat kattavan johdannon alalle. Se tarjoaa opetusta ja ohjausta myöskin valmistuville yliopisto-opiskelijoille, jotka haluaisivat tehdä parapsykologiaan liittyvää tutkimusta. Keskeisinä aiheina näillä kursseilla ovat myöskin psi-ilmiöiden tutkimusta ja sovellutuksia ympäröivät kiistat. Instituutilla on monia opintoryhmiä liittyen alan historiaan, koulutusmahdollisuuksiin, kliiniseen työhön, teorioihin, sekä kokeellisiin menetelmiin.

IPP:n tärkein ylpeydenaihe on sen parapsykologisten kirjasto, joka sisältää noin 2500 kirjaa, 12.000 tieteellistä lehteä ja suosittuja aikakauslehtiä, sekä tuhansia tiedostoja valtavirta-julkaisuissa ilmestyneistä parapsykologisista tutkimuksista. Se on tärkein kokoelma laatuaan Argentiinassa ja jopa koko latinalaisessa Amerikassa. Lisäksi IPP ylläpitää arkistoissaan noin kaksi tuhatta tuntia vastaavaa määrää video- ja ääninauhoitteita parapsykologiaan liittyen.

Instituutin ylläpitämä Agencia Latinoamericana de Información Psi (ALIPsi) on Internet-pohjainen parapsykologia tietokanta, joka sisältää viittauksia ja tietoa espanjankielisestä kirjallisuudesta. ALIPsi kattaa valtaosan parapsykologisista artikkeleista espanjankielissä lehdissä vuodesta 1900 alkaen. Se tarjoaa myös neuvontapalveluja aineistoa etsiville opiskelijoille ja toimittajille.

Tällä hetkellä instituutilla on kahdeksan aktiivista tutkijaa, joista suurin osa psykologeja: Juan Carlos Argibay, Juan Gimeno, Iván Lépes, Juan Manuel Corbettan, Fabiana Savall, Daniel Gómez Montanelli, Jorge Villanueva, ja Alejandro Parra. IPP:n jäsenet ovat saaneet kymmeniä avustuksia Bialin säätiöltä Portugalista vuosien 1998 ja 2009 välillä, jotka ovat mahdollistaneet monet Argentiinassa suoritettavista ESP-tutkimuksista koskien ganzfeldiä, psykometriaa, psychomantheumia, sekä anomalististen/paranormaalien kokemusten psykologiaa. IPP on isännöinyt useita kansainvälisiä kokoontumisia sekä alan asiantuntijoiden tapaamisia, kuten Zdenek Rejdak, Andrei Lee, Stanley Krippner, Wim Kramer, Erlendur Haraldsson ym.

1990-luvulla IPP nimitti kliinisen psykologin (Daniel Gómez Montanelli) jakamaan tietoa ja neuvontaa ihmisille, jotka pyysivät instituuttia avukseen. Vuonna 1998 Gómez Montanelli ja Alejandro Parra saivat apurahan Bialin säätiöltä toteuttaakseen tutkimushankkeen, jonka tavoitteena oli tallentaa ihmisten reaktioita häiritseviin parapsykologisiin kokemuksiin sekä selvittää miten he emotionaalilla ja älyllisellä tasolla käsittelevät kokemuksiaan. Vuosituhannen vaihteessa Carlos Alvaradon johtama Latinalaisen Amerikan Parapsykologinen Seura (Asociación Iberoamericana de Parapsicología) yhdistyi IPP:n kanssa.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana IPP on saavuttanut paljon. Esimerkiksi Alejandro Parra on tuonut hiljalleen parapsykologiaa paikalliseen yliopistoon, käyttämällä muita nimiä kuten "paranormaali psykologia." Termit kuten "anomalistinen psykologia" tai "psykologian raja-alueet" nähdään Latinalaisen Amerikan maissa analogisena " epänormaalille" tai "marginaaliselle" psykologialle, eli nämä termit eivät ole vakiintuneet normaaliin tieteelliseen käyttöön tai psykologiaan. Tämän takia he pitävät ”paranormaalia” parhaana terminä Latinalaisessa Amerikassa, tähän etuliiteeseen ei niinkään liity patologisia, epänormaaleja, marginaalisia tai pseudotieteellisiä mielleyhtymiä.

Lopuksi, IPP ylläpitää SIPsi v.3.0:aa, joka on kirjallisuustietokanta parapsykologialle ja siihen liittyvälle tietoisuuden tutkimukselle. Tavoitteena on sisällyttää tietokantaan kaikkien teosten, artikkelien, väitöskirjojen, konferenssijulkaisujen yms. esittelyt tai tiivistelmät.

Marraskuussa 2006 Argentiinan kansallinen historiantutkimuksen instituutti toimi ”kuvia okkultismin ja spiritualismin alueilta” valokuvanäyttelyn näyttämönä, joka kokosi yhteen alan ammattilaisia - kaksi heistä Argentiinan ulkopuolelta. Kahden viikon ajan he osallistuivat konferensseihin ja paneelikeskusteluihin, joiden aiheina oli parapsyykkinen valokuvaus, eksorsismi, transkommunikaatio, mediumismi ja super-psi, sekä apparitiot. Näyttelyä tuki myös Argentiinan kulttuuriministeriö.

Instituto Mexicano de Parapsicología

Meksikossa on verraten laihat perinteet parapsykologian tutkimuksessa suhteessa maan kokoon ja historiaan. Parapsykologinen toiminta käynnistyi ilmeisesti vuonna 1939, jolloin maassa toimi epävirallinen ryhmä nimeltä Circulo de Investigaciones Metapsíquicas de México. Ensimmäinen varsinainen parapsykologinen seura perustettiin Meksikossa vasta vuonna 1974 psykiatri Carlos Trevifion toimesta. Tämä seura harjoitti pitkään kriittistä tutkimusta parapsykologiaan liitetyistä ilmiöistä, kuten telepatiasta, kirliankuvauksesta ja poltergeistista. Lisäksi seura tarjosi parapsykologian kursseja ja valisti yleisöä aiheesta.

Tämän seuran toiminnan hiivuttua Meksikoon perustettiin parapsykologian instituutti, Instituto Latinoamericano de Parapsicología eli Latinoamerikan parapsykologian instituutti. Tällä organisaatiolla oli mm. 1000 nimikettä käsittävä kirjasto, se järjesti tutkimusta ja pyrki tekemään tieteellistä tutkimusta parapsykologiasta. Se julkaisi vuosina 1995-1998 jopa omaa tutkimusjulkaisuaan nimeltä Revista Mexicana de Psicología Paranormal. Lisäksi se julkaisi monografia Ediciones Psynergia, jossa julkaistiin käännöksiä alan keskeisten tutkijoiden artikkeleista.

Ennen vuosituhannen vaihdetta tämä toiminta katosi kuitenkin kartalta ja sen tilalle tuli Instituto Mexicano de Parapsicología. On epäselvää, muuttiko instituutti nimeään vai perustettiinko tilalle kokonaan uusi. Joka tapauksessa nykyisin tämä instituutti keskittyy esittelynsä mukaan "tarjoamaan mahdollisuuksia ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet tutkimaan ja opiskelemaan kehon, mielen ja sielun kehittämisestä kokonaisvaltaisesti". Opetussuunnitelmansa mukaan instituutin opiskelijat rakentavat teoreettista ja käytännön tietoa elämänkokemustensa ja alan tutkimuksen kautta. Instituutin pyrkimyksenä on kehittää teknikkoja sekä työkaluja henkilökohtaiseen henkiseen kehitykseen, sekä kehittää tämän toiminnan tieteellistä perustaa. Instituutti ylläpitää opintoryhmiä, jotka tutkivat sen aihealueisiin liittyviä kysymyksiä, jonka lisäksi se tarjoaa etäkursseja verkossa. Toiminta Meksikossa on siis siirtynyt varsin kauas perinteisestä parapsykologian tutkimuksesta.

Instituto Padre Quevedo de Parapsicologia

Jesuiittapappi Oscar Gonzilez Quevedon toukokuussa 1970 perustama parapsykologian instituutti (aiemmalta nimeltään Centro Latino-Americano de Parapsicologia eli Latino-Amerikan parapsykologian tutkimuskeskus) tarjoaa opintoja ja pyrkii tieteellistä tietoa liittyen parapsykologiasta väärinkäsitysten ja taikauskon aiheuttamien väärinkäsitysten hälventämiseksi. Instituuttia pyörittää joukko katolisia teologeja, filosofeja, psykiatreja, psykologeja ja muita ammattilaisia, jotka pyrkivät kehittämään vakavaa ja syvällistä työtä tällä alueella tutkimusten ja kokeiden avulla. Instituutti pyrkii myöskin tarjoamaan ohjausta ja apua ihmisille, joiden henkinen tasapaino on horjunut paranormaaleihin ilmiöihin liittyvien uskomuksisten ja pelkojen takia. Instituutin missiona on luoda järkevä ja kypsä usko, jonka osana olisi sivistynyt ymmärrys parapsykologian ilmiökentästä.

Instituutti on eturivin esimerkki katolilaisesta parapsykologiasta. Sen perustaja on kirjoittanut vuosikymmenten varrella useita kirjoja aiheesta, luennoinut tuhansille ja taas tuhansille ihmisille sekä esiintynyt sadoissa televisio-ohjelmissa, yhtälailla julistamassa uskontoaan kuin kertomassa parapsykologian tutkimustuloksista. Instituuttia on arvosteltu siitä ettei sen harjoittama tutkimustoiminta ole käytännössä aina tieteellistä ja että tarjoamat palvelut ovat sekoitus yleistä katolilaisuutta, isä Quevadon opetusta, ja instituutin omia tutkimuksia. Lisäksi sen toiminta keskittyy enemmän spiritististen liikkeiden arvostelemiseen kuin itse parapsykologiaan. Kirkon sisälläkään suhtautuminen ei ole yksioikoista, ilmeisesti instituutin toiminta on kerran ajettu alaskin sen takia.

Instituutilla on Latinalaisen Amerikan suurin alan erikoiskirjasto, jossa on tuhansia niteitä parapsykologiaan, spiritismiin ja ihmeisiin liittyvää kirjallisuutta. Lisäksi sillä on mittavat laboratoriotilat kokeelliselle ja kliiniselle tutkimukselle. Instituutin yhteyspuhelin on +55 (11) 3873-8831. Sen päämaja sijaitsee São Paulossa.

International Academy of Consciousness

Instituto Internacional de Projectiologia e Conscienciologia

IAC – International Academy of Consciousness on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka on omistautunut tietoisuuden (ihmisen sisimmän olemuksen, ytimen, sielun) tieteelliselle tutkimukselle.

IAC tarjoaa kaikille avoimia kursseja sekä järjestää keskusteluja ja kokouksia tutkimusten kohteina olevista aiheista toimien näin huomattavan tietomäärän levittäjänä. IAC julkaisee myös kirjoja ja tieteellisiä aikakausjulkaisuja, joiden tarkoituksena on dokumentoida ja jakaa tätä tietoa. Ilmaisluentoja aiheista on saatavilla kaikissa IAC:n opetuskeskuksissa.

IAC ylläpitää toimintaansa omien aktiviteettiensa kautta hankituilla varoilla. Voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä kaikki tuotot sijoitetaan uudelleen tutkimukseen ja jo olemassa olevien palveluiden edelleen kehittämiseen.

IAC:n yhtenä päätavoitteena on tuoda täsmällistä ja henkilökohtaisesti todennettavissa olevaa tietoa koskien ihmisen olemusta kaikkien niiden saataville, jotka sitä etsivät. Yliluonnollisten ilmiöiden ja elämän moniulotteisen luonteen selkeyttäminen ja mystiikasta vapauttaminen tieteellisen lähestymistavan avulla tarjoaa optimaalisen mahdollisuuden yksilöille nopeuttaa oman tietoisuutensa, tasapainoisuutensa ja kypsyytensä kehittämistä.

IAC:n eri puolilla maailmaa järjestämät kurssit ja muut opetusohjelmat tarjoavat yhdistelmän teorialuentoja ja käytännön harjoituksia, jotka käsittävät koko ihmisen kokemuspiirin ja luovat näin osanottajille mahdollisuuksia rikastuttaa ja syventää ymmärrystään elämästä. Eräitä opetusaiheita ovat paranormaalit kyvyt, parantaminen (healing), paranormaalit ilmiöt, energiat, energiakeho ja henkilökohtaisten energioiden hallinta, kehosta irtautuminen, karmalliset yhteydet, elämän tarkoitus tai -tehtävä, tietoisuuden kehitys sekä muut aiheisiin liittyvät asiat.

Tieto, jota IAC tarjoaa, on vuosikymmenien tutkimuksen tulos ja edustaa konsensusta, joka perustuu monien yksilöiden henkilökohtaisiin kokemuksiin sekä myös nykyisiin ja historiallisiin tutkimuksiin aiheesta. Tutkimukset perustuvat tieteellisiin lähtökohtiin ja käyttävät tutkimusmallia, joka ottaa huomioon ei-fyysisen todellisuuden olemassaolon – mikä on edistyksellinen ja terävintä kärkeä edustava ei-materialistinen lähestymistapa.

Keskeistä IAC:n toiminnalle ja pyrkimyksille on seuraavaan lauseeseen sisältyvä periaate: ”Älä usko mitään, mitä kuulet. Kokeile. Hanki omakohtaisia kokemuksia”. Tällä viestillä varustettu kyltti on esillä kaikissa IAC:n tiloissa ja opetuskeskuksissa ympäri maailman.

IAC on avoin organisaatio, joka toivottaa tervetulleeksi kaikki yksilöt, joiden mielestä heidän eksistentiaaliohjelmaansa tai elämäntehtäväänsä sisältyy työskentely konsientologian – tieteenalan, joka pyrkii tutkimaan ja ymmärtämään tietoisuutta – ja sen käsittämien ideoiden ja teoreettisten konseptien edistämiseksi. Tätä kirjoitettaessa [huhtikuussa 2006], IAC:n henkilökuntaan kuuluu 112 vapaaehtoistyötä tekevää tutkijaa, ohjaajaa ja hallinnollista työntekijää.

International Association For Near-Death Studies

Kuolemanrajakokemuksiin liittyvän tutkimuksen johtava yhteenliittymä, joka toimii nykyisin kaikilssa maanosissa. Seura sai alkunsa kun uraauurtavalla työllään psykiatrit Elisabeth Kübler-Ross, Raymond Moody, Jr. ja George Ritchie toivat kuolemanrajakokemukset suuren yleisön tietoisuuteen 1970-luvulla. Seuraavien vuosien aikana Kenneth Ringin, Michael Sabomin, Bruce Greysonin, ja muiden tutkijoiden tekemät havainnot lisäsivät kiinnostusta aiheeseen.

Vuonna 1975 John Audette esitteli Moodyn  ja Elisabeth Kübler-Rossin toisiinsa, ja auttoi alan keskeisten tutkijoiden välistä tiedonvaihtoa. Moodyn julkaistua kirjansa Kokemuksia kuolemasta, hän nousi suuren yleisön tietoisuuteen ja nosti kuolemanrajakokemukset tunnetuksi. Pian muut tutkijat alkoivat ottaa yhteyttä Moodyyn kysyäkseen neuvoja ja apua omien tutkimustensa suunnitteluun. Kuolemanrajakokijat puolestaan kaipasivat lisätietoja aiheesta. Papiston jäsenet ja asiasta kiinnostunut yleisö alkoi ottamaan yhteyttä tohtori Moodyyn niin ikään, kysymyksiä ja luentokutsuja alkoi satelemaan.

Havaitessaan suuren tarpeen yhteistyön lisäämiselle, Audette ehdotti, että Moodyn johdolla perustettaisiin kansainvälinen yhdistys, joka toisi yhteen tutkijoita, kokijoita ja aiheesta kiinnostuneita edistämään yhteisiä tarpeita liittyen kuolemanrajakokemuksiin. Niinpä he päättivät vuonna perustaa tieteelliseen tutkimukseen tarkoitetun yhdistyksen, joka toimisi myös tukiryhmän tapaisena kokijoille sekä tiedon jakajana suuren yleisön suuntaan

Ensimmäinen suunnittelukokous pidettiin marraskuussa 1977 Charlottesvillessä, Virginiassa. Läsnä olivat mm. tohtorit Moody,  Kenneth Ring, Bruce Greyson, Michael Sabom, Sarah Kreutziger, Beverly Belk, Donald Mueller ja Gina Weiss. Kokouksessa Kansainvälisestä kuolemanrajakokemusten tutkimusyhdistyksestä suunniteltiin välinettä auttaa tutkijoita, kokijoita ja aiheesta kiinnostunutta yleisöä.

Organisaatio sai muotonsa vuonna 1978 ja yhdistys piti ensimmäisen varsinaisen kokouksensa St. Louisissa. Kokouksessa vahvistettiin yhdistyksen lopulliset säännöt, sekä muita yhdistyksen perustamiseen liittyviä asiakirjoja. Toiminta käynnistyi John Audetten vetäessä seuraa sen toiminnanjohtajana, kunnes vuonna 1981 seura muutti Connecticutin yliopiston puitteisiin, jossa Kenneth Ring työskenteli.

International Association for Religion and parapsychology & International Society for Health Science

International Foundation for Survival Research

International Remote Viewing Association

International Research Institute (国際総合研究機構)

International Society for the Study of Subtle Energies and Energy Medicine

ISSSEEM:n missiona on toimia avoimena foorumina kokonaisvaltaisten hoitomuotojen, sovelletun henkisyyden ja näkymättömien ulottuvuuksien tieteelliselle ja intuitiiviselle etsinnälle. Sen tavoitteena on yhdistää tiede ja henki, kuroa näiden välistä ymmärrystä ja rohkaista yhteistyötä koskien alan tieteellisen tutkimuksen eturintamaa.

ISSSEEM on palveluhenkinen, täydellä sydämellä toimiva, huippuosaamiselle, rehellisyydelle ja luottamukselle omistautunut järjestö, joka on avoin inspiraatiolla ja opastukselle tavoitellen synteesia ja kunnioittaen eri tieteen- ja taiteenaloja rakentavan vuoropuhelun hengessä.

International Society of Life Information Science (国際生命情報科学会)

Azuma Nagamasa memorial fund for parapsychology

Kansainvälinen elävän informaation tieteen yhdistys (ISLIS) on parapsykologisten seura, joka perustettiin Japanissa vuonna 1980.

Alkuvuosina kokoontumisia järjestettiin Japanin säteilytutkimuksen instituutin ja Tokion Denkin yliopiston tiloissa kunnes nämä tilat kävivät liian pieniksi. Nämä toimijat päättivät yhdistää voimansa yhdeksi organisaatioksi. Seuran perustajat olivat vaikuttuneita tutkimustuloksista, joiden mukaan oli olemassa tietoisuuden tai mielen ilmiöitä, joita ei kyetty vielä selittämään tunnetun tieteen puitteissa.

Yhdistys asetti itselleen tehtävän kerätä saatavilla olevaa tietoa paranormaaleista ilmiöistä, ja suorittaa tutkimusta vielä vahvistamattomista ilmiöistä käyttämällä tieteellisiä menetelmiä. Sen kiinnostus kohdistui erityisesti sen kaltaisiin aiheisiin kuin qigong, itämainen lääketiede, aivofysiologia, biofotonit ja psykofyysiset ilmiöt. Teoreettiset näkökohdat keskityttyivät näiden ilmiöiden taustalla olevien perusperiaatteiden määrittämiseen ja paljastamaan tietoja, jotka voisivat olla hyödyllisiä tieteen ja teknologian kehitykselle.

Seura julkaisee puolivuosittain aikakauslehteä, Journal of International Society of Life Information Science. Se järjestää säännöllisesti luentoja ja konferensseja sekä muutaman vuoden välein kansainvälisen symposiumin. Sen toiminta keskittyy lähinnä Japaniin, mutta sillä on edustusta myöskin Kiinassa ja Yhdysvalloissa.

Seuran kautta saa yhteyden japanilaiseen parapsykologian rahastoon.

International Survivalist Society (lopettanut toimintansa vuonna 2009)

Yhdistyksen sivulta löytyy sangen kattava arkisto historiallisia parapsykologisia artikkeleita.

International Union of Medical and Applied Bioelectrography

Kirliankuvaukseen keskittyvä järjestö, jonka edeltäjä oli lyhytikäinen vuonna 1975 perustettu Kansainvälinen kirliantutkimusseura (International Kirlian Research Association). Kansainvälinen soveltavan ja lääketieteellisen bioelektrografian unioni on perustettu vuonna 1978 E. Douglas Deanin and Bernard Gradin aloitteesta.

Järjestön tarkoituksena on 1) Edistää bioelektrografian tutkimuksen pätevyyttä ja vakiinnuttaa sen tieteellistä asemaa, 2) Koota yhteen alan asiantuntijat yhteistyön sekä mielipiteiden ja kokemusten vaihdon merkeissä 3) Toteuttaa, koordinoida ja edistää bioelektrografian tutkimusta tiukasti tieteellistä protokollaa noudattaen sekä 4) luoda koulutus- ja tutkimuskeskus alalle sekä julkaista lehteä.

Järjestön tunnettuja jäseniä ovat olleet fyysikko Viktor Adamenko, psykologi Stanley Krippner, psykiatri Vittoria Manganas, biofyysikko Ion Florin Dumitrescu sekä Peter Mandel. IUMAB on järjestänyt kansainvälisiä kirlian-konferensseja, joita on tähän mennessä järjestetty viisi. Vuonna 1996 tällainen konferenssi järjestettiin Suomessa, ja viimeisin Curitiban kaupungissa Brasiliassa integroidussa Espirita-opistossa. Puhujina olivat professori Konstantin Korotkov, Pavel Bundzen, professori Lars-Eric Unestal, professori Newton Milhomens, tri Auri Silveira Silva, tri Joston Miguel Silva, ja tri Manoel A. Sperb Bacellar.

Japanese Society for Parapsychology

Japanin parapsykologinen seura (JSPP) perustettiin kehittämään modernia parapsykologiaa Japanissa. Maalla on pitkä historia akateemisessa kiinnostuksessa parapsykologiaan liittyviin aiheisiin, jo vuosisadan alkupuolella Tokiossa aloitti toimintansa yhdistys, Japan Psychic Science Association (財団法人日本心霊科学協会), jonka yhtenä tarkoituksena oli alkuun tutkia tieteellisesti meedioita, ajatusvalokuvausta ja muita parapsyykkisiä kykyjä kuten vastaavat parapsyykkiset seurat tekivät tuohon aikaan Euroopassa ja Amerikassa. Tämän seuran toiminta on siirtynyt kuitenkin sittemmin spiritualismin harjoittamiseen.

Edistääkseen tieteellistä parapsykologiaa, alan keskeiset tutkijat päättivät vuonna 1963 perustaa parapsykologian tutkimusta harjoittavan epävirallisen ryhmän Tokion yliopistossa. Sen aktiivisia jäseniä olivat Soji Otani (National Defense Academy, Japani), Akira Onda (Tokion yliopisto) ja Motoki Kanazawa (Takenodain korkeakoulu).

Vuonna 1968 he perustivat valtakunnallisen parapsykologisen seuran Japaniin, jonka ensimmäinen presidentti oli Toranosuke Oguma (1888-1978), psykologian professori Meijin yliopistossa. Sittemmin JSPP on pitänyt yleiskokouksia kerran vuodessa. Vuonna 1996 JSPP alkoi julkaista lehteä Japanese Journal of Parapsychology, jossa julkaistiin tutkimusartikkeleita japaniksi ja englanniksi. Seura on Japanin psykologisen seuran jäsenjärjestö.

JSPP tekee tutkimussuunnitelmia, järjestää erilaisia tapahtumia ja kokouksia, julkaisee painotuotteita aiheesta sekä pyrkii kokoamaan yhteen alan tutkijat ja aiheesta kiinnostuneet Japanissa. Yhteistyön kautta jäsenet kehittävät alan tutkimusta maassaan, JSPP pyrkii tutkimaan ihmisluonnon selittämättömiä puolia ja antaa näin panoksensa aiheesta kiinnostuneille ihmisille sekä yhteiskunnalle.

Het Johan Borgman Fonds

The John Templeton Foundation

Jyväskylän paraseura

Jyväskylän Paraseuran toiminnan tarkoituksena on välittää kokemusperäistä tietoa parapsykologian ja rajatiedon piiriin kuuluvista asioista, ja näin ollen tarjota virikkeitä ja tukea ihmisen henkiselle kasvulle, kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja tietoisuuden kehittämiselle. Seura on perustettu vuonna 1983. Jyväskylän paraseuran jäseneksi voi liittyä vaikkapa yleisöluentojen yhteydessä ottamalla yhteyttä seuran toimihenkilöihin.

Se on Suomen suurin parapsykologinen seura, vuonna 2009 jäsenmäärä ylitti peräti 300 henkilön rajan, joka on kansainvälisessäkin mittapuussa huomattava. Muissa paraseuroissa oli tuolloin yhteensäkin vain vähän enemmän; Vaasan paraseurassa noin 110 jäsentä, Suomen parapsykologisessa tutkimusseurassa noin 80, Oulun paraseurassa / Valoringissä noin 80, ja Kuopiossa noin 40 - näistä Kuopion paraseura on sittemmin muuttanut nimeään Henkisen kasvun seuraksi ja Oulun parapsykologisen seuran toiminta on jäissä.

Kansainvälinen parapsykologian ja rajatiedon tutkimuskeskus

Kansainvälisen parapsykologian ja rajatiedon tutkimuskeskuksen toiminnan päätehtävä on kehittää menetelmiä, joilla neutralisoidaan negatiivisen ajatteluenergian, magian ja kulttipalveluksen vaikutusta ihmisiin ja ympäristöön. Tutkimuskeskuksen tehtävänä on myös moniulotteisten syy-seuraus-suhteiden ilmenemisen tutkiminen sekä persoonallisen että yhteiskunnallisella tasolla ja sen selvittäminen, mikä yhteys näillä on sairauksiin ja patologiatiloihin sekä alaan koulutus.

Kansainvälisen parapsykologian ja rajatiedon tutkimuskeskuksen tavoitteena on tarjota "mahdollisimman laadukasta ja hyvää koulutusta, johon liittyy opintomateriaalin jatkuva päivittäminen ja uudistaminen".

Toimintaa johtaa Ylar Lindepuu, Kansainvälisen parapsykologian ja rajatiedon tutkimuskeskuksen perustaja. Lindepuu on valmistunut tohtoriksi Kansainvälisestä Selvänäköisyyden ja energiaterapian Akatemiasta Moskovasta. Kansainvälisen parapsykologian ja rajatiedon tutkimuskeskuksen toimintaa rahoittaa Tmi Ylar Lindepuu.

On syytä painottaa että nimestä huolimatta kyse on kaupallisesta toimijasta, jolla ei ole mitään tekemistä parapsykologian tutkimuksen kanssa. Tämän asian selkeyttämiseksi tutkimuskeskus on mukana tässä linkkiluettelossa.

Laboratorio Interdisciplinare di Ricerca Biopsicocibernetica

Latvijas Parapsiholoģijas Asociācija

 Lebanese Association of Parapsychology &  Centre Libanais de Parapsychologie Médicale

Lifebridge Foundation

 Vuonna 1992 perustetun säätiön tarkoituksena on tukea organisaatioita ja henkilöitä, jotka kulttuurisen, koulutuksellisten tai tieteellisen toiminnan avulla pyrkivät lisäämään yleistä ymmärrystä kaiken elämän ja ihmisyyden ykseydestä. He tukevat ryhmiä ja yksilöitä, joiden projektit heijastelevat tätä ykseysnäkökulmaa ja transformaatiota. Esimerkiksi vuosien 1993 ja 2004 välillä säätiö tuki 200 yhteisöä ja yksilöä, merkittävässä määrin myös parapsykologiaa. Säätiö on rahoittanut sellaisia toimijoita kuin: The Institute of Noetic Sciences, The Society for the Study of Myth and Tradition, Institute for Frontier Science, Institute for the Study of the Afterdeath, International Consciousness Research Laboratories, Princeton Engineering Anomalies Research Lab, Program for Extraordinary Experience Research, Global Consciousness Project, Scientific and Medical Network, Society for Scientific Exploration ja Division of Personality Studies.

Lista paranormaalin tutkimusta harrastavista seuroista ja ryhmistä - paranormaali hakemisto

L.L Vasilievin parapsykologian rahasto (Фонд парапсихологии  им Л.Л.Васильева)

Maurin Foundation For Parapsychology / Gertrude Maurin Fund

Vuonna 1965 perustettu parapsykologian säätiö, jonka pääoma on muodostunut vuonna 1995 kuolleen Gertrude Maurinin lahjoituksista. Säätiötä vetää entinen Andhran yliopiston varakansleri ja GITAM yliopiston kansleri, psykologian ja parapsykologian emeritusprofessori K. Ramakrishna Rao. Säätiön tarkoituksena on jakaa apurahoja parapsykologian tutkimukseen ja opiskeluun. Säätiön jakamat apurahat ovat olleet maksimissaan 25.000 dollaria vuodessa, ja sen varoilla tuetaan Gitamin yliopistossa toimivaa tutkimusyksikköä Maurin Center for Parapsychology and Cognitive Sciences. Säätiön lisäksi Gertrude Maurinin lahjoitusvaroilla on perustettu erillinen rahasto Yhdysvalloissa, jota hallinnoi Ricen yliopisto ja josta jaetaan pieniä apurahoja tietoisuudentutkimukseen ja konferenssimatkoihin.

Menninger Foundation

Mind Science Foundation

Mind Science Foundationin (mielentutkimuksen säätiö) on tutkimuksellinen ja koulutuksellinen organisaatio, jonka tehtävänä on tutkia ihmismielen valtavaa potentiaalia tieteellisellä tavalla, ihmiskunnan paremman tulevaisuuden hyväksi. Säätiö tekee tämän rahoittamalla huippututkimushankkeita ja koulutusohjelmia liittyen mieleen, aivoihin ja tietoisuuteen. Säätiöllä on residenssiohjelma tutkijoille, ja se tukee tutkijoita säätiössä ja yhteistyökumppaneiden laboratorioissa.  Lisäksi säätiö tarjoaa luentoja ja symposiumeja, julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä ja ylläpitää huomattavaa kirjastoa. Kaikki toiminta lähtee tavoitteesta parantaa ihmisyyttä.

Mielentutkimuksen säätiö oli parapsykologian eturivipaikalla 1970-luvulta aina vuoteen 1992, jolloin sen rahoittamana työskentelivät täysipäiväisesti parapsykologit Helmut Schmidt, William Braud ja Marilyn Schlitz 300.000 dollarin vuosibudjetilla. Sittemmin säätiön toiminnan painopiste on siirtynyt parapsykologiasta muihin asioihin. Nykyiset painopistealueet sisältävät kuitenkin ihmistietoisuuden kaikkien aspektien tutkimuksen, eli teoriassa säätiön puitteissa tapahtuvalle parapsykologian tutkimukselle voidaan nähdä joskus jatkoa.

Monroe Institute

Monroen instituutti on ollut edelläkävijänä tajunnantutkimisen alueella jo 1950-luvulta lähtien. Instituutti on voittoa tuottamaton koulutus- ja tutkimusorganisaatio.

Instituutin perustaja Robert A. Monroe toimi yhteistyössä lukuisten eri tieteenalojen ja ammattiryhmien edustajien kanssa kehittäessään ja jalostaessaan jokaiselle soveltuvia menetelmiä omien poikkeuksellisinten havaintojensa perusteella, liittyen etenkin fyysisestä kehosta riippumattoman tietoisuuden kokemiseen ja laajentumiseen. Robert Monroen henkiset perilliset jatkavat hänen ainutlaatuista työtään Monroen instituutissa ja sen haaraosastoissa ympäri maailmaa.Instituutin tavoitteena on kehittää ihmisten tietoisuutta heidän omakohtaisten kokemustensa kautta. Instituutti ei seuraa mitään dogmia, uskontoa tai erityistä uskomusjärjestelmää. Se ei käytä hypnoosia tai mitään alitajuisia vaikutusmenetelmiä. Metodissa on käyttäjällä aina täysi hallinta oman tahtonsa ja intentionsa kautta.

Monroen instituutti on keskeinen toimija ihmistietoisuuden ilmiöiden tutkimuksessa. Sen tutkimusosasto pyrkii tukemaan ja edistämään tieteellistä ja eettistä tutkimusta, luodakseen monikulttuurisen foorumin kokeilevalle ja kokemukselliselle, sekä teoreettiselle tietoisuuden tutkimukselle. Yhdyskuntapalvelua on ensisijainen tavoite. Sinänsä TMI tutkimus Division tyytyväinen ja kannustaa kansalaisten osallistumista ja palautetta koskien pyrkimyksiä.

Tärkeitä lähestymistapoja ovat mm.

-Syvällisten ja rikkaiden muuntuneiden tietoisuuden tilojen saavuttamisessa auttavien välineiden etsiminen ja tutkimus, mukaan lukien tekniikat jotka auttavat integroimaan nämä kokemukset tai niiden merkitykset osaksi itseä siten, että tuloksena onnellisempi, terveempi, ja tuottavampi elämä.

-Pyrkimys helpottaa tutkimuksellisia ponnisteluja ihmisten tietoisuuteen käyttäen monitieteisiä lähestymistapoja.

-Sen käsityksen edistäminen, että tietoisuuden tutkimus on mielekkäintä silloin kun nillä on käytännön sovelluksia ja kun ne tarjoavat jotain arvokasta nykykulttuurin.

-Tehdä tutkimusten tuloksia saataville suurelle yleisölle

-Tarjota foorumi dialogialle tutkijoiden ja kehosta irtautumisen harjoittajien välille koskien eri aiheita, jotka liittyvät tietoisuuden tutkimukseen, mukaan lukien tutkimuksen etiikka, tulevaisuuden visioihin alalla, erityisiä metologoioihin, ja niin edelleen.

Near Death Experience Research Foundation

Säätiön tavoitteena on tutkia, opiskella ja tarjota tietoa kuolemanrajakokemuksista sekä levittää rakkauden sanomaa, edistää yhtenäisyyttä ja rauhaa maailmassa.

Nekton Laboratory (Лаборатория Нектона)

Norsk Parapsykologisk Selskap

Norjan parapsykologinen seura on aktiivinen yhdistys niille, jotka ovat kiinnostuneet paranormaaleiksi kutsutuista ilmiöistä, kuten ajatuksenluvusta (telepatiasta), selvänäköisyydestä, ennalta tietämisestä (prekognitio), ilmestyksistä (apparitioista), kehosta irtautumiskokemuksista, reinkarnaatiosta ja muista ihmistietoisuuteen liittyvistä ilmiöistä, joita ei voida selittää nykytietomme valossa. Parapsykologiaan kuuluvat ilmiöt, jossa tietoa lähetetään / vastaanotetaan tai vaikutetaan muiden ihmisiin ja esineisiin ilman mitään tunnettua fyysistä välittymismekanismia.Alusta alkaen, NPS on suuntautunut kansainväliseen tutkimukseen ja kirjallisuuteen. Seura on hankkinut aktiivisesti ulkomaisia luennoitsijoita. Samaan aikaan seura on ollut kiinnostunut tavallisten ihmisten epätavallisista kokemuksista.

NPS:n keskuspaikka on Oslon ulkopuolella sijaitsevassa kartanossa Bygdøssa, mutta seura on kuitenkin valtakunnallinen, jossa kaikki ikä- ja ammattiryhmät ovat edustettuna. NPS järjestää yleensä kolme kokousta tai luentotilaisuutta parapsykologiaan liittyvistä aiheista kevätpuoliskolla ja vastaavasti kolme kertaa syksyllä, minkä lisäksi se järjestää jäsenille suunnattuja kokouksia.

NPS julkaisee kaksi kertaa vuodessa lehteä Parapsykologiske Notiser, joka sisältää hyödyllistä tietoa parapsykologisista aiheista Norjasta ja ulkomailta, tiivistelmiä luennoilta, sekä keskustelua uusista kirjoista ja tutkimuksista. Seura järjestää alkukesästä yleensä retken paikkoihin, mistä on raportoitu paranormaaleja ilmiöitä.

Nova Generatciya

Krimillä Ukrainan hallinnon aikana perustettu parapsykologian instituutti, jonka tavoitteena on suorittaa tieteellisiä tutkimuksia parapsykologian alueelta, tuottaa aihetta koskevia tieteellisiä julkaisuja ja soveltaa hankittua tietoa käytäntöön.    Tavoitteensa toteuttamiseksi se on pyrkinyt harjoittamaan psykologista tutkimusta parapsykologian tutkimuskohteista, eli herkkyyden muotoja jotka tarjoavat keino hankkia tunnetuin aistein saavuttamattomissa olevaa tietoa tai organismin kykyjä vaikuttaa ympäristöön toistaiseksi selittämättömällä tavalla; selvittää parapsykologian historiaa;     luokitella keskeisiä paranormaaleja ilmiöitä;  tarkastella parapsykologisten ilmiöiden problematiikkaa ja arvioida parapsykologian lääketieteellisiä sekä filosofisia aspekteja. Yhdistys on julkaissut Nova Generatchiya -nimistä journalia, joka aloitti vuonna 1990 nuorille suunnattuna aikakauslehtenä.

The Office of Parapsychological Studies

Parapsykologian tutkimuksen toimisto on tohtori Robert Youngin vetämä ryhmä ammattilaisia, jotka tutkivat antaumuksellisesti paranormaaleja ilmiöitä ja arvostaa kovaa työtä välttäen sensaationtavoittelua ja epärehellisyyttä. Ryhmä toivottaa kaikki tervetulleeksi tutustumaan sivuihinsa ja olemaan osa sen toimintaa esittämällä mahdollisia ideoita ryhmän toiminnan kehittämiseksi. Ryhmä käsittelee kaikki sille lähetetyt kokemukset ja tiedon luottamuksellisesti.

The Ojai Foundation

Out of Body Experience Research Foundation

Paranthropologic Society for Anomalous Exploration

Paranthropologinen seura tutkii anomalistisia tai paranormaaleja kokemuksia antropologian näkökulmasta. Sen vetäjinä ovat Sarah Elizabeth Troop ja Bruno Huerta.

Parapsychological Association (Kansainvälinen Parapsykologinen Seura)

Kansainvälinen parapsykologinen seura (Parapsychological Association, PA) on voittoa tavoittelematon, poikkitieteellinen ammattijärjestö tiedemiehille ja tutkijoille, jotka ovat mukana parapsykologiaan liittyvässä tutkimuksessa. Seuran lähtökohtana on se, että parapsykologiset kokemukset näyttävät haastavan nykyajan käsitykset ihmisen luonteesta ja fyysisestä maailmasta. Ne näyttävät liittyvän tiedon välittämiseen ja ilmentävän fyysisiä vaikutusmekanismeja, joita emme voi tällä hetkellä selittää. Seuran ensisijaisena tavoitteena on lisätä tieteellistä ymmärrystä näistä kokemuksista.

Tämä huomioon ottaen, seuran jäsenet kehittävät ja tarkentavat parapsykologian menetelmiä ja sen fysiikkaan, biologiaan tai psykologiaan liittyviä tukirakenteita. He arvioivat hypoteeseja ja teorioita empiiristen kokeiden, käsitteiden ja kenttätutkimusten kautta, ja pyrkivät integroimaan havaintojaan muiden tieteenalojen kanssa. Seuran jäsenet myöskin tutkivat parapsyykkisten kokemusten merkitystä ja vaikutusta ihmisyhteisöille, ja arvioimaan mahdollisuutta käytännön sovelluksille ja teknologioille.

Vaikka seuran toiminta kattaa monenlaisia näkökulmia, seura kokonaisuutena on sitoutunut 1) edistämään parapsykologian rahoitusta ja tieteellistä tutkimuksen, 2) levittää vastuullista tietoa suurelle yleisölle ja tiedeyhteisölle sekä 3) integroida tätä tietoa eri tieteenaloihin.

Kansainvälinen parapsykologinen seura tarjoaa foorumin tieteelliselle tiedonvaihdolle vuosittaisten konferenssien muodossa, jotka järjestetään pääsääntöisesti Pohjois-Amerikassa tai Euroopassa, sekä julkaisemalla konferenssiraportteja. PA on myös sponsoroinut erityisiä istuntoja poikkitieteellisissä tilaisuuksissa.

Kaikki seuran jäsenet saavat sähköisesti vertaisarvioidun tieteellisen julkaisun, Journal of Parapsychologyn. Seura julkaisee myös Mindfield-uutislehteä jäsenilleen.

Seura perustettiin vuonna 1957, ja on ollut Yhdysvaltain tieteiden edistämisseuran (AAAS) sidosjärjestönä vuodesta 1969 lähtien. 

Seuran toiminnanjohtajana toimii tällä hetkellä Annalisa Ventola. Seuran tavoittaa numerosta +1 202 318-2364. Sillä ei ole kiinteää toimipistettä, seuran osoite on P.O. Box 24173. Columbus, OH 43224, USA.

Parapsykologian Säätiö

Meedio Eileen J. Garrett ja Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Frances Payne Bolton perustiva vuonna 1951 Parapsykologian säätiön tarkoituksenaan tarjota maailmanlaajuinen yhteisö parapsykologian tieteellisen tutkimuksen ja opiskelun tukemiseksi. Säätiö myöntää apurahoja, julkaisee esitteitä, monografioita, sekä konferenssijulkaisuja, ja isännöi Perspectives-luentosarjaa, ylläpitää Eileen J. Garrettin kirjastoa, jonka kokoelmissa on yli 12.000 nimikettä ja 100 korkealaatuista lehteä parapsykologiaan liittyvistä aiheista. Kirjasto on puhtaasti tutkimuskäyttöön, sieltä ei lainata aineistoa ulos. Kirjaston osoite on 308 Front Street, Greenport, NY 11944, Yhdysvallat.  Heidät tavoittaa numerosta +1-212-628-1550.

Parapsykologian säätiön yhteydessä toimii lisäksi Psychic Explorers Club, joka jäsenmaksua vastaan tarjoaa laajan määrän tietoa ja uutisia aiheeseen liittyen. Klubin sivuilla on mm. ennalta-aavistamisen rekisteri, johon on kerätty tapauksia ympäri maailmaa. Tämä rekisteri oli aiemmin erillinen organisaationsa vuosikymmeniä kunnes sen toiminta loppui ja erilliset verkkosivut suljettiin. Tämä toiminta jatkuu nyt Parapsykologian säätiön puitteissa.

Säätiö ylläpitää sivustoa Psi-Mart, josta voi ostaa säätiön ja sen yhteistyökumppaneiden julkaisemaa kirjallisuutta - uutta sekä vanhaa. Yksi säätiön keskeisiä toimialueita on virtuaalisen Lyseon ylläpitäminen, josta löytyy perustietoa alan opiskelijoille ja kursseista tai opinnoista kiinnostuneille. Lisäksi sivuilta löytyy mielenkiintoista taustatietoa alan tutkijoista ja kattavia parapsykologian kirjallisuusluetteloita aihealueittain luokiteltuna.

Parapsykologian säätiön jakamiin apurahoihin kuuluvat Judith ja Charles T. Tartin stipendi ja Eileen J. Garrettin stipendi opintoihin liittyen sekä Frances P. Boltonin stipendi tohtorintutkinnon jälkeiselle työlle. Aiemmin säätiö jakoi D. Scott Rogon stipendiä, mutta sen jakaminen on ollut jäissä vuodesta 2009 taloustilanteen takia.

Parapsychologische Beratungsstelle & Die Wissenschaftliche Gesellschaft zur Förderung der Parapsychologie e.V. 

Perrott-Warrick rahasto

Trinity Collegen hallinnoima rahasto, joka vastaanottaa hakemuksia säätiön vanhemman tutkijan asemassa tehtäviin tutkimuksiin Iso-Britanniassa, jotka liittyvät kognition paranormaaleihin voimiin tai toimintaan. Rahasto on jakanut aiemmin myöskin apurahoja parapsykologian opiskelijoille.

Avustuksen hakijoiden on oltava koulutukseltaan tohtoreita tai omattava laaja ansioluettelo kyseiseltä tieteenalalta, jossa osoittavat kykenevänsä tekemään kurinalaista tutkimusta ehdotetun hankkeen puitteissa ja parapsykologiasta yleensä. Asema on kuitenkin avoinna henkilöille monenlaisista taustoista, jotka haluavat harjoittaa järkevää tieteellistä lähestymistapaa näihin asioihin ja aiemman kokemuksen ei välttämättä tarvitse olla kokeellista.

Apuraha tulee olemaan ensisijaisesti kestoltaan kolme vuotta, ja jos on saatu tyydyttävät vuosittaiset raportit tutkimuksen etenemisestä, apurahaa on mahdollista uusia vielä kaksi vuotta.Tällä hetkellä Perrott-Warrick säätiön vanhempana tutkijana toimii Caroline Watt Edinburghin yliopiston parapsykologian tutkimusyksiköstä. 

Petra Foundation - Petra Flanders stiftelse för integrerad vård

Plantando Consciencia

Psi Research Center

Psi-Tech

Psychical Research Foundation

Psychognosia Centre

Psyleron company

Psyleron on yhtiö ja tutkimusorganisaatio, joka tutkii yhteyttä mielen ja fyysisen maailman välillä. Princetonin Engineering Anomalies Research (PEAR) laboratorion tekemät löydöt ovat osoittaneet, että tietoisuus ja aikomus voivat vaikuttaa satunnaislukugeneraattoreiksi kutsuttujen elektroniikkalaitteiden toimintaan. Psyleron on perustettu PEAR:n tutkijoiden ja sidosryhmien toimesta, tarkoituksena tarjota työkaluja, jotka mahdollistavat jatkuvan tutkimustyön ja henkilökohtainen tutkimusmatka mielen ja aineen välisiin tuntemattomiin vuorovaikutuksiin.Tätä tavoitetta silmällä pitäen yhtiöllä on useita aiheeseen liittyviä tuotteita.

Puolan psykotroniikan yhdistys (Polskie Towarzystwo Psychotroniczne)

Varsovassa toimiva psykotroniikan yhdistys järjestää asiantuntijoiden ja ammattilaisten luentoja psykotroniikan alueelta, hyödyntäen lääketieteellistä asiantuntemusta ja uusimpia tieteen edistyaskeleita. Sillä on laaja parapsykologiaa käsittelevä kirjakokoelma, mukaan luettuna joitakin harvinaisuuksia. Seuran puitteissa järjestetään myös muuta toimintaa, jotka on jaettu jaostoihin: energiaparantaminen, kaivonkatsominen, astrologia ja mielen kehittäminen. Jäsenillä on mahdollisuus syventää tietojaan ja taitojaan kursseilla, ja he voivat perehtyä uusimpiin psykotronisiin laitteistoihin. Seura tukee talouttaan tarjoamalla toimilupiensa puitteissa parannustilaisuuksia, kaivonkatsontaa, feng shuita, spiritualistisia istuntoja ja astrologisia tulkintoja.

Puolalla on pitkä ja monimuotoinen historia parapsykologian saralla. Ensimmäiseksi maahan perustettiin 1914 Polish Society for Psychical Research, jonka jälkeen Varsovaan perustettiin vuonna 1919 paikallinen Warsaw Society for Psychical Research -yhdistys. Niiden rinnalla toimivat myös pienemmät metapsyykkinen tutkimusseura ja psyykikkojen yhdistys.  Nämä sekä vuonna 1921 perustettu Psyko-fyysinen seura toimivat aina toiseen maailmansotaan asti, jonka jälkeen alan tutkimusta harjoitti mm. Puolan Kopernikus-seura bio-elektroniikan jaostossaan. Hieman ennen toista maailmansotaa vuonna 1938 Puolassa oli perustettu myös yhdistys nimeltä Polskie Towarzystwo Parapsychologiczne, eli Puolen parapsykologinen seura. Vuonna 1976 puolestaan kaivonkatsojien aloitteesta Puolan kybernetiikan seuraan perustettiin psykotroniikan jaosto, josta kehittyi itsenäinen järjestönsä 11 kesäkuuta 1980. Vuonna 1983 järjestö oli mukana järjestämässä Puolen ensimmäistä tieteellistä symposiumia parapsykologiasta, jonka seurauksena se yhdistyi pienempien ryhmien kanssa ja muodosti Puolan psykotroniikan yhdistyksen. Puolassa Czestochowan kaupungissa toimii lisäksi nykyisin psyktroniikan opisto (Studium Psychologii Psychotronicznej), joka on kuitenkin omistautunut lähinnä erilaisten rajatietoa käsittelevien kurssien järjestämiseen.

Qigong Instituutti

Vuonna 1983 perustettu instituutti harjoittaa qigongiin liittyvää tutkimusta, opetusta sekä valistusta. Yksi tutkimusalueista on "ulkoinen qi", jota voisi luonnehtia psi-ilmiöiden tutkimukseksi jossa kuitenkin itämaiseen tyyliin painopisteenä on kaukoparantaminen ja parantamiseen liittyvät ilmiöt. Instituutin sivuilta löytyy laajat kokoelmat aiheesta julkaistuja tutkimuksia.

Kiinan kansantasavallassa ei ole juuri perinteitä parapsykologian tutkimuksessa, vaan parapsykologian tutkimuskohteita on tutkittu osana vaihtoehtolääkinnän ja henkisyyden tutkimusta, qigong-tutkimuksen nimellä. Yliaistillista havainnointia ja psykokinesiaa on on tutkittu Kiinassa qi-vaikutuksen yhteydessä laajamittaisesti etenkin 80-luvulta 1990-luvulle, jolloin on puhuttu jopa qigong-kuumeesta. Qi-vaikutusta on kiinassa tutkittu erityisesti somaattisen tieteen nimikkeellä, joka vastaa jossain määrin länsimaista parapsykologiaa - nimikkeen teki tunnetuksi maassa 1980- ja 90-luvuilla toiminut somaattisen tieteen akatemia. Kiinan hallinnon ajettua alas suosittuja uskonnollis-ideologisia qigong-liikkeitä vuosituhannen vaihteessa, asenne myös tutkimukseen muuttui ja ulkoisen qigongin tutkimus on hiipunut. Sen sijaan Manner-kiinan ulkopuolella Taiwanin puolella perinteistä parapsykologian tutkimusta on ollut enemmän, ja maahan perustettiin parapsykologinen tutkimusseurakin (Society for Parapsychological Studies) jo vuonna 1977. Tästä toiminnasta ei ole kielimuurista johtuen tuoretta tietoa tällä hetkellä käytettävissä, mutta on tiedossa, että Taiwanin valtionyliopiston entinen kansleri Lee Si-Chen on perustanut yliopistoonsa laboratorion, jossa hänen johtamansa tutkimusryhmä tutkii parapsykologiaan liittyviä ilmiöitä.

Quadrants: Integrated Laboratory (Квадранты: интегральная лаборатория)

Venäjän Pacific National yliopiston tohtoriopiskelija Alexander Malakhov valmistelee väitöskirjaa uskonnon ja tieteen suhteesta, jonka tiimoilta hän perusti tutkimus- ja koulutusprojektin, jonka tavoitteena on selvittää integraalisen tutkimuksen keskeisten tutkimutulosten merkitystä. Projektin lähestymistapoina ovat integratiivinen metologia, uskontojen ja henkyyden tutkimus, transpersoonallinen psykologia, poikkeavat tajunnantilat, parapsykologian tutkimus, sosiaaliset muutokset terveydessä ja lääkinnässä.

Quantica: Fritz Albert Popp Institut

Quantica on instituutti, jonka tarkoitus on tehdä "uutta tiedettä" tutkimalla kvanttifysiikkaa, biofotoneita, tietoisuutta, neurotiedettä, terveystieteitä, psyko-immunologiaa jne. Sen tavoitteena on saavuttaa uutta uraauurtavaa tietämystä, jotka perustavanlaatuisella tavalla täydentäisivät nykyistä ihmiskuvaamme ja edesauttaa ihmiskunnan aktiivista muutosta. Iskulauseen omaisesti he tavoittelevat parempaa, rauhallisempaa ja terveellisempää maailmaa. Quantica pyrkii soveltamaan tekemiään uusia löytöjä, näkökulmia ja mahdollisuuksia kaikilla elämänaloilla.

Rajatiedon yhteistyö

Rajatiedon yhteistyö on järjestö, joka järjestää vuosittain Hengen ja tiedon messuja, sekä tukee mm. parapsykologian alueen toimijoita tarjoamalla heille kokoustilaa ja jakamalla vuosittaisia stipendejä

Research Center of “ENIO” (Центральный НИЦ "ЭНИО")

Eniologia on venäläinen parapsykologiaan liittyvä lähestymistapa, joka on selittämättömään energian ja informaation vaihtoon erikoistunut tutkimusala. Se on vahvasti kytköksissä pseudotieteellisiin oppirakennelmiin, mutta myös tieteellistä tutkimusta vaikuttaa jonkin verran ilmestyneen. Vastaavia tieteen ja pseudotieteen rajamailla heiluvia toimijoita on muuallakin maailmassa, eri nimikkeillä, kuten tällä listalla mainittu IAC. Niille on tyypillistä kannatuksen hakeminen ideologioijen ja uskontojen piiristä tutuin menetelmin, jotka eivät siltä osin täytä tieteen kriteereitä. Eniologia on saanut laajaa kannatusta Venäjän kulttuuripiirissä, esimerkiksi Ukrainassa ja Kazakstanissa toimii Astroenio-nimiset ryhmät, jotka käyttävät logonaan parapsykologiasta tunnettua psi-merkkiä. Venäjällä on 90-luvulta lähtien alkanut lisäksi toimia parapsykologian nimikkeellä lukuisia ryhmiä, jotka tosiasiassa tarjoavat selvänäköpalveluita tai koulutusta, joilla ei ole todellisuudessa paljonkaan tekemistä parapsykologian tai edes parapsykologian käsittelemien väitettyjen ilmiöiden kanssa.

Rhinen koulutuskeskus

Rhinen koulutuskeskus on osa Parapsykologian instituuttia, jonka tehtävänä on tutkia väitettyjä tietoisuuteen liittyviä paranormaaleja ilmiöitä ja niihin liittyviä poikkeuksellisia kokemuksia, sekä tarjota aiheeseen liittyvää koulutusta ja resursseja, ja ylläpitää yhteisöä ihmisille joilla on henkilökohtainen tai ammatillinen kiinnostus psi-ilmiöihin. Instituutin puitteissa toimii nykyisin erikseen koulutuskeskus sekä tutkimuskeskus.

Instituutti sai alkunsa vuonna 1930 kun Duken yliopistossa Pohjois-Carolinessa alkoi uraauurtava akateeminen parapsykologinen tutkimustoiminta, joka johti vuonna 1935 Parapsykologian laboratorion perustamiseen. Joseph B. Rhine johti osastoa ja loi ammatillisen perustan parapsykologian tutkimukselle yliopistoissa. Vuonna 1937 julkaistiin ensimmäinen vertaisarvioitu akateeminen julkaisu, Journal of Parapsychology, jota julkaistaan vielä nykyäänkin.

Vuonna 1965, JB Rhine jäi eläkkeelle Duken yliopistosta ja yliopiston läheisyyteen muodostettiin riippumaton tutkimuskeskus, jota ylläpiti säätiö nimeltään Foundation for the Research into the Nature of Man (FRNM) tutkimustyön jatkumisen takaamiseksi.Vuonna 1995 instituutin viralliseksi nimeksi muodostui Rhinen tutkimuskeskus, joskin nimitys Parapsykologian instituutti on edelleenkin epävirallisessa käytössä. Tutkimuskeskus jatkaa edelleen alkuperäistä tehtäväänsä tavoitteenaan tuottaa uutta tutkimustietoa ja tutkia ihmisen tietoisuutta. Samoissa tiloissa tutkimuskeskuksen kanssa toimiva Rhinen koulutuskeskus perustettiin vuonna 2011 tarjoamaan ammattimaista koulutusta parapsykologian alalta sekä järjestämään yleisötapahtumia aiheeseen liittyen. Rhine pyrkii lisäksi toimimaan yhteisönä ihmisille, joilla on parapsyykkisiä kokemuksia tai ovat kiinnostuneita aiheesta. Parapsyykkisten kokemusten vertaisryhmä kokoontuu joka kuukausi keskuksessa ja riippumattomissa jaostoissa ympäri Yhdysvaltoja. Vertaisryhmä tarjoaa turvallisen ja vakaan ympäristön ihmisille, jotka haluavat keskustella kokemuksistaan sekä kuunnella muiden kokemuksia.Keskuksessa on monipuolinen asiantuntemus parapsykologiasta ja sen historiasta, laaja alan arkisto, tuhansia nimikkeitä käsittävä kirjasto sekä tutkimuslehdistä mm. täydellinen kokoelma Journal of Parapsychology -julkaisuja vuodesta 1937 nykypäivään.  Keskus ja siellä sijaitseva Tanous-kirjasto on yleensä avoinna arkisin, kierroksista pitää sopia erikseen.  Heidät tavoittaa numerosta +1-919-309-4600.

Российская Ассоциация Инструментальной транскоммуникации (Venäjän instrumentaalisen transkommunikaation seura)

Vuonna 2004 perustettu järjestö, joka pyrkii yhdistämään sähköisistä ääni-ilmiöistä (Electronic Voice Phenomena) ja instrumentaalisesta transkommunikaatiosta (ITC) kiinnostuneet tutkijat. Alallaan tällä hetkellä maailman suurin seura harjoittaa tutkimusta Pietarissa ja etsii rahoitusta tälle tutkimukselle. Lisäksi sen tarkoitus valistaa suurta yleisöä Venäjällä ja muualla suoritettujen tutkimusten tuloksista koskien instrumentaalista transkommunikaatiota, kuoleman jälkeisen elämän hypoteesia ja tietoisuuden tutkimusta. Tähän liittyen seura pyrkii kustantamaan ja kääntämään julkaisuja aiheesta.

Russian Society for Psychical Research (Российское Общество Психических Исследований)

Sálarrannsóknarfélag Íslands (Islannin parapsykologinen tutkimusseura)

Samueli foundation

Säätiö, joka on jakanut apurahoja mm. terveyteen liittyvään parapsykologian tutkimukseen. Eräs apurahojen saajista on parapsykologi Dean Radin.

Schweizer Parapsychologische Gesellschaft

Sveitsin parapsykologinen seura (SPG) perustettiin vuonna 1952 ensimmäisenä parapsykologisena keskuksena Zürichissa. Seura on ollut aiemmin järjestämässä Baselin Psi-päiviä ja Baselissa oli aikoinaan oma seurakin Parapsychologischen Arbeitsgruppe Basel, joka perustettiin parapsykologian professorin Hans Benderin aloitteesta. Baselin psi-päivien järjestäminen on ilmeisesti lakannut joitakin vuosia sitten. Sveitsin parapsykologisessa seurassa on nykyisin 900 jäsentä, ja tilaisuuksissa käy runsaasti aiheesta kiinnostuneita.

Seura pyrkii tarjoamaan kattavaa tarjontaa parapsykologisista ilmiöistä, se on avoin tieteen raja-alueiden suhteen ja kiinnostunut oivalluksista, jotka syventävät nykyistä kokonaisvaltaista muutosta tietoisuudessa. Se tarjoaa jäsenilleen yleisöluentoja, työpajoja, seminaareja, ja pysyvää neuvontapalvelua.  Sen nykyinen profiili vastaa enemmän moderneja rajatiedon yleisseuroja, eikä seura tee juuri lainkaan parapsykologian tutkimusta.

Sveitsissä toimi aikaisemmin tieteelliseen parapsykologiaan keskittynyt yhdistys Schweizerische Vereinigung für Parapsychologie, mutta sen toiminta vaikuttaa hiipuneen. Vuodesta 2013 lähtien sen sivut ovat ohjanneet Baselin psi-päivistä kertoville sivuille.

The Scientific and Medical Network

Scottish Society for Psychical Research

Skotlannin parapsykologinen tutkimusseura on vuonna 1987 perustettu järjestö, jonka tarkoitus on tutkia paranormaaleja ilmiöitä tieteellisellä tavalla. Seuran perustajiin lukeutui professori Archie Roy, tähtitieteen emeritusprofessori Glasgow'n yliopistossa. Seura isännöi yleisöluentoja ja vastaa kansalaisten pyyntöihin tutkia paranormaaleja kokemuksia. Seuran toiminta perustuu maailman vanhimman parapsyykkisen seuran, vuonna 1882 perustetun Englannin parapsykologisen tutkimusseuran (SPR) periaatteille.

Seuran tarkoitus on tarjota opiskelijoille koulutusta parapsykologiasta ja tarjota "paranormaali palokunta" yleisön edustajille, jotka ovat ahdistuneita kohtaamistaan paranormaaleista kokemuksista.

SSPR:n yli sata jäsentä koostuu ihmisistä kaikilta elämänaloilta: olivatpa he opiskelijoita, ammattilaisia ja eläkeläisiä; seura on avoin kyselijöille tai kylmäpäisille epäilijöille. Seuralla ei le ennakkonäkemystä paranormaalista: jäsenten odotetaan muodostavan oman mielipiteensä ja kysyvän vaikeita kysymyksiä asiantuntijoilta.

Skotlannin järjestön lisäksi Iso-Britanniassa toimii useita muitakin alueellisia ja paikallisia parapsykologian seuroja. Osa niistä on puhtaasti keskustelukerhoja, osassa tehdään tutkimustakin, joista osa puolestaan on akateemista. Muita Iso-Britanniassa toimivia tai toimineita seuroja ovat mm. Unitaarien parapsykologinen tutkimusseura, Cambridge Paranormal Research Society, Edinburgh Society for Psychical Research, Ealing Society for Psychical Research ja Lewisham Psychic Research Society.. Briteissä on toiminut paikallisia tutkimusseuroja etenkin yliopistojen yhteydessä, yleensä opiskelijoiden vetäminä. Tällaisia ovat olleet mm. Cambridge University Society for Psychical Research Oxford University Society for Psychical Research, Nottingham University Society for Psychical Research ja Cheltenhamin/Gloucesterin korkeakouluissa toiminut Student Parapsychology Society. Kaukaisin näistä oli Brittiläiseen yhteisöön kuuluvassa Australiassa, Melbourne University society for psychical research.

Sean Harribance Institute for Parapsychological Research

S.H.I.P.R. on elokuussa 1995 perustettu, voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka tavoitteena on: 1) perustaa, harjoittaa ja edistää tutkimusta parailmiöiden ja -kykyjen olemassaolosta, alkuperästä, syystä ja luonteesta; pääpainon ollessa tarkastella ja tutkia Sean Harribancen parapsyykkisiä kykyjä. 2) edistämään ja kannustamaan julkista tunnustusta, arvostusta ja tietoisuutta parapsyykkisen herkkyyden luonteesta ja mahdollisuuksista kehittää parapsykologiaa tieteenä. 3) helpottaa tietojenvaihtoa, ideoita ja tutkimusta kaikista asioista, jotka vaikuttavat parapsykologiaan tutkimukseen ja käytäntöihin ja edistää niiden säilyttämistä. 4) rohkaista, dokumentoida ja kehittää tutkimusta parapsyykkisten kykyjen vaikutuksesta terveyden edistämiseen, sekä henkiseen, sosiaaliseen ja inhimilliseen kehitykseen. 5) kannustamaan, edistämään ja ylläpitämään korkeita ammatillisia, teknisiä ja eettisiä standardeja parapsykologian piirissä.

Selskabet for Psykisk Forskning

Tanskan parapsyykkinen tutkimusseura on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tarkoituksena on puolueeton ja tieteellinen ympäristö parapsyykkisten tai parapsykologisten ilmiöitä tutkimiseksi ja niistä keskustelemiseksi. Tällaisia ilmiöitä ovat ESP, telepatia, selvänäköisyys, ennaltatietäminen, psykokinesia, poltergeist, psykometria, mediumismi, reinkarnaatio, meditaatio, muuntuneen tietoisuuden tilat, henkiparaneminen, psyykkinen kirurgia, auratutkimus ja kehostairtautumiskokemukset.

Yhdistys seuraa henkistä ja parapsykologisten tutkimusta Tanskassa ja maailmanlaajuisesti. Kevät- ja talvikaudella yhdistys isännöi kuukausittain kokouksia, luentoja, demonstraatioita ja kursseja. Seuralla on laaja kirjasto parapsykologiasta ja siihen liittyvistä aiheista.

Yhdistys on perustettu vuonna 1905, ja Tanska oli neljäs maa Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Ranskan jälkeen, jossa alkoi toimia parapsykologian tutkimukseen erikoistunut järjestö - toiseksi tai kolmanneksi vanhin edelleen toimiva, sillä Ranskan vanhin alan järjestö lopetti toimintansa muutama vuosi perustamisensa jälkeen ja Yhdysvaltain järjestön toiminta vaikuttaa olevan toistaiseksi jäissä. Yksi sen perustajista ja seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli Kööpenhaminan eläintarhan johtaja Julius Schiøtt, ja varapuheenjohtajana tohtori Alfred Lehmann, joka oli edellisen vuosisadan lopulla julkaissut maailmankuulun teoksen Aberglaube und Zauberie (taikausko ja yliluonnollinen), jossa hän käsitteli mm. parapsykologisia ilmiöitä. Seuran toimesta Tanskassa järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen parapsykologian konferenssi (International Congress of Psychical Research) vuonna 1921. Seura on tehnyt historiansa varrella yhteistyötä tanskalaisten yliopistojen kanssa, joissa on suoritettu parapsykologista tutkimusta.

Parhaimmillaan seuralla on ollut noin 1000 jäsentä. Seura toiminta ajautui vuosina 1987-1999 enemmän uushenkisyyteen, mutta on palautunut tällä vuosituhannella ydinalueelleen parapsykologian tieteelliseen tutkimukseen.

Slovenská psychotronická spoločnosť

Slovakian psykotroninen seura ajaa kansalaisten oikeutta saada tietoa nykyisestä tutkimuksesta koskien psykotroniikan ilmiöitä. Seuraan voi liittyä kuka tahansa täysi-ikäinen Slovakian tai Tsekin kansalainen. Seura järjestää ammatillisia kaksipäiväisiä konferensseja, jossa esitellään empiirisiä ja teoreettisia tuloksia parapsyykkisiin ilmiöihin liittyvistä tutkimuksista. Seura järjestää jäsenille seminaareja ja työpajoja liittyen energiainformatiikkaan.

Sociedad Española de Investigaciones Parapsicologicas

Espanjan parapsykologinen tutkimusseura (SEIP) muodostettiin 1995-1996, Tutkia asioita ja syitä, tavoitteenaan tutkia sellaisia ilmiöitä ja niiden syitä, jotka saattaisivat olla haaste tieteelle, etenkin parapsykologiaa, kurinalaisesti ja vakavasti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä noudattaen. Seura avasi kotisivunsa vuonna 1997 tarjoten ensimmäisenä verkossa tietoa aiheista, jotka liittyvät näihin mysteereihin.

Seuran toiminta on jatkoa pitkälle, mutta katkonaiselle parapsykologiselle yhdistystoiminnalle Espanjassa. Kreivi Amalio Gimeno perusti 1923 Espanjan ensimmäisen parapsykologisen seuran, nimeltään Sociedad Española de Estudios Metapsíquicos, mutta seuran toiminta katkesi Espanjan sisällissodan aikana ja suurin osa sen arkistoista katosi. Seuran tarkoitus oli tutkia meedioita ja muita paranormaaleja kykyjä.

Seura julkaisi vuodesta 1925 alkaen tutkimusjulkaisua Revista de Estudios Metapsíquicos, johon kirjoitti runsaslukuinen espanjalaisia eturivin tutkijoita ja kulttuuripersoonia kuten Fernando Weyler, Arsenio González Martínez and Ramón Hernández, Román Herrero ja Juan de Nogales. Lehden päätoimittajana toimi Manuel Aguilar. Jopa taikuri Harry Houdini sekaantui seuran tutkimuksiin tarkoituksenaan paljastaa tutkitut ilmiöt huijauksiksi. Espanjassa elettiin noihin aikoihin spiritualismin nousukautta ja maassa ilmestyi toista kymmentä paranormaaliin liittyvää lehteä.

Vuonna 1973 perustettiin uusi parapsykologinen tutkimusseura, Sociedad Española de Parapsicología, jossa oli edustettuna useiden eri tieteenalojen edustajia ja toimittajia. Seuran perusti Ramos Molina Perera, joka oli jo aiemmin järjestänyt Espanjan ensimmäiset parapsykologian kurssit Madridin yliopistossa, ja seuran tarkoituksena oli tutkia tieteellisesti parapsykologiaa. Seura perusti jopa tutkimuskeskuksen, jossa eri tieteenalojen edustajat kykenivät toteuttamaan parapsykologisia kokeita.  Yksi tällainen kokeellinen tutkimus kohdistui julkisuudessa olleisiin telepaattisiin kaksosiin, joka tuottikin mielenkiintoisia tuloksia.Seuran tutkimukset kohdistuivat laajaan kirjoon ilmiöitä parapsykologian piirissä (kuten poltergeist-tapaukset) ja jossain tapauksessa sen ulkopuolellakin (kuten tulikävely). Seura tutki mm. kuuluisat Belmezin kasvot päätyen kuitenkin johtopäätökseen, että tapaus oli huijaus.  Lisäksi he pyrkivät myöskin kehittämään teoriaa yliaistilliselle havainnoinnille. Seura julkaisi lehteä nimeltä Psi Communicación, jossa oli englanninkieliset tiivistelmät tutkimuksista vaikkakin seuran kansainväliset yhteydet olivat kielimuurin takia hyvin rajalliset. Tämän seuran toiminta hiipui ilmeisesti 90-lukuun mennessä ja myöhemmin parapsykologian tutkimus jatkui yksittäisten henkilöiden kuten Jon Taylorin varassa.

Nykyinen seura on ilmeisesti rekisteröity nimellä Asociación Española de Investigaciones Parapsiquícas, ja julkisuudessa onkin käyty kiistaa tästä asiasta. Seuran nimi saattaa sekaantua edeltäjäänsä, ehkäpä sen takia SEIP ei olekaan rekisteröity tällä nimellä. SEIP:n toiminta on suuntautunut edeltäjäänsä enemmän populaariparapsykologiaan, ja tieteellinen parapsykologia on jäänyt vähemmälle. Lisäksi Espanjassa on paikallisia paraseuroja kuten Suomessakin, jopa aurinkorannikolla toimii suomalaisten perustama alan ryhmä.

Societatea Romana De Parapsihologie

Romanian parapsykologinen seura pyrkii kehittämään parapsykologian tutkimusta Romaniassa oppineiden asiantuntijoiden johdolla. Vuonna 1991 perustettu yhdistys kokoaa yhteen eri tieteenaloilta romanialaisia ja ulkomaisia spesialisteja, jotka ovat tekemisissä psi-ilmiöihin liittyvän tutkimuksen kanssa. Yhdistys julkaisi vuosina 1991-1996 lehteä nimeltä Paranormal, the Journal of RSP. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Adrian Patrut, kansainvälisen parapsykologisen seuran jäsen ja Babeș-Bolyain yliopiston kemian professori Cluj-Napocan kaupungissa.

Parapsykologian tutkimuksella on pitkä historia Romaniassa, mutta ala koki räjähdysmäisen kasvun vuoden 1989 vallankumouksen jälkeen. Romaniaan perustettiin tuolloin useita yhdistyksiä, joiden pyrkimyksenä oli tutkia parapsykologian piiriin kuuluvia ilmiöitä. Tuolloin ilmestyi runsaasti aiheeseen liittyviä lehtiä ja julkaisuja. Hiljalleen innostus kuitenkin laantui ja Romanian parapsykologinen seura jäi maansa ainoaksi aktiiviseksi yhdistykseksi alallaan.

Yhdistys keskittyy tutkimaan spontaanitapauksia, erityisesti poltergeist-ilmiötä Romaniassa ja outoja toistuvia tapahtumia Hoia-Baciun metsässä. Yhdistys on tutkinut viimeisen noin kymmenen vuoden aikana liki 20 poltergeistiin viittaavaa tapausta. Romaniassa on tapahtunut samanlainen kehitys kuin muuallakin, new age liike ja populaariparapsykologia on vallannut alaa julkisuudessa johtaen alan tieteellisen tutkimuksen marginalisoitumiseen. Romanian yliopistoissa on kuitenkin satunnaisesti parapsykologiaa sivuavia kursseja.

Société Française d'Etudes des Phénomènes Psychiques

Society for Mind-Body Science

Society for Mind-Matter Research

Society for Psychical Research

Englannin parapsykologinen tutkimusseura (SPR) on Lontoossa Isossa-Britanniassa päämajaansa pitävä voittoa tavoittelematon järjestö. Se tutkii paranormaaleja ilmiöitä ja edistää sekä levittää tietoa näistä asioista. Järjestön perusti vuonna 1882 joukko Trinityn yliopiston opettajia ja muita ajattelijoita, heidän joukossaan Edmund Gurney, Frederic William Henry Myers ja Henry Sidgwick.Järjestöllä on noin 5500 jäsentä, ja sen tulot ovat 5,2 miljoonaa puntaa vuodessa. Seuralla ei ole yhtenäistä, järjestäytynyttä mielipidettä, vaan kaikki esitetyt mielipiteet ovat yksityisten jäsenien omia. Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä Journal of The Society for Psychical Research (JSPR) ja epäsäännöllisesti ilmestyvää Proceedingsia sekä järjestää vuosittain konferensseja. Seura ylläpitää tuhansia nimikkeitä käsittävää kirjastoa, tilat ovat auki tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 13-17. Heidän historialliset kokoelmansa sijaitsevat Cambridgen yliopiston kirjastossa.

Seura jakaa apurahoja opiskelijoille ja tutkijoille. Vuonna 1970 perustetusta Cuttenin rahastosta jaetaan maksimissaan 2000-3000 puntaa vuodessa enintään kolmeksi vuodeksi. Seura jakaa tutkimusapurahaa kerran vuodessa heinäkuussa, tutkijoille maksettava summa on maksimissaan 5000 puntaa. Apurahojen hakuaika on ennen kesäkuun alkua ja hakemukseen tulee liittää (maksimissaan 1500 sanaa käsittävä) tutkimussuunnitelma sekä CV. Lisäksi samalla periaatteella seura jakaa apurahoja Tate-rahastosta tutkimuksiin, jotka koskevat kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta.

Seuraa johtaa 18 jäsenestä koostuva neuvosto, joka valitaan yleiskokouksessa. Neuvosto valitsee keskuudessaan puheenjohtajan, asema josta on vastannut historian aikana useita maineikkaita henkilöitä pääministereistä nobelisteihin. Toimimme kautta useita vastaavien komiteoiden näkökohtien toimintaamme, johon kuuluu koulutukseen ja tutkimukseen. Järjestön päämaja sijaitsee Lontoossa osoitteessa 49 Marloes Road, Kensington, heidät tavoittaa myöskin numerosta +44 (0) 207 9378984.

Society for Scientific Exploration

Society for Scientific Exploration (SSE) on ammatillinen järjestö tiedemiehille ja tutkijoille, jotka tutkivat anomaaleja ja selittämättömiä ilmiöitä. Aiheet usein risteävät valtavirtaa edustavan tieteen rajoja, kuten tietoisuus, tunnistamattomat ilmakehän ilmiöt, ja vaihtoehtoinen lääkintä, mutta usein myöskin omaavat syviä implikaatioita inhimilliseen tietoon ja teknologiaan.

SSE on perustettu vuonna 1982 ja sillä on noin 800 jäsentä 45 maassa. SSE julkaisee vertaisarviointua aikakauslehteä, Journal of Scientific Exploration (JSE), ja kokoontuu vuosittain Yhdysvalloissa ja joka toinen vuosi Euroopassa. Seuran rivijäseneksi voi liittyä kuka tahansa.

Society voor Psychical Research

Alankomaiden parapsykologinen tutkimusseura perustettiin vuonna 1917. Seura on yksi vanhimmista, jota edelsi vuonna 1907-1908 Hollannissa toiminut parapsykologian laboratorio - maailman vanhin alallaan. Yhdistys käytti tietoisesti samaa lyhennettä kuin alkuperäinen Englannin tutkimusseura. Yksi seuran perustajista oli hollantilainen neurologi Israel Zeehandelaar (1878-1932). Filosofi ja Hollannin psykologian pioneeri Gerardus Heymans (1857-1930) oli seuran ensimmäinen johtaja.

Vuodesta 1921 alkaen yhdistys ryhtyi julkaisemaan epäsäännöllisesti lehteä Meededelingen der SPR. Ensimmäinen numero sisälsi artikkelin kuuluisasta telepatiakokeesta, jonka suorittivat Heymans ja Brugmans koehenkilönä A. van Dam. Vuonna 1928 lehti muuttui Tijdschrift voor Parapsychologie -nimiseksi ja vuonna 2008 nimeksi vaihtui Tijdschrift voor Parapsychologie en Bewustzijnsonderzoek (parapsykologian ja tietoisuuden tutkimuksen sarjajulkaisu). Yhdistys järjestää joka kevät parapsykologisen päivän jäsenilleen ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Hollannissa on lisäksi toinenkin valtakunnallinen yhdistys, Vereniging voor Parapsychologie, joka perustettiin vuonna 1960 vastareaktiona parapsykologian professori Tenhaeffin tuolloin itsevaltaisiksi katsotuille otteille. Nykyisin tämä seura on luonteeltaan lähinnä rajatiedon yleisseura.

Stanislav and Christina Grof Foundation

Suomen Parapsykologinen Tutkimusseura

Suomen Parapsykologinen Tutkimusseura perustettiin Helsingissä vuonna 1938 palvelemaan parapsykologiasta kiinnostunutta suomenkielistä väestöä, vastapainona silloista sivistyskieltä ruotsia käyttäneelle sisarjärjestölle, joka perustettiin Helsingissä vuonna 1907. Seuran pyrkimyksenä on ollut järjestää parapsykologisia kokeita, kerätä parapsykologisia ilmiöitä koskevia tietoja, julkaista alaa käsittelevää kirjallisuutta sekä järjestää alan tilaisuuksia. Perustettaessa yhdistys myös tähtäsi parapsykologian tutkimuksen ja opetuksen ottamiseen Suomen korkeakoulujen sekä tieteellisten seurojen tutkimus- ja opetusohjelmiin.

Suomen Parapsykologisen Tutkimusseura voi järjestää yleisöluentoja, keskustelupiirejä, meedioistuntoja jne. Kesäaikana yhdistyksellä ei ole toimintaa mahdollisia jäsenretkiä yms. lukuun ottamatta. Yleisötilaisuuksien lisäksi seura pyrkii järjestämään mm. meedioistuntoja, kursseja, keräyksiä, ulkotilaisuuksia ja jäsenretkiä. Yhdistyksen puitteisiin voi myös perustaa erilaisia pienryhmiä. Kuka tahansa yli 15-vuotias voi liittyä seuran jäseneksi, jäsenmaksu on 20 euroa.Seuran muodollisiin tehtäviin kuuluu valtakunnallisten yhteistyökokousten ja seurojen yhteistoiminnan organisoiminen. Seuralla voi myöskin olla alaosastoja paikkakunnilla, jossa löytyy riittävästi kiinnostusta parapsykologiaan. Alan toimintaan voi osallistua läsnäolon lisäksi tarjoutumalla vapaaehtoistyöhön oman seuran tilaisuuksiin, ottamalla vastaan erilaisia tehtäviä kuten käännöstöitä tai tutkimusta, asettumalla ehdokkaaksi luottamustehtäviin tai ilmoittautumalla alustajaksi.

Seuran tavoitteita ovat:

1. Puolueettoman tutkimustiedon esittäminen paranormaalin kokemisen alueelta, ja mahdollisten johtopäätösten pohtiminen nykyisen ihmiskäsityksemme ja elämänkatsomuksemme kannalta

2. Valistus- ja tukitoiminnan järjestäminen yllättäviin ja hämmentäviin parailmiöihin joutuneille sekä tähän liittyvän tutkimuksen edistäminen

3. Näkökulmien tarjoaminen kiistanalaisiin kysymyksiin fyysisen ja henkisen todellisuuden alueilta sekä työvälineiden ja toimintaympäristön tarjoaminen näihin liittyvissä tarpeissa

4. Itsetuntemuksen lisääminen tutustumalla tapoihin, joilla ihmispsyykeä on kartoittamaan ja tekniikoihin, joilla sitä on pyritty kehittämään

5. Henkisten traditioiden sitoutumaton, ennakkoluuloton ja vapaa tutkimus. Tiedon ja uskon sekä aineen ja hengen välisten yhteyksien että erojen tarkastelu.

6. Sekä intuition että järjen käyttämisen edistäminen ja tukeminen paranormaalien kokemusten ja muiden yhdistyksen toimialueeseen kuuluvien ongelmallisten asioiden selvittämisessä.

Seura on kerännyt parapsykologisen kirjaston, joka sijaitsee nykyisin Helsingin yliopiston kirjaston päärakennuksessa, osoitteessa Fabianinkatu 30, H:ki (Kaisa-talossa, Kaisaniemenkadun, Vuorikadun ja Fabianinkadun rajoittamassa korttelissa). Kokoelman teokset löytyvät Helka-tietokannasta hakulausekkeella ”hc k4 suljettu kokoelma pps”. Avoinna normaalisti arkisin 09.00-20.00 ja lauantaisin 10.00-16.00. Seura kokoontui aiemmin Rajatiedon keskuksella, mutta toistaiseksi kokoukset järjestetään kirjakauppa Era Novan tiloissa. Tilaisuuksien sisäänpääsymaksut ovat tällä hetkellä 5 euroa jäseniltä ja 10 euroa ei-jäseniltä. Seuran yhteyspuhelin 09-488497 vastaa tiistaisin klo10.00-12.00.

Survival Research Institute of Canada

Sällskapet för Parapsykologisk Forskning & John Björkhem's memorial fund

Ruotsin parapsykologinen tutkimusseura on englanninkielisen parapsykologisen tutkimusseuran ruotsalainen sisaryhdistys, jolla on sama tavoite edistää parapsykologian ilmiöihin liittyvää tieteellistä tutkimista ja siihen liittyvää valistusta. Seuran toiminta koostuu pääosin luennoista Tukholmassa, jossa on esiintynyt ruotsalaisia ja ulkomaisia tutkijoita.

Yhdistys on perustettu vuonna 1948 ja sen nykyinen johtaja on Göran Brusewitz. Seura julkaisee tiedotuslehtistä Forskning och Nyheter. Seuran yhteydessä toimii John Björkhemin muistorahasto, joka kustantaa osan Ruotsissa tehtävästä parapsykologian tutkimuksesta, sekä joitakin julkaisuja ja matkoja kansainvälisiin konferensseihin.

Talking Board Historical Society

Ukrainian Center for Parapsychological Research

Ukrainan parapsykologinen tutkimuskeskus on vuonna 2013 perustettu, ensimmäinen akateeminen organisaatio entisen Neuvostoliiton alueella, joka suorittaa tutkimusta tieteellisen parapsykologian alalla, sivuten myöskin vaihtoehtolääkintää. Keskuksen tutkimustoiminnan kohteena olevia asioita yleensä kutsuttu "psi-ilmiöiksi", "paranormaaleiksi ilmiöiksi" tai "anomalistisiksi tapahtumiksi".

Keskuksen perustamisen taustalla on useita syitä ja tekijöitä, joista seuraavat ovat keskeisiä:

-Kokeellisesti saadun tieteellisen, psi-ilmiöitä koskevan todistusaineiston olemassaolo, jota ei ole voitu selittää klassisen materialistisen paradigman puitteissa.

-Monet avoimet kysymykset ja ratkaisemattomat ongelmat paranormaaleja ilmiöiden luonteeseen liittyen.

-Erittäin alhainen väestön tietoisuus modernin parapsykologian saavutuksista.

-Väärinkäsitykset koskien parapsykologian peruskäsitteitä ja -kysymyksiä (esim. Mitä on parapsykologia? Mitä parapsykologit tutkivat? Mitä menetelmiä parapsykologit käyttävät? Mitä eroa on parapsykologialla ja esoterialla?)

-Kattavan ja saatavilla olevan venäjänkielisen parapsykologian tietokannan puuttuminen.

-Akateemisten, tietoisuutta lisäävien parapsykologian kurssien täydellinen puuttuminen venäjän ja ukrainan kielillä.

Keskuksen päätarkoituksena on suorittaa tutkimuksia, jotta saavutettaisiin perusteita psi-ilmiöiden ja paranormaalien tapahtumien tutkimukselle. Lisäksi keskuksella on seuraavia tavoitteita:

-Neuvonnan antaminen parapsykologian liittyvien tutkimusten suorittamiseen.

-Aihetta koskevan tieteellisen todistusaineiston tunnetuksi tekeminen ja valtavirtaistaminen.

-Koulutusohjelmien kehittäminen ja alan koulutustoiminnan harjoittaminen, mukaan luettuna uusien osaajien kouluttaminen.

-Uuden tieteellisen paradigman edistäminen.

-Uusien teknologisten ratkaisujen kehittäminen ja soveltaminen koskien psi-ilmiöiden vahvistamista tai tukahduttamista sekä yksittäisiä parapsyykkinen kykyjä.

-Parapsykologiaan liittyvien seminaarien, kokousten, konferenssien, symposiumien ja työpajojen järjestäminen.

Tutkimuskeskus tekee yhteistyötä kansainvälisen parapsykologisen seuran ja kansainvälisen kuolemanrajakokemusten tutkimusseuran kanssa. Keskus sijaitsee Kiovassa.

United States Psychotronic Association

Van Praag Instituut

Verein für Transkommunikations-Forschung (VTF) e.V.

William A. Tiller Institute of Psychoenergetic Science

The Windbridge Institute for Applied Research in Human Potential

WINDBRIDGE instituutti on tutkimusorganisaatio, joka koostuu useiden eri tieteenalojen asiantuntijoista. Se tutkii kehon, mielen ja hengen kykyjä sekä yrittää määrittää, miten saatua tietoa voidaan parhaiten hyödyntää kaikkien hyväksi. Instituutti pyrkii myöskin tuomaan tutkimustietoa suoraan yleisön saataville. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi instituutti:

-Tarjoaa määräajoin päivityksiä instituutin tutkimuksesta jäsenilleen sähköisen uutiskirjeen, sosiaalisen median ja postituslistan välityksellä.

-Tukee verkkoyhteisöä, jossa jäsenet voivat kommunikoida tutkijoiden, neuvonantajien ja sertifikoitujen meedioiden sekä muiden jäsenten kanssa siitä, kuinka tutkimus voisi parhaiten palvella kaikkia eläviä olentoja.

-Julkaista tutkimustuloksia tieteellisissä julkaisusarjoissa sekä verkossa.

-Julkaista tutkimusten tulokset riippumatta siitä, ovatko ne positiivisia (esim. data osoittaa tutkitun ilmiön olemassaolon) tai negatiivinen (esim. tutkimuksessa ei pystytty osoittamaan ilmiön läsnäoloa).

Instituutin keskeisiä tutkimuskysymyksiä on: Mitä voimme tehdä kehon, mielen ja hengen potentiaalilla? Voimmeko parantaa toisiamme tai itseämme? Voimmeko vaikuttaa fyysiseen todellisuuten ja sen tapahtumiin ajatuksemme voimalla? Voimmeko tietää asioita ennen kuin ne tapahtuvat? Olemmeko yhdistetty toisiimme mielen tasolla? Voimmeko kommunikoida jo edesmenneiden läheistemme kanssa?

Woodlands Sanctuary Foundation

Österreichische Gesellschaft für Parapsychologie und Grenzbereiche der Wissenschaften

Itävallan parapsykologian ja tieteen raja-alueiden yhdistys perustettiin Wienissä vuonna 1927 nimellä "Itävallan parapsyykkinen tutkimusseura" seuraten englanninkielisen sisarjärjestönsä (Society for Psychical Research, Lontoo, 1882) esimerkkiä. Seurasta tuli vuonna 9146 Itävallan tieteellisten seurain liiton jäsenjärjestö. Vuonna 1971 sen nimi muutettiin ensin Itävallan parapsykologiseksi seuraksi ja lopulta vuonna 1997 nykyiselle nimelle (tutkimusalueena anomalistiikka).

Seuran taustalla vaikuttavana liikkeellepanevana voimana olivat kreivitär Zoe Wassilko-Serecki, tutkija, joka vuonna 1926 toi romanialaisen poltergeistmeedion Eleonore Zugunin Wieniin; sekä professori Hans Thirring, joka oli suorittanut kokeellista tutkimusta fysikaalisesta mediumista ja oli myöskin seuran ensimmäinen puheenjohtaja.

Seuran ensimmäinen vuosikymmen oli erittäin hedelmällinen, seuran pääsihteeri kreivitär Wassilko-Sereckin ansiosta. Tutkimustoimintaan painottunut yhdistys oli tiiviisti mukana kansainvälisessä parapsykologisessa tutkimustoiminnassa ja siihen liittyvissä virtauksissa, monet sen johtavat jäsenet julkaisivat artikkeleita alan tieteellisissä julkaisuissa.

Natsihallinnon ja toisen maailmansodan aiheuttaman keskeytyksen jälkeen jatkoi toimintaansa yhtä tehokkaasti kuin ennenkin. Sittemmin painopiste on siirtynyt tutkimuksesta kohti koulutustoimintaa.

Yli kolmen vuosikymmenen ajan, vuoteen 1997 saakka, seuran puheenjohtajana toimi professori Helmut Hofmann Wienin teknillisestä yliopisto. Uri Gellerin ja lusikantaivutuksen myötä seura kohtasi uuden aallon lisääntynyttä kiinnostusta parapsykologiaan vuodesta 1970 alkaen. Sittemmin seuran toiminnan painopiste on jälleen yleisöluentojen järjestämisessä (joita on kymmenen vuosittain, avoimia jäsenille ja muille kiinnostuneille) sekä kirjaston ylläpitämisessä. Seuralla on noin 200 jäsentä ja toiset 200 kannatusjäsentä. Seura toimii nykyisin Wienin yliopiston kulttuuri- ja sosiaaliantropologian instituutista käsin. Seura isännöitsi vuonna 2004 kansainvälisen parapsykologisen seuran kongressia Wienissä.

Rahoitusta ja tukea [ehdota uutta linkkiä]

Funding and support [suggest new link]

Alla on lueteltu säätiöitä, rahastoja, stipendejä ja yksittäisiä apurahoja, joiden tarkoitus on tukea parapsykologiaan tai anomalistiseen psykologiaan liittyvää tutkimusta. Lisäksi mukana on muita rahoituslähteitä, joista on huomattavassa määrin myönnetty tukea työskentelyyn parapsykologian tai anomalistiseen psykologian alueella sekä rahoituslähteitä, jotka tarjoavat erityisen lupaavia mahdollisuuksia tällaisen työskentelyn rahoittamiseen. Luettelossa ovat mukana myös tahot, jotka tukevat tällaisia töitä tarjoamalla tiloja tai tutkimusvälineitä tutkijoiden käyttöön.

List below includes foundations, funds, awards and stand-alone grants, which are aiming to support studies related to parapsychology or anomalistic psychology. In addition list includes also other sources of funding, which have awarded significant amount of support for working in parapsychology or anomalistic psychology, and sources of funding, which are especially promising for financing such works. It includes also organizations, which are supporting this kind of works by offering faculties, premises or equipments.

The Albert Hofmann Foundation

Alex Tanous Foundation for Scientific Research

Tohtori Alex Tanous perusti nimeään kantavan säätiön maaliskuussa 1990. Hänellä oli suuria toiveita opetuksensa ja tutkimuksensa jatkumisesta säätiön kautta. Hänen tahtonsa oli, että säätiö harjoittaisi tieteellistä tutkimusta parapsykologiaan liittyen.

Säätiö toimii foorumina luennoille ja keskustelulle anomalioista. Säätiö pyrkii toimimaan sillanrakentajana anomalioiden ja valtavirran tieteenalojen välillä. Aktiviteetit, joihin säätiö toiminnassaan keskittyy, liittyvät kiinnostuksen kohteisiin ja aiheisiin, joille tohtori Tanous omisti elämäntyönsä. Näitä ovat: Anomalioiden tutkimus (tahdonvoima, henkiparannus, parapsyykkiset kyvyt lapsissa, henkinen kehitys ja parapsykologinen tutkimus) sekä apurahojen jakaminen näitä aihealueita koskettaville tutkimuksille, opiskelulle ja muulle toiminnalle. Lisäksi säätiö ylläpitää kirjastoa (linkki erillisessä osiossa alempana).

Alfred P. Sloan Foundation

Alister Hardy Trust

Anomalous Cognition Scholarship

ASSAP Grants for paranormal research

Asta Holler-Stiftung

Belk Psychic Research Foundation

California Institute of Integral Studies Scholarships

CAUT Academic Freedom Fund

The Center for Spirituality & Healing

Chopra Foundation Grants

Cottonwood Research Foundation

The Dana Foundation

Endowement Fund of the American Society for Psychical Research

Foundational Questions Institute Grants

Gilbert Roller Fund

The Helene Reeder Memorial Fund for Research into Life after Death

Human Frontier Science Program

The Hygeia Foundation

IANDS Small Grants Program

Infinity Foundation

ITP Sofia Foundation

The James Randi Educational Foundation

James S. McDonnell Foundation

John D. and Catherine T. MacArthur Foundation

Joseph Campbell Foundation

Kairos Foundation

Kari Beem Research Foundation

The Kern Foundation

Koestler Parapsychology Unit (edeltäjä Koestler Foundation)

Leverhulme Trust

Life after Life Institute grants

The Lifeboat Foundation

The Life Energy Foundation

Life Sciences Research Foundation

Mental Insight Foundation

Metanexus Institute & Metanexus Foundation

Metsätähtisäätiö

Kesän 2011 aikana käynnistetyn säätiön tarkoituksena on ihmisten ja heidän elinympäristönsä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö järjestää ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin sekä ympäristöasioihin keskittyviä tilaisuuksia toimintakeskuksessaan Asikkalan Vääksyssä. Säätiö pyrkii myös luomaan toimintaedellytyksiä tarkoitustaan vastaaville hankkeille.

Montague and Veronica Keen Foundation

Motoyoma-Bentov Fund Research Fellowship (related to Inamori Foundation)

National Center for Complementary and Alternative Medicine (NCCAM)

National Lottery grants

New Thinking Allowed Foundation

NIAS-Mani Bhaumik Research Fellowships

De Nieuwe Vaart Foundation

Nour Foundation

Parapsychological Association Research Endowment

PornHub Scholarship (paranormal psychology)

Prince of Liechtenstein Hans-Adam II

The Psychical Research Archives Endowment Fund, Manitoban yliopisto

Research Degree Studentship, Northamptonin yliopisto

Research Fund, Tate Fund & Myers Memorial Award, Society for Psychical Research

Research Grants for the Critical Study of Astrology

Richard Hodgson Memorial Fund (Hodgsonin muistorahasto), Harvardin yliopisto

Harvardin yliopistossa vuonna 1912 perustettu rahasto on tarkoitettu rohkaisemaan tutkimusta koskien sellaisten mentaalisten ja fysikaalisisten ilmiöiden alkuperää tai ilmenemismuotoja, jotka vaikuttavat tapahtuvan tunnetuista aisteista riippumattomasti. Tästä rahastosta on jaettu apurahoja parapsykologian tutkimukseen, mutta myöskin perinteisemmälle neurotieteelliselle tutkimukselle. Apurahoja parapsykologian alalta ovat saaneet mm. Gardner Murphy ja Dean Radin. Viimeksi rahasto on tukenut Harvardin yliopistossa toteutettua neurokuvausprojektia, jolla pyrittiin selvittämään ESP:n olemassaoloa. Tämä negatiivisiin johtopäätöksiin päätynyt tutkimus julkistettiin vuonna 2008.

Richard Hodgson oli Melbournessa, Australiassa syntynyt parapsykologi, joka toimi Yhdysvaltain parapsykologisen tutkimusseuran sihteerinä vuodesta 1887 kuolemaansa saakka 1905. Hän on tutkimustensa ansiosta yksi kansainvälisesti tunnetuimpia historiallisia hahmoja parapsykologian alalla.

The Roothbert Fund Scholarships

Roy A. Hunt Foundation

Science Applications International Corporation

Smith - J.A Battles Fund, Clarkin yliopisto

Sofia University Scholarships

Stiftelsen Nordenskjöldska Swedenborgsfonden

Stiftung Bewusstseinswissenschaften

Die Susan Bach Stiftung Zürich

Thomas Glendenning Hamilton Research Grant

Thomas Welton Stanford Fellowship for psychical research & Coover Fund, Standordin yliopisto

Thomas Stanford oli Stanfordin yliopiston perustajan veli ja tarjosi itsekin oman panoksensa yliopiston hyväksi. Hänen erityinen kiinnostuksen kohteensa oli spiritualismi, joten hän päätti antaa rahaa parapsykologiseen tutkimukseen. Ensimmäinen lahjoituksen voimin yliopisto toteutti 1912-1917 parapsykologian tutkimusta John Edgar Cooverin johdolla, jonka tuloksena syntyi 640 -sivuinen kirja. Rahoitusta jatkettiin ennen Thomas Stanfordin kuolemaa mittavalla rahoituksella, joka vastaa noin 10 miljoonaa dollaria nykyrahassa, mutta yliopiston lakimiehet vaativat lahjoittajan muuttavan lahjoituksensa ehtoja. Seurauksena apurahaa käytettiin paljon puuhunkin kuin parapsykologian tutkimukseen. Coover piti kuitenkin virkansa parapsykologina vuoteen 1937 saakka. Hänen jälkeensä Stanfordin yliopiston parapsykologian tutkijoina toimivat John L. Kennedy (1937-1939) ja Douglas G. Ellson (1939-1942). Sen jälkeen apurahoja on myönnetty ilmeisesti vain satunnaisesti, mm. Marilyn Schlitzille 1993-1994, Cooverin perustaman rahaston turvin.

Lisäksi toiminut 1970- ja 1980 luvuilla mm. Russell Targin johtama parapsykologian tutkimusryhmä, mutta se liittyi Yhdysvaltain puolustusvoimien rahoittamaan Projekti Tähtiporttiin.

Tiederahasto

Tiederahaston keskeisenä tarkoituksena on tukea kehittyviä tieteenaloja, erityisesti parapsykologiaa. Se on toimintansa aikana tukenut etenkin rajatiedon alueen tutkimusta ja tutkimukseen liittyvää luentotoimintaa. Toiminta on tapahtunut DI Matti Ollilan johdolla ja hiipunut hänen sairastumisensa johdosta.

Trivedi Foundation

Urania Trust

Varela Awards

Werner Erhard Foundation

Wesley N. Gray Trust

William G. Roll Scholarship Fund for Education in Parapsychology

Woima-Säätiö

Kirjastoja, kustantamoja ja arkistoja [ehdota uutta linkkiä]

Libraries, publishers and archives [suggest new link]

Tässä osiossa on lueteltu valikoima huomion arvoisia kirjastoja, kustantamoja ja arkistoja, jotka keskittyvät anomalistisen psykologian tai parapsykologian piiriin kuuluvaan kirjallisuuteen ja aineistoon. Luettelo sisältää perinteisiä kirjastoja ja arkistoja, aktiivisimpia kustantamoja, yksityishenkilöiden lahjoittamia kokoelmia sekä digitoituja julkaisuja tarjoavia sivustoja. Suomesta on luetteloitu lisäksi laajemmat kokoelmat, joiden tarjonta on erityisen hyödyllistä parapsykologian tai anomalistisen psykologian kannalta.

In this section we have selection of noteworthy libraries, publishers and archives, which focus on literature and material belonging to anomalistic psychology or parapsychology. Index includes traditional libraries and archives, the most active publishing houses, donated private collections and websites concerning digitized publications. There is also more wider collections from Finland, which are especially useful for anomalistic psychology or parapsychology.

Afterlife Data

Anomalous Phenomena Research Center / Alexander Imich archives, Manitoban yliopisto

Archives For the Unexplained (AFU)

The Archives of Scientists' Transcendent Experiences 

Sir Arthur Conan Doyle Collection, Texasin yliopisto

BlackVault - declassified documents and reports (julkistetut Yhdysvaltain hallituksen asiakirjat ja raportit)

BookZZ Electronic Library

The Complete Works and Select Correspondence of Henry Sidgwick

Erlendur Haraldsson Collections, Manitoban yliopisto

Esoteric Books Online Library

Fondazione Biblioteca Bozzano-De Boni

Bozzano-De Boni kirjaston säätiö perustettiin 27. marraskuuta 1995 ylläpitämään parapsykologian kirjastoa Italiassa. Sitä on tukenut tässä tehtävässä Archivio di Documentazione Storica della Ricerca Psichica, voittoa tavoittelematton kulttuuriyhdistys, joka toimi vuodesta 1984 vuoteen 1999. Heinäkuussa 1999 Archivio sulautui säätiöön, koska niiden tavoitteet olivat hyvin yhteneväiset. Ennen tätä sulautumista se jakoi myöskin apurahoja tutkijoille, mutta tämän hetkisestä tilanteesta ei ole tietoa.Ajan mittaan Bozzanon-De Bonin säätiön kirjastosta on tullut tärkeä tietolähde parapsykologian tutkijoille Euroopassa ja alallaan yksi laajimmista erikoiskokoelmista laatuaan koko maailman mittakaavassa.Säätiön tavoitteena ovat aineiston keruu, luetteloiminen ja säilyttäminen, sekä kattava alan kirjallisuuden jäljittäminen. Säätiö on valmistanut ja soveltanut Ernesto bozzano ja Gastone De Bonin tekemää luokitusjärjestelmää. Tämän työn tuloksena on kahdeksanosainen sarja teoksia, jotka muodostavat hakusanaston. Se myös pyrkii luokittelemaan dokumenttiaineistonsa, jatkaa ja laajentaa muita aktiviteetteja, sekä Archivion puitteissa tehtyjä aloitteita. Tämän toiminnan rinnalla se aikoo vahvistaa yhteyksiään muihin tutkimuskeskuksiin ja luoda uusia kontakteja muihin kirjastoihin.

Yleisö voi tulla kirjaston tutustumaan ajatusmaailmaan ja etsimään lähdeviitteitä. Kirjastossa järjestetään erilaisia aktiviteetteja parapsykologian kirjallisuuteen liittyen. Se on myöskin julkaissut joitakin kirjoja tavoitteisiinsa liittyen sekä kustantaa neljännesvuosittain Italian vanhinta alan lehteä Luce e Ombra.

The Free Library

Gardner Murphy papers, Kansas Historical Society

Garland Memorial Library

Library of Maurin Center for Parapsychology and Cognitive Sciences, Gitam yliopisto, Intia

Google Books

G. Stanley Hall Collection, Clarkin yliopisto

Hamilton Family fonds, Manitoban yliopisto

Hamlin Garland Papers

Hampton Roads Publishing

Harry Price kirjasto, Lontoon yliopisto

Hay House Publishing

Henry Margenau Papers, Yalen yliopisto

Ian Stevenson Memorial Library, Virginian yliopisto

The International Association for the Preservation of Spiritualist and Occult Periodicals (IAPSOP)

Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene Bibliothek

Internet Archive / Open library

Internet Sacred Text Archive - Parapsychology

Irving Hamlin papers concerning psychical research, Harvardin yliopisto (osa Pittburgin osavaltionyliopistossa)

The Jackie Gleason Collection, Miamin yliopisto

James H. Hyslop papers, Kolumbian yliopisto

Jean Millay papers 1964-2001, Purdue University

John Beloff Papers, Duken yliopisto

John Edgar Coover papers, Stanfordin yliopisto

John O'M Bockris papers, 1923-2013, Utahin yliopisto

Joseph H. Rush Papers, Chigagon yliopisto

Joseph Jastrow papers, 1875-1961, Duken yliopisto

Kansanrunousarkisto

Koestler Parapsychology Library (Edinburghin yliopiston parapsykologian kirjasto)

Library of Exploratory Science

Limbury press

Llewellyn Worldwide

Martin Gardner papers, Kalifornian yliopisto

Montague Ullman papers, Suomen parapsykologinen tutkimusseura

музей истории парапсихологии (Moskovan parapsykologinen museo)

Vuonna 1991 perustettiin Moskovassa maailman ensimmäinen ja ilmeisesti toistaiseksi ainoa parapsykologiaan erikoistunut museo, joskin maailmalla on muita aihetta sivuavia museoita kuten 1952 perustettu Warrenin okkultistinen museo, Arthur Findlay Collegen spiritualistinen museo, Ripleyn Odditorium, Boscastlen noitamuseo tai Winchesterin mysteeritalo. Nykyisin museo sijaitsee moskovalaisen viiniyrittäjän toimitiloissa ja on avoinna vain tilauksesta.

Nandor Fodor papers, Stanfordin yliopisto

The Otherside Press

Parapsychologie und Grenzgebiete der Psychologie, Freiburgin yliopisto

Parapsychology Laboratory records (Duken yliopiston parapsykologian laboratorion arkisto)

Paraview & Cosimo books

Project Gutenberg

PsiHub - Parapsychological Search Engine

The Psychedelic Library

Qigong and Energy Medicine Database

Red Wheel / Weiser

Rogue Valley Metaphysical Library

Vuonna 2002 perustettu henkisyyttä, metafysiikkaa ja paranormaalia koskevaan kirjallisuuteen keskittynyt erikoiskirjasto, joka toimii Etelä-Oregonissa Roguejoen laaksossa (Rogue River Valley). Sen kirja- ja videokokoelmat ovat kasvaneet vuosien varrella yhdeksi alansa isoimmista. Kirjaston filosofia: Kykyämme erottaa totuus voidaan vahvistaa laajentamalla näkökulmiamme inhimilliseen kokemusmaailmaan. Kun ihmiskunta omaksuu uusia totuuksia, kollektiivisen tietoisuuden laajentuminen edistää ihmiskunnan tietoisuuden evoluutiota.

Science Direct

SearchWithin

Spiritualism and Psychic Phenomena -kokoelma, MIT

Stanley Krippner papers (1953-1980), Länsi Georgian yliopisto

Stanley Krippner collection (1995-2015), Manitoban yliopisto

Stargate Interactive archives (Internet Archive)

Steinerkirjasto

Åbo Akademin säätiön alaisuudessa toimivassa Turun Donner-instituutissa sijaitseva Steiner-kirjasto on Pohjoismaiden suurin uskontotieteelliseen kirjallisuuteen erikoistunut kirjasto, joka aloitti toimintansa vuonna 1957. Sen kokoelmiin kuuluu yli 70.000 julkaisua. Suurimman osan kirjoista saa kotilainaan, lehtiartikkelit voi lukea joko paikan päällä kirjastossa tai kopioida.

Vaikka kirjaston pääpaino on uskontotieteellisessä kirjallisuudessa, myös parapsykologinen kirjallisuus ja ylipäätään rajatietoon liittyvä kirjallisuus on hyvin edustettuna kirjaston kokoelmissa, mukaan luettuna monet alan klassikot J.B. Rhinen teoksista Harvey J. Irwinin ja Caroline A. Wattin parapsykologiseen oppikirjaan "An Introduction to Parapsychology".

Donner-instituutti sijaitsee Turun Tuomiokirkon vieressä osoitteessa Piispankatu 13, ja sen kirjaston kokoelmat ovat nykyisin sijoitettuna Humanisticumin pohjakerrokseen. Kirjasto on avoinna ma-pe klo 9-16, ja sen kokoelmista voi tiedustella numerosta 020 7861 451. Niteitä voi joko tilata etukäteen kirjastotietokanta Alman kautta tai lainata kirjat paikan päältä.

Survival e-books

Teosofisen Oulun Looshin kirjasto

William G. Roll papers, Länsi-Georgian yliopisto

Wiley Online Library

WorldCat

World Institute for Scientific Exploration Digital Library

Parapsykologian ja anomalistisen psykologian koulutusta [ehdota uutta linkkiä]

Education on parapsychology and anomalistic psychology [suggest new link]

Tässä on lueteltu ammattitaitoista alaan liittyvää opetusta tarjoavia tahoja. Tässä luetellun kurssitarjonnan lisäksi on tusinoittain yliopistoja, korkeakouluja ja jopa lukioita, jotka tarjoavat yksittäisiä moduuleja aiheesta tai irrallisia aiheeseen liittyviä kursseja. Merkittävimmät koulutukselliset yliopistotason instituutiot parapsykologian alalla on merkitty kursiivilla.

Mikäli harkitset uraa alalla, suositeltavaa luettavaa ovat Rex Stanfordin artikkeli Parapsychology as a Career, Gertrude R. Schmeidlerin artikkeli Hints to Aspiring Parapsychologists, John Palmerin artikkeli Careers and education in parapsychology, Ian Bakerin artikkeli Becoming a Parapsychologist, Nancy L. Zingronen artikkeli Growing Your Own Branch on Parapsychology’s Family Tree: What Basic Literacy in the Field Can Do For You, Carlos S. Alvaradon artikkelit Parapsychology as a profession, ja Getting to work in parapsychology, sekä Parapsychological Associationin esitys University Education in Parapsychology ja Society for Psychical Research -järjestön artikkeli Careers in Parapsychology.

This section includes links into professional education related to the field. Besider, there is dozens of universities, colleges, high school etc which offer basic stand-alone modules into the fied or other less professional education. Major academic educational institutions on parapsychology are marked with italic.

Allpsi: Cursos, Argentiina

American Institute of Holistic Theology (non-akkreditoitu), Alabama (USA)

American Institute of Parapsychology, Florida (USA)

Amsterdamin yliopisto, Alankomaat (Netherlands)

Andhran yliopisto, Intia

Argosyn yliopisto, Kalifornia (USA)

Atlantic yliopisto, Virginia (USA)

Bihar Yoga Bharati yliopisto, Intia

Birchamin kansainvälinen yliopisto (non-akkreditoitu), Espanja (Spain)

Budapestin  yliopisto, Unkari (Hungary)

Calgaryn yliopisto, Kanada

California Institute for Human Science, Kalifornia (USA)

California Institute of Integral Studies, Kalifornia (USA)

Center for Consciousness Science, Michiganin yliopisto, Michigan (USA)

College of Metaphysical Studies (non-akkreditoitu), Florida (USA)

Coloradon yliopisto, Colorado (USA)

Columbian yliopisto, New York (USA)

Coventryn yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Derbyn yliopisto, UK  (Etäopetusta)

Edinburghin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Education | Parapsychology

Energialääketieteen yliopisto (non-akkreditoitu), Kalifornia (USA)

Faculdades Integradas Espirita, Curitiba, Brasilia (Brazil)

Floridan kansainvälinen yliopisto, Florida (USA)

Floridan yliopisto, Florida (USA)

Freiburgin yliopistollinen keskussairaala, Saksa (Germany)

Gateway University (non-akkreditoitu), Kalifornia (USA)

Global Spiritual Life, New Yorkin yliopisto, New York (USA)

Goldsmithsin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Greenwichin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Göteborgin yliopisto, Ruotsi (Sweden)

Holmes Instituutti, Colorado (USA)

Holos Yliopisto, Missouri (USA)

Hullin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Indiana University Southeast, Indiana (USA)

Institute for the Advancement of Science and Consciousness, Kalifornia (USA)

Instituto Nacional de Parapsicologia, Brasilia (Brazil)

Instituto de Parapsicologia, Joinville, Brasilia (Brazil)

Instituto Pernambucano de Pesquisas Psicobiofísicas, Brasilia (Brazil)

International University for Graduate Studies (Dominikaaninen tasavalta)

Interuniversitäres Kolleg für Gesundheit und Entwicklung (non-akkreditoitu), Itävalta (Austria)

Johdanto parapsykologiaan (etäkurssi), Iso-Britannia (UK)

John F. Kennedyn yliopisto, Kalifornia (USA)

Kaupallista koulutusta, Iso-Britannia (UK)

Kolumbian yliopisto, New York (USA)

Kurssikalenteri / Graduate fellowships of parapsychology, New Yorkin yliopisto / Brooklynin college, Yhdysvallat (USA)

Lancasterin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Lassen Community College (USA)

Lundin yliopisto, Ruotsi (Sweden)

Lyonin katolinen yliopisto, Ranska (France)

Länsi-Georgian yliopisto, Georgia (USA)

Marylandin yliopisto, Maryland (USA)

Metafysiikan yliopisto (non-akkreditoitu), Arizona (USA)

Monashin yliopisto (ks. myös), Australia

Naropan yliopisto, Colorado (USA)

National Institute of Advanced Studies, Intia

Newcastlen yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Niagara County Community College, New Yorkin osavaltio (USA)

Northamptonin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Pacifica Graduate Institute, Kalifornia (USA)

Padovan yliopisto, Italia (Italy)

Parapsykologian Säätiön Lyseo, New York (USA)

Parapsychologisch Instituut, Alankomaat (Netherlands)

Parapsykologian online-kursseja, Pohjois-Carolina (USA)

Parapsykologian opintoja, Kalifornia (USA)

Pelotasin katolinen yliopisto, Brasilia (Brazil)

Rhinen koulutuskeskus, Pohjois-Carolina (USA)

Rollinsin korkeakoulu, Florida (USA)

Salesiaanien yliopisto, São Paulo, Brasilia (Brazil)

Santa Monican yliopisto, Kalifornia (USA)

São Paulon yliopisto, Brasilia (Ks. myös São Paulon yliopiston henkisyyden tutkimus- ja koulutusohjelma)

Saybrook, Kalifornia (USA)

The School of Parapsychology, Iso-Britannia (UK)

Schumacher college, Iso-Britannia (UK)

Sertifikaatteja parapsykologiasta, Australia

Sedonan yliopisto (non-akkreditoitu), Arizona (USA)

Schumacher College, Iso-Britannia (UK)

Sofia University, Kalifornia (USA)

Szintézis Egyesület (Avoin yliopisto Synteesi), Unkari (Hungary)

Teksasin kristillinen yliopisto, Teksas (USA)

University of Altenative Studies (non-akkreditoitu), Etelä-Carolina (USA)

University of Massachusetts Amherst, Massachussets (USA)

University of Philosophical Research, Kalifornia (USA)

Vaihtoehtolääkinnän avoin yliopisto (non-akkreditoitu), Sri Lanka

Virginian yliopisto, Virginia (USA)

Washingtonin Yliopisto, Washington (USA)

Voronezhin yliopisto, Venäjä

Yliopistotasoista koulutusta parapsykologiasta, Parapsychological Association

Yorkin yliopisto, Iso-Britannia (UK)

Tieteellisiä julkaisuja [ehdota uutta linkkiä]

Journals [suggest new link]

Tässä on lueteltu aiemmin ilmestyneitä ja edelleen ilmestyviä vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja liittyen parapsykologiaan ja anomalistiseen psykologiaan. Mukana myös joitakin muita julkaisuja, jotka ovat julkaisseet säännöllisesti tutkimuksia parapsykologian tai anomalistisen psykologian alalta. Huomioithan, että tieteellisten julkaisujen standardit ovat muuttuneet merkittävästi viimeisen 150 vuoden aikan, jonka vuoksi listaan on sisällytetty myös huomion arvoisia vertaisarvioimattomia parapsykologian ja anomalistisen psykologian tutkimusjulkaisuja historian varrelta. Tiedeyhteisössä arvostetuimmat parapsykologian ja anomalistisen psykologian alueen julkaisut (vaikuttavuuskertoimella mitattuna) on merkitty kursiivilla.

This section includes historical and current peer-reviewed journals related to parapsychology and anomalistic psychology. Additionally it covers also some other journals which have contribute(d) parapsychology or anomalistic psychology by publishing related studies on regurlar basis. Please note that publication standards in science have been changed significantly during past 150 years, which is why this list notifies also some non-refereed research periodicals, specializing into parapsychology or anomalistic psychology. Currently most high-ranking parapsychology and anomalistic psychology journals (by their impact factor) are marked with italic.

Abraxas Journal (2009-)

Advances in Mind Body Medicine (1998-)

Advances in Parapsychological Research (1977-)

Alternative Therapies in Health and Medicine (1995-)

The American Journal of Chinese Medicine (1973-)

American Journal of Clinical Hypnosis (1958-)

Annales du Magnétisme Animal (1814-1816)

Annales des Sciences Psychiques (1891-1919)

The Annals of psychical science (1905-1910)

Anomaly

AntiMatters (2007-2009)

Anthropology of Consciousness (1990-)

Arbeitsberichte Parapsychologie der technischen Universität Berlin (1971-1980)

Archaeus (1983-1989)

Archives du magnétisme animal (1820-1823)

Ashe: Journal of Experimental Spirituality (2002-)

Aura: Nordic Journal for the Study of New Religions (2004-)

Australian Journal of Parapsychology (2001-, ilmestynyt vuosina 1983-2000 nimillä Australian Parapsychological Review ja A.I.P.R Bulletin)

AutoRicerca - Journal of inner research (2011-)

Axiomathes: An International Journal in Ontology & Cognitive Systems (1993-)

Bewusstseinswissenschaften (2002-)

Beyond Borderlands (2013-)

Bioelectromagnetics (1980-)

BioPsychoSocial Medicine (2007)

The British Journal of Psychical Research (1926-1929, myöhemmin Proceedings of the National Laboratory of Psychical Research ja Bulletins of the NLR vuoteen 1933 saakka)

British Journal of Psychology (1904-)

British Journal of Radiesthesia and Radionics (1953-1963)

Borderland (1893-1897)

Bulletin PSILOG (1981-1983, Ütrechtin parapsykologian laboratorion tekninen julkaisu)

Christian Parapsychologist (1977-)

Conference proceedings of the Earth’s Fields and Their Influence on Organisms

Consciousness and Cognition (1992-)

Consciousness and physical reality (1996-2001)

Correspondences journal (2013-)

Cuadernos de Parapsicología (1963-2003, sen jälkeen julkaisseet lehteä Comunicaciones de Parapsicología)

Dreaming journal (1991-)

DNA Decipher Journal (2011-)

Dualism Review (2005)

Dynamical Psychology (1994-)

The Electronic Journal for Anomalous Phenomena (lopettanut vuonna 1998)

Erfahrungswissenschaftliche Blätter (1964-1988)

Energy and Character: International Journal of Biosynthesis  (toiminut aiemmin nimillä The Journal of Bioenergetic Research & Biosynthesis journal 1970-)

Energy Psychology (2009-)

Erkenntnis: An International Journal of Scientific Philosophy (1930-)

Esoterica: The Journal of Esoteric Studies (1999-2007)

European Journal of Parapsychology (1975-2010)

Explore: The Journal of Science and Healing (2005-)

Facts (1882-1887)

Frontier Perspectives (1990-2007)

Frontiers in human neuroscience (2007-)

Gaveshana (2001-)

The Gnostic: A Journal of Gnosticism, Western Esotericism and Spirituality (2009-)

Grenzgebiete der Wissenschaft (1951-1999?, julkaisee edelleen sisarlehteä nimeltä Ethica, Wissenschaft und Verantwortung)

Hemi-Sync Journal /TMI Journal (ilmestynyt 1970-luvulta vuoteen 2012)

L'Hermès: Journal du magnétisme animale (1826-1829)

Holistic Science Journal (2011-)

IARP学会誌1号より (1973-)

Imagination, Cognition and Personality (1981-)

Il mondo del paranormale Rivista di parapsicologia, tematiche affini, insolito (2001-)

The Indian Journal of Parapsychological Research (1959-1966) (Sisältöhaku)

Informazioni Parapsicologiche / Serie monografica; Centro italiano di parapsicologia (1990-2002)

Integral Review (2005-)

International Journal of Advance Innovations, Thoughts & Ideas (2012-)

International Journal of Clinical and Experimental Hypnosis (1959-)

International Journal of Dream Research (2008-)

International Journal of Healing and Caring (2001-)

International Journal of Mathematics and Consciousness (2015-)

International Journal of Parapsychology (Tiivistelmiä) (ilmestynyt vuosina 1959-1968 & 2000-2001, Parapsykologian säätiö julkaissut 1970-1990 myös lehteä Parapsychologicy review) (Ks. myös Tomorrow)

International Journal for Philosophy of Religion (1970-)

International Journal for the Psychology of Religion (1991-)

The International Journal of Religion and Spirituality in Society (2011-)

International Journal for the Study of New Religions (2010-)

The International Journal of Transpersonal Studies (1981-)

International Journal of Unconventional Science (2013-)

International Journal of Yoga (2008-)

International Journal of Yoga, Philosophy, Psychology and Parapsychology (2013-)

ITC Journal (2000-)

Japanese Journal of Parapsychology (1996-2008)

 Journal for Spiritual and Consciousness Studies (1978-) (perustettu nimellä The Journal of Religion and Psychical Research)

Journal of Abnormal Psychology (1906-)

The Journal of Alternative and Complementary Medicine (1995-)

Journal of the American Society for Psychical Research (arkisto1) (arkisto2) (ilmestynyt 1907-2004) (Ks. myös Psychical review 1892-1894)

Journal of the American Society for Psychosomatic Dentistry and Medicine (1954-1979)

Journal of Archaeomythology (2005-)

Journal of Conscientiology (1997-)

Journal of Conscious Evolution (2005-)

Journal of Consciousness Exploration & Research (2010-)

Journal of Consciousness Studies (1994-)

Journal of Exceptional Experiences and Psychology (2013-) (Edeltäjät EHE journal 1990-2004, EHE newsletter (1994-2001) ja Parapsychology Abstracts International 1983-1989)

Journal of Holistic Nursing (1983-)

Journal of Humanistic Psychology (1961-)

Journal of Indian Psychology (1978-) (Sisältöhaku)

Journal of Integral Theory and Practice (2016-)

Journal of International Society of Life Information Science (1983-)

Journal of Investigative Psychical Research (2005-2013)

Journal of Jungian Scholarly Studies (2005-)

Journal du Magnetisme et du Psychisme Experimental (1845-1861)

Journal of Management, Spirituality & Religion (2004-)

Journal of Mind and Behavior (1980-)

Journal of mind-body regulation (2011-2014)

Journal of Mind-Body Science (1992-)

Journal of mind-matter research (2003-)

Journal of Near-Death Studies (alun perin nimellä Anabiosis, 1982-)

Journal of Nonlocality (2012-) (Journal of Non-Locality and Remote Mental Interactions 2002-2012)

Journal of Occult Studies / Metascience Quarterly (1977-1980)

Journal of Orgonomy (1967-)

Journal of Parapsychology (1937-) (Ks. myös Mindfield Bulletin, aiemmin Parapsychology bulletin & Foundation for Research on the Nature of Man Bulletin)

Journal of Physics of Consciousness and Life, Cosmology and Astrophysics (2001-)

Journal of Positive Psychology (2006-)

Journal of the Psi Science Institute of Japan (1977-2003, julkaissut myös lehteä Introduction of psi 1993-1996)

Journal of Psychology & Theology (1973-)

Journal of psychophysical research (1967)

Journal of Research in Psi Phenomena (1976-1977)

Journal of Scientific Controversy (196?)

Journal of Scientific Exploration (1987-)

Journal of the Society for Psychical Research (arkisto1) (arkisto2) (1884-) (Ks. myös Paranormal review, ennen vuotta 1997 nimellä Psi researcher)

Journal of the Southern California Society for Psychical Research (1979-1985)

Journal of Spirituality in Mental Health (1997-)

Journal for the Study of Spirituality (2011-)

Journal for Spiritual and Consciousness Studies (1978-) (toimi 2006-2012 nimellä Journal of Spirituality and Paranormal Studies ja ennen vuotta 2006 nimellä The Journal of Religion and Psychical Research)

Journal of Texas Society for Psychical Research (1976-1978)

Journal of Theoretics (1999-2004)

Journal of Transpersonal Psychology (1969-)

Journal of Transpersonal Research (2009-)

Luce e Ombra (perustettu 1947, ilmestynyt tätä ennen nimellä Ricerca Psichica)

Meddelanden från Sällskapet för parapsykologisk forskning (1950-1992)

Meddelanden från Sällskapet för parapsykologisk forskning (1950-1992) (vuodesta 1998 ilmestynyt lehtinen Parapsykologiska Notiser och Nyheter)

Metapsichica: Rivista Italiana di Parapsicologia (1946-1996)

Neue Wissenschaft: Zeitschr. für Grenzgebiete d. Seelenlebens (1950-1968)

NeuroQuantology (2003-)

New England Journal of Parapsychology (1977-1978)

The Noetic Journal (1998-2008)

Nova Religio: The Journal of Alternative and Emergent Religions

Novus Scientia (2006)

Omega - Journal of Death and Dying (1970-)

ParaDocs: Journal on the Paranormal (1999-2005)

Paradoxica: Journal of Nondual Psychology (2009-)

Paranthropology (2010-)

Parapsikhologiya i psikhofizika (1991-2000)

Parapsychological Association Annual Convention Proceedings (1957- ks. myös arkisto)

Parapsychological Journal of South Africa (1980-1987)

Parapsychology and psychophysics (1991-2000)

Parapsychology Foundation’s Scholarly Monograph (1958-)

Parascience Proceedings (1973-1977, julkaisi myös lyhytikäistä lehteä Parascience Research Journal)

Perceptual and Motor Skills (1949-)

Personality and Individual Differences (1980-)

Philosophical Psychology (1988-)

Phoenix: New Directions of the Study of Man / Journal of Transpersonal Anthropology (1977-1985)

Physics of Consciousness and life Cosmology and Astrophysics (2001-2010)

Prespacetime Journal (2010-)

Preternature: Critical and Historical Studies on the Preternatural (2011-)

Proceedings of the American Society for Psychical Research (1907-)

Proceedings of the Institute of Psychophysical Research (1968-1975)

Proceedings of the Old American Society for Psychical Research (1885-1889)

Proceedings of the Psychological Society of Great Britain (1875-1879)

Proceedings of the Society for Psychical Research (1882-) (Vanhoja numeroita)

Psi Comunicación (1975-1995)

Psi-forum : driemaandelijks tijdschrift van de Werkgroep Parapsychologie (1983-1987)

PSI Journal of Investigative Psychical Research (2005-)

Psi Patterns (1977-1982?)

Psi Research: An East-West Journal on Parapsychology, Psychotronics and Psychobiophysics (1982-1986, latvialaisen Larissa Vilenskayan julkaisu)

Psi Review (1990?-)

Psyche (1992-2010)

The Psychic research quarterly / Psyche (1921-1952)

Psychische Studien (1874-1925)

Psychoenergetic Systems / Theoretical Parapsychology (1974-198?)

Psychological Bulletin (1904-)

Psychology of Consciousness: Theory, Research, and Practice (2014-)

Psychology of Religion and Spirituality (2009-)

Psykisk Forskning -lehti (1913)

Psypioneer Journal (2004-)

Quaderni Gnosis (1990-2010)

Quaderni di Parapsicologia (1970-)

Quarterly Journal of Science (1864-1878)

Research in Parapsychology (1985-1993)

ReVision: A Journal of Consciousness and Transformation (1978-)

Revista Argentina de Psicologia Paranormal (ilmestynyt 1990-2004, sen jälkeen E-Boletín Psi)

Revista Cons-Ciêcias (2001-2011)

Revista de Parapsicologia (ilmestynyt 1972-1977)

Revista de Parapsicologia, Brasilia

Revue des Études Psychiques (1901-1904)

Revue Française de Parapsychologie / Revue de Parapsychologie (1988-2005, toimi ennen vuotta 1997 nimellä Revue Française de Psychotronique)

Revue Métapsychique (joitakin numeroita) (1920-1991)

La Revue de Parapsychologie (1971-1989)

Revue du psychisme expérimental (1910-1911)

Rivista Psychica (1921-)

Rivista di Studi Psichici (1898)

Rose+croix journal (2004-)

Scientific GOD Journal (2010-)

Shaman – Journal of the International Society for Academic Research on Shamanism

Shift: At the frontiers of consciousness (2003-2009)

Spirituality Studies Journal (2015-)

Studia Rhabdologica Fennica (1978-1981)

Subtle Energies and Energy Medicine Journal (1990-2010, ks. myös Misaha newsletter 1993-2001)

Spirituality and Health International (2002-2008)

Subtle Energies and Energy Medicine (1990-2010)

Synchronicity Research Unit Bulletin (1988-1989?)

Syntropy Journal (2005-)

Thanatos-journal (2012-)

Theory & Psychology (1991-)

Theta - The Journal of the Psychical Research Foundation (1963-1990)

Tijdschrift voor Parapsychologie (en Bewustzijnsonderzoek) (1928-)

Time and Mind: Journal of Archaeology, Consciousness and Culture (2008-)

Transcultural Psychiatry (1956-)

Undivided: The Online Journal of Nonduality and Psychology (2011-)

World Futures (1962-)

Yggdrasil: Journal of paraphysics (1996-2007, edeltäjä international journal of paraphysics 1967-1989)

Zagadnienia Metapsychiczne (1924-1929)

Zeitschrift für Anomalistik (2001-)

Zeitschrift für kritischen Okkultismus und Grenzfragen des Seelenlebens (1926-1928)

Zeitschrift für Metapsychische Forschung (1930-1941)

Zeitschrift für Parapsychologie (1926-1934, ks. myös Psychische Studien -lehti)

Zeitschrift für Parapsychologie und Grenzgebiete der Psychologie (1957-1968) (Arkisto)

Zetetic Scholar (1978-1987)

The Zoist: A Journal of Cerebral Physiology & Mesmerism, and Their Applications to Human Welfare (1843-1856)

Zygon: Journal of Religion and Science (1966-)

Verkkopäiväkirjoja, nettiradioita ja dokumenttisarjoja [ehdota uutta linkkiä]

Blogs, podcasts and documentary series [suggest new link]

Andreas Lantzin blogi

Andrew Endersby

Anomalistic Psychology Research Unit podcast

Anomaly Archives

ASSAP (Association for the Scientific Study of Anomalous Phenomena) blogi (Youtube)

Athanasia Foundation

Aware of AWARE

Brian Josephsonin youtube-kanava

The Campaign for Philosophical Freedom

Carlos L. Alvaradon blogi

Charles T. Tartin blogi

Christine Simmonds-Mooren blogi

Compelling evidence for afterlife

The Daily Grail (ks. myös Darklore A Journal of exceptional observations)

Entangled Minds - Dean Radinin blogi (Youtube)

Extraordinarium

The Extraordinary Project

First sight - James Carpenterin blogi

Forbidden histories

George Hansenin blogi

Dr. G.M. Woerlee

Heterodoxology

Institute of Noetic Science blogit

ISSSEEM:n (International Society for the Study of Subtle Energies and Energy Medicine) blogi

Integral Life by OlliS

Jean Burnsin blogi

JJ Lumsdenin blogi

John E. Mack institute

Jon Lieffin blogi

Joseph & Nancy McMoneaglen blogi

Julie Beischelin blogi

Kuolemanrajakokemuksista suomeksi Youtubessa

The Last Frontier - Julia Assanten blogi

Marilyn Schlitzin blogi 

Matthew Smithin blogi

Michael Prescottin blogi

Michael Tymnin blogi

Mind-energy

Monroe Instituutin Youtube-kanava

Mysterious Planchette

Nancy Zingronen blogi

Neuroscience and psi

Nina Sotina

Nucleo de Pesquisa em Espiritualidade e Saude, NUPES  TV

Olavi Kiviniemen blogi

Open sciences blogi

Paranormal Analyst

Paranormal Network - Loyd Auerbachin blogi

Paranormal Science

Paranormal underground radio

Parapsychology Online (Youtube)

Parapsych.ru

Parapsykologia - aihekanava

Parapsykologian Lyseon blogi

Parapsykologian Säätiön blogi

Parasosiology

Patrizio E. Tressoldin blogi

Penny Sartorin blogi

Psi Researcher

Psychopraxis - David Luken blogi

Public parapsychology

Reality Sandwich

Richard Wisemanin blogi

Rhine tutkimuskeskuksen blogi (Youtube)

Robert Neil Boyd - Perspectives and Awareness in Science & Spirit

Rupert Sheldraken blogi

Signs of reincarnation - Jim Matlockin blogi

Skeptiko - Alex Tsakirisin podcast

Society for Psychical Research - latest news

Society for Scientific Exploration - youtube kanava

Stacy Hornin blogi

Tajunta - Jyri Pitkän blogi

Thinking Allowed TV

Tom Rufflesin blogi

The Weiler psi - Craig Weilerin blogi parapsykologiasta

Wildflower parapsychology

Whole Science

Suomalaisia ja virolaisia parapsykologian sekä anomalistisen psykologian tutkijoita

Finnish & estonian parapsychologists and anomalistic psychologist

Suomessa tai Virossa vaikuttavat, parapsykologian alalla aktiiviset tutkijat on merkitty kursiivilla. Virolaiset parapsykologit on laskettu mukaan, koska maalla on poikkeuksellisen tiiviit yhteydet Suomeen.

Still active parapsychologists in Estonia and Finland are marked with italic. Parapsychologists in Estonia are also included, because of Finland's exceptional close relationship with the neighbouring country.

Alex Kaivarainen

Annika Svedholm-Häkkinen

Arvi Grotenfelt

Carl Robert Sederholm

Graham Nicholls

Heldur Haldre

Ilmar Soomere

Jani Lassila

Jarl Fahler

Rauno Lindström

Leo Näreaho

Luis Eduardo Luna

Marjaana Lindeman

Martti Walden

Matti Ollila

Matti Pitkänen

Olavi Kiviniemi

Reima Kampman

S. Albert Kivinen

Sergei Kolmakow

Severin Tigerstedt

Sven Krohn

Tapani Riekki

Toivo K. Laakso

Uno Remitz

Merkittäviä parapsykologiaa käsitelleitä kirjailijoita / major finnish and estonian authors on parapsychology are Antti-Veikko Perheentupa, Esko Mustonen, Heikki Tikkala, Irma Weisen, Ilkka Virolainen & Harri Virolainen, Jouni A. Smed, Jouko Aho, Jüri Lina, Leea Virtanen, Markku Siivola, Oskar Reponen, Rauni-Leena Luukanen-Kilde ja Tapani Koivula.

Alaan liittyviä suomalaisia ja eestiläisiä tutkimusseuroja ja -ryhmiä on löydettävissä useita, kuten (vielä toiminnassa olevat merkitty kursiivilla): Aavedata, Anomaalsete Keskkonnanähtuste Registreerimise ja Analüüsi Komisjon (AKRAK), Chasing the Dead, Dynamis — The Finnish Network for Metaphysics, Kalevi Pusan vetämä Elämänenergian tutkijat, Estonian Psychotronics Society - Eesti Geopaatia Selts, Ghost Investigations Finland, Haamuluotsi, HELIONS - Helsinki IONS keskusteluryhmä (Institute of Noetic Sciences), Henkinen tiede ja elämä ry, IAC Suomi, Integral Finland -ryhmä, Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen ja ParaNetin perustama Kenttätutkimusryhmä, Turun yliopiston Mieli ja toinen -projektin perustama Kumma Network (edeltäjä: Rajailmiöiden tutkimusverkosto), Mystica, Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseura, Jarkko Karin ja Jani Lassilan aloitteesta perustettu ParaNet ry, Physics Foundations Society, Psykobiofysiikan instituutti (nyk. Suomen parapsykologian instituutti), Skepsis ry, Suomen Kirliantutkimusseura ry, Suomen Maasäteilyntutkijat, Suomen paranormaalien ilmiöiden tutkimusryhmä (SPIT), Sven Krohnin ja Severin Tigerstedtin aloitteesta perustettu Suomen Parapsykologinen Tutkimusseura, Osmo Kontulan toimesta 1970-luvulla toiminut perustettu (ja pienimuotoisesti aina 1990-luvulle saakka toiminut) Suomen Reinkarnaatiotutkimus ry, Arvi Grotenfeltin perustama  Sällskapet för Psykisk Forskning, professori Kari Kivistön johtama Team Paranormal Investigations, vuosina 1974-1987 toiminut Transscendentaaliradiestesian seura, lyhytikäiseksi jäänyt Tunnistamattomien Ilmiöiden Tutkimusseura, Mieli ja toinen hankeeseen kytkeytyvä Uuden etsijät tutkimusryhmä, Iltasanomien Vailla selitystä -tiimi sekä Annikki Reijosen Yliaistillisten ilmiöiden tutkimisseura. Lisäksi Suomessa toimii paikallisia paraseuroja ja -ryhmiä Helsingissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Vaasassa, Kuopiossa ja Kouvolassa - ne eivät kuitenkaan pyri tekemään tutkimusta tai sitä systemaattisesti edistä.

Skeptismi ja pseudoskeptismi [ehdota uutta linkkiä]

Skepticism & pseudoskepticism [suggest new link]

Parapsykologian tutkimuksen ja tieteellisen skeptismin keskeinen ero lähestymistavassa aiheeseen. Parapsykologian piirissä pyritään keräämään tietoa selittämättömistä tietoisuuteen liittyvistä kokemuksista ja testaamaan niitä koskevia hypoteeseja - ennen kaikkea psi:tä koskevia hypoteeseja, mutta myöskin mahdollisten aitojen psi-ilmiöiden tunnistamisessa auttavia normaaleja psykologisia hypoteeseja. Jälkimmäistä tutkimustoimintaa kutsutaan nykyisin anomalistiseksi psykologiaksi.

Tieteellinen skeptismi puolestaan pyrkii paljastamaan ja kyseenalaistamaan pseudotieteellisen toiminnan mm. paranormaaliin liittyen, ja sen piirissä harjoitettu mahdollinen tutkimustoiminta keskittyy vain huuhaaksi epäiltyihin väitteisiin niiden kyseenalaistamiseksi - se ei siis kerää ja analysoi paranormaaleihin kokemuksiin liittyvää tutkimusaineistoa eikä muodosta ja testaa hypoteeseja niistä tai niiden taustalla vaikuttavista ilmiöistä. Parapsykologialla ja tieteellisellä skeptismillä on kuitenkin nykyisin kytköksiä siinä mielessä, että on skeptikkoja jotka harjoittavat myöskin parapsykologiaan liittyvää tutkimusta, etenkin anomalistista psykologiaa.

Toisin sanoen parapsykologia keskittyy rakentaavan tutkimustoimintaan kun taas tieteellisen skeptismi keskittyy (toivon mukaan rakentavaan) kritiikkiin. Pseudoskeptismi eroaa puolestaan tieteellisestä skeptismistä siinä, että se mm. arvostelee kohdettaan pseudotieteellisin tai virheellisin perustein, luo arvostelun kohteesta tai arvostelijoiden omasta asiantuntemuksesta harhaanjohtavan kuvan, harjoittaa enemminkin asioiden kiistämistä kuin kyseenalaistamista ja epäilyä, kyseenalaistaa asioita tavalla joka haittaa kohtuuttomasti asiallistakin tutkimustoimintaa, taikka harjoittaa valikoitua epäilyä esimerkiksi menemällä joidenkin asioiden epäilemisessä äärimmäisyyksiin menemättä kuitenkaan äärimmäisyyksiin kaikissa asioissa. Tieteellisellä skeptismillä ja pseudoskeptismillä on myöskin kytköksiä, sillä skeptikkoliikkeesssä ja yksittäisten skeptikkojen toiminnassa esiintyy kumpaakin.

Korostettakoon ettei skeptikkoliike ole kuitenkaan ainoa järjestäytyneen toiminnan muoto, jossa esiintyy merkittäviä ennakkoluuloja tai jyrkkiä asenteita parapsykologian tutkimusta kohtaan. Muita tällaisia tahoja ovat konservatiiviset uskonnolliset liikkeet, dogmaattinen uususkonnollisuus ja jotkut omahyväisyyteen taipuvaiset liikkeet. Systemaattisesti ennakkoluuloja aiheuttavat kulttuuristen tekijöiden lisäksi luonnollisesti myöskin inhimilliset tekijät kuten kateus. Tämä lista ei kuitenkaan käsittele näitä asioita vaan keskittyy skeptismin ja pseudoskeptismin ympärillä käytyyn keskusteluun suhteessa parapsykologiaan.

Oheiset linkit käsittelevät tieteellistä ja epätervettä skeptismiä, niiden eroja ja yhteyksiä, sekä muita aiheeseen liittyviä näkökulmia.

Links below are part of discussion about scientific and pathological skepticism, including differences and connections between the two, and other relevant point of views, in relation to parapsychology.

Alternative science

Association for Skeptical Enquiry

Brian Martin: Strategies for dissenting scientists (1998).

 Börje Peratt utforskare

 Chris Mooney: Abuses of Skepticism (2003).

Closed Minded Science

Comité Para - maailman vanhin skeptikkojärjestö

Committee for Skeptical Inquiry

Crackpots who were right

Critical Thinking Association

Daniel Drasin: Zen and the Art of Debunkery (1997)

The "enemies" of parapsychology

Fallacies of paranormal skeptics

Foundation for Critical Thinking

Hölmöntunnistus (Finnish Anti-Crackpot Index)

James Randi Educational Foundation

Kopernikus-seura

Kritiikkiä James Randista ja Skepsiksestä

Linkkiluettelo

Michael Sofka: Myths of Skepticism (2002).

New Dualism Archive

Olavi Kiviniemi: Todellinen tieto on väliinputoaja

On pseudo-skepticism (Marcello Truzzi)

Paranormalia

Parapsychological Association on skepticism

Parapsykologia: Skeptismi

 Pseudo-scepticisme.com

The Scientific Committee to Evaluate PseudoSkeptical Criticism of the paranormal

Scientism Central

Skepsis - Hollannin skeptikot

Skepsis Norway

Skepsis ry

Skeptica - Tanskan skeptikot

Skeptical about skeptics

Skeptical concepts

Skeptical Misdirection & Skeptical fallacies

Skepticism | Skeptiko

SkepticReport - skeptistä analyysia

Skeptics society & Skeptic Marazine

Skeptikerskolan

Skeptizismus

Skeptopathy magazine

Susan Haack: "Science, Scientism, and Anti-Science in the Age of Preposterism (1997).

Tiede, rajatieto ja skeptismi

Tiedeviestinnän maisteriohjelma, painopistealueena tieteellinen skeptismi, Oulun yliopisto

Tieteen uskonto

Tietoisku "skeptismistä"

Vetenskap och Folkbildning

What's the harm (administrator of Skepsis has edited the content afterwards without permission!) - Skepsiksen foorumin ketju skeptikkoliikkeen toiminnan haittapuolista

Victor Zammit: A lawyer on the skeptics

Wikipedia, We Have a Problem

William J., Beaty: Symptoms of Pathological Sketicism (1996).

Zetetique, Science et Parapsychologie

Suomenkielisiä linkkejä [ehdota uutta]

Aatma-kirjakauppa

Antti Savinainen artikkelikokoelma

Armas D. Siimes - Psyykkisyys ja henkisyys

A. Taju - Spiritistisistä ilmiöistä

Aviisi 13/2011 - Suomalaisen parapsykologian Grand Old Man

Behind the Throne - telepatia

Eino Vuorinen - Selvänäköisyydestä

Era Nova-kirjakauppa

Erään kuolevan lääkärin kokemus

Heikki Tikkala - Olevaisen yöpuoli

Henkien talo

Henkinen kehitys parapsykologisesta näkökulmasta (Sateenkaarisanomat 23)

Instagram

Irc-Galleria

Ilkka Niiniluoto - Ydinihminen totuuden toiviotiellä

Integraaliteoria

Jarl Fahler - Ryhmä- ja massahypnoosi

J. M. Angervo - Selvänäköilmiöt ja neljäs ulottuvuus

Kansallisbiografia - Voitto Viro

Kauko Korvenvuo - Onko olemassa nk. jälleensyntymismuistia?

Kirjakauppa Booky

Kirjastojen kokoelmat

Kirjaston luokitukset - parapsykologia

Kirlian-kuvaus

Kohtaamispaikka

Kummitustarinoita Kauhajoelta ja muualta Suomesta

Kuolinvuodekokemus

Kuudes Aisti -sivusto

Käytettyä kirjallisuutta

Jeena Rancken - Portti toiseen todellisuuteen (sosiaalipsykologian gradu)

Lapin parapsykologisen seuran kotisivut (lopettanut toimintansa)

Leea Virtanen, parapsykologia ja tutkijan suhde yliluonnolliseen

Leo Näreaho: Kuolemanrajakokemukset uuden hengellisyyden lähteenä?

Markku Siivola: Unien opissa (Voi hyvin -lehti 4/2009)

Matti Kiviluoto - NDE eli rajakokemukset

Mauno Peltosen artikkeleita

Miriam Kankare parapsykologiasta

Murha.infon parapsykologia-keskusteluja

Mystillistä: Enteitä ja ennustajia

Normaaleja ja paranormaaleja: Miten parapsykologia ja tiede ajautuivat välirikkoon Suomessa (Hesari 13.4.1994)

Orvo Raippamaa - Järki viittaa yli-inhimilliseen

Orvo Raippamaa - Tiede, uskonto ja parapsykologinen tutkimus

ParaNetin keskustelulista

Paranormaali blogi - parapsykologia

Paranormaalit kokemukset

Parapsykologia 2000

Parapsykologia-blogi

Parapsykologia ja tiede - ystävät vai viholliset?

Parapsykologian käsitteistä

Parapsykologian lonkerot (Tiede-lehti 8/1982 Harri Hemilä)

Parapsykologia 2000 artikkeleita

Parapsykologia: Osallistu kokeeseen

Parapsykologia: paljon porua, vähän villoja (Tiede 1/2001)

Parapsykologia - Paranormaali Wiki

Parapsykologia-ryhmä Facebookissa

Parapsykologian tutkimusta Suomeen

Raimo Nikula parapsykologiasta

Raja- ja paratieto

Sielunpeili-lehti (ent. Ilmiöt ja Henkilmaailma, ent. Totta vai Tarua)

Sigrid Larsson - Jälleensyntymismuisti

Skepsis parapsykologiasta

Spiritismi

Spiritualismi - Sanastoa

Studio 55 - Täällä päin Suomea voit bongata kummituksia

Suomalaisen parapsykologan Grand Old Man

Suomen Parapsykologisen tutkimusseuran kotisivut

Suomen Paratutkimusarkisto

Suomi24 keskustelupalsta - parapsykologia

Sven Krohn - Jälleensyntymisen todellisuus

Sven Krohn: Jälleensyntymisoppi ihmistutkimuksessa

Sähkökummituksia

TajunTaa

Teemu Kortelahti - Outoja ilmiöitä

Tekniikka ja Talous - keinotekoinen telepatia

Tiedostamo-kirjakauppa

Tieteen Kuvalehti - Aivotoiminnan häiriö luo harhan irti kehosta

Tieteen kuvalehti - Levitaatio käytännössä mahdotonta

Tiettömällä tiellä - matkaseuraa totuuden etsijälle

T. K. Laakso - Ajatusenergia ja sen käyttö

T.K Laakso - Näkemyksiä parapsykologian tutkimustyön tehtävistä

T. K. Laakso - Parafysiikan keinoja sairauksien voittamiseksi.

T. K. Laakso - Parafysiikka parapsykologian tutkimustyötä auttamassa

T. K. Laakso - Paranormaalista parantamisesta

T. K. Laakso - Parapsykologian tutkimuskentältä: PSI-ilmiö

T. K. Laakso - Uusi selitys ihmisen näkymättömistä olemuspuolista

"Toivottavasti filosofiasta ei tule tiedettä" - Tieteen ja epätieteen rajankäynnistä (Aviisi 4/2007)

Ufotutkija: Elämä jatkuu kuoleman jälkeen (Studio 55)

W. E. Butler - Telepatian liittyvät eettiset tekijät

Yks' haamu oli Marjaanan ovella (Tiede-lehti 3/1983, S. Albert Kivinen)

Yle Elävä Arkisto - Aino Kassinen ennustaa

Yle Elävä Arkisto - Hypnoosi on avain alitajuntaan

Yle Elävä Arkisto - Kohumaakari Geller

Yle Elävä Arkisto - Kuolemanrajakokemukset

Yle Elävä Arkisto - Lusikantaivuttaja Uri Geller puheenaiheena

Yle Elävä Arkisto - Mies, joka haastatteli Saatanaa

Yle Elävä Arkisto - Paavo Noponen käy ihmeparantajalla

Yle Elävä Arkisto - Paljonko on paljon? Auranlukua, ennustusta & aaveita

Yle Elävä Arkisto - Selvänäkijä John Sundström

Yle Elävä Arkisto - Taivu, lusikka, taivu!

Yle Elävä Arkisto - Tieteen rajalta ja tuolta puolen

Yle Elävä Arkisto - Oskar Reposen kuunnelma Hautasi on Odessassa

Yle Elävä Arkisto - Voiko tulevaisuutta ennustaa?

Yle Elävä Arkisto - Yle järjesti 1950-luvulla telepatiakokeen

Sivua päivitetty viimeksi 16.6.2016