Albertinkatu 18

Puukkojunkkarina tunnettu Haapoja karkotettiin vuonna 1880 Siperiaan, joka oli autonomisessa Suomessa tavallinen tapa rangaista irtolaisia, rikollisia ja poliittisia vankeja. Hän kuitenkin pakeni sieltä ja päätyi Helsinkiin markkinoiden aikaan, lokakuun alussa vuonna 1890. Siellä hän suuntasi pian tuntemaansa osoitteeseen Albertinkadulla, jossa sijainneessa puuhökkelissä piti majaansa kurtisaani nimeltä Maria Jemina Kustaantytär Salonen. Siellä koputtavalle Haapojalle oven avasi iäkäs taloudenhoitaja, joka toimitti päivisin talon askareita, mutta poistui illaksi jättäen Haapojan kahden kurtisaanin seuraan.Seuraavana aamuna 8.10 nainen palasi Albertinkadulle taloustöihinsä ja kauhukseen hän löysi makuuhuoneesta Jeminan kuristettuna ja tukehdutettuna omaan tyynyynsä. Poliisi saapui rikospaikalle ja he lähtivät tunnistamaan tappajaa Porvooseen, jonne markkinat olivat Helsingistä siirtyneet. Hetken kuluttua huushollari tunnisti Haapojan, joka saatiin pidätettyä nopeasti vaikka tämä oli piilottanut suuren puukon hihaansa. Kuulusteluissa Haapoja huusi taloudenhoitajalle, että tappaisi vielä tämänkin.

Haapojalle langetettiin teosta kuolemanrangaistus, mutta tuomiota lievennettiin korkeimmassa oikeudessa elinkautiseksi. Oikeudessa hän selitti, että osasyyllinen tapahtumiin oli ajuri, joka oli hänet uhrin luokse vienyt ja väitti naisen varastaneen hänen rahojaan. Toisaalta hän kuitenkin myönsi: "Mutta nyt olen tullut huomaamaan, että minun on mahdoton olla pois pahuudesta."

Uhkaustaan taloudenhoitajalle murhaaja ei päässyt kuitenkaan koskaan toteuttamaan, sillä hirtti itsensä Kakolassa tammikuun alussa 1895, murhattuaan tätä ennen erään vanginvartijan yrittäessään karata. Näiden tapahtumien jälkeen Albertinkatu 18:sta saattoi tarinan mukaan tuntea äkäisen aaveen läsnäolon - väitetään että huoneesta jossa murhatyö tapahtui olisi myöskin jälkeen päin kuulunut naisen valitusta. Jotkut arvelevat, että paikalle jäivät kummittelemaan sekä onnettoman kurtisaanin että hänen murhaajansa henget. Talon purkamisen jälkeen Haapojan haamun sanottiin edelleenkin leijuvan Albertinkadulla odottavan sopivaa hetkeä kostaakseen hänet ilmiantaneelle taloudenhoitajalle, joidenkin mielestä seuranaan Salosen levoton henki.

Kadulla asui aikoinaan paljon Helsingin köyhälistöä, ja asuinolot olivat sen mukaiset. Alueella oli lukuisia pieniä putiikkeja, jotka olivat enimmäkseen avoinna iltaisin kun päivän työt oli tehty. Myöskään kerjäläiset eivät olleet alueella harvinaisuus, kerrotaan että toisen maailmansodan aikana eräskin henkilö myi yllään olevaa pikkutakkia ohikulkijoille henkensä pitimiksi. Albertinkatu kahdeksassatoista sijainnut puutalo purettiin ilmeisesti joskus 1920-luvulla ja sen tilalle rakennettiin nykyisin puutalon paikalla sijaitsee parturi-kampaamo. Aiemmin paikalla toimi antikvariaatti.

Lähteitä:

Aaltonen, Sami: Aavetaloja. Kustannusosakeyhtiö Nemo 2002. 174 sivua.

Kansallisarkisto: Historiallinen sanomalehtikirjasto

Tunturisusi: Matti Haapoja

Sivua päivitetty viimeksi 22.12.2014.